...näillä keinoin:
Pienten kuntien työkkäri -hanke
Hankkeessa on mukana neljä kuntaa (Hartola, Joutsa, Pertunmaa, Sysmä).
Rahoitus hankkeeseen on haettu Hämeen Ely -keskuksen kautta.
Hankkeessa kartoitetaan hankekuntien alueella olevat työttömät ja heikossa
työmarkkina-asemassa olevat henkilöt ja potentiaaliset työnantajat ja
työllistymismahdollisuudet. Työllisyyden parantamiseksi etsitään
laaja-alaisesti mahdollisuuksia paikallisten yritysten, yhdistysten,
oppilaitosten ja kuntien tarpeet huomioiden. Hanke voi palvella myös
työnantajia henkilöstön rekrytoinnissa ja työllistämisessä.
Hanke voi ohjata työttömiä myös ammatilliseen koulutukseen,
työvoimakoulutukseen, oppisopimuskoulutukseen ja järjestää
infotilaisuuksia työttömille ja potentiaalisille työnantajille. Lisäksi
edistetään yrittäjäksi ryhtymistä/ yrityksen perustamista ja yritysten
jatkuvuutta.
Hankkeessa kartoitetaan paikallisten yritysten, yhdistysten, oppilaitosten ja
kuntien tarpeet sekä avoimet ja piilevät työpaikat Hartolan, Joutsan,
Pertunmaan ja Sysmän alueella.
Työttömät haastatellaan ja selvitetään heidän osaamisensa ja heitä ohjataan
henkilökohtaisen elämäntilanteensa ja toimintakykynsä puitteissa
työharjoitteluun, työkokeiluun, osa-aikatyöhön, kokoaikatyöhön,
oppisopimuskoulutukseen, koulutukseen, eläkeselvitykseen, kuntouttava
työpajaan, sosiaaliseen kuntoutukseen jne. Tuen ja yhteydenpidon avulla
kannustetaan siihen, että mahdollisimman moni työtön on hankkeen piirissä.
Hankkeessa vahvistetaan ja ylläpidetään työllistymisen kannalta tärkeitä
työttömien työelämävalmiuksia.
Kaksivuotinen hanke alkaa 1.8.2017 ja päättyy 31.7.2019
------------------------------
Jep, jep. Sana "hanke" esiintyy tekstissä aika monta kertaa. Nyt ei siis puhuta suunnitelmasta vaan hankkeesta.
Tuohon hyväpalkkaiseen hommaan vetämään HANKETTA eteenpäin on jo palkattu kaksi henkilöä, mutta kumpikaan heistä ei ole työttömyyskortistosta, vaikka uskallan väittää, että sieltä olisi löytynyt sekä koulutetumpaa että motivoituneempaa väkeä? Ja olisi saatu kahdelle työttömälle työpaikka.
Jääköhän tuokin HANKE pelkäksi sanahelinäksi? Jotenkin oletan, että jos kyseisten toimenpiteiden kohteeksi joutuvat/pääsevät työttömät eivät ole tähänkään asti löytäneet omaa paikkaansa työelämästä niin miten noin sekavasti ja hajanaisesti esitellyllä HANKKEELLA voidaan edesauttaa heidän työllistymistään, kouluttamistaan, yrittäjäksi ryhtymistään jne-.
Tällaiset HANKKEET on jo nähty...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikki+olisi+aika+hyvin,+jos+näissä+"hankkeissa"+esiintyisi+(ja+toteutusi)+vain+sanat+PALKKATYÖ,+OPPISOPIMUSKOULUTUS,+ja+ehkä+AMMATILLINEN+TUTKINTO.
Mutta+lopputuloksen+tietää+AINA,+KUN+MUKANA+ESIINTYY+EDES+YKSIKIN+ILMAISTYÖN+MUOTO.+Silloin+kaikki+muu+on+joko+muutamalle+harvalle+tarjottava+seitsemän+oikein+lottorivi,+tai+vain+kansan+sumuttamiseksi+tarkoitettu+mainoslause,+jolla+asia+myydään+positiivisena+median+kautta+kansalle+-+todellisuudessa+99%-100%+toiminnasta+onkin+sitten+orjatyön+teettämistä,+palkatonta+hommaa,+ja+huuhaa-kurssittamista.
Pitäähän+"hyvien+veljien"+joku+kanava+taas+saada,+jolla+pilipalipelleilyiden+järjestäjät+kuittaavat+työttömien+kustannuksella+itselleen+hyvät+rahat,+mm.+vetämällä+kursseja+sun+muita+jotka+eivät+anna+pätevyyttä+mihinkään,+tai+työkokeiluja,+joissa+ei+ole+lupausta+tai+velvollisuutta+työllistää,+mutta+se+panos+kokeilun+aikana+revitään+kuitenkin+työttömältä+palkatta.