Itä Suomalaiset tyytyisivät vähempään

Suomalaiset arvioivat tarvitsevansa 3,3 miljoonaa euroa, jotta voisivat lopettaa työnteon ja ylläpitää elintasoaan loppuelämänsä ajan, kertoo Investiumin kysely. Sen mukaan itäsuomalaiset pärjäisivät kaikkein vähimmällä, reilulla 1,7 miljoonalla. Länsisuomalainen tarvitsisi tuplasti enemmän, yhteensä yli 3,8 miljoonaa. Etelä-Suomessa pärjättäisiin noin 3,5 miljoonalla ja Pohjois-Suomessa 2,7 miljoonalla.

- Karkeasti arvioiden keskivertopalkansaajan työuran tienestit jäävät reilusti alle kahden miljoonan euron. Tuo 3,3 miljoonaa onkin suuri summa, eivätkä loton pääpotit edes aina riittäisi suomalaisille, sanoo Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitinen tiedotteessa.

Nuoret aikuiset tarvitsisivat eniten, yli 5 miljoonaa

Eniten rahaa kyselyn mukaan tarvitsisivat 25-34-vuotiaat, joille riittäisi 5,4 miljoonaa euroa. Vähiten arvioivat tarvitsevansa yli 45-vuotiaat vastaajat, joille riittäisi reilu kaksi miljoonaa.

- 25-34-vuotiaiden tuloksessa näkyy varmaankin elämäntilanteen erikoispiirteet kuten esimerkiksi perheen perustaminen. Riittävä summa laskeekin iän mukana. Toisaalta moni on voinut ajatella, että sijoittamisen sijaan rahaa vain kulutetaan, Laitinen sanoo.

Kysely tehtiin huhtikuussa markkinatutkimusyhtiö M3 Researchin internetpaneelissa. Kyselyyn vastasi tuhat 18-70-vuotiasta, ja se on kansallisesti edustava.

Itä Suomessa totuttu Karjalan menetyksen jälkeen tyytymään vähempään.

Suomen tulisi antaa pakit EU määräämille Venäjän pakotteille ja ryhtyä enemmän käymään kauppaa Venäjän kanssa,

Julistiko Vapaa Maailma NL kauppasaartoon - ku se varasti Suomen parhaat viljelysmaat ja kaikkea muuta ?

Kukaan ei tehnyt mitään joten miksi Suomen nyt pitäisi toimia omia kauppasuhteitaan vastaan, kun sama tapahtuu toiselle valtiolle ja Krim ollutkin aikaisemmin osa Venäjää, mutta NL aikan Hurutsev sen lahjoitti Ukrainalle.
3271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kansantaloudellisesti Suomelle olisikin edullisempaa tuoda elintarvikkeiden raaka-aineet Venäjältä.

1Äänestä

Miten noin vähällä voi tulla toimeen

Äänestä

Mitä vitun hyötyä tällaisista "tutkimuksista" on? Arvotonta nippelitietoa jolla ei tee yhtikäs mittää

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ItäSuomiKukoistamaan- kirjoitti:

Suomalaiset arvioivat tarvitsevansa 3,3 miljoonaa euroa, jotta voisivat lopettaa työnteon ja ylläpitää elintasoaan loppuelämänsä ajan, kertoo Investiumin kysely. Sen mukaan itäsuomalaiset pärjäisivät kaikkein vähimmällä, reilulla 1,7 miljoonalla. Länsisuomalainen tarvitsisi tuplasti enemmän, yhteensä yli 3,8 miljoonaa. Etelä-Suomessa pärjättäisiin noin 3,5 miljoonalla ja Pohjois-Suomessa 2,7 miljoonalla.

- Karkeasti arvioiden keskivertopalkansaajan työuran tienestit jäävät reilusti alle kahden miljoonan euron. Tuo 3,3 miljoonaa onkin suuri summa, eivätkä loton pääpotit edes aina riittäisi suomalaisille, sanoo Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitinen tiedotteessa.

Nuoret aikuiset tarvitsisivat eniten, yli 5 miljoonaa

Eniten rahaa kyselyn mukaan tarvitsisivat 25-34-vuotiaat, joille riittäisi 5,4 miljoonaa euroa. Vähiten arvioivat tarvitsevansa yli 45-vuotiaat vastaajat, joille riittäisi reilu kaksi miljoonaa.

- 25-34-vuotiaiden tuloksessa näkyy varmaankin elämäntilanteen erikoispiirteet kuten esimerkiksi perheen perustaminen. Riittävä summa laskeekin iän mukana. Toisaalta moni on voinut ajatella, että sijoittamisen sijaan rahaa vain kulutetaan, Laitinen sanoo.

Kysely tehtiin huhtikuussa markkinatutkimusyhtiö M3 Researchin internetpaneelissa. Kyselyyn vastasi tuhat 18-70-vuotiasta, ja se on kansallisesti edustava.

Itä Suomessa totuttu Karjalan menetyksen jälkeen tyytymään vähempään.

Suomen tulisi antaa pakit EU määräämille Venäjän pakotteille ja ryhtyä enemmän käymään kauppaa Venäjän kanssa,

Julistiko Vapaa Maailma NL kauppasaartoon - ku se varasti Suomen parhaat viljelysmaat ja kaikkea muuta ?

Kukaan ei tehnyt mitään joten miksi Suomen nyt pitäisi toimia omia kauppasuhteitaan vastaan, kun sama tapahtuu toiselle valtiolle ja Krim ollutkin aikaisemmin osa Venäjää, mutta NL aikan Hurutsev sen lahjoitti Ukrainalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu