Nuoremmille hyvä kertoa että Kokoomus oli 25 vuotta oppositiossa Kekkosen aikaan "Neuvostovastaisuutensa" takia.
Nyt persut ovat hallituskelvoton m8nikulttuurisuuden vastaisuudensa ja eurostoliiton vastaisuutensa takia.
Tämä todistaa todeksi sen Että EU on uusi neukut ja monikulttuurisuusideologia uusi kommunismi.
Nyt persut ovat hallituskelvoton m8nikulttuurisuuden vastaisuudensa ja eurostoliiton vastaisuutensa takia.
Tämä todistaa todeksi sen Että EU on uusi neukut ja monikulttuurisuusideologia uusi kommunismi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kekkonen sanoi aikanaan, ettei Kokoomusta saa päästää Suomen hallituksiin. Että silleen.
Kekkonen oli siinä ihan oikeassa....
Aina kun Kokoomus pääsee valtaan, ryhtyy valtio ja kansan köyhtymään, kun rahaa aletaan ohjaamaan rikkaille huijareille suuromistajille.
Näin on. Myös Suomen turvallisuuspoliittinen asema heikkenee aina kun Kokoomus on vallassa.
Voitte katsoa ne vuodet joina Kokoomus on ollut hallituksessa ja varsinkin päähallituspuolueena niin valtionvelka on kasvanut aina hurjasti. Eikä sillä ole hyvinvointia parannettu vaan valtiovelan otolla on kustannettu kermisten, pääomapiirien ja elinkeinoelämän verojen ja kulujen alennuksia. Sama muuten oikeisto-Kepun päähallituspuoluekausina Aho, Vanhanen, Sipilä. Taas PersKeKo-täysporvarihallitus ottanut 6 miljardia euroa vuosittain lisää valtionvelkaa. Porvarien velanotto tulee kalliiksi ja menee kermisten taskuihin!