Tuttavani ja hänen kaverinsa lauloivat kuorossa tuota lausetta kun kerroin vaihtaneeni kapeasta vedosta leveään. Kuulemma näyttää typerältä ja kapea veto on voimaa, sumo on tekniikkaa.
Kovia sanoja lähes satakiloisilta kavereilta joiden vetoenkka noin 150 kiloa mutta sananvapaus koskee jokaista.
Oma mielipide on että sillä nostetaan millä nousee eniten. Itselläni vaihto johtui työtapaturmasta johtuneesta vaivasta. Kuitenkin treenaan edelleen kapeaa noin 50% vetotreeneistä, mutta maksimirautoja en sillä nostele.
Mitä mieltä?
Sumotyyli pitäisi kieltää
23
3627
Vastaukset
- vm43
Kukin vetää tyylillään.
Sumo suosii vahvajalkaisia. Siinä on myös lyhyempi vetopituus. Periaatteessa sumolla pitäisi nousta enemmän kuin "normaalilla".
Olumpianostojen oheitreeninä ei joulahtanut mieleenkään vetää sumolla koska motoriikka on täysin toinen eikä sumosta ole hitonkaan hyötyä tempaukseen eikä rinnallevetoon.
Kaikkinensa olen sitä mieltä, että on joitakin lahjomattomia mittareita. Yksi on maastaveto millä tekniikalla tahansa. Rautaa nousee sen verran kun nousee ja sillä siisti.
Toinen on pystynosto. Tanko ylös suorille käsille ja siellä hallinta liikkumatta min. 3 sekunttia olkoon tyyli mikä tahansa.
Kumassakaan on turha selitellä mitään! - maastaveto
Monesti mave tekniikka liittyy välityksiin. Toisille sumo tyyli on vaan luonnollisempi. Minusta teet oikein kun teet kummallakin tyylillä vedon. Eri tyylit vahvistavat vähän eri osa-aluetta ja jos haluaa kehittyä niin olet juuri niin vahva kuin heikoin lenkki on. Ja jos vamma aiheuttaa tyyli muutoksen niin ehdottoman viisasta käyttää sumoa.
- murski
Asiallisia vastauksia. Lisää vaan muiltakin.
- MissikisatErikseen
Ei vedon tyylit ole mitään mielipideasioita.
- Nostaja nostaa tankoa, kunnes nostaja seisoo suorana (vapaavalintainen käsiote)
- Suorana = Polvet ovat lukittuneet suoraksi ja olkapäiden on oltava takana
Lähes poikkeuksetta välitykset ratkaisevat optimaalisemman tyylin. Pitkät jätkät ja joilla erityisesti pitkät kädet, hyötyvät perinteisestä vedosta ja lyhyemmät kädet luonnonlahjana saaneet käytännössä joutuvat vettää maksimit sumona. Lyhyt kätinen vetäjä joutuu perinteisessä vedossa laskemaan lantion niin alas, että syntyy todella epäedullinen "moment arm", joka on voimantuotossa vähän huonojuttu (silloin kun pyritään repimään kropasta maksimi raudat ylös). Tätä epäedullista lähtötilannetta pienentääkseen lantio pitäisi saada lähemmäksi tankoa, mutta kun ei onnistu kun tanko on säärien/polvien edessä -> Sumoksi. Sumossa välitykset muuttuvat siten, että selkää ei pääse käyttämään samalla tavalla joten tulee kovempia vaatimuksia jaloille jotta rauta saadaan lattiasta liikkeelle (yleensä tämä on parempi, kuin se että lähtee vetämään takapuoli lattiasta).
Sit näiden tuttavien ja kavereiden, joiden vedot on 1.5xkehonpaino "mielipiteet" kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. 2.5-3xkehonpaino vedot alkaa olla sellasia, että siellä on niitä vetojakin jo oikeasti alla ja aletaan ymmärtää mitä vaihtoehtoja on käytössä, jotta saadaan maksimiromut maasta.- vm43
Raajasuhteet. Nyrkkisäännän mukaan syliväli = henkilön pituus. Minulla syliväli on reilu 10cm suurempi, Pitkähköt kädet.
Olen joskus mittaillut alaraajojen nivelvälien suhteita kokonaispituuteen mutta ilman niitäkin tiedän, että aina on lyhennettävä uusien housujen lahkeita.
Vedän "normaalitekniikalla". Olen kokeillut sumoa mutta tuntuu perin vieraalle. En ole tehnyt ja heikot jalat.
Tammikuussa 73v ukon veto / kehonpaino suhde oli 2,3 mutta tervekin polveni huomautti, että on syytä keskittyä muuhun seurantaan ja vertailuun.
Kukin vetää sillä tekniikalla kun tuntee kotoisaksi!
Olen päissäni ajatellut perinteisen tavan olevan vaikutukseltaan monipuolisempi ainakin ajatellen selkää ja takareisiä.
Ps. Keväällä salimme 47kg bikinifitness nainen veti 105kg:lla 5:n sarjoja vaikka oli ollut dieetillä 3kk. Voitti sarjansa Suomen mestaruuden.
Tietenkin lyhyellä ihmisellä veto lähtee suhteessa ylempää. loivemmilta polvikulmilta, mutta kuitenkin- - MissikisatErikseen
Internetissä ja erityisesti Suomi24 foorumeilla kaikki nostelee sellaisia rautoja, että niissä taitaa mennä omat ja youtube-videoiden raudat sekaisin. Kai ymmärrät, että 70v miehissä eli Masters (M70) Suomen ennätys maastavedosta on: Kari Misukka, sarja 83 kg, MN 193,5 kg klass. SE M70. Jos olisit kisapainoltasi 83 kg mies (tämä painoluokka on ehkä suomen kovatasosin), niin 2.3xkehonpaino on 190,9kg. M70 sarjassa Suomen ennätys vetoja kertoilet täällä veteleväs "pikkusen rikkinäisellä polvella" ja "heikoilla jaloilla".
Jos oikeasti irtoo 70v miehenä 2. xkehonpaino lattiasta, niin suosittelen että käy sitä ihan kisoissa esittelemässä koska puhutaan aivan kansallisen tason kärkipään vetäjästä. Mikäli se 2.3xveto lähtee vain Suomi24 palstalla, niin puhutaan ihan samanlaisesta "internet muskelimiehestä", joita kansallisella tasolla löytyy miljoona. - justjustjoopajoo
Ettei vaan papalla aika kultaa muistot. Joskus nähny jonkun saavan em.rautoja ylös ja nyt kuvittelee saavansa itsekkin. Kisoihin todistamaan jos oikeasti pystyy nostoihin. Tai edes videoo kehiin. Muuten ei mitään arvoo.
Kuka vaan voi laitella tänne ihan mitä vaan tuloksia. Suomen kovimmat nostajat löytyy suomi24ltä... - vm43
MissikisatErikseen kirjoitti:
Internetissä ja erityisesti Suomi24 foorumeilla kaikki nostelee sellaisia rautoja, että niissä taitaa mennä omat ja youtube-videoiden raudat sekaisin. Kai ymmärrät, että 70v miehissä eli Masters (M70) Suomen ennätys maastavedosta on: Kari Misukka, sarja 83 kg, MN 193,5 kg klass. SE M70. Jos olisit kisapainoltasi 83 kg mies (tämä painoluokka on ehkä suomen kovatasosin), niin 2.3xkehonpaino on 190,9kg. M70 sarjassa Suomen ennätys vetoja kertoilet täällä veteleväs "pikkusen rikkinäisellä polvella" ja "heikoilla jaloilla".
Jos oikeasti irtoo 70v miehenä 2. xkehonpaino lattiasta, niin suosittelen että käy sitä ihan kisoissa esittelemässä koska puhutaan aivan kansallisen tason kärkipään vetäjästä. Mikäli se 2.3xveto lähtee vain Suomi24 palstalla, niin puhutaan ihan samanlaisesta "internet muskelimiehestä", joita kansallisella tasolla löytyy miljoona.Remmien käyttö kisoissa?
Turha on ryhtyä kinaamaan mutta olen niin turhamainen, että maksimit syntyvät ainoastaan kun paikalla on muita asian harrastajia.
Sellaisiakin jotka osaavat laskea tangon kokonaispainon.
Remmien käytön vastapainona vedän ilman vyötä. Miksikö? Perse ei kestä.
50mg geelaus ei kai olisi kisaamisen este mutta en ole tuntenut kutsumusta. Miksi menisin?
Tammikuun jälkeen olen tyytynyt mavessa leveään pyramidiin jonka max. on 160kg. Yhteensä toistoja reilusti.
Kun peräsuoleni syöpä leikattiin ensimmäisen kerran 6-vuotta sitten oli samassa sairaalassa munuaisleikauksessa seurakaverini H.S.
Hän kävi vuosittain ikäreiden SM punttikisoissa.
Hän oli vuotta tai kahta aikaisemmin voittanut ikä-ja painoluokkansa tempauksen SM:n.
Olisin silloin temmannut 10kg enemmän mutta tiedän että Harrilla olisi ollut pelivaraa enkä olisi pärjännyt hänelle. Hopee ei ois ollu häpee.
Kilkuttelen näitä faktoja kannustaakseni ikäreitä systemaattiseen treenaukseen jonka edellytys minulla on täysraittius paitsi rentoutumisjaksoina. - minäminäminäminä
Tempaisin 212.5kg ja työnnössä tuli saksauksella 245kg kun oma paino on 88.3kg. En kuitenkaan tunne kutsumusta kisoihin niin en viitsi käydä. Laskutaitoiset ihailevat nostojani ja sen takia sain maastavedosta 300kg ilman vyötä ja henkseleitä. Olisin nostannut enemmän kuin P.V ja S.H vaikka kummatkin ovat MM kultamitalisteja. Ja tämähän tapahtui kun minua hoidettiin suljetulla osastolla.
Kertoilen näitä faktoja koska haluan että minua ihaillaan ja että minua pidetään guruna keneltä kystään neuvoja. - 43v
minäminäminäminä kirjoitti:
Tempaisin 212.5kg ja työnnössä tuli saksauksella 245kg kun oma paino on 88.3kg. En kuitenkaan tunne kutsumusta kisoihin niin en viitsi käydä. Laskutaitoiset ihailevat nostojani ja sen takia sain maastavedosta 300kg ilman vyötä ja henkseleitä. Olisin nostannut enemmän kuin P.V ja S.H vaikka kummatkin ovat MM kultamitalisteja. Ja tämähän tapahtui kun minua hoidettiin suljetulla osastolla.
Kertoilen näitä faktoja koska haluan että minua ihaillaan ja että minua pidetään guruna keneltä kystään neuvoja.Tuo lienee eräs tapa kompensoida omaa kehnouden tunnettaan!
Minä, minä, minä ei yritä viisastella millään teorioilla vaan kilkuttelee omista karuista kokemuksistaan tai itse näkemästään.
Nähtyä. Treenikaverini, 90kg painava 67v huru-ukko, veti pari vikkoa sitten maasta 220kg. Penkkaa 130kg mutta en ole nähnyt kyykkäävän. Ukko vetää myös remmeillä.
Olemme tietoisia ikäluokkamme yleisestä mave tasosta mutta meistä kummankaan muut lajit eivät riitä keulille. Minä en penkkaa lainkaan enkä pysty kunnon tasoon syväkyykyssä.
Kavein penkki ei ole kehittynyt vuosiin eikä ukko kyykkää muuta kuin joskus tangolla hackia.
En aikonut vastata lainkaan mutta en sentään sorru lapselliseen räävimiseen!
On sellaisakin asioita joita et ole nähnyt, etkä välttämättä ymmärrä.
Yritä tulla toimeen itsesi kanssa! - Lissuvetää
vm43 kirjoitti:
Raajasuhteet. Nyrkkisäännän mukaan syliväli = henkilön pituus. Minulla syliväli on reilu 10cm suurempi, Pitkähköt kädet.
Olen joskus mittaillut alaraajojen nivelvälien suhteita kokonaispituuteen mutta ilman niitäkin tiedän, että aina on lyhennettävä uusien housujen lahkeita.
Vedän "normaalitekniikalla". Olen kokeillut sumoa mutta tuntuu perin vieraalle. En ole tehnyt ja heikot jalat.
Tammikuussa 73v ukon veto / kehonpaino suhde oli 2,3 mutta tervekin polveni huomautti, että on syytä keskittyä muuhun seurantaan ja vertailuun.
Kukin vetää sillä tekniikalla kun tuntee kotoisaksi!
Olen päissäni ajatellut perinteisen tavan olevan vaikutukseltaan monipuolisempi ainakin ajatellen selkää ja takareisiä.
Ps. Keväällä salimme 47kg bikinifitness nainen veti 105kg:lla 5:n sarjoja vaikka oli ollut dieetillä 3kk. Voitti sarjansa Suomen mestaruuden.
Tietenkin lyhyellä ihmisellä veto lähtee suhteessa ylempää. loivemmilta polvikulmilta, mutta kuitenkin-Niin, on niitä muunkinlaisia kehon mittasuhteita kuin ylläkuvattu, esim. 170 cm kaveri: pitkä selkä ja lyhyet raajat-> kapea tai puolileveä jalkojen asento (tällainenkin on mahdollista).
Ja toinen 173 cm, naiseksi pitkä, pitkät raaja & lyhyt torso -> sumomave ehdottomasti paras eli ei se pitkäkätisyys aina tarkoita kapeaa otetta. - Papatsalilla
vm43 kirjoitti:
Remmien käyttö kisoissa?
Turha on ryhtyä kinaamaan mutta olen niin turhamainen, että maksimit syntyvät ainoastaan kun paikalla on muita asian harrastajia.
Sellaisiakin jotka osaavat laskea tangon kokonaispainon.
Remmien käytön vastapainona vedän ilman vyötä. Miksikö? Perse ei kestä.
50mg geelaus ei kai olisi kisaamisen este mutta en ole tuntenut kutsumusta. Miksi menisin?
Tammikuun jälkeen olen tyytynyt mavessa leveään pyramidiin jonka max. on 160kg. Yhteensä toistoja reilusti.
Kun peräsuoleni syöpä leikattiin ensimmäisen kerran 6-vuotta sitten oli samassa sairaalassa munuaisleikauksessa seurakaverini H.S.
Hän kävi vuosittain ikäreiden SM punttikisoissa.
Hän oli vuotta tai kahta aikaisemmin voittanut ikä-ja painoluokkansa tempauksen SM:n.
Olisin silloin temmannut 10kg enemmän mutta tiedän että Harrilla olisi ollut pelivaraa enkä olisi pärjännyt hänelle. Hopee ei ois ollu häpee.
Kilkuttelen näitä faktoja kannustaakseni ikäreitä systemaattiseen treenaukseen jonka edellytys minulla on täysraittius paitsi rentoutumisjaksoina.Laittelet sitten seurakaveris terveystietoja nettiin vai onko lupa? Noilla tiedoilla kuka tahansa voi päätellä kestä kyse.
Lisäksi tule sitten kertomaan maksimit kun vedät ilman remmejä, vyöllä tai ilman. - huhheivaan
Ikävää että ottaa noin koville kun joku on vaan vahvempi. Jos täällä yrittää laittaa vedenpitäviä faktoja omista nostoista niin heti ollaan vähättelemässä.
Muista hyvin kun lapinlahden sukellusvene rykmentissä kisailimme leikkimielisesti niuvanniemen hevosmoottori joukkoja vastaan. Lämmittelynä heittelimme yhdellä kädellä 22kg kiviä 25metrin päähän. Itse kisassa työnsimme 573kg kiveä 17km ylämäkeen aikaan 43.22 Olisin ollut nopeampi mutta P.A oli sitotunnut nostoremmeillä jalkani kiinni.
Näin myös kun 99 vuotias teki tempausta ripaskalla 140kg välillä heittäen voltin taakse kerien. Ja tämäkin on fakta. Ei tarvitse epäillä. - vm43
Papatsalilla kirjoitti:
Laittelet sitten seurakaveris terveystietoja nettiin vai onko lupa? Noilla tiedoilla kuka tahansa voi päätellä kestä kyse.
Lisäksi tule sitten kertomaan maksimit kun vedät ilman remmejä, vyöllä tai ilman.Mitä terveystietoja?
Tunnistettavuus? Tietenkin minut ja toisen huru-ukon tunnistavat ainakin saman salin käyttäjät ja sen vuoksi on pysyttävä tosiasioissa.
Oma tunnistettavuuteni ei edes rajoitu salikavereihin vaan joukkoon mahtuu muitakin tuttavia, jopa eukon kavereita.
Mitä sitten? Yleensä suomalaiset ovat hiivatin arkavarpaisia asioistaan.
Miksi vetäisin ilman remmejä? Oikeasta kämmenestäni on kertaalleen nahka revennyt enkä näe mitään syytä yrittää uusintaa! Vedetty mikä vedetty!
Mankun käyttö on kielletty puhumattakaan pihkasta.
Ristiotteella vetäessä kiertyy selkäni enkä näe syytä riskin ottamiseen.
Mave on minulle keino selän kunnon ylläpitoon.
Lisää löylyä. Teen mavet sukkasillani. Hui kamalaa mitä huijausta!
Etukyykyt pohjaan teen pienillä painoilla. tangon hack-kyykkyyn lataan välillä max. ykkösen raudat.
Ennen olkapään leikkausta vedin myös lisäpainot, max 55kg, remmeillä ja pelkästään sen vuoksi, etteivät näppini pitäneet sileässä, kiiltävässä tangossa. Kyseisellä urheilutalolla ei ollut muuta paikkaa.
Juu. Myös rinnallevedoissa käytän remmejä vaikka niin pienillä painoilla se ei olisikaan oikeastaan tarpeen. Peukaloiden tottuminen sormilukkoon veisi pari viikkoa.
Tempauksesta olen lähimenneisyydessä = syöpäleikkausten jälkeen luopunut.
Olen syvästi pahoillani koska ilmeisesti olen voimaperäisesti ärsyttänyt joitakin turhautuneita nuorukaisia!
Jos ei Siperia, niin aika opettaa. Toivottavasti! - oiglooria
Hyvä että ymmärrät olla pahoillasi. Tuollaisia lörö juttuja kun kirjoittelet. Et varmasti käsitä että nuo teidän huippu tulokset eivät ole yhtään sen uskottavempia kuin muidenkaan pois lukien todistetut kisanostot. Se että viljelee sanoja fakta ja nähtyä höystettynä kirjain pareilla ei lisää nostojen todenperäisyyttä. Se että yrittää väkisin uskotella muille nostavansa huipputuloksia vaikka on puolikuntoinen useasta leikkauksesta selvinnyt 70 vuotias kertoo ehkäpä enemmän siitä että elämässä on jäänyt jotain kokematta ja saavuttamatta.
- vm43
oiglooria kirjoitti:

Kiitoksia huipputulos kommenteista! Tiedän olevani hyvä mutta noin vilpitöntä tunnustusta olen saanut vain saliyrittäjältä!
- järkikäteenpappa
Tiedät olevasi valehtelija. Eikös se ole huipputulos jos nostaa melkein yhtä paljon kuin suomen kärkinostaja maastavedosta. Toinen nostaa sallituilla vermeillä ja sinä valehtelet saavasi melkein saman ilmanvyötä ,heikoilla jaloilla, kipeillä polvilla, leikatulla olkapäällä ja syöpä leikkauksen jälkeen.
Ymmärrät varmaan että juttusi ovat ihan huru-ukon satuja. Fakta on kiistämätön tosiasia, ei mielen harha.
- Oliniintainäin
Voimannostossa kolme lajia. Luulisi että mehut vähissä viimeisessä. Paljonko lähtee pois vrt. salitulokseen? Oli miten oli kisa ja salitulokset eivät ole vertailukelpoisia.
- vm43
Salimaksimi ja kisatulos.
Maksimin parantamisen salilla voi suunnitella pitemmällä tähtäyksellä tai kokeilla fiiliksen mukaan silloin kun tuntuu kulkevan.
Uusheräämiseni jälkeen olen elänyt tuolla jälkimmäisellä periaatteella.
Kisat ovat ilmoitettuna ajankohtana ja tietenkin niihin valmistaudutaan mutta tilanne on hyvin erilainen itse harkittuun, yhden lajin ja suorituksen maksimiin verrattuna.
Itse en koskaan onnistunut saamaan samoissa kisoissa salimaksimeja jokaisessa lajissa.
Vielä yksi hupaisa piirre. Yksin minun on turha edes ajatella maksimin yrittämistä. Porukkaa on oltava paikalla jolloin menen tankoon sillä mielellä, etten ilkeä epäonnistua.
Voimanostolajeista teen tosissani ainoastaan mavea. Muutenkin, tempauksen ja tällä hetkellä jopa rinnallevedon olen jättänyt pois.
Normaalisti vedän mave treenin lopuksi polvilta raakana rinnalle muutaman 5:n sarjan aivan pienillä raudoilla irroittelumielessä. Vanhaa taakkaa. Viimeeksi nopeat ärsykkeet! - Salilekavika
Kiitos viesteistäsi vm43! Vaikutat just ukkelilta, josta nuorempien kannattaa ottaa oppia.
Olen samaa mieltä, että sumo pitäisi kieltää. Onhan se nyt ihan eri liikekin. En ymmärrä millä periaatteella voimannostossa edes sallitaan sumotyyli. Jos sumoa saa käyttää, niin saako kyykyssäkin tehdä askelkyykkyjä? Onhan penkissäkin rajoituksena ettei saa ottaa liian leveää otetta tangosta, niin miksi ei mavessa voisi olla ettei saa ottaa liian kapeaa otetta tangosta?
Mielestäni noita sumoja ja normi maveja ei oikein voi vertailla, kun sumossa notkeudestakin on hyötyä, kun jos saa jalat leveämmälle, niin voi vetää tankoa lähempänä kroppaa, jolloin tarvii kumartaa eteenpäin vähemmän ja kaikki paino on melkein jaloilla. Näin näyttäisi kaikki huipputason sumovetäjät vetävän - jalat niin leveällä kuin mahdolista ja jalat on melkein 180 asteen kulkassa. Hyvä kun itse saan jalat 90 asteen kulmaan...
Itse otin sumon mukaan mave reeniin ihan huvikseni, kun mavesta sain silloin 190 kiloa ja kun sumoa sitten kokeilin, niin sanoin vain 160 kiloa. Nyt olen saanut sumonkin jo 180 kiloon, mutta itsellä kun on tuo notkeus vähän heikko, niin ei ihan kauhean hyvät lähtöasetelmat.
Koen itse että sumo ottaa enemmän jalkoihin ja alaselkään, näin siksi koska normi mavessa maha osuu reisiin, joka ottaa tasitusta pois alaselältä jolloin yläselkä on normi maven heikoin lenkki, joka siten pyöristyy liian suurissa painoissa.- veeäm43
Kokeilin sumoa mutta se ei sovi lainkaan koivilleni eikä varsinkaan toiselle polvelleni.
Viime aikoina olen joutunut keventämään treenejä ja liukumaan pienempien painojen ja pitempien sarjojen suuntaan.
Maksimissaan 5:n sarjoihin tottuneena alkaa keuhkot vinkumaan jo 7 - 8:n toiston jälkeen varsinkin mavessa ja hackissa. Olen vaihtanut puolet mave treeneistä vapaan tangon hackiin.
Lutkuttelen nykyään myös vaaka hackin prässiä ja potkukonetta.
Syvä etukyykky on pois laskuista.
Olen niin riivatun vanhanaikainen, että uskon normaalin maven hidastavan mm. selkälihasten rappeutumista paremmin kuin sumo. Nuorempana kyse on kehittymisestä. - veeäm43
Minulla on "oikean" maven ja tanko hackin ero 10 - 20kg maven eduksi. Mavessa selkä auttaa tuon verran. Esimerkiksi hack ykkönen 160kg niin mave ykkönen 180kg.
Lisäksi mavessa on hieman korkeampi lähtöasento kuin hackissa.
Lähtökorkeudessa 1cm vastaa suuruusluokkana 10kg mavessa.
Teen kaikki mave ja hack vedot sukkasillani ja maksimeissa tanko roikkuu viimeisten sorminivelien varassa. Mavessa tietenkin painopiste takana, tangon lhtö pienestä liikkeestä ja alkuveto sääriä hipoen.
Ylempänä olevat mavekriitikot antavat väkisinkin kuvan, ettei ko harjoite ole heille kovin tuttu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä231131Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73869