Yritetäänkö täjssä lopunajassa tarkoituksella hälventää Raamatullisen opin merkitystä? Jopa annetaan ymmärtää, että oppi olisi ns. kehällinen asia. Näin se ei ainakaan Paavalille ollut. Maailman suurimman kristillisen TV-konsernin perustaja Paul Crouch (jo edesmennyt) on sanonut, että oppi ei merkitse hänelle mitään. TBN nosti nämä kuuluisat menestysteologiset TV-saarnaajat kuuluisuuteen, mm. Benny Hinnin ja kumppanit. Crouchin leski on sitten käynyt pitkällisiä oikeusjuttuja rahasta lastensa ja lastenlapsiensa kanssa. Pidetään kiinni ristin teologiasta! Ei Jeesus luvannut meille kunniaa, mainetta ja rikkauksia täällä ajassa. Nehän ruokkisivat vain lihaamme.
Kristuksen opin hälventäminen lopunajassa?
valvotaan
581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sen tähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Jumala sanoi lähettävänsä väkevän eksytyksen, jos mahdollista niin valitutkin tulisi eksytetyiksi / eksyviksi. Mitä nykyinen ns. krist. kunnan elämä ja touhut osoittaa / todistaa.
Kun Ei Raamatun UT mukaista Kristillisyyttä?!!
Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin HERÄTYKSEKSI, muistuttaen ja valistaen.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi APOSOLISIA seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, armahdettu syntinen, palvelijansa ja seuraajansa.
Missä kaikki muut?!!
Täällä heräillään vielä.
ok..
ok..