Joskus on vain PAKKO...

En ole saanut sinulta yhtään lupausta enkä katseita, hymyjä, hassuttelua, flirttiä tai hyviä keskusteluja enempää. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana olen jollakin tapaa kiintynyt läsnäoloosi, katseeseesi, kasvoihisi, ääneesi ja nauruusi. Olet hitaasti työkaverina, kaverina ja luottoihmisenä murtanut mun kilpikonnan kuortani. Kuorta, jonka olen itselleni kasvattanut. Suojaamaan itseäni, sydäntäni. Kuoreni on naurua, hymyä, hassuttelua, energiaa, itseironiaa, hurttia huumoria. Niiden avulla olen peittänyt sen mitä sisälläni tunnen. Epävarmuuden, pelon, huonon itsetunnon, herkkyyden, itkut ja surut. Sinulle olen yllättävästi osannut spontaanisti puhua ja avautua isoissakin huolissa ja tulevissa muutoksista. Se on jokin kumma lämpö ja turvallisuus sinussa, vaikka tietoisesti et päästä minua aivan lähellesi. En tiedä miksi? Olet jotain uskomattoman ihanaa täällä maan päällä ja tiedän sinun olevan toisen oma. Kunnioitan sinun valintojasi ja elämääsi, sen vuoksi en näitä tunteita koskaan ole kertonut. Enkä aio kertoa. Jos sinulla olisikin tunteita minulle ja tuhoaisin näin jotain olemassa olevas ja jollekin toiselle tärkeää. En voisi tehdä niin. Uskon, kuitenkin tunteiden olevan yksipuolisia ja minun olevan sinulle kaveri. Tiedän, että pidät seurastani ja minusta, mutta naisena en taida sinulle riittää. Olisin halunnut eilen painaa käteni selkääsi vasten, kun ohitin sinut selkäsi takaa. Painaa kämmenen selkääsi ja kuiskata korvaasi " Ihana nähdä Sinua ❤"!

Näin elämä menee. Jossain kohdissa joutuu toteamaan vain, että " juna meni jo...".
Jatkan särkyneen sydämeni kokoamista, hyväksyn tilanteeni ja yritän katsoa reippaana sekä iloisena silmiisi! Kovettaa kuortani. Toivon koko sydämmestäni, että olet onnellinen ja nautit elämästäsi.

"Unelmia pitää olla,
Mikä on sinun unelmasi?
Sinä olet minun,
UNELMANI ❤"