Suomessa on menetetty demokratia ja ollaan menossa Sipilän diktatuuriin!
Lex Sipilän tavalla valittiin uusi hallitus Suomeen ja perustuslailla pyyhittiin persettä.
Mitä laittomuuksia hallitus tekee seuraavaksi?
Lex Sipilän tavalla valittiin uusi hallitus Suomeen ja perustuslailla pyyhittiin persettä.
Mitä laittomuuksia hallitus tekee seuraavaksi?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tästä lähtien kaikissa vaaleissa, joissa valta vaihtuu, puhutaan vallankaappauksesta epämääräisten tahojen toimesta.
Noin juuri. Politiikan sanakirjaan on lisättävä uusi ilmaisu. Kun puolue saa vaalivoiton, ei enää saa puhua voitosta, sen enempää kuin jytkystäkään, vaan kysymyksessä on vallankaappaus epämääräisten tahojen toimesta.
Soini on oppinut sen Kim Un Songilta. Soini on diktaattori. Diktaattorit järjestävät tällaisia temppuja. Soini ei kunnioita demokratiaa. Tosin sitä hänen puolueessaan ei ole koskaan ollutkaan.
Nyt oli ensimmäinen kerta, kun demokratia puhui. Ei käynyt diktaattorille.
...pelin henkeen kuuluu myös, että niitä epämääräisiä tahoja ei tarvitse edes nimetä.
Putiniko siellä persujen äänestystä sabotoi? Sehän on sotkenut kaikki vaalit ympäri maailmaa. On se mahti ukko.
Jos Putinin porukka hakkeroi Trumpin presidentiksi, niin eiköhän niiltä onnistu Halla-ahonkin jeesaaminen.
Olen saanut tietooni varmoilta tahoilta, että nimenomaan Putin on kaiken tämän takana. Eiköhän sen kohta YLE ja HS kohta vahvista.
Ei siihen Puuttinia tarvi.
Siellä o jo Sipilä ja Orpo sabotoinu..
Putin halusi Halla-Aholaisten voittavan kuten myös Trumpin USA:ssa. Tämä on maanpetoksellista toimintaa joten tietenkin Soinilaisten UV:n piti pysyä KesKokoomuksen hallituksessa pelastamassa Suomi Eu-liittovaltiomyönteisyydellä sekä monikulttuurillisuudella ottamalla pakolaisia sekä uusliberalimilla joka on ainut keino vastustaa Putinin Venäjän valtaa. Päälle Natoon liittyminen olman kansanäänestystä sekä Kokoomuksen ajama Guggenheim johon Soini antaa nyt valtion rahaa.
Sipilä diktaatori hallitsee meitä pohjois-korean tyyliin. Väärät ajatuksetkin on tuomittavia.
Ilmailukierroskin oli järjestetty näytös suuren johtajan kyvyistä.
jos satutte muistamaan sen ylen toimittajan ylestä, joka erosi niitä oli kaksi, puoli vuotta sitten... hän oli löytänyt tilaston/graafin, jossa monta vuotta kentis "naftaliinissä seissyt" Terrafame oli yhtkkiä rikastunut, muistaakseni summakin saattoi olla 100 milj. tai kymmeniä. Keskusteltiin, ettei tuotantoa ollut tainnut olla, ja se raha oli vaan ilmestynyt yritysostona tms.
Paljon myöhemmin, ehkä maaliskuussa TF myytiin ulkomaalaiselle firmalle, joka maksoi siitä etukäteen 25 milj. tms. ja oliko vielä osa valtiolta, Mutta nyt tuli mieleen, että TF:n oli siirretty ehkä kuukausia ennen suuri rahasumma, jolla uusi ostaja maksoi alkusumman kaupasta, kun siitä tuli omistaja. Oliko siirretty sitten omaa vai valtion rahaa ja saiko omistaja sen rahan näistä matuista, kuten riippumaton media vihjaili?
Suomea viedään kohti EU:n täydellistä hallintovaltaa yhteisen budjetin alaisuuteen. Sen jälkeen eduskunta voidaan lakkauttaa tarpeettomana, Bryssel määrää kaikesta.
<Kätsy Putin-jutussa. Siinä on niin "saatanankiero" yhdistelmä, kun se on nyt junckerin ja seymaurin kängissä ja pankkiirien hoidossa. se, kun nostetaan diktaattoriksi sipilä "äityy" omaan diktatuuriinsa täällä, eikä tiedä miten käy.
nimim. justin case, kuva punaisesta X -merkistä
http://www.zerohedge.com/news/2017-06-15/putin-offers-asylum-leaker-comey
on poliisia "uudistettu" niin että varsinaiset rikokset jätetään kokonaan tutkimatta, ja resurssit keskitetään kansan mielipiteiden kyttäämiseen. Sipilän konklaavi on kaiken aikaa tiennyt että demokratian kulissi hapertuu kaiken aikaa ohuemmaksi, ja siksi on nousevan diktatuurin tukemiseksi rakennettu siihen sopivaa väkivaltavoimaa.
Hallitus on nyt astunut lopullisesti rikoksen polulle. Eilen illalla teki Sipilä askeleen jolta ei ole enää paluuta. Huojuvaa rakennelmaa on satavuotiaan suomen juhlavuotena pönkitettävä yhä isommalla määrällä rikoksia ja valheita. Myöhemmässä vaiheessa kukaties asevoimat tulevat mukaan kaupunkikuvaan.
Onnittelen. Demokratiaa vaihtelevalla menestyksellä kesti tasan sata vuotta.
Jatkamme laittomalla autoritarialla. Todelliset natsit ovat hallituksessa NYT.
Oletan, että, jos eduskuntavaaleissa kepu, kok ja soini eivät nousisi, sille on jo juoniteltu B-suunnitelma, kuten Soini ja Sipi olivat teneet puoluejohtajankin kokouksesta. Toisessa ketjussa eräs tuumaa, ettäHalla-ahon mahdollinemn pääministeriys tukittaisiin kauppasaarroilla ja varmaan Swift-järjestelmän avulla ati Brexit-tyylisellä umpiestämisellä. Lakia kehiin myös näiltä osin.
kätev on sipin kanssa jo tätä koplaamassa.
suhteita sitten muualle.
Mediakin tiesi olla kärppänä paikalla kun diktaattorimme lähti lentelemään. Oliko sekin tilattu etukäteen.
Paras näytelmä tähän saakka tämä suomen hallituskriisi.
Tätähän se on ollu jo pitkään, suomessa on ns sama hirmu valta kuin p-koreassa.
Suomen kim sanelee kaiken mitä täällä on tehdään, muut on vain neuvonantajia.
Tätä aivopesty kansa äänestää vaaleista toiseen.
Ei ole mikään muuttunut, hyvää yritystä on ollut muuttaa mutta ei vaikutusta.
Sipilän luopiohallitus ei jää historiaan kovinkaan kunniakkaana
Ihan normi kepulaista pelin politiikkaa
Muistan kauhulla samat jutut komukan ajalta, se oli aivan kauheaa. sipi on mulle vain pelkkä, "ahne, lepsu, tollo, lusmu", toi ed.oli "kaaos-prkl" arvaamattomasta "heveltin kolosta" ja on nyt suuremmassa vallassa. EU:ta vastaan pitäisi pysytä edes normi eroon, mutta ei saatana, erokaan lipposen ja niinistön kusetuksesta onnistu.
Kyllä tämä on jo politiikan surkeuden huipennus.
Kokoomus ja keskusta ovat tallanneet jalkoihinsa demokratian ja ottaneet lait ja oikeudet omiin käsiinsä.
Sipilästä julistetaan Suomen kuningas, joka hallitsee koko eliniän!
Silloin ei kukaan enää äänestä väärin.
Rauhallisesti se on otettava.. rauhallisesti pojat... painetaan päälle sitten, kun on oikia hetki ..
Taitaa olla ne kuulut Soten miljardit ja välistävetäjä-lobbarit kaiken perussuomalaisten farssin ja loikkausten takana miljoonineen todellisuudessa vielä hyvinkin.
Eiköhän Soinin UltraViolettikatastrofi ole myynyt äänensä KesKokoomuksen yksityistämis-SOTE:lle ministeripalkkioiden hillotolppapaikoista.
Moni vihervasuri ei vieläkään tajua kuinka liittovaltiota pukkaa kun täytyy huutaa natsia ja rasistia tajuamatta mitä itse tyhmyyksissään edustaa?
neovvat niin kiinni "käteissjoissa", tuo karin mamutus aivan sairasta, eihän suomella ole mahdollisuuksia niiden elättämiseen ja mm. ramadan , ei helvetissä joka vuotinen murha- ja sabotaasiriski suomalaisille.
RussoNatsien ei kannata vinkua Suomen demokratiasta.
Palaa takaisin imettäjäsi Putinin rinnoille.
Kyllä ne ryssien marionetit kuuluvat samaan paskasakkiin kuin Soinilaiset ja muutkin federalistit, mikäli niitä jostain ihmeestä ilmaantuu..
Viime päivät ovat selkeästi osoittaneet, että EU-federalistit pysyttelevät vallankahvassa, vaikka väkisin ja mitä tahansa kepuliketkuja ja valheita avuksi käyttäen. Eli käytännössä meillä on noiden hyväveli-kauppiaiden "diktatuuri".
Kylläpäs aloittaja on harvinaisen pihalla perustuslaista ja demokratian olemuksesta.
En edes jaksa käydä oikomaan. Käy ensin se peruskoulu loppuun ja kuuntele myös yhteiskuntaopin tunnilla.
Keskustan poppoo se taas edellä tyhjiä suustaan päästää.
Kun ajetaan yksi puolue hallituksesta pihalle ja hallitus jää silloin vähemmistöhallitukseksi, silloin hallituksen perustuslain mukaan pitää erota ja eduskunta aloittaa uudet hallitusneuvottelut, joissa sitten yritetään muodostaa uusi enemmistöhallitus.
Sellainen perustuslaki meillä Suomessa on.