Tiede-lehti 1.4.2004:
"Ruotsalaistutkimuksen mukaan aivojen serotoniini-välittäjäaine saattaa selittää osan yksilöiden uskonnollisuuden eroista. Tutkijat ehdottavatkin, että esimerkiksi kiihkouskovaisuuden taustalla voisi olla aivojen poikkeava serotoniiniaktiivisuus. Serotoniini säätelee mielialaa ja sen puute liitetään mm. masennukseen.
Tukholman Karoliinisen sairaalan psykiatrit seurasivat PET-kameralla seroniiniaktiivisuutta 15 miehen aivoissa. Skeptisesti henkimaailmaailman asioihin suhtautuvien aivoista löytyi runsaasti serotoniinia vastaanottavia reseptoreita. Henkien olemassaoloon ja yliluonnollisiin uskovien serotoniiniaktiivisuus oli puolestaan silmiinpistävän vähäistä, kertoo American Journal of Psychiatry. Serotoniinijärjestelmä saattaakin muodostaa biologisen pohjan hengellisille kokemuksille.
Kaksos- ja adoptiotutkimusten mukaan vain osa yksilöiden uskonnollisessa virityksessä selittyy ympäristöllä ja kulttuurilla. Noin puolet eroista liittyy tavalla tai toisella geeneihin."
---
Mutta mikä selittää loput?
"Ruotsalaistutkimuksen mukaan aivojen serotoniini-välittäjäaine saattaa selittää osan yksilöiden uskonnollisuuden eroista. Tutkijat ehdottavatkin, että esimerkiksi kiihkouskovaisuuden taustalla voisi olla aivojen poikkeava serotoniiniaktiivisuus. Serotoniini säätelee mielialaa ja sen puute liitetään mm. masennukseen.
Tukholman Karoliinisen sairaalan psykiatrit seurasivat PET-kameralla seroniiniaktiivisuutta 15 miehen aivoissa. Skeptisesti henkimaailmaailman asioihin suhtautuvien aivoista löytyi runsaasti serotoniinia vastaanottavia reseptoreita. Henkien olemassaoloon ja yliluonnollisiin uskovien serotoniiniaktiivisuus oli puolestaan silmiinpistävän vähäistä, kertoo American Journal of Psychiatry. Serotoniinijärjestelmä saattaakin muodostaa biologisen pohjan hengellisille kokemuksille.
Kaksos- ja adoptiotutkimusten mukaan vain osa yksilöiden uskonnollisessa virityksessä selittyy ympäristöllä ja kulttuurilla. Noin puolet eroista liittyy tavalla tai toisella geeneihin."
---
Mutta mikä selittää loput?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Jos puolet eroista selityy geenien ja osa ympäristön ja kulttuurin perusteella, niin voisiko kasvatus selittää loput tai ainakin osan siitä? Entä minkä verran selittää serotoniiniaktiivisuus?
Miten kiihkoukovaisuus sikiäsi serotoniinistä, jos "skeptisesti henkimaailman asioihin suhtautuvien aivoista löytyi runsaasti serotiinia vastaanottavia reseptoreita"? Vai olenko ymmärtänyt asian jotenkin väärin?
Ilmeisesti Nassen sikiää sanaa tarkoittaessaan, että uskovaisuus riippuu osittain serotoniini tasosta.
On se silti paremmin sanottu kuin "kiihkouskovaisuus on kääntäen verrannollista serotoniiniaktiivisuuden kanssa."
Ainakin minusta.
Ympäristö ja kulttuuri varmaankin sisältää kasvatuksen.
Hoonoo soomee.
Eli, Ilmeisesti Nassen tarkoitti sikiää -sanaa käyttäessään, että.........
tässä taas ollaan ajamassa Jumalaa?
Usko on Jumalan lahja, jonka uskovainen ottaa vastaan.
Että joudun tällaista opettamaan.
"Nurkkaanko tässä taas ollaan ajamassa Jumalaa?"
Jos Juha Pihkala ja Esko Valtaoja ovat hyväksyneet kirjansa nimeksi "Nurkkaan ajettu Jumala?" ( huom. kysymysmerkki ), niin kyllä kai mekin voimme käsitellä asiaa.
Minä sanoisin uskosta ennemminkin niin, että sitä joko ei ole ( jolloin on vaikea käsittää mitään sellaista, mikä liittyy uskoon tai uskontoihin ) tai sitten sitä on. Uskon on voinut saada myös niin nuorena, että ei muista saamisajankohtaa.
ateistin "on vaikea käsittää mitään sellaista, mikä liittyy uskoon tai uskontoihin".
Aika moni ateisti on ollut aiemmin uskovainen. Kyllä he käsittävät miltä uskominen tuntuu. Minulla ei ole sitä kokemusta, olen tänään määritelty pinta-ateistiksi.
Uskontojen epätoden aineksen ymmärtäminen epätodeksi taas on ateistien erikoisosaamisen aluetta.
"ateistin "on vaikea käsittää mitään sellaista, mikä liittyy uskoon tai uskontoihin"."
Kyl mie täysin käsitän uskonnon luonteen ja ymmärrän niitten kannattajia. Siinä vaiheessa kun nämä uskovat pyrkivät kääntämään muita juttuihinsa, niin miun ymmärrys pysähtyy ku tiiliseinään.
"Aika moni ateisti on ollut aiemmin uskovainen. Kyllä he käsittävät miltä uskominen tuntuu. Minulla ei ole sitä kokemusta, olen tänään määritelty pinta-ateistiksi."
Jep minkäköhän takia, niin moni uskovainen on kääntynyt ateistiksi. Ehkä he huomasivat mitä tämä usko todellisuudessa tarkoitti. Tähän on turha vastata "Kiinassa kääntyy 54543854 ateistia päivässä kristityksi..." siinä on kyse vain huono-osaisten ihmisten käännytystyöstä.
"Uskontojen epätoden aineksen ymmärtäminen epätodeksi taas on ateistien erikoisosaamisen aluetta."
Naulan kantaan!!! Nyt kun vielä osaisit eritellä mikä osa uskosta kuuluisi tähän "todelliseen ainekseen".
Ihmisen ei välttämättä pidä olla ollut itse uskovainen voidakseen ymmärtää uskovia. Eikä uskovan entinen ateisti.
Tuo kun ei vaadi mitään erikois-tai muutakaan osaamista.Osaatkohan sanoa miksi?!
välillä esitelty tilastoja, joiden mukaan maailman ihmisistä vain pari prosenttia olisi ateisteja.
Jos näin on, niin ainakaan uskominen ei näyttäisi vaativan erikoisosaamista. Toisaalta, aika taiturimaisia suorituksia siinä silti joskus näkee. Hm.
samallaista taituruutta kuin pellehypyissä.
mahdotonta sanoa onko hyppääjä maallikko vai vuosia harjoitellut taiteilija.
joo määkin oon ollu ateisti kauan ja mul on noi serotoonit päin peetä nii ku mun frendeilläki
entäpä tilanne, jossa serotoniinin puutetta kärsivän piinkovan ateistin aivoissa alkaakin ilmetä yllättävää serotoniiniaktiivisuutta?
mikä herättää "uskonnollisen virityksen" Jumalaan skeptisesti suhtautuvan ateistin aivoissa? pelkään pahoin, että ko. tilanteessa on nurkkaan ajettu Jumala alkanut toimimaan vilkkaanpuoleisesti.
Sinäkin ymmärsit väärinpäin tuon jutun..
Eli, serotoniini vajaus johtaa uskonnollisuuteen, ja muihin yliluonnollisiin huuhaa juttuihin.
Serotoniinin lisäys johtaa skeptismiin ja noista huuhaa jutuista pois.
Eli jos piinkovalla ateistilla alkaa ilmetä yllättävää serotoniini aktiivisuutta, hänestä varmaankin tulee timantinkova! :D
tod e osoitti että luetun ymmärtäminen ja uskonnollisuus liittyvät toisiinsa.
Nyt on jo kaksi uskista jotka ovat ymmärtäneet asian väärinpäin. Millähän tilastollisella varmuudella tästä voisi vetää johtopäätöksen: luetun ymmärtäminen altistaa ateismille :D
aikaisemmin mm. mirka on muistaakseni selittänyt asiaa juuri toisinpäin ja sen perusteella tein heittoni!
tunnustan kyllä luetun ymmärtämisen olevan heikonlaista ja se oli sitä nimenomaan kouluaikoina jo paljon ennen uskoontuloani, ateisti-ympyröissä pyöriessäni. :-)
by, the way, sait nyt sitten uutta todistusaineistoa Jumalan olemassaoloa vastaan ja uutta potkua pilkata uskovaisia!
Siihen syssyyn missä menetin uskoni jouduin serotoniinilääkekuurille psykiatrin kautta.
Eli ihan järkeenkäypä selitys.
Eli ateistiksikääntymiseni johtui aivokemiasta.
Uskovaiseksikääntymiseen aivokemian keinotekoinen vaikuttaminen ei kuitenkaan vaikuttanut.
Eli on varmasti muitakin tekijöitä.
helkkari peräti 15 miestä tutkittavana.
kyllä siitä jo juttu tulee tiedelehteen.
Voisiko tietoa mitenkään hyödyntää kiihkomuslimien ja äärimuslimien hoitoon? Ydinpommi tietenkin olisi suositeltava hoitomuoto heihin, mutta jos halutaan yrittää jotain halvempaa hoitomuotoa.
On kyllä sunkin järjen taju jossain muualla kun menee uskoo ruotsalais "tukijoiden" valheisiin kylhän sä ruotsalaiset tiedät niillä on huono huumorintaju ja ne ei sano mitä ne ajattelee eli jälleen osoitus ruotsalaisen kulttuurin kaikinpuolisesta kyllä tiedätte!Mutta miksi luotatte noiden noiden jätän sanomatta keiden hömppään ja korjaan håmppåån!
Onkohan tietoa tai epäilyksiä siitä, mikä aiheuttaa sen serotoniinin puutteen?
Ja mitenköhän se tutkimus suhtautuu uskovaan, joka epäilee kaikkea?