50v sinkkunaisen "kyllästyminen miehiin"

Kyllä moni vaihtaa naiseen, alkaa kiinnosta lesbojutut.

Taitaa olla niin päin että miehillä ei ole enää mainittavaa kiinnostusta sinua kohtaan. Defenssinä sitten olet kääntänyt asian noin päin suojellaksesi omaa psyykettäsi.

On normaalia, koska hyviä miehiä ei ole vapaana ja monilla parisuhde-elämä jo nähty ja lapset tehty ja ovat jo aikuisia.

Monilla meistä tuo tapahtuu jo paljon ennen 50 vuotta.

En oo sinänsä fyysisesti kyllästynyt miehiin, mut ihmisinä ei oikein jaksa, kun yleensä maailmankuva on niin erilainen.

Ketä kiinnostaa joku 50 sinkku nainen sen enempää? Oikeanlaista miestä kiinnostaa silloin jos nainen on ollut hänen kanssaan kauemmin eli suhde on alkanut silloin kun nainen on ollut nuorempi.

Oot siis kyllästynyt olemaan miesten patja?

Tottahan tuo on.
Niin se luonto on asian järkännyt. Lisääntymisikäisillä ihmisillä riittää kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan. Viiskymppiset naiset eivät ole enää lisääntymisikäisiä, joten kiinnostus miehiä kohtaan ei ole enää tarkoituksenmukaista ja surkastuu pois.

No kyllä tuo varmaan on molemman puolista. Minä 52v ja eipä nuo ikäiseni ns. sinnkunaiset juurikaan jaksa kiinnostaa ja ei...ei myöskään kiinnosta nuoremmat. Kaikilla meillä on jo omat juttumme tässä iässä ja vaikea olisi kyllä alkaa muuttaa asioita parisuhteen takia. Eihän tämä ole minun tapauksessa naisista johtuva asia vaan ihan omasta itsestä ja omista valinnoista.
Muutama vuosi sitten kun erosin tein jo päätöksen että parisuhdemaailma saa nyt olla tässä, ystäviä, sukulaisia, tuttuja yms yms on riittävästi. Vaikka olenkin yksin niin en kyllä koskaan ole kokenut että olisin yksinäinen.

Kyllä se varmaan aika useillakin menee noin, että iän karttuessa ei ole enää niin vietävissä. Tai ole semmoista isompaa tarvetta parisuhteelle. Ehkä on jo koettu tarpeeksi sitä parisuhde elämää ja todettu, että ei enää ole tarvetta sille. Tai se ei ole ehkä tuonut elämää yhtää autuaammaksi ja kaipaa ehkä jo omaakin aikaa enemmän, kuin sitä jaettua. Varsinkin ihmisillä, jotka aloittaa nuorena parisuhteilut ja ovat tiiviisti aina "varattuja" voi ajatella käyvän noin. On se oma elämä jäänyt vähän kuin elämättä ja on annettu kaikkensa aina jollekin/joillekin toisille. Sitten tulee se oma vuoro.

Eikä ole pakottavaa tarvetta olla kenenkään kanssa. Mä itsekin taidan kuulua tähän ryhmään, ollut aina varattu ja oma elämä on mennyt aina jonkun toisen kanssa jakakessa. Eikä vaan enää jaksaisi alkaa rakentaa kaikkea alusta. Liian mukavuudenhaluinen...

Toisaalta taas on vanhempia ihmisiä, jotka ovat vielä vanhoilla päivillään löytäneet sen elämänsä rakkauden. Menevät naimisiinkin ja ovat todella onnellisia yhdessä. :)

Onko sillä väliä onko luonnollista vai ei. Pitää elää niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu.
Itse olen kyllästynyt miehiin siinä mielessä että en halua parisuhdetta. Pitkä liitto takana eikä ole perheen perustamispaineita. Vapaa elämä ilman toisen huomioon ottamista tuntuu kaikkein omimmalta.