Elikkäs mulla on 4 viikon ajan kesätöitä, pesen siis ikkunoita. Olen ollut töissä vasta 3pvä ja nyt tänää olisi ollut 4 pvä mutta minun piti lähteä. Minulla on jo hetkeen ollut sellainen tilanne että on masennuksen tynkää ja koulukin mikä loppui juuri vei voimani, mutta silti oli tosi innoissani kun menin töihin mutta se työ jota teen on henkisesti liian rankkaa ja olen erittäin väsynyt ja stressaantunut. Olen tässä tilanteessa että vakavissani olen miettinyt jätänkö kesätyön kesken oman hyvinvointini takia, olen tässä parin päivän aikana vaan hokenut että äkkiä se menee mutta jotenkin vaan itse en vaan pysty. Tiedän että se voisi tulavaisuudessa hankaloittaa töiden saantia varsinkin kun olen ollut näin vähän aikaa. Mikä avuksi? Mitä te itse tekisitte? Se ei ole mahdollinen ratkaisu että pakotan itteni menemään kun sitä jo kokeilin ja mä vaan murruin jonka jälkeen lähdin kotiin. Ja tietenkin vielä ikäni vaikuttaa siihen, olen siis 16 vuotias.
Vastaukset 5
- OmaValintasi
Tietysto oma valintasi. Tuskin tuo yleisesti tulevauisuudessa töiden saantia hankaloittaa. Tietysti tuo kyseinen firma ei sinua jatkossa ota töihin.
Mutta miten luulet tulevaisuudessa pärjääväsi työelämässä, jos jo tuollainen yksinkertainen työ ei onnistu. Ei ainakkan helppoa tule jatkossa oleaan. - Fileo
Olet todella nuori ja tämä ei varmasti vaikuta tulevaisuuteesi millään tavalla. Työn monimutkaisuudella tai yksinkertaisuudella ei ole mitään merkitystä kun masennus on kuvioissa. Edellisen kommentoijan asenne on huono.
Masennus on vakava sairaus ja kehottaisin sua melkein suorilta lopettamaan hommat ja keskittymään siihen että saat elämänilon takaisin. Töitä ehdit tekemään ihan riittämiin aikuisena, hyvällä fiiliksellä. Mutta ole reilu ja soita sinne työpaikkaan pomolle ja sano ettet voi jatkaa henkilökohtaisista syistä. Muuta ei tarvitse sanoa, sinullahan on varmaan työsopimuksessa koeaika.
Tsemppiä ja älä pode huonoa omatuntoa!- MitenNiinVäärä
"Edellisen kommentoijan asenne on huono. "
Miten niin huono?
Jos aloittajalla on omien sanojensa mukaan muutamana päivän tuntenut itsensä masentuneeksi, ei siis "oikeata" masennusta.
Eli oletettavasti tämä "masennus" johtuu siitä, että joutuu tekemäänkin jotain, eikä voi olla niin vapaasti kuin koulussa.
- Apuja11
Minulla on ollut masennusta jo jonkin aikaa. Kyse ei ole siitä että kun joudun tekemään jotain niin siitä muka seuraisi " masennusta". Mulle on varattu lääkäri aika josta voisin saada saikkua ja soitettii psykiatrille ja tämäkin olis sitä mieltä ettei työtä kannata jatkaa.
Kiitos toisesta kommentista!
T. Aloittaja- lääkärillemars
Tuota olsiin juuri tullut ehdottamaan mutta olitkin jo itse hoksannut että sairasloman haku on oikea väylä ja jos käy niin että hyvinvointisi vuoksi on hyväksi jättää työ kesken niin jos ei sitä työnantajasi ymmärrä niin ei se sitten ollut mikään hyvä työnantajakaan! Viestistäsi on jo muutama kuukausi aikaa, toiv.olet saanut apua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791702
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109903En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo97666Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä16522