Nurmoon Suomen suurin aurinkosähköpuisto

Atria- lihatalo suunnittelee aurinkosähköjärjestelmää, joka tuottaisi 5 prosenttia sen tarvitsemasta energiasta päästöttömästi. Tehtaan alueelle asennetaan yli 24 000 aurinkopaneelia maa- ja kattoasennuksina, jotka vastaavat 5 600 MWh vuotuista sähköntuotantoa.
https://www.ilkka.fi/1.2316436
15159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Korvaako+tuo+vain+5%+sähkökuluista,+lukee+eri+rivillä..?

Äänestä
  • Eikös se lue selvästi siinä..

    Äänestä

Ja kuten tapana, hinnasta ei puhuta mitään.
Pidetään yllä kuvaa että sähköä tulee ilmaiseksi.
Ja ne päästöt ja ympäristöhaitat on siirretty paneelien valmistukseen, kuljetuksiin, loppukäsitelyyn yms.

Äänestä

TEM:n eli valtion hankkeelle myöntämä investointituki on 2,72 miljoonaa euroa, joka uutisoitiin alkuvuonna 2017. Kokonaisinvestoinnin arvo on noin 6,8 miljoonaa euroa, joten saa siinä aika lailla aurinkoa ottaa. Tuo 5600 megawattituntia näyttää etukäteen toki komealta, mutta sehän olisi ainoastaan muutaman tuulimyllyn vuosituotanto eli eipä paljon mitään. Vaivaiset 230 kilowattituntia paneelia kohti vuodessa.
Hölmölän väki kantoi aikoinaan säkeissä valoa ulkoa sisälle pirttiinsä. Klassikkosatu ei tosin kerro, osallistuiko valtio touhun kustannuksiin jotenkin, kuten nyt tapahtuu heti, jos vähänkin pipertäjä vihertää.

Äänestä
  • Ketkä päättäjät Sipilän lisäksi omistavat aurinkosähköön liittyviä osakkeita?

    Äänestä

Ei onnistu. 1 MWp panelitehoa kohden saadaan sähköä korkeintaan 900-950 MWh vuodessa eli tuolla laitoksella 3600-3800 MWh vuodessa. Tuo perustuu kokemukseen nykyisistä Suomen aurinkosähkölaitoksista. Tuokin vaatii aktiivista kennojen puhdistusta.

Äänestä

Tuossa hankkeessa todellakin sivuutetaan taloudellinen tarkastelu.
Se että se saadaan tehtyä valtion tuella ei tee siitä mitenkään enemmän hyväksyttävää. Ei ympäristön eikä kansantalouden keikä minkään muunkaan perusteen kannalta.
Kaikkien mittapuiden mukaan olisi edullisempaa että tuollaiset keinotekoisesti ylläpidetyt laitokset jätettäisiin rakentamatta jos ne eivät oikeasti ole myös taloudellisesti kannattavia.
Tukirahoitukseen tarvittaviien varojen hankinta kun lisää jotain vielä enemmän ympäristöä kuluttavaa toimintaa.
Tällainen vihreys on älyllisesesti täydellisen epärehellistä.

Äänestä
  • Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? - kaikki aina osaavat sen maahan lyömisen...............:/

    Äänestä

Aurinkosähkön rinnalle pitää rakentaa saman verran oikeaa sähkötehoa, joka tarvitaan silloin, kun auringosta ei saada riittävää tehoa. Siis vaikkapa tammikuussa yöllä aurinkosähköä ei saada lainkaan, kuitenkin sähkölaitteiden pitää toimia.
Aurinkosähkö on maailman kalleinta sähköä!

Äänestä
  • Tuulisähkön kanssa on sama homma mutta erittäin kannattavaa kunhan vain tuetaan riittävästi.

    Äänestä

  • Itikanmäki kirjoitti:

    Tuulisähkön kanssa on sama homma mutta erittäin kannattavaa kunhan vain tuetaan riittävästi.

    Itikka teki aikoinaan parempaa tavaraa kuin nykyinen Atria Oyj...
    Jämerää ,että meilläpäin nautaa sanotaan itikaksi.

    Äänestä

"Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? - kaikki aina osaavat sen maahan lyömisen...............:/ "
Maahanlyömisestä ei ole kysymys jos ei ihaile muodikasta mutta tehotonta sähköntuotantoa.
Oikeasti ekologista on keskittyä paikallisuusteen ja kotimaisuuteen. Suurtenkin tilojen lämmittäminen sujuu kotimaisilla ratkaisuilla ja kiinassa tehtyjen aurinkolaitteiden käyttöön verotuella verrattuna hyödyt olisivat moninkertaisia työllistävinä ja taloutta edistävinä.
Kotimaisuus on ainoa kestävä periaate peruselintarviketuotannossa pitkällä tähtäyksellä.
Säästöihin ja kierrätykseen pyrkiminen ovat oikea tie vaikka ehkä vähemmän mediaseksikästä kuin panostaminen aurinkosähköön.
Tarkoitus siinä on ilmiselvä, kansaa on jymäytetty uskomaan "puhtaisiin ja ilmaisiin" aurinko- ja tuuliemergioihin, joten siitä narusta vedetään ja saadaan medianäkyvyyttä ja ympäristöinkvisiittoreille voidaan esitellä että aneet on maksettu.

Äänestä

Laskekaapa+matikkapäät:+Kahden+jalkapallokentän+ala+sähköpaneeleita+tuottaa+5%+(VIISI+PROSENTTIA)+tehtaan+sähköntarpeesta.+Hinta+7+miljoonaa+euroa.+Tehtävä:+Kuinka+suuri+pinta-ala+näitä+paneeleita+tarvittaisiin+tuottamaan+100%+Atrian+tehtaan+sähköntarpeesta?++Paljonko+se+maksaisi?Entä+jos+tällainen+villitys+tehtaiden+sähköistämiseen+otettaisiin+tavaksi.+Montako+tuhatta+km2+metsää+jouduttaisiin+kaatamaan.+Mitä+sanoisi+Merkel+tällaisesta+"hiilinielusta"?

Äänestä

Kaikille aurinkohihhuleille tiedoksi ja muistutukseksi vain, että Loviisa ja Olkiluoto tuottivat (ydin)sähköä viime vuonna yhteensä lähes 22,7 miljoonaa megawattituntia 91-93 prosentin käyttökertoimilla, joka kerroin on huippuluokkaa koko maailmassa. Eli nakkitehtaan kennokenttiä tarvittaisiin "vain" noin 4050 kappaletta, jotta edes teoreettinen laskennallinen tuotanto olisi samaa luokkaa. Ja vain siinä tapauksessa tietysti, että aurinko hymyilisi eli tuottaisi tuon 5600 megawattitunnin verran vuodessa.. Eli nyt kaikki nurmoolaiset foliohatut liikkeelle, kyllä se siitä... Aakeeta laakeeta ja aarinkoo. Eli aika monta futiskentällistä.

Äänestä

Teoreettisesti+ja+laskennallisesti+tarvittaisiin++koko+nakkitehtaan+sähkönkulutuslukemaan+20+kpl+kahden+jalkapallokentän+(2x7000+neliömetriä)+eli+20+kertaa+1,4+hehtaarin+alue.+Alueen+koko+olisi+vain+28+hehtaaria+eli+neliö,+jonka+sivu+olisi+529+metriä.+Siis+0,28+neliökilometriä+vain.+Mutta+kun+siltikin+jäisi+makkarat+tekemättä+ja+tehdas+olisi+pimeä+kuin+p....reikä++suurimman+osan+vuodesta,+valitettavasti.+Tuo+laskutoimitus+on+laskettu+siltä+pohjalta,+että+nakkitehtaan+vuotuinen+sähkönkulutus+on+112+gigawattituntia,+josta+väitetty+5600+MWh+on+5+%.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käriste.hyvää kirjoitti:

Atria- lihatalo suunnittelee aurinkosähköjärjestelmää, joka tuottaisi 5 prosenttia sen tarvitsemasta energiasta päästöttömästi. Tehtaan alueelle asennetaan yli 24 000 aurinkopaneelia maa- ja kattoasennuksina, jotka vastaavat 5 600 MWh vuotuista sähköntuotantoa.
https://www.ilkka.fi/1.2316436

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu