Persujen puh.vaali oli esinäytös mitä vaalit tuo

Perussuomalaisten valloittava lauantai 10.6.2017 oli esimerkki siitä, mitä tulee tapahtumaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Kaikkien puolueiden, jotka himoitsevat Suomeen lisää sotilaskarkureita ja -poliiseja, Afganistanin vuohipaimenia ja heidän poikiaan, islamisteja, jotka pakenevat ISIS-veritekojaan ym. vastaavia turvapaikkaturisteja. Näille puolueille tulevat vaalit ovat musertava RYSKE suonsilmään.

Perussuomalaisille tulee näissä vaaleissa ennennäkemätön JYTKY, joka antaa parlamentaarisen vallan heti ääntenlaskun jälkeen.

Suomen maksettu media on alkanut jo tänään lauantaina mustamaalaamaan rankasti perussuomalaisia ja varsinkin sen uutta puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa, vaikka hän ei ole vielä yhtään arkipäivää ollut puheenjohtaja.

Suomalaisen median tila on häpeällinen, häpeällinen, häpeällinen. Minkaan maan media ei alennu tälläiseen matalamenoon.

Onkin mielenkiintoista nähdä, vielä jaksetaan haukkua maailman mahtavinta presidenttiä Trumpia, joka myös valittiin demokraattisesti, vai vaihtuuko vihanvimman kohteeksi pelkästään meidän Halla-ahomme.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko, kun voi sanoa, että seuraavissa eduskunta vaaleissa vaihtuu ikäpolvi ja maailmankatsomus, puolueiden suuruusjärjestys ja edustajien ammattikunnat sellaisella menolla, jota ei ole itsenäisen Suomen aikana nähty.

Ehkäpä näiden vaalien jälkeen pystytään palauttamaan Suomen itsenäisyys ja suvereeniteetti, jonka nykyinen ostettu poliittinen sukupolvi on myynyt keski-euroopan toisen maailman sodan häivinneelle valtioille ja jonka talautusnuorassa 100 vuotias Suomemme rimpuilee tuskissaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ennustajainen kirjoitti:

Perussuomalaisten valloittava lauantai 10.6.2017 oli esimerkki siitä, mitä tulee tapahtumaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Kaikkien puolueiden, jotka himoitsevat Suomeen lisää sotilaskarkureita ja -poliiseja, Afganistanin vuohipaimenia ja heidän poikiaan, islamisteja, jotka pakenevat ISIS-veritekojaan ym. vastaavia turvapaikkaturisteja. Näille puolueille tulevat vaalit ovat musertava RYSKE suonsilmään.

Perussuomalaisille tulee näissä vaaleissa ennennäkemätön JYTKY, joka antaa parlamentaarisen vallan heti ääntenlaskun jälkeen.

Suomen maksettu media on alkanut jo tänään lauantaina mustamaalaamaan rankasti perussuomalaisia ja varsinkin sen uutta puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa, vaikka hän ei ole vielä yhtään arkipäivää ollut puheenjohtaja.

Suomalaisen median tila on häpeällinen, häpeällinen, häpeällinen. Minkaan maan media ei alennu tälläiseen matalamenoon.

Onkin mielenkiintoista nähdä, vielä jaksetaan haukkua maailman mahtavinta presidenttiä Trumpia, joka myös valittiin demokraattisesti, vai vaihtuuko vihanvimman kohteeksi pelkästään meidän Halla-ahomme.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustajaeukko, kun voi sanoa, että seuraavissa eduskunta vaaleissa vaihtuu ikäpolvi ja maailmankatsomus, puolueiden suuruusjärjestys ja edustajien ammattikunnat sellaisella menolla, jota ei ole itsenäisen Suomen aikana nähty.

Ehkäpä näiden vaalien jälkeen pystytään palauttamaan Suomen itsenäisyys ja suvereeniteetti, jonka nykyinen ostettu poliittinen sukupolvi on myynyt keski-euroopan toisen maailman sodan häivinneelle valtioille ja jonka talautusnuorassa 100 vuotias Suomemme rimpuilee tuskissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu