Stop islamisaatiolle -mielenosoitus

Tänään klo 11.30 luvassa liveä Olli Heikkilän youtube-kanavalta. Tapahtumapaikka Helsingin Kontulassa Vesalan koulun edusta.
15253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aika hyvää settiä. Alku tuli tosin Marcon kanavalta. Loppua sitten striimasi sekä Olli että Nykäsen Pertti.

Äänestä

Poliisi piiritti mielenosoitusalueen ja ajoi kulkuväylille poliisiautonsa. Neuvoi jalankulkijoita väärään suuntaan. Opettajat estivät nuoria yli 16v menemästä ruokatunnilla mielenosoitukseen (laiton vapaudenriisto?). Nuoret suljettiin koululuokkaan opettajan valvontaan. Kyseessä oli muka "kriisikokous".

Korjatkoon tuon ylläolevan kellä parempaa tietoa.

Poliisin kuuluu turvata ja valvoa, että kaikki kokoukseen pääsevät ja sitä ei häiritä. Suomen PolPo:n ei lakia enää tarvitse noudattaa koska sisäministeriön ohjeet kävelevät mennen tullen perustuslain yli.

Kokoontumislaki
4 § Turvaamis- ja edistämisvelvollisuus
Julkisen vallan on edistettävä kokoontumisvapauden käyttämistä turvaamalla oikeus kokoontua ilman ulkopuolista häiriötä ja luomalla edellytyksiä yleisten kokousten järjestämiselle.

Äänestä
  • Nyt ryssää harmittaa.

    Äänestä

  • Rikkoivatko opettajat lakia?
    Suomen Rikoslaki 25 luku
    1 § (21.4.1995/578)
    Vapaudenriisto
    Joka sulkemalla sisään, sitomalla, kuljettamalla johonkin tai muulla tavoin oikeudettomasti riistää toiselta liikkumisvapauden tai eristää toisen tämän ympäristöstä, on tuomittava vapaudenriistosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

    Äänestä

  • halveksittu.eliö kirjoitti:

    Nyt ryssää harmittaa.

    Ketä? Sinun kommunistikaveria vai? Keksikää jo joku uusi juttu, kun te käpykaartilaisethan niitä ryssiä puolella olevia olette enennenkin olleet.

    Äänestä

  • Suomessa käytännössä poikkeuslaki voimassa. Viranomaisilla erittäin suuret valtuudet: sensuuri, joukkokokousten rajoittaminen, ym, ym.

    Valmiuslaki
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

    Tästä olisi kiva, kun olisi kansaakin tiedotettu.

    Äänestä

Tuon koulun rehtori oli Vihreiden kuntavaaliehdokas Helsingissä. Ei tullut valituksi mitättömällä äänimäärällään. Puoluetausta kuitenkin selittää sen, millaista ideologiaa hän vie koulussaan läpi.

Äänestä

Laitapuolen kulkijoiden kokoontumisajo. Kukaan näistä ei tee työtä, ei esittäjät, eikä yleisö. Kyllä riittää energiaa tyhjän meuhkaamiselle.

1Äänestä
  • Sinulla ehkä onkin kova kiima pyllistellä useampi kerta päivässä arabiaksi mumisten, mutta meillä muilla ei ole minkäänlaista halua islamisoitua, ja sen puolesta pitääkin pitää ääntä.

    Siksi toisekseen, jos se työn tekemättömyys ottaa noin koville, niin perustelepas, miksi olet valmis elättämään puolta Afrikkaa ja koko Lähi-itää, jonka asukit tulevat tänne notkumaan yhteiskunnan fyrkilla, eivätkä todellakaan tee töitä niiden eteen?

    Äänestä

Katsokaahan video. Mulle ainakin tuli taas ihan uutta tietoa islamismista, kaikessa järkyttävyydessään. Jossain koulussa noita jo enemmistö, ja se on todella huolestuttavaa.
Toivon todella, että tulevia miekkareiden tiedotuksia ei boikotoida poliisien puolelta. Nythän estivät paikallepääsyn.

Äänestä
  • Olisipa kivaa kun selviäisi, MITÄ Arabiaksi ämyreistä toitotettiin suomennettuna..
    Kyllä vääntelehtisivät kuulkaa käsiään opetushalliruksessa.
    Annan vinkin: Netissä on tunnistusappeja, joilla tämänkin tunnistaa. Ja englanniksi löytyy kyllä luettavaa. Uskallatteko?

    Äänestä

Voisiko asian hoitaa pehmeämmin? porukka laulamaan kovaääniseen suvivirsi, sillähän näitä asioita voi kuitata ilman mielenosoituksia, kai niitä äänentoistolaitteita löytyy? Siis jos tällaista arabian kielellä olevaa tuntematonta hoilotusta voi ja saa soittaa äänekkäästi, niin sitten myös suvivirttäkin, eikö vaan?

Äänestä

Mulla on appi, jolla kappaleeksi tuli Lehmän Suura. Sama tieto on varmistettu Rasmuksessa Isran kautta. Kattokaapa mitä goolge sanoo suurasta:

ClipCLip: Siinä on 286 säettä ja se on Koraanin pisin suura. Painopisteenä on kristittyjä ja ennen kaikkea juutalaisia vastaan suunnattu kritiikki. ClipClip.

Nyt vaadin vastauksia kaikilta, joiden mielestä ette näe asiassa ongelmaa ja vastauksia vähän äkkiä hyvillä perusteilla. Voin toki pistää vielä "Mehukkaimpia" paloja suurasta Suomeksi ihan tekstinä, mutta ne järkyttävät 7-12 vuotiaita lapsia, joten parempi etten pistä.

Odotan kommentteja.

Äänestä

STOP TYKKÄNÄÄN MAAHANMUUTOLLE!!!!

Pakolaisia voidaan parhaiten, tehokkaimmin, halvimmalla ja aiheuttamatta meille itsellemme ongelmia auttaa koti- ja naapurimaissaan, omassa kulttuurissaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kjnmhb kirjoitti:

Tänään klo 11.30 luvassa liveä Olli Heikkilän youtube-kanavalta. Tapahtumapaikka Helsingin Kontulassa Vesalan koulun edusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu