Jos hallitus hajoaa, on pidettävä uudet vaalit

On demokratian halveksuntaa presidentti Niinistöltä, kun sanoo näkemyksenään, ettei uusia vaaleja tarvitse järjestää, onhan eduskunta vielä paikallaan.

Suomesta on pikkuhiljaa tulossa laiton yhteiskunta. Kataisen jätettyä pääministerin tehtävät, jo silloin olisi pitänyt perustuslain mukaan pitää uudet eduskuntavaalit. Ei pidetty.

Nyt jos hallitus hajoaa, viimeistään tulee järjestää perustuslain mukaan uudet eduskuntavaalit. Mutta tasavallan ylin virkamies väittää, ettei tarvitse.

Ikä on tehnyt tehtävänsä presidentin aivoille. Kokoomusaatteet sen kun syventyvät vanhetessaan. Näin käy kaikille ihmisille vanhetessa, nuoruuden aatteet ja kokemukset vahvistuvat.

Niinistön toiminta koko poliittisen toiminnan ajan on ollut vähän niin ja näin. Peruskoulutus on menty rimaa hipoen. Samoin yksityiselämä. Kummitytärtä naidaan edelleen.

Suomeen ON järjestettävä uudet eduskuntavaalit, JOS HALLITUS HAJOAA. Ei riitä, että ryhdytään kansanedustajien käännytstyöhön, jotta saataisiin eduskuntaenemmistö nykyisistä kansanedustajista.

On häpeä olla suomalainen Suomen 100 v juhlavuonna.
46498
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Komppaan,+100+%.

1Äänestä

KYLLÄ uudet vaalit "demokratian"nimessä.100 prossaa myös täältä

1Äänestä

Sipiläkö luopuisi maakuntakähmyristänsä.

1Äänestä

Uudet vaalit koska muutoin Suomi banaanitasavalta.

1Äänestä

Mielenkiintoista. Olemme siis äänestäneet nämä tyypit edustamaan itseämme. Kuten tapoihin kuuluu, he ovat sitten keskuudestaan neuvotelleet hallituksen ja nyt on mahdollista, että tämä toistetaan vähän eri kokoonpanossa. Mutta jotenkin olisikin demokraattista, että jos hallitus ei pysty sovussa työskentelemään, niin koko kansan mielipide deletoitaisiin. Että hei ei meille enää kelpaakaan, keitä te olette äänestäneet, vaan äänestäkääpä nyt uudelleen niin katsotaan sitten.

1Äänestä
  • Kuka vittu sulta kysy.Demokratian säilyttämiseksi on myös tärkeää.että sinä musu vaihdat kanavaa

    Äänestä

  • waler- kirjoitti:

    Kuka vittu sulta kysy.Demokratian säilyttämiseksi on myös tärkeää.että sinä musu vaihdat kanavaa

    Kuule vaikka miten sydämesi pohjasta vastustaisit persuja ja Halla-ahoa niin ihan demokraattisesti hänet puolueen johtoon valittiin. Hallitus voi hajota, mutta että koko kansan äänet mitätöitäisiin kun ei Halla-ahoa siedetä, niin menee aika överiksi kyllä jo. Ei ole kumma että joudut kiroilemaan ja musuttelemaan kun ei järjellistä argumenttia kerran löydy.

    1Äänestä

  • Erikoista. Minä en kannata Halla-ahoa, koska en näe hyvänä Suomen jakamista autonomisiin maakuntiin, enkä missään nimessä voi tukea ajatusmallia, jossa työttömät, vanhukset ja sairaat eivät ole ihmisarvoisia 'hyödyttöminä' ja jotka voidaan tarvittaessa kaasuttaa, mikäli muuta syytä kuin hyödyttömyys ilmenee.

    Tässä minä kuitenkin sitten puolustan Halla-ahon oikeutta olla demokraattisesti valittu puolueen puheenjohtaja. Eikä ainoastaan niin, vaan puolustanpa sitä oikeutta hänen faniaan vastaan. Fania, joka laulaa samaa virttä kuin Halla-ahon vastustajat. Myös vihreät ja vasemmisto kun haikailee uusia vaaleja. Kaikkea sitä.

    Äänestä

  • Sallitko että nauran?
    Kukahan se on köyhiä ja sairaita kiduttanut, Sipilä perkele!
    Älä edes kuvittele että Halla-Aho ajaa samaa köyhille, sairaille ja työttömille, sipilän kynästä on lähtöisin kaikki paska.

    Äänestä

  • EiUppoa kirjoitti:

    Sallitko että nauran?
    Kukahan se on köyhiä ja sairaita kiduttanut, Sipilä perkele!
    Älä edes kuvittele että Halla-Aho ajaa samaa köyhille, sairaille ja työttömille, sipilän kynästä on lähtöisin kaikki paska.

    Sipilän toimia en arvosta minäkään, että sikäli ihan samaa mieltä, joskaan en nyt kiduttamiseksi lähtisi kuitenkaan väittämään. Mutta Halla-aho on ihan suorasanaisesti kertonut näkemyksiään, joita tuossa toin esiin, ja niitä en tosiaan voi allekirjoittaa. Ei se ainakaan parempaa huono-osaisille lupaile, jos Halla-aho seisoo sanojensa takana. Ja niinhän hän sanoo tekevänsä.

    Mitä itse olet mieltä noista Halla-ahon ihmisarvonäkemyksistä? Entäpä autonomisista maakunnista?

    Äänestä

Anteeksi ryssä. Milloin sinusta on tullut suomalainen?

Äänestä
  • Aah isänmaallien vasemmisto anarksti ja sen ryssä huutelut hahaha vei meidän elämän kolulaista ku kikuttaa hahaha.

    Äänestä

Amerikan mantereelta:

NOT MY PRESIDENT

Äänestä

matut kaatoi hallituksen, uudet vaalit

Äänestä

jos hallitus hajoaa, se tarkoittaa vain että halla-aho on suomen vaikutusvaltaisin mies.

1Äänestä
  • Nimenomaan!!

    1Äänestä

  • No - tuhoa on helppo saada aikaan mutta eipä siitä minkään rakentajaksi tule olemaan.
    Sääliksi käy sen kannattajia - sillä tulette jälleen olemaan maan pettynein kansanosa. Se on populistin kohtalo - realisti ei pety.

    1Äänestä

  • "Mies"

    Äänestä

Sipilästä eroon.

1Äänestä

Nykypäivänä on tapa että kaikki pitää suvaita niin sitä silmällä pitäen pitää myös hallituksessa olevien porvaripuolueiden osoittaa hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta Halla Ahoa kohtaan ihmisenä, on selvää että näkemyseroja on ja sehän on vaan hyväksi demokratialle. Tuskin siellä mitään parasta yhtävyyssuhdetta haetaankaan vaan yritetään pitää Suomea pystyssä. Jos viherpiipertäjät pääsisi valtaan niin täällä vilisee kohta satoja tuhansia muslimeja ja Somaleja ja sitä myätä Suomi muuttuu peruuttamattomasti ja konkurssi tulee. Ei täällä tarvii muita elättää kun ei kaikki omiakaan auteta. Eikä ole presidentin arvollekaan sopivaa alkaa arvostelemaan tai jopa haukkumaan kansanedustajia joilla on hiukan erilainen ajatusmaailma, kyllä niitä tänne mahtuu.

1Äänestä

Sipilä ja Orpo on tekemässä vallankaappausta

1Äänestä
  • Hallalaho teki jo, onneksi vain tulevassa pienpuolueessa.

    2Äänestä

  • Ierika kirjoitti:

    Hallalaho teki jo, onneksi vain tulevassa pienpuolueessa.

    Ruotsin persutkin on jo 2 suurin nyt puolueen kannatus alkaa taas nousta kun halla-aho valitiin.

    1Äänestä

Miksi tarvitaan uudet vaalit? Jos toimintakykyinen hallitus saadaan muodostettua nykyiselläkin eduskunnalla, niin on pelkkää resurssien tuhlaamista juoksuttaa jo muutenkin laiskistuneita äänestäjiä uurnilla.

Eihän pääministerin ole pakko tulla eduskunnan suurimmasta puolueesta, vaikka näin on yleensä tapana ollutkin.

2Äänestä
  • Mutku yli 500 000 äänestäjää on viime yönä ryhtynyt rasisteiksi, niin kyllä se on uusien vaalien paikka. Olosuhteet ovat täysin muuttuneet sitten viime vaalien.

    1Äänestä

  • No vaalit on käytävä, ei 524054 ääntä antaneita Perus Suomalaisille saa jättää huomioimatta.
    Reilu peli se on oltava, jos ei sovussa voida sovittua hallitus ohjelmaa toteuttaa on vaalit ainoa oikea toimintatapa. Että silleen.

    Äänestä

Aloittaja nyt ei kyllä loista perustuslain tuntemuksellaan.
Missä lienet ollut yhteiskuntaopin tunnit.

1Äänestä
  • Gallubit ei lupaa hyvää keskutalle siksi sipilä tekee varmaan kaikkensa pitääkseen hallituksen kasassa kokomuslaiset onkin olleet jyrkemiä vaarman siksi että kannuts on vielä ihan ok. Vihreät taas vatiii vaaleja tietenkin kun niillä on suurin kannatus koskaan gallubeissa.

    Äänestä

  • Aloittaja on oikeassa.

    Äänestä

Nyt Ville, suukku kiinni, ettei hampu näy

Äänestä
  • Anna vierpopulistin möyhöö ja öyhöö kuten taistolaisteverinsa lii ördääjä anderssonkin tekee.

    Äänestä

Ollaan ilman hallitusta seuraaviin vaaleihin asti.
EU ajopuu ollaan kuitenkin, virkamiehet voi säännöt kääntää ja kirjata lakiin.
Tarvitaanko oikeastaan eduskuntaakaan, nehän lomailee niin paljon muutenkin?

Vai että 100v suomi, kuopattu jo ajat sitten.

Äänestä

Pelkästään+maakuntauudistus+vaatisi+uudet+vaalit,+sipilä/kepu+toi+maakuntamallinsa+ihan+puskista+tälle+vaalikaudelle.++Kyllä+kansan+pitäisi+saada+sanoa+sanansa+vaaleissa+noin+isosta+asiasta.+Siksi+on+kepuleilla+kiire+runnoa+kaikki+valmiiksi+ennen+vuoden+2019+eduskuntavaaleja.+Salassa+pääsivät+tekemään+himoitsemansa+vallankaappauksen,+2/3+Suomesta+siirtyy+kepujen+hallintaan+vain+20%+kannatuksella.+Sipilä+ei+maininnut+sanallakaan+maakuntamalliansa+ennen+vaaleja+käydyissä+keskusteluissa.+Tosin+ei+sanonut+mistään+muustakaan+mitään,+paitsi+"Suomi+kuntoon"+ja+"koulutuksesta+ei+leikata".+Laittoi+sitten+Suomen+epäkuntoon+köyhän+kannalta+ja+leikkasi+koulutuksesta.Onneksi+itse+asun+maakunnassa+jossa+ei+kepulit+juhli+ja+valtaa+saa,+uudellamaalla.

Äänestä

ei välttämättä

Timo Haapala valittu pääministeriksi
http://mvlehti.net/2017/06/12/paivan-kuva-islamofobi-fanaatikko-kiihottaja-ja-halla-aholainen/
http://mvlehti.net/2017/06/10/ilta-sanomien-haapala-murtui-rinnastaa-perussuomalaisten-valinnat-hitlerin-voittoon-saksassa/

Haapala voitti tiukassa kepun äänestyksessä Matti Tuppeensahattu Vanhasen ja tämän ehdokkaan Kempele-Sipilän joka keskittyi copypaste-lausuntojen antamiseen
http://mvlehti.net/2017/05/23/paivan-kuva-juha-sipila-shokissa/

Haapala aloittaa hallituksen muodostamisen heti kun ehtii

Suurimmat hallitusneuvottelujen ongelmat tulevat olemaan ihmiskäsityksessä
Stubbilta on pyydetty asiantuntijalausuntoa työnimenä
Onko maahanmuutto rikkaus, ei mulla muuta

Lausunnon odotetaan valmistuvan ennen aikojaan

1Äänestä

"On demokratian halveksuntaa presidentti Niinistöltä, kun sanoo näkemyksenään, ettei uusia vaaleja tarvitse järjestää, onhan eduskunta vielä paikallaan.

Suomesta on pikkuhiljaa tulossa laiton yhteiskunta. Kataisen jätettyä pääministerin tehtävät, jo silloin olisi pitänyt perustuslain mukaan pitää uudet eduskuntavaalit. Ei pidetty.

Nyt jos hallitus hajoaa, viimeistään tulee järjestää perustuslain mukaan uudet eduskuntavaalit. Mutta tasavallan ylin virkamies väittää, ettei tarvitse."
Alottajan väite



"Suomen perustuslaki
3 luku
Eduskunta ja kansanedustajat
26 § Ennenaikaisten eduskuntavaalien määrääminen
Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi. Eduskunta päättää tämän jälkeen, milloin se ennen vaalien toimittamista lopettaa työskentelynsä."

Mitään laitonta ei ole tapahtunut. On pääministerin harkintavallassa järjestetäänkö ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Äänestä

Ehei, vankka pomottaja Pipilä taatusti kokoaa uuden hallituksensa ottamalla palasiksi demarit tai vihreät, jomman kumman, apupeesaajana voi olla aina mukaan tunkeva RKP ja KD.

Sama maatamme ja kulttuuriamme tuhoava mädättäjäsysteemi jatkuu, yltiöpähkähullu liberaali "suvaitsevaisuus" eli matua lappaa maahamme ennätystahtia, maamme velkaantuu lisää rankasti ja omalta kansalta karsitaan pian lisää. Odottakaahan kun Pipilä pääsee Kuntatyönantajien kanssa leikkaamaan kuntien pienipalkkaisilta perustyöntekijöiltä lomapäiviä ja tavoite kuulemma leikata loputkin lomarahat. Ja nollalinja palkankorotuksissa, eli köyhdytetään oma kansa. kelan lääkekorvausten omavastuuta taas korotetaan lisää syksyn budjettiriihessä.

Eliitti tietää, että kansa ei nouse koskaan kapinaan. Se pidetään hiljaisena tarjoamalla veroalennettua alkoholia ja sokerimakeisia joiden verot alenivat ja alenevat. Kansa pistetään istumaan kännissä tv:n äärellä tuijottamassa joko punavihersuvakki-aivopesu-uutisia, ajankohtaisohjelmia tai roskaviihdettä tyyliin "Bimbot blondit miestenmetsästyksessä".

Tämä maa romuttuu lähitulevaisuudessa. Vielä päälle tuleva ilmastomme kylmeneminen (pieni jääkausi) merivirtojen sotkeentumisesta ja auringon aktiivisuuden laskemisen kautta. Jippii.

Äänestä
  • Tosi on. Näin juuri tulee käymään. Elämme laittomuuksien aikaa.

    Huomaakos, että orpo ja sipilä on kuin paita ja perse. Sipilä tarvitsee orpoa tuekseen. ei uskalla enää yksin oman puolueen kanssa, täytyy tukeutua äärioikeistolaisiin.

    Äänestä

"Mutku yli 500 000 äänestäjää on viime yönä ryhtynyt rasisteiksi, niin kyllä se on uusien vaalien paikka. Olosuhteet ovat täysin muuttuneet sitten viime vaalien."

Hikiset 900 äänestäjää tunnustautui rasisteiksi lauantaina. Uudet vaalit voi siten järjestää vaikka heti.

Äänestä
  • Kukaan ei ole tunnustautunut rasistiksi. Ääliö.

    Äänestä

  • fdsfdsgh kirjoitti:

    Kukaan ei ole tunnustautunut rasistiksi. Ääliö.

    Ääliät tunnustautuivat äänestäessään kuikeloa huorintekijää sivaaria.

    Äänestä

ok.

Äänestä

Kansahan nousee kapinaan joka neljäsvuosi.
Kansa määrää eduskunnan kokoonpanon.
Meillä ei ole dikdatuuria joten enemmistö päättää.

Äänestä
  • Turhaa hölinää kokoomustrollilta. Dissatkaa vajukin aivopierut.

    Äänestä

Olli Immonen: Sipilä ja Orpo joutuivat paljastamaan todelliset karvansa
"Sipilän vastauksesta voi päätellä, ettei Keskustalla ja Kokoomuksella ollut alkujaankaan tarkoitus toteuttaa hallituksessa sovittuja maahanmuuttopoliittisia linjauksia siten kuin ne on paperille kirjattu."

Jussi Halla-aho ilmoitti Sipilälle ja Orpolle, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät Perussuomalaisille, mutta edellytämme, että yhdessä sovitusta pidetään tarkasti kiinni.

Pääministeri kuitenkin ilmoitti, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole.

Sipilän vastauksesta voi päätellä, ettei Keskustalla ja Kokoomuksella ollut alkujaankaan tarkoitus toteuttaa hallituksessa sovittuja maahanmuuttopoliittisia linjauksia siten kuin ne on paperille kirjattu.

Tätä tässä on kieltämättä hallitustaipaleen varrella hieman epäilty ja pelättykin.

Kun Perussuomalaisten puheenjohtajaksi nousi viime viikonloppuna henkilö, joka viimein ponneekkaasti vaati hallitusta toteuttamaan yhdessä sovitut asiat, Sipilä ja Orpo joutuivat paljastamaan todelliset karvansa.

Vuosisadan jallitus(yritys).

Äänestä

Etkö ole ollut tietoinen että kansa valitsee joka neljäs vuosi kansanedustajat eduskuntaamme ja yleensä vaalien voittajapuolue saa pääministerin viran joka myös kokoaa hallituksen.
Oliko tämä sinulle nimimerkki "zscvfg" uutta tietoa vai miksi nimitit kirjoitustani aivopieruksi.

Äänestä

"Sipilän vastauksesta voi päätellä, ettei Keskustalla ja Kokoomuksella ollut alkujaankaan tarkoitus toteuttaa hallituksessa sovittuja maahanmuuttopoliittisia linjauksia siten kuin ne on paperille kirjattu."


http://valtioneuvosto.fi/documents/10616/334517/Hallituksen maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet/186046e8-46c7-450c-98cf-45b2e2d19c2c

Millaisista toteuttajääneista maahanmuuttopoliitisista linjauksista on kyse?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


eliitti-rämpii-suossa kirjoitti:

On demokratian halveksuntaa presidentti Niinistöltä, kun sanoo näkemyksenään, ettei uusia vaaleja tarvitse järjestää, onhan eduskunta vielä paikallaan.

Suomesta on pikkuhiljaa tulossa laiton yhteiskunta. Kataisen jätettyä pääministerin tehtävät, jo silloin olisi pitänyt perustuslain mukaan pitää uudet eduskuntavaalit. Ei pidetty.

Nyt jos hallitus hajoaa, viimeistään tulee järjestää perustuslain mukaan uudet eduskuntavaalit. Mutta tasavallan ylin virkamies väittää, ettei tarvitse.

Ikä on tehnyt tehtävänsä presidentin aivoille. Kokoomusaatteet sen kun syventyvät vanhetessaan. Näin käy kaikille ihmisille vanhetessa, nuoruuden aatteet ja kokemukset vahvistuvat.

Niinistön toiminta koko poliittisen toiminnan ajan on ollut vähän niin ja näin. Peruskoulutus on menty rimaa hipoen. Samoin yksityiselämä. Kummitytärtä naidaan edelleen.

Suomeen ON järjestettävä uudet eduskuntavaalit, JOS HALLITUS HAJOAA. Ei riitä, että ryhdytään kansanedustajien käännytstyöhön, jotta saataisiin eduskuntaenemmistö nykyisistä kansanedustajista.

On häpeä olla suomalainen Suomen 100 v juhlavuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu