Naimattomat miehet Suomessa

Mainitaan tuolla jutussa:

"Vuonna 2016 koko väestöstä aikuisia (19–70-vuotiaita) miehiä joilla ei ole perhettä (ei omia lapsia tai aviopuolisoa) oli 29,6%."

On ihan vitunmoinen määrä, jos naisilla olisi vastaava tilanne siitä pidettäisiin hirveää älämölöä ja tuotaisiin miehiä vaikka lähi-idästä tyydyttämään niiden tarpeita (ai niin mutta niinhän tuotiinkin, ihan vitunmoinen määrä niitäkin).

Palstan sinkkunaisilla ei ainakaan ole varaa valittaa sinkkuuttaan, niiden ei tarvitse kuin muuttaa Lemille sinkkuudesta päästäkseen:

"Kotipitäjässäni Lemillä on paljon poikamiehiä ja todella vähän naimattomia naisia. Se on järkyttävä se suhde. Oman ikäluokkani vapaita naisia ei ole yhtään Lemillä."
411163
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat
Aloittaja
  • Miksi tästäkin asiasta pitää tehdä näin iso asia ja ihan kun kyseessä olisi muka joku tämän yhteiskunnan kaikkein suurin ongelma.

    Ei pitäisi olla enää mikään yllätys, että nuoret muuttavat etelä-Suomeen ja isompiin kaupunkeihin, kun se maaltamuutto on alkanut suomessa jo 1960-luvulta lähtien. Noissa maaseutukylissä kun ei ole mitään kouluja, eikä töitäkään, niin eipä nuorisolla ole mitään tulevaisuutta jäädä sinne asumaan.

    Ehkä ätmit ovat vaan sen verran saamattomia, että he eivät saa aikaan sitä, että lähtisivät töiden tai opiskelujen perässä mihinkään isompiin kaupunkeihin ja syyttävät sitten vaan naisia siitä, kun heillä on rohkeutta lähteä pois kotinurkilta isompiin kaupunkeihin ja jopa ulkomaille asti.

    4Äänestä

  • Sinäkin olet ätmi ja saamaton, älä unohda sitä mainita.

    Äänestä

  • Mää voisin ottaa tuon Tommin. Ei nääs haittaa jos ajatuksensa pyörii pesäpallossa, koska kuukkeloin just pihapesissettien hintoja. Muistin nääs tässä joku päivä, että pesis on kiva peli vaikka koulussa liikkatunnilla mut valittiin yleensä viimeisten joukossa joukkueeseen. Mutta kyllä mä muistaakseni olin ihan suht hyvä lyömään.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Miksi tästäkin asiasta pitää tehdä näin iso asia ja ihan kun kyseessä olisi muka joku tämän yhteiskunnan kaikkein suurin ongelma.

    Ei pitäisi olla enää mikään yllätys, että nuoret muuttavat etelä-Suomeen ja isompiin kaupunkeihin, kun se maaltamuutto on alkanut suomessa jo 1960-luvulta lähtien. Noissa maaseutukylissä kun ei ole mitään kouluja, eikä töitäkään, niin eipä nuorisolla ole mitään tulevaisuutta jäädä sinne asumaan.

    Ehkä ätmit ovat vaan sen verran saamattomia, että he eivät saa aikaan sitä, että lähtisivät töiden tai opiskelujen perässä mihinkään isompiin kaupunkeihin ja syyttävät sitten vaan naisia siitä, kun heillä on rohkeutta lähteä pois kotinurkilta isompiin kaupunkeihin ja jopa ulkomaille asti.

    Isossa opiskelijakaupungissakaan asuminen ei ole miehelle mikään saamisen tae. Tuskin atmi saisi naista vaikka hänet vietäisiin sinkkubileisiin, jossa hän olisi naisten seassa ainut mies.

    Äänestä

  • Ritari+on+taas+tehnyt+avauksen+asiasta,+jonka+hän+tajusi+vasta+nyt+äsken,+kun+muut+hoksasivat+saman+jo+vuosia+sitten.+Varsinainen+järjen+jättiläinen.+Ja+ihan+lisäyksenä,+naiset+eivät+tällä+palstalla+ruikuta+sinkkuuttaan,+vaan+miehet,+ritari+itse+siinä+etujoukoissa+ihan.+Palsta+on+tehnyt+täysin+selväksi,+että+omasta+mielestään+fiksuja+ja+komeita+sinkkumiehiä,+eli+ätmejä,+on+suomenmaa+pullollaan,+on+naisilla+vara+valita.+Mutta+kun+ne+keski-ikäiset+kurpatkin+hommaa+itselleen+ulkomaalaisen,+nuoren+ja+komean+rakastajan,+eivätkä+vilkaisekaan+älykkääseen,+hintelään+ja+pikkuhiljaa+kaljuuntuvaan+tuttiritariin+päinkään.+Kyllä+pistää+harmittamaan.+Sitähän+sanotaan,+että+siitä+puhe+mistä+puute,+niin+kurpanpuutteesta+kärsii+99%+palstamiehistä,+ritari+mukaan+luettuna.

    Äänestä

Tuossa+puhuttiin+vain+avioliitoista.+Tuo+29,6%+siis+sisältää+kaikki+avoliitossa+elävät+miehet,+joita+on+Suomessa+tosi+paljon.+Harva+nuoripari+edes+käy+vihillä+nykyään.

3Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa. Naimattomiin miehiin EI lueta avoliitossa eläviä miehiä.

    Jos siis oikein aletaan hiuksia halkomaan, naimattomien miesten joukkoon ei lasketa siis edes sellaisia miehiä jotka asuvat esimerkiksi opiskelujen ajan sinkkuna mutta kämppisnaisen kanssa! Joten luku olisi oikeasti suurempi (tosin pelkkiä promilleja.)

    Lisäksi joukosta puuttuvat ne miehet jotka ovat sinkkuja, mutta joilla on esimerkiksi avioero takana, josta on lapsia. Tuokin kuitenkin nostaisi lukua vain pelkkien promillien verran.

    Luvun suuruudesta saa kuitenkin jonkinlaista osviittaa kun ottaa ihan minkä tahansa sadan miehen ryhmän ja ryhmästä poistaa lähes joka kolmannen ja heille sanoo ettei minkäänlaista tulevaisuutta naisrintamalla.

    3Äänestä

  • gchuydudyuy kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Naimattomiin miehiin EI lueta avoliitossa eläviä miehiä.

    Jos siis oikein aletaan hiuksia halkomaan, naimattomien miesten joukkoon ei lasketa siis edes sellaisia miehiä jotka asuvat esimerkiksi opiskelujen ajan sinkkuna mutta kämppisnaisen kanssa! Joten luku olisi oikeasti suurempi (tosin pelkkiä promilleja.)

    Lisäksi joukosta puuttuvat ne miehet jotka ovat sinkkuja, mutta joilla on esimerkiksi avioero takana, josta on lapsia. Tuokin kuitenkin nostaisi lukua vain pelkkien promillien verran.

    Luvun suuruudesta saa kuitenkin jonkinlaista osviittaa kun ottaa ihan minkä tahansa sadan miehen ryhmän ja ryhmästä poistaa lähes joka kolmannen ja heille sanoo ettei minkäänlaista tulevaisuutta naisrintamalla.

    Mitä järkeä on kirjoittaa vain avioliitosta, jos sillä kuitenkin tarkoitetaan myös avoliittoa? Ihan idioottimaista.

    Mistä muuten TIEDÄT noin vuorenvarmasti, että siihen on laskettu myös avoliittolaiset?
    Avioliitot pystytään kyllä helposti laskemaan väestörekisteristä, mutta avoliittoja ei ole pakko rekisteröidä mihinkään, joten niitä on myös vaikeampi laskea.

    Äänestä

No kyllä vitunmoinen määrä 19-vuotiaista miehistä ei ole avioliitossa eikä ole lapsia.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Sensijaan on ihan vitunmoinen määrä 19-vuotiaita ei-avioliitossa olevia naisia jotka on ehtineet jo jollekin jännämiehelle pyöräyttää jälkeläisen.

    1Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Sensijaan on ihan vitunmoinen määrä 19-vuotiaita ei-avioliitossa olevia naisia jotka on ehtineet jo jollekin jännämiehelle pyöräyttää jälkeläisen.

    Ei todellakaan ole vitunmoista määrää 19 v naisia, joilla on lapsi. Harvassa ovat.

    3Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Sensijaan on ihan vitunmoinen määrä 19-vuotiaita ei-avioliitossa olevia naisia jotka on ehtineet jo jollekin jännämiehelle pyöräyttää jälkeläisen.

    Eikös ätmit ole aina niin huolissaan siitä syntyvyyden ja väestön laskusta? Että eikös se pitäisi olla teidän mielestä vaan hyvä asia, että edes jotkut hankkivat niitä lapsia?

    3Äänestä

  • Aloittaja

    Puhut.joutavia kirjoitti:

    Ei todellakaan ole vitunmoista määrää 19 v naisia, joilla on lapsi. Harvassa ovat.

    Suunnilleen Kolmekymppisinä naisilla alkaakin sitten jo kaikilla olla oma jännämukulansa, tosi vaikeaa löytää lapsetonta jostain nettideiteistä kuulemma.

    2Äänestä

  • Harmaaritari kirjoitti:

    Suunnilleen Kolmekymppisinä naisilla alkaakin sitten jo kaikilla olla oma jännämukulansa, tosi vaikeaa löytää lapsetonta jostain nettideiteistä kuulemma.

    Totta, se on normaalia elämää, että tuohon ikään on jo lapsia tehtynä, jos niitä yleensäkin on halunnut.

    1Äänestä

  • 6601- kirjoitti:

    Totta, se on normaalia elämää, että tuohon ikään on jo lapsia tehtynä, jos niitä yleensäkin on halunnut.

    Ja lastensaanti-ikähän on noussut rajusti viime vuosina. Ensimmäinen vauva saadaan keskimäärin 28,5 vuotiaana ja eniten lapsia saavat 30-34 vuotiaat naiset. Koulutetuilla naisilla ensimmäinen lapsi saadaan jopa vasta 34 vuotiaana-

    https://yle.fi/uutiset/3-7847099

    On siis pelkkä myytti että naiset saisivat yleisesti nuorena lapsia näiden "jännämiesten" kanssa ja pariutuisivat sitten yh-äiteinä "kunnon miesten" kanssa. Kylä ne lapset siis useimmiten tehdään vasta sen kumppanin kanssa jonka kanssa ollaan sitten kolmikymmpisenä.

    1Äänestä

  • TotuusSattuu kirjoitti:

    Höpö höpö. Jännämiesten kanssa pentutehtailua harrastavat naiset porsivat huomattavasti keskimääräistä aiemmin, vastaavasti kuten kirjoitat, koulutetut vasta myöhemmin.

    Toisin sanoen, jos alla kolmekymppisellä yh_lla on lapsi(a), niin todennäköisyys jännämiestaustaan on erittäin korkea.

    Äänestä

  • Totta. kamunaisetkin ovat porsineet jännämiehille 19-21 vuotiania. Ne on korkeasti koulutetut naiset, jotka hankkivat lapsia vasta 28 vuotiaina.

    Äänestä

Hei "harmaaritari" suoraan TURPA KIINNI, NYT! Saatanan älykääpiö

1Äänestä
  • "nytsieppas" lopeta vihapuhe ja rasismi suomalaisia aanoht

    Äänestä

Köyhyys yhdistää näitä perheettömiä, tälläkin palstalla kirjoittelevillä ei ole työtä.

1Äänestä

Niin, aina ei se kumppani löydy kotinurkista ja edes naapuri kunnasta. Pitää mennä vieläkin kauemmas, joskus ulkomaille saakka löytääkseen oman rakkaansa.

Jos ei ole valmis liikkumaan, täytyy asennoitua siihen ettei mitään muutosta tule tapahtumaan. Kaikki menee kuten ennenkin. Luulen, että monille on pelottavaa muuttaa vanhoja kaavoja ja irtaantua sieltä mihin on saappaat tiukasti lyöty santaan. Se aiheuttaa sen ongelman, ettei muutoskyvytön kykene kuin odottamaan, koska joku tulee kylänraitilla vastaan.

Jos koskaan.

Jos sydän halajaa kovasti rakkautta ja toista ihmistä, luulisi sen vaikuttavan niin paljon, että sitä ottaa tietoiset riskinsä ja lähtee muualta katselemaan. Ja viilailee asenteitaan vähemmän jäykiksi. Rakkaushommissa kun pitää vähän olla valmis joustamaan ja taipumaankin. Ei voi olla kaikessa ykspäisen ehdoton.

Tai sitten tyytyy ja sopeutuu, kuten moni noistakin miehistä näytti tehneen. Kun ei naiset tule kylälle heitä hakemaan, he ovat tyytyneet tilanteeseensa ja kuviot pysyy samoina. Kaljatuoppi istuu käteen, kuten eilenkin. Ralliauton ratti on tuttu ja turvallinen, mihkä sitä tavoistaan pääsis. Oikeastaan ne riittää. :)

Loppujen lopuksi taitaa olla ihan hyvä, vaikkei naista olekaan. MGTOW.

1Äänestä

Naiset ei halua naida miehiä. Onko miehet liian rumia köyhiä, naisille ettei kelpaa. Suurin osa naisista on rumia pakkelinaamoja mutta ei kelpaa samantasoinen mies. Mikä naisia vaivaa. Naiset ei ole suvaitsevaisia. Naiset voisi muuttaa toiseen maahan vaikka lähi-itään, pois suomesta kun ei miehet kelpaa.

Äänestä
  • Ja sit kun jollekin kelpaa joku mies, niin valitetaan että se on tyytymistä taikka ne ei ole toistensa tasoiset. Taas valitsi ihan väärän miehen. Hyi helvetti, tommonen tai rahaan se kuitenkin, statukseen se kuitenkin. Jokin ajattelussa mättää jos aina kaikki muut onnistuu ja itse ei koskaan.

    1Äänestä

  • old_profile_98286 kirjoitti:

    Ja sit kun jollekin kelpaa joku mies, niin valitetaan että se on tyytymistä taikka ne ei ole toistensa tasoiset. Taas valitsi ihan väärän miehen. Hyi helvetti, tommonen tai rahaan se kuitenkin, statukseen se kuitenkin. Jokin ajattelussa mättää jos aina kaikki muut onnistuu ja itse ei koskaan.

    Olet zönggö asian ytimessä. Useimmiten se vastentahtoinen sinkkuus on sitä, ettei olla valmiita tekemään paljonkin kompromisseja, vaan uskotaan sokeasti siihen että jostain löytyy se valmiiksi täydellinen kumppani - tai jos ei löydy niin parempi olla yksin (kuin tehdä niitä kompromisseja, mistä jostain pitää luopua saadakseen jotain muuta tilalle).

    Äänestä

  • Avio.ATmies kirjoitti:

    Näinpä. Mitään ei kyllä saa, jos mitään ei ole valmis yrittämään. Hyvinharvassa ovat he joille asiat vaan tapahtuu ja syliin tippuu taivaista joku juuri täydellinen yksilö. :)

    Äänestä

"On minulla ollut suhteita. Niitä naisia vaan pitäisi koko ajan paijata. Heti pannaan käsiraudat käteen. Sekin on paha. Minulla on muutakin harrastusta"
"Naiset kun vähän rimmoo laskisivat alaspäin. Oma rima? Nainen ei saa olla mikään mummonen."
"Monikaan nainen ei ymmärrä tätä rallihommaa. Ollaan pajalla, ja viikonloppuisin on kilpailut. Sitä pitäisi vaan olla kotona."
"Olisi kiva pitkän työpäivän jälkeen, että kotona olisi joku tekemässä ruokaa tai ruoka olisi edes valmista."

Jutun miehet olivat likaisen oloisia, hiukset leikkaamatta ja rönttövaatteet päällä. Naisen kanssa olemista verrattiin käsirautoihin ja valitettiin, että pitäisi olla kotona. Naisen taas toivottiin olevan muuta kuin mummonen, vaikka itse oli selvä pappanen jo. Naisen myös pitäisi olla kotona ja tehdä ruoka, kun mies menee omia menojaan. Eipä ole ihme ettei sitä omaa kultaa ole löytynyt. Vielä kehtasivat sanoa, että naisista on tullut nirsoja. Mitä jollakin siistillä, kivalla naiseläjällä olisi yhteistä noiden vuorenpeikkojen kanssa?

Äänestä
  • Mies ei ollut pappanen vaan karsimaattinen komea vanhempi mies, hänelle sopisi hyvin 30-35v nainen, ei ikäisensä harmaantunut muumio. Ja tuo käsirautavertaus on täysin totta ja olen siitä itsekin puhunut, että parisuhde on yhtä kuin vankila ja rajoittaa miehen menoja ja harrastuksia. Tuokin mies haluaa viikonloppuisin ajella rallia ja tulla sitten kotiin syömään naisen siellä tekemää ruokaa, ei häntä kiinnosta viikonloppuisin tehdä tylsiä juttuja naisen kanssa tai käydä naisen sukulaisilla koska on paljon kiinnostavampikin harrastus.

    Eli ihan asiaa mies puhui ja naisista on tullut nirsoja.

    Äänestä

No varmaan noista Leminkin miehistä joku sopis jolleikin naiselle, ihan takuulla, mutta sopiiko se taas Lemingin miehelle ja miten on mukana tulevat mukulat? Ja miten niiden koulussakäynti?

Jos taas ihan sinkkua haluaa, niin mitkä ovat naisen harrastus/työ/kaveruusmahdollisuudet? Entä miten voisiko Lemin erakko lähtee jonnekinpäin muuttamaan?

Kyllähän nopealla matematiikalla saataisin seulottua jokaiselle kumppani, mutta elämä tuppaa olemaan naisellakin muuta kuin vaan se kumppani. Kovat vaatimukset ovat jo kumppanin suhteen aloitajallakin, saatikka elämän muut osa-alueet... Miten ne voisivat olla paljoa pienemmät jollain naisellakaan.

Jos tämän asian kääntää taas siihen autopuolelle, mihin meillä lipsahti jossain keskustelussa: Niin Lemingin miehet olis näitä autoja puolestaan. Kuka haluaa auton, millä voi ajaa vaikka vaan raiteilla? Tai saarella?

Voi Lemille löytyäkin joku paluumuuttaja, mutta eipä se naisten vikakaan ole, jos ei huvita elämäänsä tuhlata jossain metikössä. Muuttasitko itse jonnekin metsämökkiin se 50-luvun naisen kanssa, joka tulis sua ovelta hakemaan? :oD

1Äänestä

No nainen nyt mieluummin on ilman miestä jos ei löydy semmosta joka vie ne jalat alta. Mikä siinä on on niin vaikea käsittää.

Äänestä

Pakkohan ei oo ketään ottaa. Ihmisiltä on päässy unohtunut et jokaiselle on olemassa vain se yksi oikea. Se tulee sit kun aika on. Ei pari suhde oo mitään sellasta et otetaan nyt varalle tuo vaikka ei yhtään nappaiskaa. Mua ei ainakaan kiinnosta muut miehet kuin se tähtiin kirjotettu

1Äänestä

Lapsettomien+sinkkunaisten+osuus+suomalaisista+kotitalouksista+oli+toissavuonna+lähes+23+prosenttia,+kun+sinkkunaisten+osuus+EU:ssa+keskimäärin+oli+hieman+yli+17+prosenttia.Myös+sinkkumiesten+kotitalouksia+(16,5+%)+on+Suomessa+selvästi+EU-keskiarvoa+(13+%)+enemmän.+Sinkkumiesten+osuus+on+Suomea+korkeampi+vain+Saksassa.Yksinhuoltajaäitien+osuus+Suomessa+on+sen+sijaan+EU:n+pienin.+Yksinhuoltajaäitien+osuus+Suomen+kotitalouksista+on+vain+1,5+prosenttia,+kun+EU:n+keskiarvo+on+vajaat+neljä+prosenttia.+Eniten+yksinhuoltajaäitejä+löytyy+Suomen+etelänaapurista+Virosta,+missä+heidän+osuutensa+on+seitsemän+prosenttia."http://www.iltalehti.fi/perhe/2011030713317661_pr.shtml

Äänestä
  • "Yksinhuoltajaäitien osuus Suomen kotitalouksista on vain 1,5 prosenttia, "

    Ja mitenhän paljon Suomessa tämän lisäksi on kotitalouksia, joissa vanhemmilla on yhteishuoltajuus, mutta lapset valtaosan ajasta asuvat äitinsä kanssa?

    Äänestä

  • En tiedä, mutta ei pitäisi olla valittamista kun melkein joka neljäs nainen Suomessa on lapseton sinkku. On siinä jo valinnan varaa.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    "Yksinhuoltajaäitien osuus Suomen kotitalouksista on vain 1,5 prosenttia, "

    Ja mitenhän paljon Suomessa tämän lisäksi on kotitalouksia, joissa vanhemmilla on yhteishuoltajuus, mutta lapset valtaosan ajasta asuvat äitinsä kanssa?

    Ihmettelen siis IL:n vuosia vanhaa juttua ja omituisia vertailuja maiden välillä. "Äiti ja lapsia"-perheitä on ollut pitkään Suomessa n. 150 000. Tässä ei trendinomaista lisääntymistä mutta ei vähenemistäkään.

    http://www.stat.fi/til/perh/2016/perh_2016_2017-05-26_tau_001_fi.html

    Sen sijaan "Avio/avopari ja lapsia" perheiden määrä pienenee vuosi vuodelta ja tuohon trendiin ei ole mitään muutosta havaittavissa. Sen, joka pitää tätä jonkinlaisena tavoittena omalle kohdalleen, on syytä ymmärtää tavoittelevansa yhä epätodennäköisempää sattumaa.

    Yhteishuoltajuus ja yksinhuoltajien määrä ovat kaksi eri asiaa. Miksi noin kiinnostaa yhoot, vaikka melkein neljännes naisista on lapsettomia sinkkuja?

    Äänestä

  • Lklijl kirjoitti:

    Yhteishuoltajuus ja yksinhuoltajien määrä ovat kaksi eri asiaa. Miksi noin kiinnostaa yhoot, vaikka melkein neljännes naisista on lapsettomia sinkkuja?

    En mä ole henkilökohtaisella tasolla kiinnostunut yh:sta, mutta yhteiskunnan muutosten ennustaminen ja seuraaminen on kiinnostavaa. Toiseksi lehtien toimittajien järjenjuoksu on myös hauskaa seurattavaa.

    Äänestä

Meidät naimattomat miehet onneksi pelastaa lolicon!

Äänestä

"Lapsettomien+sinkkunaisten+osuus+suomalaisista+kotitalouksista+oli+toissavuonna+lähes+23+prosenttia,+kun+sinkkunaisten+osuus+EU:ssa+keskimäärin+oli+hieman+yli+17+prosenttia.Myös+sinkkumiesten+kotitalouksia+(16,5+%)+on+Suomessa+selvästi+EU-keskiarvoa+(13+%)+enemmän.+Sinkkumiesten+osuus+on+Suomea+korkeampi+vain+Saksassa."-Taas+näitä+totuuden+vääristäviä+tilastoja.-Noista+sinkkunaisista+98%+on+yli+80+vuotiaita+suurten+ikäluokkien+mummoja,+joilta+mies+on+kuollut,+koska+miehet+kuolee+7v+nuorempina.+Noita+on+satoja+tuhansia.Todellisuudessa+suomessa+on+kaikissa+alle+54v+ikäluokissa+huomattavasti+enemmän+miehiä+kuin+naisia.+Nuorissa+ikäluokissa+miehiä+on+20%+enemmän+kuin+naisia,+ja+samasta+syystä+sinkkumiehiä+on+nuorissa+noin+kaksi+kertaa+enmmän+kuin+naisia.-Jokaista+sinnkunaista+kohden+on+kaksi+sinkkumiestä.-Johtuu+siitä+että+poikalapsia+syntyy+paljon+tyttölapsia+enemmän,+ja+kymmenien+tuhansien+pelkästään+miesten+maahanmuutosta.Oman+rakkaan+löytyminen+alkaa+olemaan+miehelle+lottovoittoa+vastaava+onnenpotku+Suomessa.Kun+taas+jos+nainen+jää+yksi,+täytyy+hänen+olla+uskomattoman+ruma+otus.

1Äänestä

Aina on ollut ylijäämäkoiraita, jotka eivät pääse siirtämään kelvottomia geenejään ja meemejään seuraavalle sukupolvelle. Naaraat tekevät valinnan, ja hyvä niin.

Äänestä

Montako tosisinkkua eli fucless,-kissless-huggless-touchless-pettingless-ukkoa on Suomessa. Eronneet ja joskusnaineet ovat pelkkiä leikkisinkkuja

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Harmaaritari kirjoitti:

Mainitaan tuolla jutussa:

"Vuonna 2016 koko väestöstä aikuisia (19–70-vuotiaita) miehiä joilla ei ole perhettä (ei omia lapsia tai aviopuolisoa) oli 29,6%."

On ihan vitunmoinen määrä, jos naisilla olisi vastaava tilanne siitä pidettäisiin hirveää älämölöä ja tuotaisiin miehiä vaikka lähi-idästä tyydyttämään niiden tarpeita (ai niin mutta niinhän tuotiinkin, ihan vitunmoinen määrä niitäkin).

Palstan sinkkunaisilla ei ainakaan ole varaa valittaa sinkkuuttaan, niiden ei tarvitse kuin muuttaa Lemille sinkkuudesta päästäkseen:

"Kotipitäjässäni Lemillä on paljon poikamiehiä ja todella vähän naimattomia naisia. Se on järkyttävä se suhde. Oman ikäluokkani vapaita naisia ei ole yhtään Lemillä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu