Kristittyjä pakenee eniten Syyriasta

Uuden raportin mukaan 50-80% Irakin ja Syyrian kristityistä on lähtenyt maastaan vuonna 2011 alkaneen Syyrian sisällissodan jälkeen. Toinen syy kristityiden pakenemiseen on se, että ISIS valtasi alueita Irakista vuonna 2014.

Open Doors, Served and Middle East Concern julkaisivat raportin, jonka mukaan jotkut arvioivat 300 000 kristityn lähteneen Syyriasta, kun toisten mielestä luku on 800 000. Vuonna 2011 Syyriassa arvioidaan ollaan 1.7-2.2 miljoonaa kristittyä, eli 8-10% väestöstä.

Irakissa arvioidaan olevan tällä hetkellä 200 000-250 000 kristittyä. Ennen vuotta 2014 maassa uskottiin olevan yli 300 000 kristittyä. 1990-luvulla luku oli 1,4-2 miljoonaa. Maasta on lähtenyt siis vuoden 2014 jälkeen noin 100 000 kristittyä, ja monet jäljelle jääneet ovat siirtyneet maan sisäisesti. 250 000 kristityn uskotaan lähteneen Libanoniin, Jordaniin ja Turkkiin. Euroopassa suurin osa pakolaisista on Ruotsissa ja Saksassa.

Syinä lähtemiseen on raportin mukaan väkivaltaisuudet, joihin kuuluu muun muassa lähes täydellisesti tuhotut historialliset krisityt kaupungit Irakin pohjoisosissa, yhteisöllisyyden katoaminen muiden kristittyjen lähtiessä, työmahdollisuuksien katoaminen, sekä koulutusmahdollisuuksien puute. Raportissa todetaan myös, että muualla asuvat kristityt eivät ole innokkaita palaamaan, ja useat haastateltavat sanoivat, että ”Lähi-itä ei enää ole kristittyjen koti”.

Raportti käsittelee Eurooppaan ja Lähi-Itään pakolaiseksi lähteneitä kristittyjä. Pakolaisia on kuitenkin lähtenyt myös esimerkiksi Australiaan ja Amerikkaan. Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla kirjallisuutta ja henkilöiden haastatteluja joulukuussa 2016 ja tammikuussa 2017.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/puolet-irakin-ja-syyrian-kristityista-lahtenyt-pakolaisiksi/
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


auttakaakristittyjä kirjoitti:

Uuden raportin mukaan 50-80% Irakin ja Syyrian kristityistä on lähtenyt maastaan vuonna 2011 alkaneen Syyrian sisällissodan jälkeen. Toinen syy kristityiden pakenemiseen on se, että ISIS valtasi alueita Irakista vuonna 2014.

Open Doors, Served and Middle East Concern julkaisivat raportin, jonka mukaan jotkut arvioivat 300 000 kristityn lähteneen Syyriasta, kun toisten mielestä luku on 800 000. Vuonna 2011 Syyriassa arvioidaan ollaan 1.7-2.2 miljoonaa kristittyä, eli 8-10% väestöstä.

Irakissa arvioidaan olevan tällä hetkellä 200 000-250 000 kristittyä. Ennen vuotta 2014 maassa uskottiin olevan yli 300 000 kristittyä. 1990-luvulla luku oli 1,4-2 miljoonaa. Maasta on lähtenyt siis vuoden 2014 jälkeen noin 100 000 kristittyä, ja monet jäljelle jääneet ovat siirtyneet maan sisäisesti. 250 000 kristityn uskotaan lähteneen Libanoniin, Jordaniin ja Turkkiin. Euroopassa suurin osa pakolaisista on Ruotsissa ja Saksassa.

Syinä lähtemiseen on raportin mukaan väkivaltaisuudet, joihin kuuluu muun muassa lähes täydellisesti tuhotut historialliset krisityt kaupungit Irakin pohjoisosissa, yhteisöllisyyden katoaminen muiden kristittyjen lähtiessä, työmahdollisuuksien katoaminen, sekä koulutusmahdollisuuksien puute. Raportissa todetaan myös, että muualla asuvat kristityt eivät ole innokkaita palaamaan, ja useat haastateltavat sanoivat, että ”Lähi-itä ei enää ole kristittyjen koti”.

Raportti käsittelee Eurooppaan ja Lähi-Itään pakolaiseksi lähteneitä kristittyjä. Pakolaisia on kuitenkin lähtenyt myös esimerkiksi Australiaan ja Amerikkaan. Tutkimus toteutettiin tarkastelemalla kirjallisuutta ja henkilöiden haastatteluja joulukuussa 2016 ja tammikuussa 2017.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/puolet-irakin-ja-syyrian-kristityista-lahtenyt-pakolaisiksi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu