Ensimmäinen Rolex kelloni

Eoi

Olen päättänyt hankkia ensimmäisen Rolex kellon. Mitä mallia suosittelisit? SS versio on ainut misnkä olen merkin lisäksi päättänyt.

23

244

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryhdistäydyPoika

      On se onnetonta jos ei itse tiedä mitä haluaa.

    • Anonyymi

      Hommasitko Rollen?

      • Anonyymi

        Jep,jep.Ostin uuden Rolls-Roycen.

    • Anonyymi

      Jos et edes tiedä minkä mallisen kellon haluat, niin miksi haluat nimenomaan Rolexin?

      Minusta vaikuttaa siltä, että syyt kellomerkin valintaan ovat väärät. Nimittäin mielikuvat ja status.

      • Anonyymi

        Jumalan tosi. Monia parempia kelloja saa halvemmalla, mutta niillä ei ole samaa kerska-arvoa.

        Oman Rolex -ostokseni peruin viime hetkellä, kun alkoi Rolexeilla kehujien postaukset "kelloharrastajien" sivuilla niin tympiä. Ostin suunnilleen saman hintaisen toisen merkkisen kellon, joka on huomattavasti paremmin viimeistelty ja käy noin 10 kertaa tarkemmin kuin Rolexin "superlative chronometer". Kukaan ei ole kolmessa vuodessa huomannut sitä ranteessani, ja hyvä niin. Itselleni sen ostin, en toisille näytettäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä kellon ostit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä kellon ostit?

        Enpä kerro, koska se on osa asiaan vihkiytymistä. Ylimalkaan merkeillä kerskaaminen raastaa hermoja.

        Kyseessä on kuitenkin melko kaukana Sveitsistä sijaitseva yritys, joka on tunnettu äärimmäisen hienosta viimestelystä, zaratsu -kiilloituksesta ja Spring Drive koneistosta.

        Aina tyrkytät tuot GS:a ei siinä ole oikeasti mitään ihmeellistä laatua tms...
        Ei osoittimen kiillotus alapuolelta ole mikään must juttu.
        Rolex on laadukas kello, mutta pilattu liiallisella "brädäämisellä" ja suosikkimallien valmistuksen ja rajoittamisella. Myös jälleenmyyjien asema on surkea tehtaan kontrollin ja määräyksien vuoksi. En osta luultavasti koskaan Rolexia noiden lieveilmiöiden takia.

        Et liene koskaan käynyt hypistelemässä Grand Seikoja.

        Rolexen lieveilmöt pitävät minutkin poissa sellaisen hankinnasta, niin hyviä peruskelloja kuin lienevätkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä kellon ostit?

        No perskutarallaa. Proloquen tietenkin ostin

    • Anonyymi

      Itsellä GMT Master 2 ref 116710 blnr voin suositella, olen ollut tyytyväinen.

    • Anonyymi

      Käytettyjen Rolexien hinnat ovat romahtamassa.

      Kovasti haluttuja malleja alkaa olla taas kaupoissa, ja ostajia ei ole entiseen malliin. Kohta alkaa saada 15-20% alennuksia kuten vanhaan hyvään aikaan.

      Kannattaa odottaa vähintään pari kuukautta, säästää tonnin - pari.

      • Anonyymi

        Käytettyjen hinnat ovat jo pudonneet rapiat 30%. Alennuskuponkeja tarjotaan jo muistakin Sveitsiläisistä arvokelloista, Rolexiakin kalliimmista.

        Kupla poksahti...

    • Anonyymi

      Rolexien hinnat on tosiaan syöksyssä kun on tullut ylitarjontaa. Pienyrittäjät tarvitsevat käteistä ja kellot lähtee ensimmäisinä. Kellon ostaminen ei ole nyt ahneutta, vaan auttamista.

      • Anonyymi

        Lähtisitkö vuosien odotuslistalle tässä tilanteessa?

    • En ole tällä sivulla käynyt, mutta kun nyt on aikaa, niin pistän minäkin lusikkani soppaan.
      Rannekellohan ei enää ole sellainen statusesine kun se vielä vähän aikaa sitten oli. Minulla neljä käyttökuntoista sveitsiläistä alemman tason kvartsirannekelloa,
      joita kierrätän n. kerran kuussa. Lisäksi on yksi mekaaninen kultakuorinen TISSOT,
      jota käytän, kun sen käyttö sopii.
      Useimmat niistä olen ostanut kanikonttorin huutokaupasta. Arvokkain näistä, on ehkä Raymond Weil Tango. Huollatan kaikkia näitä säännöllisesti.
      Mutta nyt kysymys:
      1. Onko kellään tietoa, minkä hintaluokan kelloissa ei enää ole sitä vakiokoneistoa, jota ei edes ole tarkoitettu avattavaksi?
      2. Säkin pohjalla on käyntikunnossa oleva täyshopeakuorinen 104 vuotias IWC -taskukello vuodelta 1916. Olen huollattanut sen viimeksi vuonna 2018. Kun tälle yrittää kysyä jotain arvoa, jokainen vain kiertelee ja kaartelee, yleensä sanotaan, ettei kello kaikesta huolimatta ole järin harvinainen.
      Voi olla niin, mutta tämä käy ja oikein!

      • Anonyymi

        Hinnat näyttävät pyörivän 800-100000€ välillä mallista riippuen, mediaani suunnilleen 2500€.

        Saattaa siis olla kohtuulisen arvokas.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hinnat näyttävät pyörivän 800-100000€ välillä mallista riippuen, mediaani suunnilleen 2500€.

        Saattaa siis olla kohtuulisen arvokas.

        Näin minäkin epäilen, mutta yritän varovasti etsiä sille IWC:lle "hyvää uutta kotia".
        Olen nimittäin jo siinä iässä, että on olemassa aivan todellinen vaara, että seuraava polvi ymmärtämättömyydessään pistää sen roskalavalle.
        Kellosta on olemassa jopa kellotehtaan ns. Kantakirjaote, sekä lisäksi tieto, kuka kellon aikanaan on ostanut ja missä ja kenen käytössä se on ollut.
        Tätä on 1960-luvulle saakka käytetty päivittäin, ensin vaarini, sitten isäni käytössä.
        Kun puhuu tämän kellon arvosta toisaalta - vuonna 1916 - kun teollisuus vielä oli lapsenkengissään - ja nyt, on pidettävä mielessään, ettei juurikaan kellään tai ainakin hyvin harvalla yli 100 vuotta sitten ylipäätään oli kello. Rannekellotkin yleistyivät vasta 2. Maalilmansodan jälkeen.
        Siksi kellon hinta v. 1916 lienee ollut useitakin kuukausipalkkoja palkan suuruudesta tietenkin riippuen.

      • Anonyymi
        ZJJ kirjoitti:

        Vanhojen taskukellojen arvo vaihtelee todella paljon. Joku IWC:n kello voi olla todella arvokas ja toinen ei juurikaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa esimerkki: https://www.chrono24.fi/iwc/pocket-watch-schaffhausen-silver-pocket-watch--id13109705.htm
        Crono24:sta voi etsiä samanlaista.

        Tosi paljon kiitoksia "anonyymit 18:27 ja 18:30h!
        Aika jännä, että kelloja on myynnissä nimenomaan Latviassa!
        Olen pitänyt kelloa kun kukkaa kämmenellä. Sitä huoltaneet kellosepät ovat sisäkuoreen vuosien varrella jättäneet omat puumerkkinsä.
        Toivottavasti poikani ymmärtää sen arvon. (Siis vaarilta pojanpojanpojalle.)
        Muistan jopa ostaneeni hänelle halvemman frakin kanssa käytettävän taskukellon,
        koska sen "käyttö" tulee joka tapauksessa halvemmaksi, koska kelloa ei samalla tavalla tarvitse varoa kuten tätä.

    • Anonyymi

      Ostin Turkista hienon Rolex kellon 15 eurolla. Sieltä saa halvalla. On tosi upea.

      Simo S

      • Anonyymi

        Saitkos korona viruksen kaupanpäälle:D:D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe