Suomen liian hyvä työttömyysturva ja sosiaaliturva

Työtön yksinasuva joutuu hakemaan toimeentulotukea koska työttömyyskorvaus ja asumistuki ovat niin matalia etteivät kata minimitoimeentulotukitasoa joka on Suomessa 487,89 euroa kuukaudessa käteen joitakin satoja euroja hyväksyttyihin asumiskuluihin (vuokra, vesi, sähkö). Käteen jää siis noin 16 euroa päivässä elämiseen. Laskelmissa mukana kaikki tulot ja tuet.
Euroopan neuvosto on antanut Suomelle jo useaan kertaan valituksia liian matalan minimiperusturvan alhaisesta tasosta. Omistuksia piilottavan hallintarekisterilain PersKeKo-porvarihallitus saa voimaan pikaisesti, muttei Suomen aivan liian alhaista minimiperusturvaa säälliselle tasolle.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

16 e päivässä ei ole paljon, miten sillä ryyppää päivät pitkät ja tarjoo vielä kavereillekin, kun ei riitä edes omaan juomiseen siis jos syö jotain ja toimittaa muutkin pakolliset menot.

Äänestä

Sitä pitää madaltaa edelleenkin jotta matuille riittäisi rahaa. Vaikka heille on kaikki ilmaista, niin heille jaetaan rahaa erilaisiin harrastuksiin ja muihin menoihin, mitä ne sitten lienevätkään. Ja summa on taatusti isompi kuin tuo 16 euroa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuomiNousuun kirjoitti:

Työtön yksinasuva joutuu hakemaan toimeentulotukea koska työttömyyskorvaus ja asumistuki ovat niin matalia etteivät kata minimitoimeentulotukitasoa joka on Suomessa 487,89 euroa kuukaudessa käteen joitakin satoja euroja hyväksyttyihin asumiskuluihin (vuokra, vesi, sähkö). Käteen jää siis noin 16 euroa päivässä elämiseen. Laskelmissa mukana kaikki tulot ja tuet.
Euroopan neuvosto on antanut Suomelle jo useaan kertaan valituksia liian matalan minimiperusturvan alhaisesta tasosta. Omistuksia piilottavan hallintarekisterilain PersKeKo-porvarihallitus saa voimaan pikaisesti, muttei Suomen aivan liian alhaista minimiperusturvaa säälliselle tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu