Ajettu vain 200tkm :)

Keski-Euroopasta

Aina Suomessa käydessäni ihmetyttää, että 200tkm ajettuja keskiluokan autoja mainostetaan myytäessä "Tällä on ajettu vain...."

Toinen mikä itseäni hämmästyttää, on saksalaisten premium merkkien huiman suuret hintapyynnöt, vaikka mittarissa on usein jo kunnioitettavat 250-300tkm.

Esimerkiksi 200tkm ajetut alemman keskiluokan Golfit, BMW 3-sarja jne, sekä 250tkm ajetut isommat Audit, Bemarit ja Mersut omaavat keski-euroopassa arvoa lähinnä romumetallin arvon verran ja mielestäni ihan syystäkin. Nehän on loppuun ajettuja ja ylläpito alkaa olla huomattavasti kalliimpaa kuin hieman uudemman ja etenkin vähemmän ajetun hankkiminen.

Osaatteko kertoa syytä tälle perin Suomalaiselle tavalle ajaa autoilla niin pitkään, että lähes kaikki mahdolliset kulutusosat, joskus jopa moottoreita ja vaihteistoja myöten joudutaan uusimaan auton käyttöiän aikana? Ei se kai ainakaan taloudellisesti voi edes Suomessa olla kannattavaa?

75

7263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kylläkylläjuurinäin

      Autovero pitää käytettyjen(kin) autojen hinnat pitkään korkealla.

      Sen vuoksi 15 vuotta vanhaan kannattaa tehdä 1000 euron remontti. Kyllä se on taloudellisesti kannattavaa.

      • paaliin.menee

        Ei kannata, jos työstä täytyy maksaa. Tonnilla ei jarruremppaa kummempaa paljon teetä. Joihinkin takalevy napoineen maksaa jo 250 euroa.


      • Kylläkylläjuurinäin
        paaliin.menee kirjoitti:

        Ei kannata, jos työstä täytyy maksaa. Tonnilla ei jarruremppaa kummempaa paljon teetä. Joihinkin takalevy napoineen maksaa jo 250 euroa.

        Jaa.

        Itse ajan 20 vuotta vanhalla pösöllä. Teen / teetän remonttia vuodessa noin 600 eurolla, auton arvo on noin 400. Käytän autoni korjauksissa jopa merkkiliikkeessä.

        Olen auton omistanut 10 vuotta ja pitänyt sen kunnossa.

        Mielestäsi siis, tuohon autoon ei kannata tehdä remonttia, vaan ennemmin menen ostamaan toisen halvan auton tilalle, jossa saattaa iskeä ihan mikä vika vaan, koska vaan.

        Ei sillä auton hinnalla ole merkitystä siihen mitä kannattaa tehdä tai ei kannata. Se merkitsee, paljonko rahaa menee vuodessa.

        Esimerkkilaskelma:

        5000 euroa maksanut auto, vuodessa arvonalennus 1000 euroa, huollot ja korjaukset vuodessa 350 euroa. Vuosikustannus 1350 euroa.

        400 euron auto, vuodessa arvonalenema 80 euroa, huollot ja korjaukset vuodessa 600 euroa. Vuosikustannus 680 euroa.

        Kyllä se vaan kannattaa pitää halpiskin kunnossa.


      • mlkfdmkfdlmk

        Paitsi, että se 400 euron auto ei käytännössä menetä arvoaan enää niin kauan kun sen saa leimalle. Itse ajan 500 euron autolla ja saisin siitä myydessä sen saman 500 euroa, jonka maksoin, jos leima on kuukautta tuoreempi. Toki tässä vaiheessa autolla on vain käyttöarvo ja vien sen lopulta romuttamolle, mutta kuitenkin.

        Ja kuten sanoit, sillä on arvoa, että tuntee auton ja sen huoltohistorian. Omaani ei esim. ole tulossa mitään isompaa remonttia ellei sitten joku osa mene totaalisen päreiksi ennen arvioitua käyttöiän loppua, mutta se on nykyään aika epätyypillistä. Jos osan arvioidaan kestävän 30 000 kilometriä, se harvemmin hajoaa 10 000 kilometrin kohdalla. Ruoste on suurin ongelma vanhoissa autoissa ja määrittää aika usein sen koska se romutetaan. Moottorit kyllä kestävät nykyään sen puoli miljoonaa kilometriä melkein autossa kuin autossa ja kaikki muu on normaalia huoltoa, jonka joutuu tekemään yhtä lailla uusiin autoihinkin.


      • Kylläkylläjuurinäin
        mlkfdmkfdlmk kirjoitti:

        Paitsi, että se 400 euron auto ei käytännössä menetä arvoaan enää niin kauan kun sen saa leimalle. Itse ajan 500 euron autolla ja saisin siitä myydessä sen saman 500 euroa, jonka maksoin, jos leima on kuukautta tuoreempi. Toki tässä vaiheessa autolla on vain käyttöarvo ja vien sen lopulta romuttamolle, mutta kuitenkin.

        Ja kuten sanoit, sillä on arvoa, että tuntee auton ja sen huoltohistorian. Omaani ei esim. ole tulossa mitään isompaa remonttia ellei sitten joku osa mene totaalisen päreiksi ennen arvioitua käyttöiän loppua, mutta se on nykyään aika epätyypillistä. Jos osan arvioidaan kestävän 30 000 kilometriä, se harvemmin hajoaa 10 000 kilometrin kohdalla. Ruoste on suurin ongelma vanhoissa autoissa ja määrittää aika usein sen koska se romutetaan. Moottorit kyllä kestävät nykyään sen puoli miljoonaa kilometriä melkein autossa kuin autossa ja kaikki muu on normaalia huoltoa, jonka joutuu tekemään yhtä lailla uusiin autoihinkin.

        "Moottorit kyllä kestävät nykyään sen puoli miljoonaa kilometriä melkein autossa kuin autossa"

        En ihan ole samaa mieltä.

        Moottorit kestää ennen vuotta 2005 valmistetuissa tuon ajon, uudemmista en olekaan ihan yhtä varman.


      • Näinpäseon
        Kylläkylläjuurinäin kirjoitti:

        "Moottorit kyllä kestävät nykyään sen puoli miljoonaa kilometriä melkein autossa kuin autossa"

        En ihan ole samaa mieltä.

        Moottorit kestää ennen vuotta 2005 valmistetuissa tuon ajon, uudemmista en olekaan ihan yhtä varman.

        Moottorit kyllä kestävät, siis ne ennen tätä Downsizing villitystä suunnitellut.
        Näillä uudemmilla 1.0-1.5 bensaturboilla ei tulla juurikaan näkemään 300tkm mittarilukemia, ellei niitä sitten ajeta ihan muutaman vuoden sisällä uudelle autolle.

        Vanhat, vapaastihengittävät bensiimoottorit ovat yllättävänkin edullisia huoltaa ja ylläpitää ikääntyessäänkin.

        Toisin on nykyisillä, turboilla, sylinterien lepuutuksilla sekä start/stop järjestelmillä varustetuilla autoilla.
        Hirvittää ihan ajatellakin, millaista olisi omistaa nuo edellä mainitut "varusteet" omaava 10-vuotias ja 200tkm ajettu auto, voi sitä rahanmenoa ja tielle jäämisten määrää...


      • Näinpäseon
        paaliin.menee kirjoitti:

        Ei kannata, jos työstä täytyy maksaa. Tonnilla ei jarruremppaa kummempaa paljon teetä. Joihinkin takalevy napoineen maksaa jo 250 euroa.

        Tämä on totta. Paljon ajetuilla tonnin ritsoilla kannattaa ajaa lähinnä Tee-Se-Itse-Miesten, joilla on myös tilat laitella autojaan sekä tietysti toinen auto varalle, jolla kulkea silloin kun toinen seisoo "pukilla".
        Korjaamoa käyttäen yhtään modernimman, sanotaanko vm 2001--> ja 200tkm ajetun auton ylläpito tulee helposti hyvinkin kalliiksi.


      • Anonyymi
        Näinpäseon kirjoitti:

        Moottorit kyllä kestävät, siis ne ennen tätä Downsizing villitystä suunnitellut.
        Näillä uudemmilla 1.0-1.5 bensaturboilla ei tulla juurikaan näkemään 300tkm mittarilukemia, ellei niitä sitten ajeta ihan muutaman vuoden sisällä uudelle autolle.

        Vanhat, vapaastihengittävät bensiimoottorit ovat yllättävänkin edullisia huoltaa ja ylläpitää ikääntyessäänkin.

        Toisin on nykyisillä, turboilla, sylinterien lepuutuksilla sekä start/stop järjestelmillä varustetuilla autoilla.
        Hirvittää ihan ajatellakin, millaista olisi omistaa nuo edellä mainitut "varusteet" omaava 10-vuotias ja 200tkm ajettu auto, voi sitä rahanmenoa ja tielle jäämisten määrää...

        No niin itsellä on yli 15-vuotias Toyota eikä ole ollut mitään "hirvittäviä" remontteja.
        Jarrut on uusittu ja ohjaustehostin siinä kaikki ylimääräiset huollot.


    • jfdsklfjkklfjlfs

      Tällaiset asiat paljastavat että ei suomi ole mikään normaali länsimainen sivistysmaa, tämä on jotenkin kieroon kehittynyt outo kaksinaamainen hyvinvointivaltio helvetistä joka ulospäin haluaa näyttää sivistysmaalta mutta kansan kohtelu on kuin neuvostoliitosta.
      Suomen valtion käsitys "hyvinvointivaltiosta" on vähän samanlainen kuin helvetissä jossa on kaljaa ja naisia mutta kaljatuopin pohjassa on reikä ja naisissa ei.
      Suomessa ei ole töitä mutta saadaksesi työttömyyskorvausta sinun tulee tehdä töitä... wtf?
      Suomessa on asumistuki mutta hyväksytyt asumismenot eivät kata lähellekään todellista vuokratasoa... wtf?
      Suomessa koulutus on ilmaista ja täällä jopa maksetaan opintotukea. Sillä tosin ei tule toimeen näillä elinkustannuksilla... wtf?
      Suomessa julkisia palveluja kustannetaan verovaroin jolla myös korkeita veroja puolustellaan. Kuitenkin kun menet esim. terveyskeskukseen niin ensimmäiseksi vaaditaan rahaa ennenkuin tapahtuu yhtään mitään... wtf?

      • Näinsivusta

        Hyviä huomioita sinulta.

        Ulkomailla ollaan yhä siinä luulossa, että Suomi olisi oikea sivistysvaltio ja demokratian kehto, siis aito pohjoismaa. Moni tuttavani on todella hämmästynyt, kun olen kertonut miten Suomi on kehittynyt viimeisten 10-15 vuoden aikana.

        Kokemukseni mukaan Suomi on nykyisellään huomattavasti epäystävällisempi paikka tavalliselle palkansaajalle asua, kuin vaikkapa Ruotsi tai Norja, jossa siis itse asun.

        Vuosia olen seurannut median kautta tuota hyvinvointivaltion alasajoa Suomessa.
        Ihmisten pahoinvointi, hyväveli verkostoituminen ja kaikenlainen omaan pussiin pelaaminen, kansan- ja valtion velkaantuminen, ihmisten välinen vastakkainasettelu ja tuloerot ovat kasvaneet ja mielialat ovat laskeneet. Työttömyys on rajua, vaikka sitä taidokkaasti yritetäänkin tilastoista siivota kaikenlaisilla ilmaistöillä.

        Kenties noin 20-30% kansasta voi yhä oikein hyvin, he elävät melko amerikkalaiseen malliin omakotitalo alueillaan hyvinvointi kuplassaan ja ansaitsevat muihin verrattuna ruhtinaallisesti, näistä esimerkkinä vaikkapa lääkärit, juristit sekä kuntien- ja valtioiden virkamiehet.

        Muille työssäkäyville elämä nykyisellään vaikuttaisi näyttäytyvän varsin näköalattomana.
        Työtahtia kiristetään jatkuvasti, YT-kierroksilla pidetään ihmiset löysässä hirressä ja kuuliaisina, palkan ostovoima hiipuu Kikyjen ja muiden veronkorotusten seurauksena.

        Erityisesti itseäni harmittaa nuorten, 20-35 vuotiaiden puolesta, he kun joutuvat esimerkiksi oman asunnon hankkiakseen sitoutumaan kerrassaan valtaviin ja erittäin riskialttiisiin ja pitkiin laina-aikoihin, samalla kun entiset pitkät ja vakaat työurat ovat muuttuneet nuorten osalta yhä enemmän pätkä- ja silpputöiksi.
        Mitä nyky nuoriso sitten saa hullun rohkean lainanottonsa vastineeksi? Kasvukeskuksissa yleensä kai 60/70/80-lukujen elementtitalosta asunnon, jonka tekninen käyttöiän loppu häämöttää jo horisontissa ja putkiremontit ovat jo suunnitteilla.
        Vanhaan hyvään aikaan suuret ikäluokat ostivat vastaavan asunnon UUTENA nykyrahan arvoksi muutettuna noin 50 tuhannella eurolla!!!.
        Ei siis mikään ihme, että suuret ikäluokat ehtivät vaurastua, koska he elivät vielä siinä hyvinvointivaltiossa, missä myös tavalliselle palkansaajalle oli mahdollista hankkia uusi perus asunto sekä auto ja kesämökki, vaan eipä ole enää näin.

        Eniten itseäni ihmetyttää, millä rahoilla aikoinaan oli varaa rakentaa Suomen hyvinvointivaltio infrastruktuureineen, julkisine rakennuksineen jne. Nykyisin kun edes vanhan ylläpitoon ei tunnu rahat riittävän, vaikka tilastojen, esimerkiksi bruttokansantuotteen valossa Suomi on huomattavasti vauraampi maa kuin vaikkapa 50-vuotta takaperin.


      • sairas.maa
        Näinsivusta kirjoitti:

        Hyviä huomioita sinulta.

        Ulkomailla ollaan yhä siinä luulossa, että Suomi olisi oikea sivistysvaltio ja demokratian kehto, siis aito pohjoismaa. Moni tuttavani on todella hämmästynyt, kun olen kertonut miten Suomi on kehittynyt viimeisten 10-15 vuoden aikana.

        Kokemukseni mukaan Suomi on nykyisellään huomattavasti epäystävällisempi paikka tavalliselle palkansaajalle asua, kuin vaikkapa Ruotsi tai Norja, jossa siis itse asun.

        Vuosia olen seurannut median kautta tuota hyvinvointivaltion alasajoa Suomessa.
        Ihmisten pahoinvointi, hyväveli verkostoituminen ja kaikenlainen omaan pussiin pelaaminen, kansan- ja valtion velkaantuminen, ihmisten välinen vastakkainasettelu ja tuloerot ovat kasvaneet ja mielialat ovat laskeneet. Työttömyys on rajua, vaikka sitä taidokkaasti yritetäänkin tilastoista siivota kaikenlaisilla ilmaistöillä.

        Kenties noin 20-30% kansasta voi yhä oikein hyvin, he elävät melko amerikkalaiseen malliin omakotitalo alueillaan hyvinvointi kuplassaan ja ansaitsevat muihin verrattuna ruhtinaallisesti, näistä esimerkkinä vaikkapa lääkärit, juristit sekä kuntien- ja valtioiden virkamiehet.

        Muille työssäkäyville elämä nykyisellään vaikuttaisi näyttäytyvän varsin näköalattomana.
        Työtahtia kiristetään jatkuvasti, YT-kierroksilla pidetään ihmiset löysässä hirressä ja kuuliaisina, palkan ostovoima hiipuu Kikyjen ja muiden veronkorotusten seurauksena.

        Erityisesti itseäni harmittaa nuorten, 20-35 vuotiaiden puolesta, he kun joutuvat esimerkiksi oman asunnon hankkiakseen sitoutumaan kerrassaan valtaviin ja erittäin riskialttiisiin ja pitkiin laina-aikoihin, samalla kun entiset pitkät ja vakaat työurat ovat muuttuneet nuorten osalta yhä enemmän pätkä- ja silpputöiksi.
        Mitä nyky nuoriso sitten saa hullun rohkean lainanottonsa vastineeksi? Kasvukeskuksissa yleensä kai 60/70/80-lukujen elementtitalosta asunnon, jonka tekninen käyttöiän loppu häämöttää jo horisontissa ja putkiremontit ovat jo suunnitteilla.
        Vanhaan hyvään aikaan suuret ikäluokat ostivat vastaavan asunnon UUTENA nykyrahan arvoksi muutettuna noin 50 tuhannella eurolla!!!.
        Ei siis mikään ihme, että suuret ikäluokat ehtivät vaurastua, koska he elivät vielä siinä hyvinvointivaltiossa, missä myös tavalliselle palkansaajalle oli mahdollista hankkia uusi perus asunto sekä auto ja kesämökki, vaan eipä ole enää näin.

        Eniten itseäni ihmetyttää, millä rahoilla aikoinaan oli varaa rakentaa Suomen hyvinvointivaltio infrastruktuureineen, julkisine rakennuksineen jne. Nykyisin kun edes vanhan ylläpitoon ei tunnu rahat riittävän, vaikka tilastojen, esimerkiksi bruttokansantuotteen valossa Suomi on huomattavasti vauraampi maa kuin vaikkapa 50-vuotta takaperin.

        Katso sosiaali- ja terveysmenojen kasvua viime vuosikymmenien aikana suhteessa velanotosta puhdistettuun bkt:n niin tajuat miksei Suomessa ole enää varaa pitää sitä kerran hankittua yllä. Kun teiden määrä ja kunto ei riitä nykyiselle autokannalle, niin yllätys yllätys syy on autoilijoissa ja heitä pitää rokottaa ja syyllistää.


    • TyhmäMaksaaLiikaa

      Se onkin halpaa ostaa uusi

      • Anonyymi

        Kyllä. Osta 80 000 euron Tesla niin saat ilmaista sähköä.


    • sisään.ajossa

      Kyllä 200 tkm ajettu on vielä vähän maailmaa nähnyt. Omassa mittarissa on vaivaiset 450.000 km ja toimii vielä ihan hyvin . Apulaitteita, pakoputki ja jarruja on uusittu jo pariin otteeseen, mutta tuollaiset remontit maksavat vain satasia, joten ei ole syytä vaihtaa kulkinetta. Tosin ruoste alkaa tehdä jo tepposet niin, että seuraavat korjaukset varmaan jo ylittäisivät auton arvon.

      • NoMuttaJotta

        No eihän sekään ole mikään raja, että korjaukset ylittää auton arvon.


      • Looke

        Keskieurooppa ``suks``.
        Hain Ruotsista v.2006 Bifuel v70 Volvon ja laitoin tonnin remppaan. Kaasupaineensäädin ja askelmoottorin korjaus sekä vuotava ilmastointi täyttöineen.
        Ajettu 190000 ja maksoi 44000kr eli noin 4700 € autovero päälle 1130€ ja haku ja rekisteröintikustannukset 400€.
        Toimii ja lähes virheetön auto. Ollut paljon leasing käytössä ja tavaratila kuin lapsen poski, ei juuri naarmua kuten ei missään muuallakaan.
        6400 egee ja autolla ajetaan 15000km/v. Tyytyväinen olen. Täysin naurettavaa väittää etä joku Volvo v70 on romuttamokamaa 200000km. lasissa.
        Niin ja jos ei tarvitse tehdä velkaa, voi vähän remontoidakin.


      • Harmittavankallista

        No kyllä mieletäni 1teur remppa 5-6 teur arvoiseen autoon alkaa olla melko kallista suhteessa auton arvoon. Tuskinpa vuotuiset huolto-ja korjauskulusi ovat jatkossa ainakaan laskemaan päin, mitä nyt itselleni kertyneitä käyttökokemuksia muistelen kahdesta 200-300tkm ajetusta mk2 v70 volvostani sekä yhdestä 150tkm ajetusta mk3 v70 volvostani. Onnittelut kuitenkin valitsemallesi tielle ! :)


      • E220_CDI
        Harmittavankallista kirjoitti:

        No kyllä mieletäni 1teur remppa 5-6 teur arvoiseen autoon alkaa olla melko kallista suhteessa auton arvoon. Tuskinpa vuotuiset huolto-ja korjauskulusi ovat jatkossa ainakaan laskemaan päin, mitä nyt itselleni kertyneitä käyttökokemuksia muistelen kahdesta 200-300tkm ajetusta mk2 v70 volvostani sekä yhdestä 150tkm ajetusta mk3 v70 volvostani. Onnittelut kuitenkin valitsemallesi tielle ! :)

        Ei sillä tonnin välirahalla olisi saanut V70 tasoista farkkua vaihdetuksi luotettavampaan vastaavaan.


      • Anonyymi
        Harmittavankallista kirjoitti:

        No kyllä mieletäni 1teur remppa 5-6 teur arvoiseen autoon alkaa olla melko kallista suhteessa auton arvoon. Tuskinpa vuotuiset huolto-ja korjauskulusi ovat jatkossa ainakaan laskemaan päin, mitä nyt itselleni kertyneitä käyttökokemuksia muistelen kahdesta 200-300tkm ajetusta mk2 v70 volvostani sekä yhdestä 150tkm ajetusta mk3 v70 volvostani. Onnittelut kuitenkin valitsemallesi tielle ! :)

        Suhteutus ei vaan aina toimi. Joskus kannattaa laskea ne kokonaiskulut. Siinäkö sitä säästää, kun hakee uuden ns. suhteen ollessa epäkiitollinen? Että on sikahalpaa huoltaa 100 000 autoa, noin suhteessa? Toivotavasti olet jo löytänyt järjen valon.


    • Kakkkkakakakk

      En myös tajua noita jotaka ostaa 150 tuhatta ajetun audin tai mersun ja maksaa siitä 25-30 tonnia vaikka. Aivan älytöntä. Siinä voi tulla ja tuleekin seuraavan 50 tonnin aikana kuluja kauhea määrä ja arvo laskee 200 tonnia ajettuna ihan mielettömästi. Uuden auton saa osamaksulla pienellä korolla 30-40 hintaluokasta helposti 400-500e kuukausimaksulla sisältäen "korjaukset"..kun on takuu...ja huolettomuuden. Auto pitää myös hintansa ja on nykyaikaset vehkeet ja turvallisuus. Niistä autoista jotka nyt on 25-30 tonnia hinnaltaan ja ajettu 150 tonnia niin niistä saa 2 vuoden päästä 10 tonnia vaihdossa 200 tonnia ajettuina..ja sen kympin saa jos olet hoitanut korjaukset ja huollot että auto toimii. Vanhan auton osto on vähän verrattavissa siihen että maksat vuokraa asumisesta kun samalla summalla kerryttäisit omaisuutta ostamalla oman velaksi. Me ostetti nykynen asunto 10v sitten 170 tonnilla helsingistä..nyt näitä myydään 230 tonnia ja myyntiaika ollut n.viikon. Eli voittoa 60 tonnia plus mitä ollaa lyhennetty.

      • Vaihtokaruselli_kallis

        Mutta se uusi 30 - 40 tonnin auto ei olekaan Audi tai Mersu, joka uutena maksaa 50 - 60 tuhatta. Silloin tullaan kysymykseen, onko järkevää maksaa enemmän autosta, joka on ominaisuuksiltaan huonompi eikä välttämättä kestä pitempään.

        Miksi muuten pitäisi vaihtaa hyväkuntoinen vasta 200.000 ajettu auto? Onko sinulla kenties tolkuton määrä joutavaa rahaa?


      • 200k.on.paljon

        Auton iässä 10v / 200tkm näyttää omien kokemusten mukaan olevan se raja jonka tuolla puolella alkaa olla korjaamista vähän väliä. Ei se oikein ole hyvä käyttöauto sellainen jota vähän väliä pitäisi ropata, harrasteautossa sen ymmärtäisi.


      • E220_CDI

        Jos käytetty tuntuu älyttömältä, silloin kannattaa varmaan ostaa vaikka osamaksulla uusi, eikö niin? Minusta taas rahan lainaaminen autoon ei ole taloudellisesti kovin kannattavaa, mutta jos se on jonkun mielestä hyvä idea, niin ei ole minulta pois. Itse ostan mieluummin sellaisen, mihin rahat löytyvät tililtä ilman säästöjen purkamista.

        Jos auton hankintaa perustellaan hinnalla, pääomakustannusten vuoksi sen vertailun voittaa aina halpa auto. 2 - 4 tuhannen euron hintaluokasta löytyy vielä luotettavasti toimivia hyvin hoidettujakin yksilöitä jotka hoitavat tehtävänsä ja kaikki sen päälle on luksusta.

        Kerrot Itse perustelun sille, miksi joku ostaa mieluummin sen käytetyn Mersun. Jos ei halua jo 200.000 km kohdalla ongelmajätteeksi muuttuvaa autoa, kannattaa ostaa joku semmoinen, jolla arvelee pystyvänsä ajamaan pidemmästikin. Jos ei halua sietää halvan auton melua tai ahtaita tiloja, voi ostaa hiljaisemman ja tilavamman. Sellaisen, jolla pää kestää ajaa auton ostaneen kuskin lisäksi vielä selvästi yli 200.000 km.

        Takuun saa käytettyynkin ja vaikka ostohinta, kulutus ja arvon alenema ovatkin pikkuautoluokkaa, vakuutukset ja huollot eivät ole, vaan ne jäävät tilojen ja mukavuuden hinnaksi.

        On arvostuskysymys, onko se lisätila ja mukavuus tuon hinnan arvoista. Sinulle selvästikään ei ole. Ja se on aivan yhtä hyvä mielipide kuin omanikin.


      • Vanhassavaraparempiko

        Uusi, sanotaan 25teur auto menettää arvostaan ensimmäisten 3 vuoden aikana karkeasti 7-10teur, riippuen onko sillä ajettu silloin 50tkm vai 150tkm.

        30tkm/vuosi ajavalle ja autoaan usein vaihtavalle, uusi auto takuineen voi olla ihan ok vaihtoehto.
        Alle 20tkm/vuosi ajavalle uuden auton osto ei ole taloudellisesti ajateltuna järkevää.


      • Setäneuvoo
        Vaihtokaruselli_kallis kirjoitti:

        Mutta se uusi 30 - 40 tonnin auto ei olekaan Audi tai Mersu, joka uutena maksaa 50 - 60 tuhatta. Silloin tullaan kysymykseen, onko järkevää maksaa enemmän autosta, joka on ominaisuuksiltaan huonompi eikä välttämättä kestä pitempään.

        Miksi muuten pitäisi vaihtaa hyväkuntoinen vasta 200.000 ajettu auto? Onko sinulla kenties tolkuton määrä joutavaa rahaa?

        Premiumeihin en suosittele sortumaan kuin työsuhdeautoina.

        Järjettömintä mitä yksityinen auton ostaja voi tehdä, on ostaa vanhempi kuin 5-vuotias ja jo 150-200tkm ajettu, kuitenkin vielä päälle 20teur hintainen premium isolla ja useamman vuoden velkarahoitus osuudella.

        Auton arvo laskee vuosittain reilusti ja korjaus- sekä huoltokulut, joita noilla kilometreillä alkaa olla tihenevään tahtiin, ovat tietenkin premium hinnoitellut eli sikamaisen kalliit.


    • Euroopaneläjä

      Samaa " aj. vain 200tkm" olen vähän naureskellut itsekin. Täällä meilläpäin yksi tuttu autokauppias kertoi kiinnostuvansa vain jos autolla on ikää alle 5 vuotta ja kilometrejä alle 80 tuhatta. Muut menevät vientiin itäblokkiin ja japanilaiset suurelta osin Afrikkaan.

    • 34556436

      En tiedä millä romumerkeillä te ajatte mutta kyllä ainakin meidän perheen Toyotat, Mazdat ja Volvot toimivat kuin uudet ainakin 300tkm asti. Oman kokemuksen mukaan vasta 300tkm jälkeen alkaa tulla vikoja. Joten ei se 200tkm mikään paha lukema ole.

      Itse naureskelen kun ostetaan uusia autoja joiden arvo tippuu yli 5000e vuodessa, useita tuhansia euroja häviää vuodessa ihan tyhjään. Paljon järkevämpää on ostaa 200tkm ajettu noin 10-13 vuotias, maksaa alle neljäsosan verrattuna uuteen ja arvonalennuskin on enää hyvin pientä.

      • turha.naureskella

        Ei ole niitä käytettyjä, jos kukaan ei osta uusia. Joillekin raha ei ole ongelma.


      • 23523
        turha.naureskella kirjoitti:

        Ei ole niitä käytettyjä, jos kukaan ei osta uusia. Joillekin raha ei ole ongelma.

        uusien hinnat tippuisivat jos kukaan ei ostaisi uusia joten kyllä niitä käytettyjä tulisi silloinkin


      • olisikosittenkinnäin
        23523 kirjoitti:

        uusien hinnat tippuisivat jos kukaan ei ostaisi uusia joten kyllä niitä käytettyjä tulisi silloinkin

        Vai kävisikö niin, ettei niitä uusia kannattaisi tappiolla myydä.

        Seurauksena se, että alettaisiin tuoda käytettyjä autoja Euroopasta.


      • vapaavalintajokaiselle

        Sen kun naureskelet vapaasti. Arvostuskysymyksiähän nämä on, ja onhan se totta että auton vaihto kolmen-neljän vuoden välein uuteen maksaa jonkun verran. Vastineeksi saa kuitenkin sellaisen auton kuin haluaa enkä ainakaan itse koe että autoon menevä raha olisi millään tavalla muusta elämisestä tai tekemisestä pois.


      • lähtökohdistakiinni
        turha.naureskella kirjoitti:

        Ei ole niitä käytettyjä, jos kukaan ei osta uusia. Joillekin raha ei ole ongelma.

        Lopputulema huolettomien kilometrien osalta riippuu pitkälti myös lähtökodasta:

        a) ostat 7-13-vuotiaan, 1-2 aiemmalla omistajalla olleen, täydellisellä huoltokirjalla varustetun noin 125tkm ajetun auton. Tällä saatat hyvässä lykyssä ajaakin sen 300tkm puhki vain kulutusosia (jarrupalat, iskarit yms ) vaihdellen, tämä on ihan mahdollista.

        b) ostat 7-13-vuotiaan, 4 aiemmalla omistajalla olleen, puutteellisella/puuttuvalla huoltokirjalla varustetun noin 225tkm ajetun auton. Tällä jos ajattelit ajaa huolettomasti täyteen sen 300tkm, ovat todennäköisyydet huolettomille kilometreille huomattavasti pienemmät kuin vaihtoehdossa a.


      • mldfdflkmdfl

        Kilometreistä puhuttaessa on myös syytä ottaa huomioon miten paljon ajaa. Esim. oma maksimini on 10 000 kilometriä vuodessa ja sekin on aika paljon. Siinä tulee kilometrille hintaa, jos sijoitan 70 000 euroa autoon ja ajan sillä 10-15 vuotta ja laitan sitten 100 000 km ajettuna vaihtoon. Saattaa olla järkevämpää ostaa se kaupparatsun tai taksimiehen 200k-300k km ajettu ja hyvällä huoltohistorialla oleva 3-4 vuotta vanha auto, jos premiumin haluaa alleen.


      • E220_CDI

        Minä naureskelen vieläkin, kun aikanaan kymmeniätuhansia kilometrejä ajettu toissavuoden mallinen käytetty oli sitä ostaessani edellisen omistajan aikana pudottanut uushankintahinnastaan lähes 40.000 €.

        Nopea arvon alennus on käytetyn ostajalle iloinen asia :-)


    • hyva-kestaa

      vanha -86 mb 200 d jyskyttaa kuin nuori ja vailla vikoja. aj. vain n. 600 000km. aina menee katastuksen lapi ja pakkasia ei pelkaa,...-35 c ja heti pamahtaa kayntiin ilman naruja,kesalla on kuin nuori varsa.

      • niinononinninoninoni

        Pellin hitsaaminenhan ei ole vika :)


      • KarseeKäry

        Moottoritielläkin tietää jo paria kilometriä ennen, että tuollaisen ohitus on tuota pikaa kohdalla...


      • HulluSuomalainen

        Toiset nyt vain nauttivat itsensä kiduttamisesta ja vaarallisiin tilanteisiin asettamisesta, kuten tämä vm86 mb200d:llä ajeleva individualisti.


    • kolomelokiekuhta

      Pitäähän sen auton olla hienompi kuin naapurilla vaikka se maksaakin. Pankista saa lainaa autoon ja sossusta asumistukea vuokra-asuntoon. Suomalaisen luonne kun on äärettömän laiska ja uusavuttomuus tunnettu tosiasia niin ei kyetä itse mihinkään huolto- tai korjaushommia tekemään niin kalliiksi se autoilu käy. Marmoritiskillä asiointi on tunnetusti kallista. Kun on peikalo keskellä kämmentä niin ei pysty edes yleisötapahtumissa käymään missä joutuu taputtamaan kun peikalot on tiellä. Taitavat kaverit tekee tilin autoa ostaessa, vähän merkistä riippuen ajelee sillä muutaman satkun ja ne edullisemmat kilometrit. Erikseen on sitten henkilöt, oikeesti varakkaat jotka eivät näitä meidän kirjoituksia täällä lueskele.

      • Mitensenyton

        "Suomalaisen luonne kun on äärettömän laiska ja uusavuttomuus tunnettu tosiasia "

        Tuota, onko sulla asiat ihan kunnossa? Harvoin meinaan näkee noin negatiivisella asenteella ladattua tekstiä, jossa vedetään aidat kumoon ja yleistetään ihan kaikki.


      • Nubbins

        Laiskuus on hyve.

        Tyhmä paljon työtä tekee, fiksu pääsee vähemmällä.


    • tragol

      Mikä se on auton viimeinen käyttö/ parasta ennen päivämäärä valmistajan, maahantuoja, myyjän - loppukäyttäjän mukaan. Oletettavasti lyhenemään päin koska kaiken maailman hienoudet niihin pakosta määrätään direktiivillä. Varaosien hinnalla huoltojen osaamattomuudella tehdään ylläpito hyvin kalliiksi. Vajaakuntoista katsastaja taas ei hyväksy liikenteeseen. Esimerkkinä vaikkapa kaistavahti niitä uusavuttomia varten jotka eivät päätä kääntämällä viitsi tarkistaa onko viereinen kaista vapaa mille on ajatus kääntyä, tähänkin tarvitaan tekniikkaa.
      Kauan odotettu vastaus hallitukseltä, miten kerätä rahaa sähköllä ajetusta kilometristä on nyt toteutumassa. Se tulee tietysti EU:n didektiivin muodossa. Saako valtio määrätä hinnan/km, muuttuuko polttoaineverotus muutoksen yhteydessä vai miten. Lisäksi kaavaillaan päästömaksua polttoaineilla liikkuville.
      Esimerkkinä mainitsemani kaistavahti, en tiedä onko oltava toimiva katsastuksessa.

      • JaapaDaapaDiipa

        Sulla on sitten varmaan T-Ford jossa ei ole noita turhia hienouksia :) Kuten sivuikkunat ja sähköstartti.

        Kehitys kehittyy ja me sen mukana. Jos ei pysy mukana niin ei siitä valittamaan kannata alkaa.


      • tyydynvanhempaan
        JaapaDaapaDiipa kirjoitti:

        Sulla on sitten varmaan T-Ford jossa ei ole noita turhia hienouksia :) Kuten sivuikkunat ja sähköstartti.

        Kehitys kehittyy ja me sen mukana. Jos ei pysy mukana niin ei siitä valittamaan kannata alkaa.

        Olen yleensä ostanut autoni noin 3-5 vuotiaina ja ajan niillä sitten seuraavat 5 vuotta.

        Muistan, että joskus 2000-luvun alussa autot kehittyivät nopeasti mukavuuden- ja turvallisuuden osalta. Yleistyivät ilmastoinnit, abs:t, turvatyynyt, ajonvakautukset.
        Autojen vikaantumis alttius kyllä kasvoi näiden uusien varusteiden myötä hieman, mutta koin ne kuitenkin vielä niin merkittäviksi uudistuksiksi, että hyväksyin tämän muutoksen.

        Myöhemmin, sanoisinko noin 2010-luvulla, autoihin alkoi mielestäni kertymään aivan liikaa melko hyödytyntä tai täysin turhaa ja ajan mittaan varmasti vikaantuvaa tekniikkaa, joka tullee tekemään käytetyn omistamisesta todennäköisesti melko painajaismaista.
        Joitakin turhamaisuuksia luetellakseni; kosketusnäytöt, sähköiset käsijarrut, liian monimutkaiset valikot ihan perustoimintojen muuttamiseksi ajon aikana, pysähdysautomatiikat siis start&stopit, turboahtaminen hyvin pienillä kuutiotilavuuksilla jne.

        Olenkin päättänyt pysytellä 2010-luvun autoista erossa niin pitkään, kuin se vain on mahdollista ja tapojeni vastaisesti tyydyn ajamaan hieman vanhemmilla käytetyillä, joista nuo pahimmat mainitsemani suunnittelun kukkaset vielä puuttuvat.


    • kotteroita

      Totta. Suomessa kuitenkin edelleen selkeästi Euroopan vanhin autokanta. Matkailee missä tahansa Euroopassa, niin huomaa hyvin uuden autokannan. Mutta täällä köyhässä maassamme todellakin paljon vanhoja autoja ja niidenkin arvot pilvissä. Erityisesti mersujen. Ja tiet surkeassa kunnossa. Totta varmaan sekin, että näiden autojen omistajat puolustelevat omia hankintojaan, vaikka eurooppalaisessa mitassa lähes romuja, vaikka toki ymmärrettävää puolustella 200.000 - 400.000 km ajettuja kotteroita.

      • Hewonen

        Et o tainnut käydä Romaniassa, kuten minä?


    • fyffex

      Onhan se vähän ajettu, kun autojen moottorit kestää jopa 400 000km ja dieselit pitempäänkin. Kaikkien ei kannata ottaa tuhansia euroja arvonvähennystä/vuosi. Siksi järkevä suomalainen ajelee vanhalla alle tonnin autolla. Jos auto alkaa temppuilla tai muuten kyrsii omistajan hermoja. niin auton voi viedä romuttamoon. Ei ota läheskään niin paljon kipeää, kun esimerksi 30 000 euron auton arvon aleneminen. Jos auto on maksanut 5000 euroa, on sitäkin rakkinetta pakko korjata kalliisti, kun ei muka kannata viedä romuttamolle moottorivian takia.
      Henkilökohtaisesti suosittelen ostamaan 30 000 eurolla esimerkiksi Alibaban tai Amazonin osakkeita ja ajelemaan vanhalla rellulla. Näin pääomasi pyörii oikeinpäin, joka vuosi sulla on enemmän rahaa kuin alkutilanteessa. Se Audin tai Mersun omistaja taasen köyhtyy joka vuosi vähintään 5000 euroa. Kun rellusi menee lopulta romuttamolle, on arvo-osuustililläsi runsaasti fyffee toisen halpiksen ostoon ja voittoakin useita tuhansia euroja.

    • Oikeassajaväärässä

      Kieltämättä melko järkevä filosofia, auto kun on erittäin huono sijoitus, pois lukien jotkin pienten tuotantomäärien todelliset erikoismallit.

      Siitä olen kuitenkin hieman eri mieltä, että kannattaisi nimenomaan ajaa jollakin alle 1000eur ritsalla, ne kun ovat usein oikeastikin aika pommeja, lisäksi niistä puuttuu monia mukavuutta lisääviä ominaisuuksia.
      Yleensä myös vanha auto ennen lopullista hajoamistaan ja paaliin menoa on aika pitkäänkin hyvin epämukava ajelttava ja omistettava kitinöineen, kolinoineen, sammahteluineen, vikavalo diskoineen jne.

      Rahoistaan tarkan, mutta autoa tarvitsevan henkiön kannattaa mielestäni nimenomaan ostaa jokin 5000 hintaluokkaan sijoittuva auto. Tuohon hintaan on mahdollista löytää vielä vuosia eteenpäin melko huolettomasti palveleva, kuitenkin mukava menopeli.
      Jos ei vaadi premium merkkiä eikä teknisiä erikoisuuksia, löytää tuohon hintaan varsin kelpo vaihtoehtoja, joista löytyy olennaisimmat mukavuutta - ja turvallisuutta parantavat varusteet.
      Merkki mielikuvat kannattaa tässä hintaluokassa heittää romukuoppaan ja keskittyä löytämään mahdollisimman vähän ajettu, vuosimalliltaan uusi, huoltokirjallinen, mahdollisimman vähän edellisiä omistajia omaava yksilö varustettuna perustekniikalla.

    • Kuunottaja

      Mutta itsekin olen työläinen. Olen aina halunnut "sijoittaa" hyvään autoon. Tykkään ajaa siistillä huolettomalla autolla. Paljon järkevämpää kuin istuskella nyrkkipajoilla vanhan auton kera. Välillä laiteltu lainarahaakin näihin mutta ei purista) mukaansa et saa "sijoitustuottoja" saatikka autoasi. Elämä on. Suomalainen kun on niin vaatimaton hänelle riittää että auto kulkee neljällä pyörällä.

      Yhtään ei ihmetytä nykymeininki. Ryhti on hävinnyt joka paikasta. Köyhäkin voi olla mutta ei tarvitse olla paskaista joka paikassa. Pohjalle mennnään...kovaa vauhtia. Hyvää kesää kaikille.

    • auto.on.tarvekalu

      Suomen paljon ajetut autot kielivät siitä että täällä on pitkät etäisyydet ja auto on monelle todella tarpeellinen hyödyke arkielämässä.
      Jos ulkomailla autot ovat hyvin vähän ajettuja ja tuoreita, voisiko sanoa että siellä auto ei olekaan niin tarpeellinen vaan pikemminkin statussymboli joka vaan seisoo pihalla koristeena merkkinä vauraudesta?

    • Ammattilainen678

      Ei kannata ostaa useiden tonnnien autoja joissa 300tkm tai enemmän mittarissa. Kuka helkutti ostaa noita 5000-8000eur volvo v70 ja audi joissa 300-400tkm mittarissa puhumattakaan kalliimmista. Suorastaan älytöntä ostaa.

      Autot ja osat suunnitellaan kestämään noin 200-300tkm välille. Esim sähköosat ei kestä ja egr karsoittaa moottoria. Kytkimet ja varsinkin auton monet nivelet ja jarrut. Kaikki on loppu jos ei vaihdettu.

      1000-2000eur katsastettu auto ei paljon arvoa enää tiputa ja kilometrit ei haittaa tai pudota arvoa.

      • joojaeitai

        Samaa mieltä.

        En silti ostaisi mistään hintaluokasta, en edes hyvin edullisesti sitä 250-300tkm ajettua autoa.


      • Nubbins

        Mikä auto on niin surkea, että se on 200 tonnissa kaput?

        Sähköosissa niinkään ongelma ei ole kesto, vaan korjauskustannus jos on spesiaali osa (ei tarvike osia saatavana). Sinäänsä sähköosat ei välitä kilometreistä ollenkaan niinkuin mekaaniset osat ja alusta.


      • suomalaistahulluutta

        Monenkin myynnissä olevan käytetyn auton tiedoissa löytyy mainintoja, että esimerkiksi "moottori vuotaa öljyä", "vaihtomoottori", "uusi vaihteisto" yms.

        Kyllä arvoltaan alle 10 tuhannen autoissa silloin mielestäni puhutaan jo auton elinkaaren lopusta, kun moottori- tai automaattilaatikko hajoaa. Niiden korjauskustannukset nousevat niin suuriksi suhteessa auton arvoon, ettei järkevästi ajatteleva ihminen siihen ryhdy.

        Minäkin jaksan hämmästellä tätä hyvin suomalaista ilmiötä, missä esimerkiksi 15-17-vuotiaasta "premiumista" yli 300tkm ajettuna ollaan valmiita maksamaan saman verran, kuin normaalista perheautosta vähintään 5-vuotta uudempana ja melkein puolet vähemmän ajettuna, aivan käsittämätöntä!
        Sama hinta/laadun epäsuhta pätee toki myös hieman tuoreampia yksilöitä verratessa.


    • Autotukkösenä

      Miksi pitää ajatella jonain sijoituksina asioita. Minä ainakin ostan kaikenlaista ihan jos tykkään enkä mieti pitääkö arvoaan. Rahaa tulee ja menee. Jos hyvin käy niin täällä maan päällä elelee vielä 20-30 vuotta...voi lähteä aiemminkin eikä mitään saa mukaan. Siksi on täysin turhaa stressata raha asioita. On kivaa kyllä kun saa hyvin käteen työstään ja autoihin laitan mielellään rahaa. Asuntoon en niinkään.

    • Rellukulli

      Mulla ois 500donaa ajettu Rellu Mekano. Uuden gummit, kymppitonnilla lähtee. Panasonikin raatio, dikinäytöllä. Osta, osta, kun vielä ehdit.

    • 495958595
      • Liiankallistalystiä

        Käypä arvo jossakin 10teur hujakoilla, tyhmempi toki voi suostua maksamaan enemmänkin. Eikös tuo 335d, kuten myös 535d ole kahdella turbolla? Ylläpitokulut alkavat noissa olemaan melko messevät viimeistään tuolla 250tkm tietämillä. Turboja saa vaihtaa ja noilla väännöillä todennäköisesti myös esimerkiksi voimansiirto vetelee viimeisiään, huh!


      • Sillälaillajuu

        Joo noista voi tosiaan pyytää ja joku hölmö nuori voi sen ostaakkin mutta tosiaan arvo on sen 10 tonnia varmaan todellisuudessa. Hirveät kulut alkaa olemaan ja täytyy olla päästään vinksahtanut että 26 tonnia maksaa tommosesta. Vanhaa tekniikkaa kaikinpuolin ja alkaa olemaan saksassa noi autot jo romuttamolla.


    • Nubbins

      Taloudellisestihan se juuri onkin kannattavaa.

      200 000 km on aika matala lukema vielä. Nykymittapuulla auton täytyy olla totaalisen surkea laadultaan, jossei se sitä kestä . . .

      Itse taas en ymmärrä sitä ajattelua, että 200 tkm ajettu auto olisi jotenkin loppuunajettu. Eihän se ole kuin vasta sisäänajettu.

      • 8874u

        200 000 on aika paljon koska se näkyy osissa ja ajettavuudessakin. Puolet jos ajelee hiekkateitä niin alustaan on jo remonttia joutunut tekemään ennen tuota. Nykyiset dsg laatikot ei taida kestää tuota lukemaa ilman ongelmia ainakin laatikoihin vaihdellaan kytkimiä erittäin pienillä km. Manuaalit kestää

        10 000 vuotuisella ajolla kumminkin 20 vuotta saa ajella joka päivä tuohon lukemaan kun uudesta lähtee.


      • 8874u

        Auto voi " kestää" mutta kulunut vähän joka paikasta. Eli kilometrit näkyy ja tuntuu.

        Nykyisin voi tulla todella monimutkaisia sähkövikoja ja häiriöitä mitä merkkihuollotkaan ei saa korjattua.


      • YlläpidonHinta

        Kyllähän autot yli sen 200tkm kestävät, mutta millaisilla vuotuisilla käyttö- ja korjauskustannuksilla, siitä kai tässä on kyse. 200 tkm jo tuntuu auton ajettavuudessa ja ihan kulutusosaa alkaa mennä vaihtoon kiihtyvällävä tahdilla.
        Hieman erilaisia olivat 80- ja 90-lukujen autot enemmänkin ajettuina, ylläpito oli melko edullista. Sittemmin tekniikan monimutkaistuttua on potentiaalisten vikojenkin määrä kasvanut eksponentiaalisesti, eikä niitä enää samalla tavalla pysty korjaamaan omassa tallissaan.
        2000- luvun käytetyistä autoista hankkisin perusmallin, mahdollsimman vähäisillä erikoisemmilla sähköisillä varusteilla varustettuna, kuten sähköinen käsijarru tai sähköohjattu alustansäätö, manuaalivaihteilla koska automaatti vikaantuessaan huiman kallis korjattava sekä vapaastihengittävällä koneella koska ei turbon vaihtoja ja dieseleiden suuttimien vaihtoja. Näillä neuvoilla voit löytää vielä melko huolettoman käytetyn, mutta kuitenkin moderninkin auton.


    • herätkääjotodellisuuten

      Kunhan hankit ensimmäisen autosi kun ikäsi asiaan riittää rahasta puhumattakaaan, niin tajuat asian!
      Maapallolla ei voi ajaa kokoajan uudella autolla,se jopa järjetöntä kerskaakin olisi amulla uusi ja illalla kaatopaikalle idealla....
      200 000km on moottoriltaan hyvin sisäänajettu jos ikää 10v. Nykyisin ei ole olevinaan lupaa ajaa miljoonaa mittariin, koska autonvalmistus haluaa tiliä ahneena, auto kestää liiankaun, siitä kyse vain!
      Ulkopuoliset ihmiset omituisesti keskityvät toimivien autojen haukkumiseen tietämättä auton todellista hyötyä ja ominaisuutta? Heille vuosimalli on vain ainoa juttu??? JÄRJETÖNTÄ!

    • hyväkestää

      Uusissa Nissaneissa 200 000 km takuu, mersuissa tms luonnollisesti paljon lyhyempi.

      • ehkäjuurisenkestää

        Ja sitten se onkin BOOOOOOMMMMM!!!


      • teron.kamu

        Ja Toyota kestää helposti tuo km-määrän tuplasti.


      • Vain_teron_unelmissa
        teron.kamu kirjoitti:

        Ja Toyota kestää helposti tuo km-määrän tuplasti.

        70% Toyotista poistuu liikenteestä alle 200000km ajettuina ja vain 0,1% saavuttaa 500000km:n rajan ennen rekisteristä poistoa, joten ihan turha puhua mistään tuplakilometreistä!


      • Anonyymi
        teron.kamu kirjoitti:

        Ja Toyota kestää helposti tuo km-määrän tuplasti.

        Kas kun en oo yhtäkään Toytotaa nähnyt millä olis puol miljoonaa rullattu.


    • Anonyymi

      Hommaa Bemari niin menee palkat kun alat sitä remppaan 200tkm jälkeen.

    • Anonyymi

      Sehän riippuu ihan hinnasta ja vuosimallista onko 200tkm paljon vai vähän. Eikä autot vielä 200tkm kohdallaa ala hajoamaan (poislukien ehkä pienet bensaturbot), yleensä vasta joskus 300tkm jälkeen tulee enemmän vikaa.

      Esim jos myyn nyt minun 210tkm ajetun keskikokoisen ja hyväkuntoisen -03 auton 2500e hintaan, niin ei tuo 200tkm silloin ole paljon. Monet vastaavat ajettu noin 300tkm.

      Itse ihmettelen lähinnä yli 300tkm ajettujen hintapyyntöjä. Tiedän kokemuksesta että 300tkm on jo sellainen määrä että missä tahansa autossa (oli premium tai ei), alkaa jo tulemaan kalliimpia vikoja. 400tkm kohdalla mielestäni mikä tahansa auto on jo arvoton, pelkkää sattumaa jos mottori ja vaihteisto kestää yli 400tkm.

    • Anonyymi

      Eihän 200 000 km autolle ole juuri matka ei mikään ! Moottori on juuri parhaimmillaan tuski kuluttaa edes öljyjään sanottavammi tai juuri lainkaa. Moottori on sopivan liukas eikä miikään tahmea tottelee kaasua herkästi. Kuleksii ns. . . . . hyvin ei siis ole tahmea kuten autot joissa on kilometrejä vähän alle tai hieman yli satatuhatta kilometriä.

      Auto mekaanikko . . . Timppa

    • Anonyymi

      Suomessa vaihdetaan autoa taajaan. Eli auto vaihtaa omistajaa 6 kertaa elinkaaren aikana. Joka kerta autoliike ottaa 1500 € itselleen, eli hinta nousee. 10 v vanhassa "preemiumissa" on 3-4 vaihdosta ylimääräistä siis 4500 - 6000 €.

    • Anonyymi

      Olihan Huutokauppa keisarissakin huvittavaa kun mainostivat mersulla ajetun vain 457 000km, en ikinä ostaisi niin paljon ajettua minkään merkkistä. Alle tonnin ei juuri väliä kun ei paljon häviä, mutta vähänkin kalliimpi pitää olla alle 200 000 ja mieluummin 100 000 paikkeilla. Keskimäärin ajetaan alle 20 000km/vuosi joten ikää tulee joka tapauksessa ja paljon ajettu on paljon ajettu vaikka olisi vuoden vanha.

    • Anonyymi

      Uuden arvo putoo jopa kymmeniätuhansia euroja vuodessa. Sillä saa vanhaan romuun varaosaa vuosikausiksi. Ja bensaa päälle ja öljyä pohjaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe