"Robotilla on kosketusnäyttö rinnassa sekä kaksi kättä ja pää. Sen käsistä säteilee valoa ja se osaa toivottaa ”Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua” saksan, englannin, ranskan, espanjan ja puolan kielillä.
BlessU-2:n näyttelyyn tuonut seurakunta haluaa sen avulla herättää keskustelua kirkon tulevaisuudesta.
– Halusimme ihmisten miettivän, olisiko mahdollista tulla koneen siunaamaksi vai tarvitaanko siihen ihminen, kertoo yhteisöä edustava Stephan Krebs.
Hänen mukaansa robotista ovat olleet innostuneempia tavalliset kadunkulkijat kuin kirkkoväki, joka luulee, että kirkko haluaa korvata verta ja lihaa olevat papit koneilla.
Robotilla on kosketusnäyttö rinnassa sekä kaksi kättä ja pää. Sen käsistä säteilee valoa ja se osaa toivottaa ”Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua” saksan, englannin, ranskan, espanjan ja puolan kielillä.

Hänen mukaansa robotista ovat olleet innostuneempia tavalliset kadunkulkijat kuin kirkkoväki, joka luulee, että kirkko haluaa korvata verta ja lihaa olevat papit koneilla."
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/siunausrobotti-esittelee-reformaatiota-saksassa/

Vastaukset 14
Vanhimmat
Fundamentalistiset kristityt voisi paremminkin korvata roboteilla sillä hehän lukevat kirjaimellisesti raamattuansa ilman inhimillisyyden ja todellisuuden mukaista käsitystä.
Kerro lisää mikä on inhimillinen ja todellisuuden mukainen käsitys Raamatusta?
Jos käyttäisit rekisteröityä nimimerkkiäsi niin voisin jopa vastatakin. Muuten en.
Vastaatko varmasti jos kysyn rekatulla nikillä
Se ei vaataa koskaan joten ihan turhaan kyselet. Sage vain vittuilee uskoville ja nimittelee niitä.
Jos kysyt määrätyllä nikillä niin vastaan, en millekään uudelle feikkinikille.
Sinäkö täällä määräät mitä nikkejä saa käyttää? Mistä olet valtuutesi saanut?
Hyvä idea. Enää ei tarvita tyhjiä kirkkoja eikä tyhjiä höpiseviä pappeja.
Pappirobotit vain kadunkulmiin ja rahakippo niille käteen mihin keräävät huoltorahansa.
Näin kirkko sopeutuu kysyntään ja kulurakenne korjaantuu.
entäs jos se raiskaa mummomuorin?
:D
Missä Vilppu ja Merja???
Ei kehtaa näyttäytyä.
Merja on diakoni joten hänellä on viikonloppuna vapaapäivät.
No just.....