Katsojalukujen roima pudotus selittää sen, miksi TV7:n kassa on pienentynyt 100.000 euroa muutamassa kuukaudessa. Firman liikevaihto on noin miljoona euroa vuodessa, joten tulot näyttää tippuvan noin 30%. Tämä lienee lopun alkua Ojareksen ja hänen lastensa hallinnoimalle firmalle.
TV7:n katsojaluvut pudonneet 60%, rahat loppumassa
C..E..O
54972
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Orajekset sanovatkin, että he eivät kanna huolta TV7:n tulevaisuudesta. He ovat jo iäkkäitä ja jos ei ole katetta ja jatkajia, niin toiminta lopahtaa. Ei täällä mikään ole pysyvää.
Kyllähän hengellistä antia on tarjolla Suomessa.
Ojareksen kaikki lapset ovat töissä TV7:ssa. Merkittävä osa TV7:n tuloista menee Ojareksen suvulle.
Mitkä tulot? Juurihan tuossa kerrottiin, ettei kanavaa katsota.
Mutta kun TV7 perustettiin korjaamaan kristillisen TV-kanavan puuttuminen, eikä AlfaTV mitenkään voi paikata TV7:n jättämää ammottavaa aukkoa, jos se meinaa itse säilyä kartalla.
No eipä kerrottu. Monta vuotta on ollut siedettävästi katsojia, ja nyt ei enää ole siedettävästi. Katsojia toki yhä löytyy ainakin Patmoksen faneista, mutta se ei riitä.
Ole huoleti Repeliini, TV7 jatkaa ja niin jatkaa Radil Parmoskin 🤗
Eikö pitäisi nyt poistua himoäärikarismaattisuudestA
Syytä olisi.
Luin tänään TV7:n etusivulta Mirjan blogin 6.6.17 "Juhlia, kohuja ja täyttä evankeliumia". Mirja näki ongelmana vain kuvauksen äskettäisessä Nouse Suomi tapahtumassa Maldonadon kohdalla. Eikö pääongelma ole kuitenkin Maldonadon epäraitis julistus ja toiminta. Voiko olla näin, etteivät Ojarekset erota harhaoppeja? Ei tällaista jaksaisi, eikä haluaisi uskoa.
TV7:aa odottaa kohta suuri pyykinpesu.
Älä höpötä!
Ei tule mitään surpyykkiä, sillä Mellerinkin kalsarit ovat olleet pesemättä pian 50 vuotta.
Eivät erota. Olen itsekin viestittänyt heille. Vastauksista selviää etteivät ota kritiikkiä vastaan. Minusta ihan kummallista. Valheenhenkikö?
On se surkeaa, jos joku tuntee kiinnostusta uskon asioita kohtaan ja hän avaa TV7 kanavan ja hänet johdetaan harhaan ja liittymään johonkin äärikarismaattiseen lahkoon, josta hän saa alkuihmettelyn jälkeen ikuisen kammon kaikkea kristillisyyttä kohtaan. Pitäisi kiinnittää huomiota ohjelmiston laatuun.
Ja onko se yleensä Herrasta (Raamatun Jeesuksesta)! Myös hBaker on syvä eksyttäjä, toinen vastaaja 'orpokotidiiva' esiintyi ja jäi kiinni -valheesta. Linkki siihen löytynee Tapani Suonto/Lahti. New Age on perkeleellinen pimeä voima, kyllähän sekin voi ennustella, jopa Herra sallii sen parantavankin, mutta VALHEEN KAIKELLA VOIMALLA. Pelastusta perk ei voi tarjota, vaan valehdella sielut perässään helvettiin!!!
Näin pakananakin allekirjoitan lukuun ottamatta harhaan johtamista, johon, johtuen samasta syystä eli pakanuudestani, en voi ottaa kantaa.
En katso TV7. Minulla on Raamattu jota luen.
Minä ainakin katson TV7:lata kaikki Isreal ohjelmat ja Cafe Raamatun ja muutamia muitakin suomalaisia ohjelmia.
Mikä niissä muka on vikana?
Israel-ohjelmia en ole katsonut, joten en osaa sanoa. Cafe Raamattua katsoin joskus, en muista mitä siinä käsiteltiin, joten siitäkään en osaa sanoa. Totesin vain että en katso TV7.
Room 2:28. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
29. vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Gal. 3:28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Gal 6:15. Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.
16. Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!
Ef 2:12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
Room 9:1. Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä -
2. että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni.
3. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
4. ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset;
5. heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!
6. Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel,
7. eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, vaan: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset";
8. se on: eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi.
Korjaus: en ole siis katsonut kokonaista Israel-ohjelmaa koskaan, joskus tuli hetken verran Israel-ohjelmia katsottua
Älä sitten hauku kanavaa jos et edes katso!
Enhän minä ole TV7 haukkunut. Kerroin vain että en katso sitä. Kanavalla ei ymmärretä mitä on raamatullinen tutkiminen ja koetteleminen. TV-kanava jossa luettaisiin Raamattua 24/7 ääneen olisi parempi
Voithan sinä ostaa ääniraamatun ja soittaa sitä 24/7
hyvä idea
Ääniraamattu 24/7
Olen katsonut joitakin tv7:n ohjelmia. Kaikki, mitä olen katsonut ovat olleet hyviä.
Sid Rothin Yliluonnollista ohjelma on täynnä väärää henkeä ja vääriä profetioita. Polvijärven pastorit ovat harhautuneet hengen maailmassa pahasti. Missiomaailman Nouse Suomi tapahtumat ovat täynnä eksytystä JNE.
Totta puhuit! Lähes ainoastaan IsraelNews on totuudellista tietoa, Israelin tapahtumista online (lukija ON useimmin Room2:28 Rk38 mukainen juutalainen). Varmasti muutakin on, mutta sekasotkun takia ei tule katsotuksi.
Miksi ojareksilta on kadonnut Herran pelko? Täytyy puhdistaa valhemedia, kuten kaikki Taivaassakävijät tms Rothit!
Voi.
Taivaassa käyminen voi olla valhekokemus, kuten oli Patrick Tiaisella, mutta voi olla myös oikea hengessä tehty vierailu. Näin Raamattu opettaa. On väärin tuomita kaikki taivaskäynnit vääriksi, kuten tekee Petri Paavola, koska oikeitakin vierailuja taivaassa on ollut TV7 ei ole kuitenkaan luotettava kanava hengen asioiden käsittelyyn.
2 Kor 12:. 2 Tunnen erään Kristuksen oman, joka neljätoista vuotta sitten temmattiin kolmanteen taivaaseen. Oliko hän silloin ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala. 3 -- 4 Ja tästä miehestä tiedän, että hänet temmattiin paratiisiin ja hän kuuli sanoja, joita ihminen ei voi eikä saa lausua. Oliko hän ruumiissaan vai poissa siitä, en tiedä, sen tietää Jumala.
Etenkin "keskusteluohjelmat" joissa kaikki edustavat samaa agendaa ja mielipideilmastoa ovat varmaan mieleesi.
Mistä aloittaja on saanut lukunsa? Jottei vaan puhu omiaan? Suomelle on suuri tappio, jos tv7 jostain syystä lakkaa. Tällaistä ei ole ainakaan minun näköpiirissäni. Ainoa kristillinen kanava, joka ei ota vastaan eikä mainosta jumalattomuutta. Toivoisin että nämä suuret kritilliset liikkeet enemmän tuottaisivat ohjelmia tv7:lla.IHmettelen missä luterilaiset ja helluntalaiset ovat? Heillä ei ole mitään omia kunnon kanavia. Ovat kuin puusta pudonneita näissä tv-asioissa.
TV7:n rukousohjelmassa kerrottiin rahojen vähentyminen. Katsojamääristä tehdään koko ajan tutkimuksia.
TV7 pikemminkin puhdistetaan. Mutta sinä kun olet rakastunut valheeseen, niin sulle ei taida kelvata puhdas Jumalan Sana. Sitä ei ole tällä hetkellä TV7:ssa.
Miksi täällä väännetään jostain TV:sta? Eikö olisi rakentavinta että jokainen joka haluaa vääntää keskittyisi vaikkapa tutkimaan ihan itse Raamattua?
Herra kyllä hoitaa TV7:n kuntoon tai sitten vaikuttaa asiat niin että koko TV7 loppuu koska siellä on niin paljon epäraamatullista. En tiedä mitä Herra aikoo tehdä TV7 suhteen, mutta Hän kyllä pitää huolen että TV7 ei voi loputtomiin eksyttää
niin uskon
toisaalta Herrahan sallii väkevän eksytyksen niille jotka eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, joten en osaa sanoa miten TV7 käy ehkä se porskuttaa loppuun asti. Rukoilen TV7 vastuuhenkilöille viisautta ja erottelukykyä ja varsinkin sitä että jos se on raha joka ratkaisee, niin sitten olisi parasta vain pistää pulju kiinni ja rukoilla Herralta viisautta sen suhteen onko tarkoitus aloittaa Raamattuun pitäytyvä TV-kanava.
Väkevin lopunajan eksytys on evoluutio-oppi, jonka käynnisti vanha mies C. Darwin kirjallaan Lajien synty 1858. Ajatelkaa tämän ajan oppineet uskovat häneen. Oppi ilman JUmalaa. Sattumalta kaikki on lähtenyt. Tyhjästä. Eräät teistit kyllä uskovat niin että JUmala on luonut maailman evoluution kautta. Yhtä pönttöä. TV7 ei ole eksytys, vaan suuri siunaus Suomen kansalle.
Hölöpölö, sinä tuuttori! EvoluutioOppi on kuin vanha vitsi nykyisiin exytyksiin verrattuna!
Missiomaailman ja Sid Rothin Yliluonnollista ohjelmat ovat todella suurta eksytystä. Ojares on paholaisen asialla.
Ei evoluutio ole sellainen eksytys mistä raamattu varoittaa, joka saa eksytettyä jopa valitutkin. Raamattu sanoo että saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja eksyttää jos mahdollista valitutkin ja tekee suuria ihmeitä ja merkkejä. Eikö ihmeet ja merkit ole juuri se asia jonka perässä iso joukko uskovia juoksee! Youtubessa oli video jossa testattiin miten uskovat reagoi kun uskomaton näyttelijä järjesti hengellistä esittävän tilaisuuden ja puhui hienon motivaatiopuheen muutamalla hengellisellä fraasilla. Kukaan ei huomannut mitään ja ihmiset oli fiiliksissä ja rahat kerättiin.
Onko sulla linkkiä videoon?
Eräs sellainen näyttelijä oli Marjoe Gortner. Hän teki dokumenttielokuvankin huijauksestaan.
https://www.youtube.com/watch?v=iuP5uOI7Xwc Siinä yksi ohjelma missä tämä toteutetaan. Derren Brown "Miracles for sale"
Sid Rothin ohjelmat ovat naurettavan lapsellisia. Mitään yliluonnollista niissä ei tule esille, ainoastaan rahastava huijareita.
Sid Roth on iloinen ja mukaansatempaava JUmalan mies, juutalaissyntyinen. Innostun aina melkein kun näen Sidin innoittavan uskon Jeesukseen Kristukseen ja hänen ihmeitä tekevään voimaan. Kuinka monet saaneet kokea pelastuksen ja monet parantuneet ohjelman kautta. Miten niin rahastaa? Ei maksa mitään. Kannatan yleensä tv7 taloudellisesti ja myös rukouksin.
Evoluutio -oppi on lopuajan suurin eksytys . Miten moni uskovainen siihen langennut muka tieteellisenä oppina maailman ja ihmisen synnystä. Pari yksinkertaista kysymystä:
-milloin sielu tuli evoluution kautta kehittyneeseen ihmiseen?
-milloin tapahtui syntiinlankeemus ja missä?
-kumpi kehittyi ensin mies vai nainen tai alkoivat eriytyä?
-tietääkseni yhtään välimuotoa ei ole löynyt ihmisen ja apinan välillä vai onko?
Sidin ohjelma on oikea oppien ja harhojen sekamelska. David Hertzokista Rodney Howard-Browneen, Bill Johnson ym ym. Sid Rothille käy mikä vaan.
"Evoluutio -oppi on lopuajan suurin eksytys . Miten moni uskovainen siihen langennut muka tieteellisenä oppina maailman ja ihmisen synnystä. Pari yksinkertaista kysymystä:
-milloin sielu tuli evoluution kautta kehittyneeseen ihmiseen?
-milloin tapahtui syntiinlankeemus ja missä?
-kumpi kehittyi ensin mies vai nainen tai alkoivat eriytyä?
-tietääkseni yhtään välimuotoa ei ole löynyt ihmisen ja apinan välillä vai onko?"
1. Ei ole näyttöä siitä, että sielua olisi olemassa, tai että se olisi jonkin tietyn uskonnon väitteiden mukainen.
2. Syntiinlankeemusta ei ikinä tapahtunut. Se on myytti.
3. Lajit kehittyivät evoluution mukaisesti. Opiskele asiaa!
4. Välimuotoja on löydetty. Muistathan, että ihminen EI ole kehittynyt apinasta.
Huh huh. Onneksi en ole helluntailainen!
Sid Roth nauraa itsekin, näille vieraileville höppänöille. Täytyy vaan jatkaa, siitähän Sid saa palkkansa,
Olipa taas kiva katsoa Martin ja Mirjan matkassa 26.10.2017. Martti kertoi että talous jälleen kesän pienen notkahduksen jälkeen entiselleen ja suunnitelmat etenevät. Katsojaluvut tekevät selvän piikin kun Lähi-Idän ohjelmia ja Jerusalemin uutiset. Sid Roth voi hyvin ja menestyy JUmalan armosta ja TV-ohjelmat pyörivät ympäri maailmaa etsimässä sieluja JUmalalle.
Tänään 29.10.2017 oli tasapainoinen Adventtikirkon JUmalanpalvelus YLE TV1:llä. Pastori Saarinen puhui että JUmalalla on ikävä meitä ihmisiä. Hän rakastaa meitä kaikkia sarjamurhaajia, perheensä tappajia ja tavallisia syntisiä. Itse olisin lisännyt tekstiin JUmala rakasti/rakastaa myös näitten tunnottomien murhaaaajien uhreja heidän omaisiaan. Sefanja 3:17 oli perusteksti. Säveltäjä Harri Huhtala lauloi taidokkaasti kitaraa näppäilen "Ihmisen ikävä JUmalan luo". Ei ollut meluavaa ylistysryhmää toistamassa muutamaa sanaa kädet pystyssä. Selkeät yhteiset laulut. Kiitos Annakadun Adventtikirkko, Helsinki Teette myös hyvää sosiaalista työtä, kuten ohjelnmasta kävi ilmi.
Ei ole siis ihme, että pedofiilejä suojellaan, kun uhrit pastorien toimesta vaiennetaan.
Putin korvaa puuttuvat fyrkat. Siksi mm. Jerusalem Studioon on tuotu Putinin RT-kanavan toimittaja Paula Slier. Seksikäs nainen sinänsä.
Paula on kyllä hyvännäköinen ja sexy, mukava äänikin.
Rakas veljemme Martti Ojares!
Olemme muutaman kerran jutelleet.
Kehoitan sinua poistamaan kaikki David Herzogin epäkristilkiset opetukset TV7 arkistosta.
Entinen lahjoittaja, mahdollista on jatkaa rakkauden lahjain antajana jos Evankeliumin vastainen opetus puhdistus alkaa TV7 arkistossa. Suuresti TV7 :n ohjelmatarjonnassa on Herran hyväksymää opetusta näin tiedän kiittää ja kiitokseen päättää asiani, toimintaa odottaen,Commandohauis53cm
Miksi antaisit rahaa hengellisille huijareille, kun ympärillä on tuhansia muita kohteita, jotka oikeasti tarvitsevat tukea?