..heillä menee liian hyvin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi torstaina Brysselissä – tavattuaan EU:n valtionpäämiehiä Nato-huippukokouksessa – että saksalaiset ovat "pahoja, tosi pahoja".
Ärhentelyssä on taustalla kovia faktoja. Saksan kauppaylijäämä on maailman suurin. Se oli vuonna 2016 253 miljardia euroa.
Yhdysvaltoihin Saksa vie 65 miljardilla dollarilla (58 miljardilla eurolla) enemmän tuotteita kuin mitä se sieltä tuo. Ja ennen kaikkea tuotteita, joita myös Yhdysvallat itse kauppaa: autoja ja autonosia, teollisuuden koneita ja lääkkeitä.
Yhdysvallat on jo vuosia syyttänyt Saksaa epäreilusta kaupasta ja heikolla eurolla pelaamisesta. Saksa on viiden muun valtion ohella Yhdysvaltain valtiovarainministeriön tarkkailulistalla, (siirryt toiseen palveluun) Saksa jo viime vuoden huhtikuusta lähtien.
Yhdysvaltain laki määrää valvomaan kaupan alijäämiä
Se ei ole uutta, että Trump kovistelee Saksaa kaupan epätasapainosta. Se jopa on Yhdysvaltain presidentin velvollisuus, joskin kovistelun tapaa voi aina arvostella.
Trumpin edeltäjän Barack Obaman kaudella Yhdysvalloissa säädettiin vuonna 2015 laki jonka nojalla Yhdysvallat voi ryhtyä vastatoimiin. Näin voi tapahtua, jos jokin maa täyttää seuraavat kolme kriteeriä:
– kauppataseen ylijäämä Yhdysvaltojen kanssa on vuodessa yli 20 miljardia dollaria
– vaihtotaseen ylijäämä on yli 3 prosenttia maan bruttokansantuotteesta
– maa on tehnyt yksipuolisia valuuttainterventioita vuoden sisällä määrällä, joka vastaa nettomääräisesti yli 2 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Mikään valtio ei täytä kaikkia ehtoja, mutta kuusi maata on joutunut valtiovarainministeriön tarkkailulistalle: Japani, Etelä-Korea, Taiwan, Saksa, Kiina ja Sveitsi.
Yhdysvaltain mielestä Saksa hyötyy eurosta
Yhdysvaltain näkökulmasta Saksa on hyötynyt euron heikosta arvosta. Jos Saksa vielä käyttäisi omaa D-markkaansa, tilanne olisi toinen kuin 19 maan yhteisvaluutan kohdalla.
Yhdysvaltain lisäksi myös EU on vaatinut Saksaa panostamaan enemmän kotimaan kysynnän nostamiseen, mikä lisäisi vientiä Saksaan.
Pitäisi rakentaa teitä ja siltoja, antaa palkkojen nousta.
Saksa on jo vuosia toiminut toisin: pitänyt julkiset menot matalalla ja hillinnyt palkkojen kasvua. Kun tuottavuus on noussut, saksalaistuotteille on syntynyt kilpailuetua.
Samaan aikaan varsinkin Etelä-Euroopassa on kotimainen kysyntä ollut heikkoa talouskriisin takia. Eivätkä saksalaisetkaan ole ostaneet italialaista pastaa tai kreikkalaisia viinejä.
Vanhempi neuvonantaja Hanna Freystätter Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosastolta katsoo, että tilanne on aika tyypillinen maalle, jossa väestö ikääntyy.
– Saksan vaihtotaseen ylijäämä on pitkäkestoinen, rakenteellinen ilmiö. Siihen vaikuttaa sekin, että ikääntyvä väestö säästää enemmän kuin investoi, taustoittaa Freystätter.
Hannoverin messut ovat maailman suurimmat teollisuusmessut, joissa vierailee vuosittain noin 200 000 kävijää.
Saksan näkökulmasta Yhdysvaltain ja EU:n komission esittämä arvostelu on epäreilua, ja maa tekee vain, mitä muidenkin pitäisi tehdä: tuottaa kustannustehokkaasti hyviä tuotteita ja pitää menonsa kurissa.
– Palkkojen reaalitaso nousi viime vuonna 1,8 prosenttia, mikä on selvästi yli euromaiden keskiarvon. Palkankorotukset ovat yhdessä vahvan työllisyystilanteen ohella synnyttäneet vankkaa kotimaan kysyntää, kirjoittaa Saksan valtiovarainministeriön pääekonomisti Ludger Schuknect.
Freystätter arvioi, ettei Saksalta oikein voi odottaa nopeita toimia:
– Kotimaan julkiset investoinnit toki ovat normaalisti asia, joka pienentää vaihtotaseen ylijäämää. Mutta mitään nopeita ja suuria muutoksia on turha odottaa, Freystätter sanoo.
Saksan julkiset investoinnit kasvoivat viime vuonna 3,5 prosenttia. Pääekonomisti Schuknecht sanoo, ettei siltojen korjaaminen Berliinissä tai koulujen rakentaminen Bremenissä juurikaan lisää tuontia Portugalista tai Kreikasta Saksaan.
Hän haluaisi sen sijaan ennemminkin Euroopan keskuspankin harkitsevan uusiksi poikkeuksellisen kevyttä ja elvyttävää rahapolitiikkaansa...."

Vastaukset 5
Vanhimmat
..Saksassa tehdään kovasti työtä ja saksalainen brändi on laatu.
Sipilän palkansaajien kautta hakemaa "hyppyä" ja Suomalaisen Nobel voittajan hokemaa amerikan mantraa;" palkansaajien aseman huonontamisella päästään johonkin kummallisen voittoisaan hyvinvointiin"-ovat älyttömiä.
Saksassa palkat korkeammat kuin muualla, ostovoima parasta, liike-elämä vastuullista. Suomessa on liike-elämän johdolla amerikan edut mutta vailla vastuuta.K-kaupat hyvä esimerkki siitä.
On käsittämätöntä, että Saksaa haukutaan menestyksestä. Saksa maksaa EU:n elättämisen, Ranskan maataloudet tuet jne.
Saksan hyvinti on ideaali asia koko EU:ssa. Eli EU ei tule toimimaan koskaan. Jos menee hyvin, menee liian hyvin ja huonosti ,niin ei olla sopivia EU:n..
..koomista+tuossa+jutussa+oli+se,+että+Amerikan+keskuspankin++johtaja+on+"huolissaan"+Saksan+työväestön+palkoista"!+TOTTA!+"pitäisi+antaa+palkkojen+nousta".
Meille+taas+inistään+siitä,+että+suomen+palkansaajat+ovat+syynä+huonoon+kannattavuuteen.+Kun+ei+tarkistellla+yhteisksuntaa+ja++sitä+tosi+asiaa,+että+suomalaisista+palkansaajista+45%+ovat+lähes+köyhyysrajalla,+reilu+2+tonnia+ansaitsevia.+JA+suomi+on+maailman+korkeimman+verotuksen+maa.+Menoja+myös+hillittömästi+valtion+budjetista.
Isot+herrat+höpisevät+uskomattomia+asioita,+aina+siloin+tällöin...
Suomen ongelma on että yritykset tekee maassa voittonsa ja sitten se kärrätään maasta ulos eikä työllistetä. Valtiontalous vaan jätetään tahallaan heikoksi,jossa heikot kärsivät yhä enemmän ja enemmän. Se on tämän maan ongelma nro 1.
Ja mitä tulee jenkkien valituksiin niin tietenkinhän heitä vituttaa kun joku on tehokkaampi heidän ydinosaamis alueellaan eli voitonteossa.
Ja yrittivät olla ovelia,ja saada nyt Naton avulla lypsettyä näitä voittovaroja sakuilta,mutta näpeille tuli,jenkeille koittaa kovemmat ajat,ei hekään enää niitä miljardeja tee aivan niin kuin huvittaa.
Myös Venäjä ja Kiina on menettämässä voittojaan eli Sakut on taas matkalla kohti maailmanvaltaa.
Aloittaja homma ei mene normaalijärjen mukaan, vaan summataan koko maailman kauppatouhut tms. Et voi oikeastaan lähteä puolustelemaan, koska nyt Saksan tuotanto ja vienti on yhtä vahvaa kuin suurimmilla maailmankaupan mailla ja silti se käyttää rahaa kuin köyhistä köyhin kehitysmaa. Saksan kaikki osapuolet saavat lainaa korolla 0,1-3 .
Tuosta on kyllä huonokin puoli, saksalaisyritysten saama SUURI YLIJÄÄMÄ on euroalueella heikohkosti korkoa kasvava, siitä valitti tällä viikoolla joku Brysselin tai Saksan pankkiiri.
Ei saksalaisen ahkeruudella kauheasti vaikuteta poliittiseen maailmankauppaan, jota EU jatkaa.
Eräs absurdi juttu taas uutisissa. Junckerin loissakki vaatii Britanniaa maksamaan vielä Brexitin jälkeen täydet budjettisummat.
Ei tästä muuta voi ajatella, kuin eläköityisivät jo, että tämä vihdoin päättyisi. Britit irtosvat EU:sta, ettei niiden omaisuutta ja varallisuutta putsattaisi vuosien kuluessa, edelleen ollaan tässä. Varoufakis oli täysin oikeassa, T. Mayn tms. ei kannata neuvotella juonittelijoiden kanssa, siinä jää aina toiseksi.
Palastunut EU: n Brexit vaatii: Eurocrats haluavat, että Iso-Britannia maksaa talousarvioon lähtemisen jälkeen
29.05.2017
http://www.express.co.uk/news/politics/810737/Brexit-European-Union-budget-Theresa-May-Jean-Claude-Juncker
"BRITAIN joutuu maksamaan EU: n talousarvioon useita vuosia Brexitin jälkeen, uusi Brysselin asiakirja on paljastanut."
"Maaliskuussa julkaistussa neuvottelupaperi sisältää EU: n komission vakiintuneen kannan Yhdistyneen kuningaskunnan ratkaisemaan "taloudelliset velvoitteensa".
Bloc haluaa, että Britannia jatkaa taskujensa pitämistä ainakin vuoteen 2021 saakka, vaikka avioerotusten odotetaan valmistuvan vuonna 2019.
Asiakirja ei paljasta "Brexit-laskun" tarkkoja kustannuksia, mikä viittaa siihen, että se on valmis neuvottelemaan 85 miljardin euron (100 miljardin euron) eyewatering-kysynnästä."
Euro nimenomaan on pystysså edelleen Saksa, Ranskan, Espanja, Italia yms. päätöksillä, koska se on lähinnä poliittisen päätöksen varassa pystyssä. Se olisi kaatunut jo köyhien perikatoon. Euro on poliittinen valinta, niin oli myös öljydollari, mutta sen taustatilanne on varmaan laajempi kuin euron.
"Bolsheviskki-ryhmän" uran jatkaminen ja invesointi uraan on laskettu sen varaan, että euro pysyy.