Sinkkukesä

Täällä ois kolmekymppinen ikisinkku jolla on koko elämä tuusannuuskana, ja se on alkanut taas ärsyttämään näin kesän tullen.
Muutamia ystäviä on, mutta ei sitä edes huomaisi.

Kesä menee siis siten, että kaikki frendit ovat koko kesän töissä tai joidenkin toisten kanssa, samalla kun itse haisen tunkkaisen kuumassa kämpässäni.
Eräskin kaverini on lähdössä moneksi viikoksi ulkomaille naisensa kanssa. Ei minun kanssa.
Olen säästänyt rahaa että pääsisin loppukesästä ulkomaille, mutta sinne mennään yksin. Kukaan kaverini ei suostunut lähtemään.
Olen todella katkera tästä. Ei kukaan muukaan joudu lähtemään ulkomaille yksin. Varmaan itkukatkeroin luksushotellissa yksin samalla tavalla kuin kotonani Suomessa. Miksi edes lähteä? Lähdenkin lähinnä vain päästäkseni postailemaan Facebookiin että kyllä, MINÄKIN olen nyt ihan oikeesti ulkomailla!
8251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Viimeksi olit 28v ja menossa yliopistoon. Sitä ennen 25 v ja lukiota suorittamassa loppuun.

Äänestä
  • Joku pelle esiintyy säännöllisesti täällä nickilläni koska en jaksa rekisteröidä sitä. Ihan sama mulle.

    1Äänestä

Tarvitseeko kaikkeen kaveria, aikuinen mies!

Äänestä
  • Noin sanoo vain ihminen jolla on kavereita.

    Kokeile olla ikävuodet 18-30 yksiössä ilman ystävää tai viihteen vivahdettakaan. Et voi kuin ryypätä ja olla vihainen.

    1Äänestä

Tuo onkii hyvä syy lähtee ulkomaille, pääsee postailemaan facebookiin

Äänestä

Laittakaa rahanne huoriin mielummin. Ei siellä ulkomailla ole mitään nähtävää.

Äänestä

Yksinäinen kesä. Yritän käydä kyllä terasseilla ja tapahtumissa mutta ei yksin siellä on tylsää eikä kukaan varmaan halua jutella mitään yksinäiselle. Kaikki ovat kaverien kanssa niissä tapahtumissa.

2Äänestä

Mä ainakin matkustan paljon yksin. Pakettimatkoilla järkätään kaikkia retkiä joille voi osallistua, hyvässä lykyssä jopa päästä juttusille jonkun kanssa. Ja rannalla löhötessä sitä nyt ei niin kaveria tarvitsekaan, voi keskittyä lukemaan kirjaa. Ainoo milloin kaveria kaipaa enemmän, on illalla kun menee syömään, sillon tuntuu vähän tyhmältä istua yksin. Mutta mieluummin matkustan yksinäni, kuin istun kämpässäni haisemassa, kuten ap asian ilmaisee. :D

Mä olen elokuussa menossa Kreikkaan. Mihin sä ap matkustat?

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Polkupyörämies kirjoitti:

Täällä ois kolmekymppinen ikisinkku jolla on koko elämä tuusannuuskana, ja se on alkanut taas ärsyttämään näin kesän tullen.
Muutamia ystäviä on, mutta ei sitä edes huomaisi.

Kesä menee siis siten, että kaikki frendit ovat koko kesän töissä tai joidenkin toisten kanssa, samalla kun itse haisen tunkkaisen kuumassa kämpässäni.
Eräskin kaverini on lähdössä moneksi viikoksi ulkomaille naisensa kanssa. Ei minun kanssa.
Olen säästänyt rahaa että pääsisin loppukesästä ulkomaille, mutta sinne mennään yksin. Kukaan kaverini ei suostunut lähtemään.
Olen todella katkera tästä. Ei kukaan muukaan joudu lähtemään ulkomaille yksin. Varmaan itkukatkeroin luksushotellissa yksin samalla tavalla kuin kotonani Suomessa. Miksi edes lähteä? Lähdenkin lähinnä vain päästäkseni postailemaan Facebookiin että kyllä, MINÄKIN olen nyt ihan oikeesti ulkomailla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu