Loppuisi kukkulan kuninkaan rooli kuin seinään. Kansa on nyt taas nähnyt, mistä keput on tehty. Ei ne mihinkään ole kierosta pelistä luopuneet.
Kepu pelkää vaaleja kuin ruttoa
kello.tikittää
15143
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sipilä käytti sumeilematta Soinia hyväkseen, vaikka puolueen kannatus on puolittunut hallituksessa olon takia.
Nyt kettu tajusi, että Halla-aho ei ole kusetettavissa. Siksi tämä soppa.
Soinin suhteen on kaksi vaihtoehtoa. Hän on joko tyhmä tai sitten tietoisesti kusetti äänestäjiään. Kumpikaan vaihtoehto ei ole erityisen mairitteleva.
Siltä vaikuttaa , nyt viimeaikaisten tapahtumien johdosta. Että silleen.
Mitä sitten tapahtuu, jos osa perustaa Soinin johdolla uuden ryhmän. Taitaa takkikauppa taas saada asikkaan.
Soini pystyi kasvamaan tehtäviensä mukaiseksi myös ministerinä. Harmi sinänsä ettei kannattajakunta tätä tajunnut. Aina johtajaksi kannattaa valita kannattajiaan fiksumpi joka oikeasti ymmärtää mitä tehdä. Halal-Lahon kanssa ei tainnut ihan näin käydä.
Soini saa omaan ryhmäänsä parikymmentä vallankaappaukseen tympääntynyttä edustajaa. Ei huono alku.
sipilä meni kokoomuksen retkuun?
Koko ruljanssi on jo jonkun isomman asian peittelyä tällä kohulla. Odotellaan sen paljastumista, kyllä se sieltä taas tulee totuus julki jostain kautta. Että silleen
Hallintalaki, kova sanako?
Sipilä pelkää vaaleja kuin ruttoa, se olisi nimittäin sipilälle äkkilähtö ja koko kepulipuolueelle, ja sitten se vaara että persut nousisi kallupeissa ja voittaisivat vielä koko vaalit, sen takia myös sAULI Niinistö on voimaperäiseti vaaleja ja demokratiaa vastaan ja veljeilee sipilän kanssa , molemmilla hirmu pelko ettei vaan vaaleja nyt .Mutta ei tämä nyt selviä muulla kuin parlamentin hajoittamisella ja ennenaikaisilla kansanvaaleilla ja valitsemalla uudet jämerät miehet näitten vatuloitsuja pellejen tilalle ,nämä kun eivät ole saanneet yhtikäs mitään aikaan.
Hyvin nimimerkilläsi kerrot ketä edustat.
Eiköhän noudateta perustuslakia eikä keuhkota joutavaa.
Uusisssa vaaleissa kokoomuksesta tulisi pääministeripuolue ja persut häipyisi lähes kuulumattomiin. Vasemmistosta ei ole tälle maalle vielä koskaan hyvää seurannut.
Siksi juuri enneaikaiset vaalit ja pulinat pois.
Puhukoon lopputulokset puolestaan. Suomi on viimein nousussa ja tärkeistä asioista tehdään päätöksiä, mihin edelliset vasemmistoenemmistöiset hallitukset eivät pystyneet.
Vaikeahan tuota tosiasiaa on monen myöntää.
Ei ole tähän nousuun vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevällä nyrkillätapettavalla Lestakyrvällä yhtään minkäännäköistä osuutta, päinvastoin, kokovartalolestakyrpä iteroi kiihtyvään tahtiin valtion rahaa TerrorFlameen ja omien klaanilaistensa mitääntuottamattomiin "kehitysyrityksiin" kuten esimerkiksi vaikkapa Chempoliin, vai mitä HÄ?
On myös paljon siitä huhua liikkeellä että sipilää kusetetaan kokoomuksen taholta, sitä on nyt kusetettu ja oikein huolella, ne nauraa sille takahuoneissa, hyödyllinen idiootti heille.
Viimeinen vasemmistohallitus oli 13 vuotta sitten Lipposen hallitus. Että silleen. Sen jälkeen
Jäätteenmäen hallitus (keskusta)
Vanhasen hallitus (keskusta)
Kiviniemen hallitus (keskusta)
Kataisen hallitus (kokoomus)
Stubbin hallitus (kokoomus)
Pöpilän hallitus (keskusta)