Harkitsen maisemanvaihtoa. Mies ei aio lähteä mukaan. Nyt ollaan 10 v. tanssittu hänen pillinsä mukaan ja minä kulkenut minne hän tahtoo. Nyt omalla uralla olisi tilanne, että voisi edetä mutta työ 300 km:n päässä. Ei tuo olisi ongelma, jos ei olisi lasta. Lapsen elämä ja koulu paikassa, josta en halua häntä irti repiä, jos isänsä haluaa jäädä tänne. Onko muilla kokemuksia sellaisesta mahdollisesti väliaikaisesta järjestelystä, jossa toinen vanhemmista asuu viikot työn vuoksi muualla? Onko se ihan tuhoon tuomittu ajatus? Olenko itsekäs, huono äiti?
Mä olen niin ahdistunut täällä ja nykyisessä työssäni, että olisi pakko saada happea. Tosin niinkin voi käydä, ettei mies mua enää halua nähdä, jos lähden. On aina suorastaan halveksinut työtäni (ilmeisesti harmittaa, että menestyn paremmin). Mutta en vaan voi haudata omia unelmiani koko loppuiäkseni vain sen takia että mies ei suostu muuttamaan. Neuvoja?
Mä olen niin ahdistunut täällä ja nykyisessä työssäni, että olisi pakko saada happea. Tosin niinkin voi käydä, ettei mies mua enää halua nähdä, jos lähden. On aina suorastaan halveksinut työtäni (ilmeisesti harmittaa, että menestyn paremmin). Mutta en vaan voi haudata omia unelmiani koko loppuiäkseni vain sen takia että mies ei suostu muuttamaan. Neuvoja?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä kannattaa ehdottomasti tehdä uran ja menestymisen eteen kaikki mahdollinen. Lapsi ja ukko on sivuseikka, harmi kun tulit hommanneeksi. Et ole mielestäni itsekäs, nykynormien mukaan terve ja tehokas.
On paljon perheitä joissa toinen on työnsä takia hyvin kaukana ( jopa eri mantereilla!) ja tapaavat viikonloppuisin. Yhteyttä pidetään skyppaamalla parikin kertaa päivässä.
Se riippuu aivan kuinka tukevalla jalustalla perhe on.
Sinun tapauksessa epäilet ettet saa hyväksyntää mieheltäsi. Teillä nyt jo on ristiriitaisa ajatuksia . Puntaroikaa hyvin huolellisesti, olisiko työpaikkasi vaihto teidän tapauksessa se oikea päätös.
Et mainitse lapsesi ikää joka mielestäni on melkoisen tärkeä tässä yhteydessä.
Muuten, periaatteessa olen sitä mieltä, että on toteutettava mielitekojaan laillisuuden ja, jossakin määrin myös, järkevyyden puitteissa.
Kun minä lähdin puutteen torjuntaan kotipaikkakunnan ulkopuolelle olivat molemmat lapsemme jo peruskoulussa. Vaimo jäi puolustamaan linnaketta ja minä ajelin kotiin perjantaisin alkuillasta. Lähdin viikon torjuntareisuun maanataisin anivarhain.
Tätä jatkui 14 vuotta kunnes kotiuduin lopullisesti.
Penskat olivat ehtineet lähteä opiskelemaan Helsinkiin.
Mierolaisvuosina työpaikkakuntani vaihtuivat usein. Yhteensä pitempiaikaisia oli 3kpl. Lyhyempiä työsuhteita oli kai 7kpl.
Koko ruljanssi oli edellytys yhteiselle tavoitteellemme häipyä työelämästä etuajassa joka sitten toteutuikin. Viimeiseen vakituiseen työsuhteeseen on aikaa 22 vuotta ja viimeiseen, työttömyysjaksojen väliseen pätkään 16 vuotta.
Avaintekijä lienee ollut, että kyse oli yhteisestä tavoitteesta ja sopimuksesta. Ei hämminkiä.
Alun pitäen tympäännyin työhöni suuren yrityksen palveluksessa ja heti kun saimme talovelan maksetuksi, lähdin hakemaan tyydyttävämpää tapaa torjua puutetta.
Samaa suosittelen myös sinulle! Elämme vain kerran. Sama periaate soveltuu mielestäni myös parisuhteeseen. Jos ei tyydytä niin matot halki mahdollisimman varhain!
Kiitos vastauksista! Yleensähän se on ollut niin, että se on mies joka "saa" reissata työn perässä ja nainen hoitaa kodin/lapset. Toki tämä asetelma on hiljalleen muuttumassa, mutta taitaa silti tuo perinteinen malli olla aika lailla voimissaan. Joku kysyi lapsen ikää, hän on 6 v. eli aloittaa syksyllä eskarin. Vähän liian pieni mielestäni siihen, että äiti häviää viikoiksi maisemista. Työpaikan vaihdos olisi ajankohtainen ensi vuoden alkupuolella.
Joo, ristiriitoja on. Jotenkin ajattelen, että jos suhde on vahva se kestää "irtioton", joka olisi mahdollisesti väliaikainen. Jos se ei ole vahva, se ei kestä. Mutta sellainen suhde hapertuisi ajan kanssa joka tapauksessa pois.
Olet vahva itsenäinen nainen ja mies ja lapsi ovat tuossa kuviossa täysi rasite. Kerran täällä eletään, joten kaikki irti. Äijä kierrokselle jos ei kelpaa ja lapsi jää tietysti sille, koska muutat pois kotoa. Ehtiihän sitä lasta joskus nähdä kuitenkin.
Työ voi odottaa, lapsi ei. Työllä ei ole sinua ikävä, lapsella on. Työ ei tarvitse sinua, lapsi tarvitsee. Lapsen elämä on sinun luona. Lapsen mieltä ei järkyttäisi ollenkaan niin paljon elämä uudella paikkakunnalla, kunhan saisi olla luonasi.
Meillä on pääasiassa ollut emäntä menossa ja minä kotona, mutta nyt olen lähdössä loppuvuodeksi kauemmas töihin ja emäntä pakertaa sen ajan kotipuolessa. Eiköhän sitä vuoden lopussa taas palata vanhoihin uomiin, mutta tuleepahan uusi paikkakunta ja uudet työkaverit tällä aikaa tutuiksi. Moni tuttu on tähänkin asti viettänyt pääosin elämänsä yhdellä tai maksimissaan kahdella paikkakunnalla. Meillä paikkojaon sekä Suomessa, että ulkomailla useampia. Suosittelen tällaistakin vaihtelua.
Vai vahva itsenäinen nainen.
Eipä ihme, että suomimiesten vaimot tulevat nykyään jostain Kiinan tai Thaimaan suunnalta.
Olisit nyt vain ulkoistanut lasten teon ngr/msml joita tänne änkeää aivan jumalattomat massat. Näin olisi koko suomiakan nykyinen luonnekuva aivan täydellinen, Suomea tuhoava.
Kai sitten suvaitset näitä "maahanmuuttajia". Tämä kruunaisi täydellisesti koko ajattelusi.
Kysypä asiaa mieheltä. Mies ei ole tälläkään kertaa selvännäkijä.
Yhdessähän tuo on perheessä sovittava ja järjesteltävä, en usko että ilman toisen tukea onnistuisi. Itse olen ollut nyt 3v eri paikkakunnalla töissä. Testasin ensin puoli vuotta määräaikaisessa työsuhteessa ja hyvinhän tuo sujui. Tein vakituisen työsopimuksen etätyöehdolla, joten yksi tai kaksi päivää viikossa työskentelen kotona. Lapset ovat vähän vanhempia, joten päätös oli helpompi ja on myös monia tapoja, millä voi arkea järjestellä ja helpottaa.
Mun mielestä tässä on oleellisena osana että aiotteko pysyä miehen kanssa naimisissa? Samaanaikaan puhut siihen sävyyn että olisit valmis eroamaan mutta toisaalta tulisit kotiin viikonlopuksi eli miehen ja lapsen luo.