Hei kaikille teille, joita otsikossa jo "kutsun". Muut toivon mukaan pysykööt aloittamissaan ketjuissa, joissa haluavat jostain syystä tehdä mitä ikinä ovatkaan tekemässä.
Olen huomannut, että keskusteleminen niin uskonasioista kuin päivän politiikastakin tämmöisillä foorumeilla ja palstoilla tuppaa hukkumaan kaikenlaisen ääriajattelun tai sitten silkan trollaamisen motivoimaan paskanheittoon. Haluan tehdä johtopäätöksiä.
Suomessa pitäisi tilastollisessa mielessä olla ns. normaalia kansaa edustamassa luterilaista uskoa ja uskontoa. Millaista se on? Miten tavallinen suomalainen luterilainen elelee ja ajattelee asioista? Kavahduttaako nykymeno netissä kun näistä yritetään keskustella? Onko tämä palsta vastenmielinen sotku ja kenenkä takia?
Luonnollisesti minulle ei tule menemään läpi mikään Räyhiksen alt-right-trollaus, ja jos vain sellaista tulee tähän, niin teen siitä omat johtopäätökseni vain Räyhiksen mielentilasta enkä kristityistä yleensä. En edes pidä häntä jonain arkkityyppisenä tavallisena kristittynä, koska tuntomerkit viittaavat niin kovasti ylipäätään muunlaiseen trollaamiseen. Joten se siis siitä.
Haluaisitteko kertoa jotain sellaista, mikä tuntuu hukkuvan mölyyn? Nythän tällä palstalla siis on jo nähty se vuosia jatkunut skenaario, että ääriuskovaiset sekä ei-uskovaiset lähinnä kinastelevat keskenään sosiaali- ja talouspolitiikasta. Ne asiat tietysti koskettavat luterilaisuutta, mutta motiivit käsitellä asiaa täällä eivät taida kumminkaan puolin olla mitenkään luterilaiset.
Miltä tuntuu olla luterilainen nykypäivänä Suomessa, Euroopassa tai maailmassa? Onko teikäläisillä uskoa ja toivoa ja rakkautta? Tuntuuko siltä, että yhdessä muiden, erilaistenkin ihmisten kanssa, niin aatesuuntauksenne ulkopuolisen erilaisuuden kuin sisäisenkin erilaisuuden kesken voidaan rakentaa jotain tulevaisuutta? Vai onko meillä käsillä jokin vääjäämätön ja paheneva kaaos, mitä tuomionjulistajat niin teidän kuin muidenkin keskuudessa paasaavat?
Avautukaa, kiitos!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.