Ja kun mietin tapahtuneita asioita parin vuoden ajalta, niin voin todeta ettei mies ole arvostanut mua yhtään eikä kunnioittanut suhdettamme. Kaikkea pientä ja isompaakin mikä osoittaa sen. On tehnyt epämääräisiä juttuja, ja kun olen kysynyt niistä niin kerran hermostui hulluna että mitä se mulle kuuluu, ole hiljaa siinä. Itse kyttää ja mustistelee tosi helposti.
Arvostelee mun tekemiä juttuja, vähättelee. Seksissä aikalailla itsekäs.
Ei luoja kun nämä kaikki kerää tähän yhteen, niin en voi kuin kummastella mikä luuseri olen kun hänen kanssaan vielä olen. Mutta arjessa, päivän kerrallaan elävänä sitä ei sillä tavalla huomaa. Toinen saattaa tehdä jotain epäilyttävää tai sanoa loukkaavasti, mutta yksittäinen juttu ei tunnu niin isolta. Mies varmasti kuvittelee nyt että meillä menee normaalisti ja hyvin, mutta mä käyn kelailemaan näitä tapahtuneita... Tuntuisi vaikealta jättää "tuosta noin vain", mutta miten voisin arvostaa ihmistä joka pettänyt ja loukannut mua monesti?
Arvostelee mun tekemiä juttuja, vähättelee. Seksissä aikalailla itsekäs.
Ei luoja kun nämä kaikki kerää tähän yhteen, niin en voi kuin kummastella mikä luuseri olen kun hänen kanssaan vielä olen. Mutta arjessa, päivän kerrallaan elävänä sitä ei sillä tavalla huomaa. Toinen saattaa tehdä jotain epäilyttävää tai sanoa loukkaavasti, mutta yksittäinen juttu ei tunnu niin isolta. Mies varmasti kuvittelee nyt että meillä menee normaalisti ja hyvin, mutta mä käyn kelailemaan näitä tapahtuneita... Tuntuisi vaikealta jättää "tuosta noin vain", mutta miten voisin arvostaa ihmistä joka pettänyt ja loukannut mua monesti?
Vastaukset 6
Vanhimmat
..mikäkin tuomion julistaja.. :)
Mutta on pakko kommentoida, että olin vuosi sitten ihan samassa tilanteessa. Suhde oli jatkunut reilun pari vuotta ja koko aika oli yhtä tunteiden myrskyä. Minä (ja kyllä se mieskin) rakastin ja rakastin. Kriisistä toiseen selvittiin ja välillä meni hyvinkin.
Kunnes lopulta tajusin, että pieleen mentiin pahiten siinä, että miehellä ei ollut minkäänlaista kunnioitusta minua eikä suhdettamme kohtaan.
Pohjattoman itsekkäänä ihmisenä hän oli tottunut vain tuiijottelemaan omaa napaansa. Yhtä ja toista tuli vastaan - sekä kaikenlaista vähättelyä ja latistamista (omasta huonosta itse tunnostaan johtuen) myös muiden naisten kanssa säheltämistä. Varsinaisesti seksiä en usko hänen edelleenkään kenenkään kanssa harrastaneen, mutt soittelut ja chattailyt ja kahvittelut parisuhteen ulkopuolisten ihmisten (siis lukuun ottamatta kavereita, sekä mies- että naispuolisia) eivät sopineet minun maailmankuvaani.
Aina puhuttiin ja aina piti olla toisin. Kunnes sitten ymmärsin, että mikään ei koskaan tule olemaan toisin. Päin vastoin - mitä enemmän sitä potaskaa nielen, sitä pahempana se jatkuu.
Tottakai järkytys oli poikaparalle suuri, kun vihdoin käsitti, että nyt tämä tyttö lähtee. (Kesti vielä jonkin aikaa poismuuttamisen jälkeenkin, ennen kuin herra lopulta käsitti, etten aio palata takaisin.)
Ja voin vain lämpimästi suositella, että kovin tarkkaan punnitset, että mitä elämältäsi haluat. Jatkaako tuota ja olla loppuikäsi onneton? Vai vähän ravistella kuvioita ja tavoitella mahdollisuutta parempaan suhteeseen? Silläkin uhalla, että olet jonkin aikaa, ehkä pitkäänkin, yksin.
Minä tein ja se kannatti. Olin valmistautunut siihen, että kaikessa rauhassa katselen elämääni jonkin aikaa sinkun vinkkelistä. Puoli vuotta eron jälkeen onnellisen sattuman kautta tapasin miehen, joka on kaikkea muuta. Ja oikeasti kaikkea sitä, mitä olen koskaan mieheltä halunnut. Tämä peittoaa sekä edellisen, että kaikki miehet ennen sitä.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olisin valmis vaikka alttarille tältä seisomalta - eli siis onneni kukkuloilla.
Puistattaa, kun ajattelenkin, että olisin vuosi sitten jänistänyt ja jäänyt siihen vanhaan kuvioon näivettämään itseni hengiltä.
Voimia ja jaksamista. Ja hyviä päätöksiä..!
Oliko mies sun kanssa paljon yhdessä, vai menikö menoissa jotka olivat sinusta jotenkin epäilyttäviä? Omani kuitenkin on paljon kanssani, ei ole viikonloppuisin lähdössä ryyppäämään kavereineen tms. Tosin jos hän joskus lähtee vaikka laivalle, en todellakaan voi tippaakaan luottaa mitä siellä tekee.
Miten voisin enää mihinkään hänen sanomiseensa luottaa, kun tiedän täysin varmasti että hän on katsonut minua silmiin ja valehdellut aivan kylmän rauhallisesti? Hänhän voi tehdä sitä koska vain.
Silti. Kun itse en ole kieroilijaluonteinen, niin tuntuu niin vaikealta uskoa miksi toinen pilaisi muuten hyvää suhdetta ja kaikkia mahdollisuuksia vehtaamalla toisten kanssa ja valehtelemalla jne. Siksi mietin aina välillä, että mun on ollut pakko ymmärtää jotain väärin ja kuvittelen liikoja, että ei hän voi tehdä sellaista.. Älytöntä, mutta kun toinen on siinä vieressä ja haluaa halia niin tunnen kyllä kuinka hän tykkää olla kanssani. Miten sitten voisi loukata mua pahasti selän takana? Lapsellisesti ajattelen, tiedän kyllä, mutta tunnepuoli sanoo välillä tällaistakin, enkä haluaisi heittää suhdetta rakastavaan mieheen pois ilman täyttä varmuutta että hän on kunnon petturi.
..paljon aikaa yhdessä. Tosin pidin kiinni omista menoistani, enkä milloinkaan estänyt, jos hän halusi mennä kavereineen. (Olen muutenkin sitä mieltä, että mennä saa vaikka minne, jos vain on puhtaat jauhot pussissa.)
Eli aika paljon meillä oli omiakin menoja.
Mutta sinähän sen sanoit, "Kun itse en ole kieroilijaluonteinen, niin tuntuu niin vaikealta uskoa miksi toinen pilaisi muuten hyvää suhdetta ja kaikkia mahdollisuuksia vehtaamalla toisten kanssa ja valehtelemalla jne".
Niinpä. Jos itse elää elämäänsä niin, ettei petä eikä aiokaan pettää ja enee menojaan, mutta niin, ettei kenelläkään olisi huomauttamista,niin eihän sitä silloin osaakaan ensin alkuun uskoa, että toinenkaan voisi.
Koska on aivan varma, ettei se ole mahdollista.
Minäkin uskottelin pitkään, että olen käsittänyt jotain väärin. Koska kotona oli juuri sellaista kuin itse kuvailit - suurin osa ajasta yhtä rakastamista. Eikä kukaan olisi voinut uskoa, että sama ihminen on kylmän rauhallisesti valehdellut päin naamaan.
Olisi pitänyt minunkin uskoa jo siitä ensimmäisestä valheesta. Eikä kuunnella vielä montaa uutta sen jälkeen. Tyhmyydestä sakotetaan - ainut fiksu teko mitä tulee parisuhteisiin viimeisen parinn vuoden aikana oli päätös lähteä sen valehtelevan kylmän lieron luota.
Sattuihan se - kun niin rakastin. Nyt en tunne enää muuta sääliä. Kiukkuakaan enää hyvin harvoin. Mutta ilman luottamusta ei ole suhdetta. Tai voi olla suhde, mutta ei ole aitoa rakkautta. Eikä hyvää oloa.
Tuokin just, että hän on tosi paljon kanssani. Mietin, että jos olisi hirveä pettäjätyyppi niin kai se sitten haluaisi joka viikonloppu päästä kavereitten kanssa tuulettumaan tms. jotta voisi etsiä panokavereita. Mutta kun ei ole menossa, niin ajattelen josko ei sitten olekaan sellainen..
Hänen puhelimensa on kyllä täynnä naisten nimiä, ja tosiaan ainakin kahden kanssa on pitänyt salaillen yhteyttä meidän aikanamme. Olen loukkaantunut näistä(koska yhteilyt epäsopivaan aikaan, mies ei vastaa minun läsnäollessa ja välillä puhelin äänettömällä piilossa jne), ja valehtelee milloin mitäkin.
"Kaikilla" hänestä kuitenkin hyvä ja asiallinen kuva, muiden vaikea uskoa jos puhun epäilyistäni. Sanovat, että "eei se voi olla sellainen, vaikuttaa fiksulta ja huomaahan sen että susta tykkää". Tahtoisin niin uskoa tuon..
Minkä tason koulutus sun entiselläsi oli? Oliko itsevarma ja osaava jutuissa mitä teki, vai lyhytpinnainen ja helposti hermostuva? Mitä jos mokasi, ottiko syyt asiallisesti niskoilleen vai syyttelikö toisia?
..ihan mitä hyvänsä. Mutta niin vain näyttää olevan menossa samanlainen peli kuin omallakin exälläni.
Naisten nimet puhelimessa eivät vielä välttämättä mitään kerro. Onhan minunkin puhelimeni täynnä miesten nimiä, kaikkien muiden seassa. Onhan mulla miehiä kavereina ja työkavereina ja muina tuttuina. Ja voihan siellä exienkin numerot säilyttää - jos välit ovat erossa säilyneet asiallisina, niin mikäs sen hienompaa kuin joskus olla yhteydessä. Ihan niin kuin kehen tahansa kaveriin.
Mutta jos yhteydenpito on salaista, niin jotain on pielessä. Ja varsinkin, jos vaikkapa vastaamatta jätettyihin puheluihin ei tule mitään selitystä, siis tivaamatta ja vapaaehtoisesti. Ja tivaamalla saakin tietysti sitten tukun valeita.
Ja jos ei kundi halua olla joka viikonloppu menossa, niin ainakin meidän tapauksessamme se oli lähinnä sitä, että tyyppi halusi syödä kakkua ja säästää sitä. Eli oli mahtavaa olla kotona - hauskaa kotileikkiä ja hyvää seksiä.
Mutta kun tuli aika mennä omia menoja, niin tilanne olikin aivan toinen. En edes halua tietää mitä niillä reissuilla tapahtui (olkoonkin, etten siis usko hänen kenenkään kanssa varsinaisesti naineen).
Ja vielä mukavampaa meneminen miehelle oli, koska hän tiesi, että minä en pettäisi. En ole koskaan ketään pettänyt, enkä pettäisi. Yhtä lailla minulla oli omia menojani, mutta en koskaan mitään tehnyt, ei olisi tullut mieleenikään. Sen hän siis myös tiesi - sanoikin useaan otteeseen, että on niin "Mahtavaa, kun tietää, että suhun voi luottaa."
Koulutus oli hyvä ja oli hyvä ja erittäin pätevä siinä mitä teki, työssään siis. Mutta toisaalta myös helposti hermostuva ja lyhyt pinnainen (kehittymättömän ja epäkypsän ihmisen merkki!!).
Ja jos mokasi, ei todellakaan ensimmäisenä ottanut syitä niskoilleen. Ja jos jäi kiinni valeesta niin viimeiseen asti väitti muuta kuin totuutta. Vielä siinäkin vaiheessa kun käsissä oli pelkkää raakaa faktaa, yritti valehdella lisää.
Voi kuule ystävä. Kyllä minä tiedän, että ulkopuolisten sanomiset eivät juuri auta. Jokaisen on itse virheensä tehtävä ja opiksensa otettava. Eikä kukaan tee ratkaisua, ennen kuin oma mitta on täysi.
Minä kestin pari vuotta. Siinäkin oli melkein kaksi liikaa. Tosin voisin elää siinä p*skassa vieläkin eli jotain positiivista tässäkin.
Voi sitä vapautuksen tunnetta, kun pakkasin kamani ja lähdin. Vaikutus oli mieletön ihan vain vaikkapa fyysiseen terveyteen. En yleensä sairastele koskaan (syön hyvin ja treenaan), mutta viime talvena olin koko ajan kuumeessa. Jatkuva paha olo ja henkinen stressi vaativat sitä kautta veronsa.
Mutta tänä talvena ei taaskaan ensimmäistäkään flunssaa. Olo on melkoisen omenainen..! :)
Vielä kerran - punnitse tarkkaan ja ajattele kerrankin vain itseäsi. Tämä mies ei sinun sääliäsi kaipaa - päin vastoin - lähde ennen kuin sattuu liikaa.
En nyt mitenkään sano, että jätä, mutta ole rehellinen suhteellesi ja itsellesi.
Yksi ystävä oli 7v täysin paskan olion kanssa, ensin yritin valaista, mutta kun loukkaantui, päätin, että aika tekee tehtävänsä ja nyt se on sen tehnyt, tosin siinä mentiin niin pitkälle alistamisessa ja itsetunnon latistamisessa, että käy vieläkin vuoden jälkeen terapiassa.
Soittelee usein ja kelailee niitä juttuja ja kertoo että nyt sekin asia selvis. mm. mökkireissut työporukan kanssa, ihmetteli miksi hänen tavaroitaan oli piiloteltu, mutta hyvä tai jonkinlainen selitys riitti, koska halusi uskoa.
Mieti missä mennään.