Vapareilla ja Ps-puolueella sama kohtalo

Uskonnottomaksi julistautunut Jussi Halla-aho nousi Perussuomalaisten puheenjohtaksi. Seuraus oli oman puolueen hajoaminen. Eduskuntaryhmäkin supistui alle puoleen entisestä.

Uskonnottoman puheenjohtajan vaikutus puolueeseen on linjassa uskonnottomuuden julkisen profiilin kehittymisen kanssa. Suomessa uskonnottomien asian on ominut Vapaa-ajattelijain liitto, joka kärvistelee jäsenmäärän romahduksen ja julkisen merkityksen katoamisen kanssa.

Merkityksen katoamisesta kertoo sekin, että tänä vuonna vaparien voimavarat eivät enää riittäneet edes suvivirsikeskustelun virittämiseen. Vaparit ovat hiipumassa täysin ja alasajo jatkuu täyttä höyryä.
17180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat
  • Vaparit on kyllä hoitanut hommansa huonosti, kun uskonnottomatkin suhtautuvat positiivisesti uskontoon. Kuka tarttee vapareita mihinkään? Ei kukaan. Ainoa hyvä puoli vapareissa on se, että koko homma hiipuu ja kuolee. Sitten uskonnottomuudestakin poistuu vaparien lyömä kielteinen leima.

    Äänestä

Hajosiko ps-puolue puheenjohtajan uskonnottomuuden takia, vai kenties varapj:n kreationismin? Vai olisiko syynä kuintekin ollut uuden johdon mukainen linja yhden asian puolueena, joka ei vastannut monen edustajan poliittista kantaa?

Äänestä
  • Myös VAL on jyrkkä yhden asian liike. Jäsenkadosta päätellen sekään ei vetoa ihmisiin.

    Äänestä

  • VAL.hiipuu kirjoitti:

    Myös VAL on jyrkkä yhden asian liike. Jäsenkadosta päätellen sekään ei vetoa ihmisiin.

    Tässä hiipumisessa "kiitoksen" saa kyllä imagofasistien joukko ja Ylikoski. Sama meininki tuntuu jatkuvan, joten tyytymättömien kannattaa perustaa "uusi vaihtoehto". VAL:n ei-imagofasistien kannattaisi irrota omaksi porukakseen. Voisi käydä niinkuin PS:lle eli että vanhaan porukkaan jää vain vähemmistö.

    Äänestä

  • UusiVaihtoehto kirjoitti:

    Kirjattajien fantasioissa heijastuu kirkon syvä kriisi. Homopareja vihkivät papit voisivat tuon ajttelun mukaan perustaa oman uuden vaihtoehdon, koska semmoinen toiminta ei nyt vaan sovi kirkon pirtaan.

    Äänestä

  • Huhhahhheijaaa kirjoitti:

    Kirjattajien fantasioissa heijastuu kirkon syvä kriisi. Homopareja vihkivät papit voisivat tuon ajttelun mukaan perustaa oman uuden vaihtoehdon, koska semmoinen toiminta ei nyt vaan sovi kirkon pirtaan.

    Jännä, että käännät puheen kirkkoon... No jos suosittelet sellaista kirkon papeille, voinet suositella sellaista niille vapareille, jotka ovat jääneet tämän Ylikoski-ifa -linjan jalkoihin - ja heitä lienee paljon.

    Äänestä

  • UusiVaihtoehto kirjoitti:

    Tässä hiipumisessa "kiitoksen" saa kyllä imagofasistien joukko ja Ylikoski. Sama meininki tuntuu jatkuvan, joten tyytymättömien kannattaa perustaa "uusi vaihtoehto". VAL:n ei-imagofasistien kannattaisi irrota omaksi porukakseen. Voisi käydä niinkuin PS:lle eli että vanhaan porukkaan jää vain vähemmistö.

    Haluatko sinä, että valtionkirkkojen verotusoikeus lopetetaan?

    Tämä on va-liiton tavoite. Onko sinulla sama tavoite?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Hahaa! Kaikkia keskustelijoita testataan oikeaoppisuudesta. Oletko noin huono logiikassa. Tiedäthän, että väitteen pätevyys ei riipu henkilöstä, ei hänen mielipiteistään eikä motiiveistaan. Asiakeskustelussa nuo inkvisitoriset utelusi ovat tarpeettomia, joten et näköjään olekaan asialinjalla liikkeellä.

    Äänestä

  • Erotkaa..vapareista kirjoitti:

    Eli taas sama virsi. Jotain on vikaa va-liitossa, mutta et suostu kertomaan onko ongelma "väärin sammutettu" vai olisiko pitänyt jättää sammuttamatta.

    No, ehtihän palstalla jo pienen hetken olla järkevääkin väittelyä.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eli taas sama virsi. Jotain on vikaa va-liitossa, mutta et suostu kertomaan onko ongelma "väärin sammutettu" vai olisiko pitänyt jättää sammuttamatta.

    No, ehtihän palstalla jo pienen hetken olla järkevääkin väittelyä.

    Ja kukahan vei tämän keskustelun jälleen inkvisitoriseksi? Voisitko nyt osallistua asiapohjalta keskusteluun?

    Pannaanpa nyt asiat selväksi: millaisia ryhmiä ja jakolinjoja liittoon kuuluvien vapareiden kesken on? Aloitan itse: on imagofasistit, joiden johtaja sinä olet. Sitten näitä vastustaa Sundström-Sjöström-joukkue. Entä muita? Islamofobit vs, kirkkofoobikot.

    Peruskysymyshän on se, millaisia lohkeamisia liitosta tulevaisuusdessa tapahtuu.

    Tapansa mukaan Jori lopetti keskustelun tässä ketjussa ja aloitti uuden keskustelun, jossa hän poikkeuksellisesti kuitenkin vastasi kysymykseen. Kopioin sen tänne (Ylläpito HUOM! Jorin aiheettoman aloituksen voi poistaa, koska uusia ketjuja ei samasta aiheesta ole lupa perustaa):

    Vastaus on helppo: ET-opetus vs. yhteinen katsomusaine. Tarkkoja lukuja ei ole kellään, mutta oletan että ainakin kolmannes ja enintään kaksi kolmannesta kannattaa yhteistä katsomusainetta. Lähes kaikki kannattavat ET:n vapauttamista myös uskontokuntiin kuuluville.

    Muita jakolinjoja en tiedä. Mitä Sjöström varsinaisesti haluaisi liiton tekevän, sitä en tiedä. Karkkilan VA ei ole liiton jäsen, mutta en ole kuullut hyvää selitystä sille.

    Yksittäisiä painotuseroja tietysti on: esimerkiksi itse en pidä kirkollisveron katkaisua eropäivänä niin isona asiana kuin Ylikoski. Tämä on kovin pieni ero, kun molemmat haluamme kuitenkin lakkauttaa valtionkirkkojärjestelmän kokonaan.

    Näivettyvät maalaiskaupunkien yhdistykset vs. isojen itselleen rohmuavat yhdistykset

    Äänestä

  • vastkohta kirjoitti:

    Näivettyvät maalaiskaupunkien yhdistykset vs. isojen itselleen rohmuavat yhdistykset

    Maalaiskunnistahan yhdistykset ovat jo kuolleet.

    Äänestä

  • Erotkaa..vapareista kirjoitti:

    Ja kukahan vei tämän keskustelun jälleen inkvisitoriseksi? Voisitko nyt osallistua asiapohjalta keskusteluun?

    Pannaanpa nyt asiat selväksi: millaisia ryhmiä ja jakolinjoja liittoon kuuluvien vapareiden kesken on? Aloitan itse: on imagofasistit, joiden johtaja sinä olet. Sitten näitä vastustaa Sundström-Sjöström-joukkue. Entä muita? Islamofobit vs, kirkkofoobikot.

    Peruskysymyshän on se, millaisia lohkeamisia liitosta tulevaisuusdessa tapahtuu.

    Pyllyporukka ja tissiporukka. Jälkimmäinen mennyt hautaan. Vain pyllyintoilijat jäljellä.

    Äänestä

  • Mennytristiita kirjoitti:

    Pyllyporukka ja tissiporukka. Jälkimmäinen mennyt hautaan. Vain pyllyintoilijat jäljellä.

    Pylly ja pornohomma aivan sairasta. Erotkaa vapareista.

    Äänestä

Kun Soini potkaistiin ulos PS-puolueen jäsenmäärä lähti voimakkaaseen kasvuun ja kulminoitui PS-puolueen kaikkien aikojen suurimpaan vaalivoittoon jossa Halla-aho löi Pekka Haaviston Kallion punavihreän kuplan vaalipiirissä

PS puolen miljoonan kannatuksellaan ei ole millään tavalla verrattavissa tuhannen hengen keskenään ajoittain riitelevään vaparijoukkoon jolla ei ole yhteiskunnallista agendaa paitsi kirkon kanssa tappelu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alasajo kirjoitti:

Uskonnottomaksi julistautunut Jussi Halla-aho nousi Perussuomalaisten puheenjohtaksi. Seuraus oli oman puolueen hajoaminen. Eduskuntaryhmäkin supistui alle puoleen entisestä.

Uskonnottoman puheenjohtajan vaikutus puolueeseen on linjassa uskonnottomuuden julkisen profiilin kehittymisen kanssa. Suomessa uskonnottomien asian on ominut Vapaa-ajattelijain liitto, joka kärvistelee jäsenmäärän romahduksen ja julkisen merkityksen katoamisen kanssa.

Merkityksen katoamisesta kertoo sekin, että tänä vuonna vaparien voimavarat eivät enää riittäneet edes suvivirsikeskustelun virittämiseen. Vaparit ovat hiipumassa täysin ja alasajo jatkuu täyttä höyryä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu