Possu-Soini liehitteli Linnassa pohjoismaiden kuninkaallisia ja söi taas niin ylen määrin kalliita herkkuja, että kotona lääkärivaimo joutuu antamaan possulle närästyslääkettä.
Possu-Soinikin oli taas pressan Linnassa syömässä
rtfertertertete
17196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
70-luvulla meillä pientilalla oli kaksi lehmää ja jos ne laidunkauden alussa söivät innostuksissaan liikaa tuoretta heinää ja saivat ähkyn niille annettiin veteen sekoitettua röyhdöksi kutsuttua jauhetta sekoitettuna veteen lasipullossa. Isä piti kiinni lehmän päästä ja äiti kaatoi röyhtö -litkun lehmän kurkkuun ja sitten mansikin pötsiturvotus alkoi helpottaa ja se asettui parteen makamaan ja alkoi märehtiä.
missä ruoka, siellä timo!
Prööt sano perse. Ja Timo otti Samariinia taas.
Mitä asiaa?
Prööttäillään kun tavataan.
Ehkäpä ulkoministerin kuuluukin olla paikalla tuollaisessa tilaisuudessa ,mutta mitä vittua Halonen ja Ahtisaari siellä teki
Nakkimuki-timppa se vaan ahmii, muttei sama häiskä olelunastanut ensimmäistäkään lupausta, joita hän antoi ennen eduskuntavaaleja. Oliko vika kentie tarjoiltavissa kastikkeissa, vaiko muun ruuan määrässä? Yäk, mikä kyökkä ja takinkääntäjä.
Jos joku sapuskaan tyytyy, se on vähän. Eräät ryöstää koko väyläverkoston ja menevät myymään kaiken Suomesta Bilderbergiin.
Onko siellä jotain matu- tai sotilaslupauksia mahdollista tehdä peräkamareissa? Se riski on, jos syöjä alkaa järjestellä valtion asioita tuolla.
Todella karmeaa persuilta istua ministereinä, kun käteinen on saanut taas koiven oven rakoon tänne. Kun mies ei itse ymmärrä hyvässä olossaan, että sivupisness-äijä tuli salaa Brysselistä vatkaamaan suomen sote- ja muuta soppaa. Persun hyväolo se vaan jatkuu, ei tajua mitä tapahtuu, kaikki sopii.
Edes mennyt SMP:n puheenjohtaja Veikko Vennamo sanoi nuoresta Soinista, tuosta pojasta ei ole kuin syömään ja kertomaan tyhmiä vitsejä,ajatella miten oikeassa Vennamo oli jo 30 vuotta sitten,hän näki jo silloin ettei tuosta tule ikinä vastuullista ihmistä ja nyt kaikki tiedämme mikä katala omanedun tavoittelija tuosta möhömahasta tulikaan. Suomen poliittisen historian katalin kansanpettäjä,niin onhan tietysti näitä maalaisliiton ketkuja Aho, Vanhanen,Sipilä,Pekkarinen,Kääriäinen,Virolainen,Väyrynen,Puska,Kaikkonen,Jäätteenmäki,S-L Anttila ja satoja muita
Halla-aho olisi ollut edustava pitkä naisten iltapuku yllään.
Eikö se perkeleen säkki ymmärrä laihduttaa, sellainen operaatiokin tehty. Ei sitä laihdu jos on istuu perse homeessa Audin takapenkillä ja ahmii kaikki tarjolla olevat herkut. Ahneita ne on kaikki.
timo söi 10 000 euroa veronmaksajien rahoista tolla reissulla pelkästään.
ja sano et soini lopetti syömisen just.
kyljys lähti mukaan povitaskussa
Timo vei sen tietenkin kotiin koiralle.
Min en syö nakkeja ne on liian lötköjä ja niissä on nitraatteja.