Me ollaan oltu melkein koko elämä kahdestaan. Aloitettiin lukiossa ja opeteltiin elämään ja panemaan yhdessä. =)
Mentiin naimisiin ja saatiin kolme ihanaa lasta, joista vanhin on jo lähtenyt kotoa mutta lukiolainen ja ala-astelainen iltatähti vielä kotona. Elämä ei ole aina mennyt myötämäkeä, hänellä oli sairastelua ja minulla onnettomuus. Voidaan myös sanoa, ettei raha ole kasvanut puussa. On ollut hienoja hetkiä, mahtavia suorastaan ja meillä on ollut vahva henkinen side toisiimme. Mutta kuten klisee kuuluu, liekki hiipui hiljalleen.
Minä teen vuorotyötä. Olen iltaisin paljon poissa ja sunnuntaikin menee duunissa. Eikä palkallakaan pääse kehumaan, toimeen on jotenkin tultu. Mutta paljon ollut sellaista selviytymistä.. Tiedäthän?
Ajattelin rakkauden korvaavan liitossamme sen minkä maallisessa mammonassa menetämme. Ja näin on aika pitkälle ollutkin. Meillä on ollut rakkautta.
Vaimoni on monta luokkaa minua parempi. Minun silmissäni hän on täysi kymmenen vaikka itse löytää itsestään vikoja. Hän on myös pirun älykäs, kielellisesti ja matemaattisesti. Analyyttinen sekä looginen. Ja vaikka tunnen fyysistä vetovoimaa häneen niin olen rakastunut hänen kiehtovaan persoonaansa ja mieleensä. Kuten sanoin hän on ihmisenä tämmöistä keski-ikäistä, vatsamakkaraista duunari ukkoa paljon parempi. Rakastan häntä palavasti enkä epäröisi hetkeäkään "hypätä luodin eteen", jos sellainen tilanne eteen tulisi.
Hän on ollut noin vuosikymmenen yrittäjänä, eikä siinäkään ole tunteja, viikonloppuja tai lomia laskettu. Ne on tehty töitä. Yhteisiä hetkiä on pidetty kourallinen, pikaisesti eikä mitään luksusta. Lomaksi on riittänyt se, että pääsee kerran kesässä pois töistä, vaikka vain mökille viikoksi huljuttamaan varpaita vedessä. Viikkokin on luksusta. Voidaan melkein sanoa, että elämä on ollut arkea, vain ja ainoastaan arkea.
Minäkin olen ollut tyhmä kuin saapas, siinä arjessa. Kun katson taaksepäin vaikka viimeiset viisi vuotta niin aivan liian olen pitänyt häntä itsestäänselvyytenä. Aivan liian olen ajatellut, että kun pyöritän arkea ruokaa laittamalla ja vähän siivoamalla niin se menee siten. Vien vaimon ja lapset aamulla menoihin, käyn kaupassa, laitan ruuan, menen duuniin, tulen töistä tai useimmin haen vaimon samalla omista töistään ja tulemme yhdessä kotiin. Kunnes tapahtuu se pahin.. En ole ollut läsnä niinä vähinä yhteisinä hetkinä.
Se on tämä saatanan ruutu mitä nytkin tuijotan. Nettileski onko heitä? Taitaa olla. Totuuden nimessä, kyllä sitä ruutua on hänkin tuijottanut mutta en voi myöntää etten olisi pääsyyllinen. Kun on "koukussa" ei huomaa aikaa eikä muita. Yöpöydän lamppu sammuu ja vain tämä tietokoneen monitori hohkaa valoa.. "Katson tämän loppuun" "pelaan vielä hetken" "mitähän Iltasanomissa vielä olikaan" "Mitäs siellä keskustelupalstalla sanoivat". Nyt kun emme asu enää yhdessä niin en ole enää samanlainen, ironista? En tunne tähän monitoriin samanlaista vetoa kuin silloin. Kun elämä ravistelee niin joskus muuttuu.
Hän on voinut pahoin jo "hetken". Työtaakka on musertava, eikä pienyrittäjä lomaile, jos työntekijät lomailevat.Kuten sanoin, stressi ja arki lyö maahan. Hän on polttanut itsensä työtaakan alle. Burn out kaivertaa, syö sisältä. Vaihdevuodet, onko vaikutukset yksilöllisiä, onko niitä? En tiedä, mutta hän on muuttunut pienissä asioissa. Vaatteet, musiikki, ajatukset vanhenemisesta, kaikkea tämmöistä. Paljon asioita yhtä aikaa.
Me puhuimme lopuksi ja vähän jopa riideltiin, jota ei juuri koskaan tehdä. Koska aina on puhuttu ja kerrottu totuus niin kuin asiat on. Ei ole ollut edes valkoisia valheita. Se on ollut hyvää ja selkeää elämää.
Puhuttiin ja itkettiin, että kun hän pääsee pois kodin arjesta omaan rauhaan selviämään työkiireet pois niin voidaan katsoa tilannetta uudelleen. Muuttaisi pois siksi, ettei erottaisi lopullisesti. Pinna oli niin katkeamaisillaan...
Hän on nyt asunut reilun kuukauden noin 5 minuutin päässä kotoa. Ei varsinaista asumista, vain nukkuu yöt, kun aamulla töihin ja illalla takaisin. Herään aamulla. Menen sinne, herätän, laitan aamiaisen, puhumme hetken, haleja ja suukkoja. Kun itse pääsen illalla töistä haen hänet ja toivotan hyvät yöt.. "nähdään aamulla". Seksiä ja selän pesuakin joskus, kun olen ollut siellä muutaman yön "viekussa".
Kuitenkin, "Minä rakastan sinua" niin vastaus on "tiedän", tai hiljaisuus.
Ajattelin hänen tarvitsevan aikansa ja tilansa. Ok. Ja minä autan arjessa ja hänen töissään sen minkä vähään kykenen. Rakastan ja haluan tukea häntä, olla läsnä sen vähän minkä voin ja minulle sallitaan.
jatkuu...
Mentiin naimisiin ja saatiin kolme ihanaa lasta, joista vanhin on jo lähtenyt kotoa mutta lukiolainen ja ala-astelainen iltatähti vielä kotona. Elämä ei ole aina mennyt myötämäkeä, hänellä oli sairastelua ja minulla onnettomuus. Voidaan myös sanoa, ettei raha ole kasvanut puussa. On ollut hienoja hetkiä, mahtavia suorastaan ja meillä on ollut vahva henkinen side toisiimme. Mutta kuten klisee kuuluu, liekki hiipui hiljalleen.
Minä teen vuorotyötä. Olen iltaisin paljon poissa ja sunnuntaikin menee duunissa. Eikä palkallakaan pääse kehumaan, toimeen on jotenkin tultu. Mutta paljon ollut sellaista selviytymistä.. Tiedäthän?
Ajattelin rakkauden korvaavan liitossamme sen minkä maallisessa mammonassa menetämme. Ja näin on aika pitkälle ollutkin. Meillä on ollut rakkautta.
Vaimoni on monta luokkaa minua parempi. Minun silmissäni hän on täysi kymmenen vaikka itse löytää itsestään vikoja. Hän on myös pirun älykäs, kielellisesti ja matemaattisesti. Analyyttinen sekä looginen. Ja vaikka tunnen fyysistä vetovoimaa häneen niin olen rakastunut hänen kiehtovaan persoonaansa ja mieleensä. Kuten sanoin hän on ihmisenä tämmöistä keski-ikäistä, vatsamakkaraista duunari ukkoa paljon parempi. Rakastan häntä palavasti enkä epäröisi hetkeäkään "hypätä luodin eteen", jos sellainen tilanne eteen tulisi.
Hän on ollut noin vuosikymmenen yrittäjänä, eikä siinäkään ole tunteja, viikonloppuja tai lomia laskettu. Ne on tehty töitä. Yhteisiä hetkiä on pidetty kourallinen, pikaisesti eikä mitään luksusta. Lomaksi on riittänyt se, että pääsee kerran kesässä pois töistä, vaikka vain mökille viikoksi huljuttamaan varpaita vedessä. Viikkokin on luksusta. Voidaan melkein sanoa, että elämä on ollut arkea, vain ja ainoastaan arkea.
Minäkin olen ollut tyhmä kuin saapas, siinä arjessa. Kun katson taaksepäin vaikka viimeiset viisi vuotta niin aivan liian olen pitänyt häntä itsestäänselvyytenä. Aivan liian olen ajatellut, että kun pyöritän arkea ruokaa laittamalla ja vähän siivoamalla niin se menee siten. Vien vaimon ja lapset aamulla menoihin, käyn kaupassa, laitan ruuan, menen duuniin, tulen töistä tai useimmin haen vaimon samalla omista töistään ja tulemme yhdessä kotiin. Kunnes tapahtuu se pahin.. En ole ollut läsnä niinä vähinä yhteisinä hetkinä.
Se on tämä saatanan ruutu mitä nytkin tuijotan. Nettileski onko heitä? Taitaa olla. Totuuden nimessä, kyllä sitä ruutua on hänkin tuijottanut mutta en voi myöntää etten olisi pääsyyllinen. Kun on "koukussa" ei huomaa aikaa eikä muita. Yöpöydän lamppu sammuu ja vain tämä tietokoneen monitori hohkaa valoa.. "Katson tämän loppuun" "pelaan vielä hetken" "mitähän Iltasanomissa vielä olikaan" "Mitäs siellä keskustelupalstalla sanoivat". Nyt kun emme asu enää yhdessä niin en ole enää samanlainen, ironista? En tunne tähän monitoriin samanlaista vetoa kuin silloin. Kun elämä ravistelee niin joskus muuttuu.
Hän on voinut pahoin jo "hetken". Työtaakka on musertava, eikä pienyrittäjä lomaile, jos työntekijät lomailevat.Kuten sanoin, stressi ja arki lyö maahan. Hän on polttanut itsensä työtaakan alle. Burn out kaivertaa, syö sisältä. Vaihdevuodet, onko vaikutukset yksilöllisiä, onko niitä? En tiedä, mutta hän on muuttunut pienissä asioissa. Vaatteet, musiikki, ajatukset vanhenemisesta, kaikkea tämmöistä. Paljon asioita yhtä aikaa.
Me puhuimme lopuksi ja vähän jopa riideltiin, jota ei juuri koskaan tehdä. Koska aina on puhuttu ja kerrottu totuus niin kuin asiat on. Ei ole ollut edes valkoisia valheita. Se on ollut hyvää ja selkeää elämää.
Puhuttiin ja itkettiin, että kun hän pääsee pois kodin arjesta omaan rauhaan selviämään työkiireet pois niin voidaan katsoa tilannetta uudelleen. Muuttaisi pois siksi, ettei erottaisi lopullisesti. Pinna oli niin katkeamaisillaan...
Hän on nyt asunut reilun kuukauden noin 5 minuutin päässä kotoa. Ei varsinaista asumista, vain nukkuu yöt, kun aamulla töihin ja illalla takaisin. Herään aamulla. Menen sinne, herätän, laitan aamiaisen, puhumme hetken, haleja ja suukkoja. Kun itse pääsen illalla töistä haen hänet ja toivotan hyvät yöt.. "nähdään aamulla". Seksiä ja selän pesuakin joskus, kun olen ollut siellä muutaman yön "viekussa".
Kuitenkin, "Minä rakastan sinua" niin vastaus on "tiedän", tai hiljaisuus.
Ajattelin hänen tarvitsevan aikansa ja tilansa. Ok. Ja minä autan arjessa ja hänen töissään sen minkä vähään kykenen. Rakastan ja haluan tukea häntä, olla läsnä sen vähän minkä voin ja minulle sallitaan.
jatkuu...
Vastaukset 24
Vanhimmat
"Kun tähän ei liity ketään kolmatta", "ratkaistaan tämä vielä", minä yritän muuttua paremmaksi ja oppia virheistäni. Mutta tässä onkin kolmas. Henkilö somessa, toisella puolen maailmaa, joka luurin kautta puhuu ja kuuntelee, kun minä en ole läsnä.
Teini-iän kirjekaveri löytyi ja hän lähes joka päivä käyttää aikaa keskusteluun sinne jonnekin. Tiesin tästä ja se oli minulle ok, koska toista ei voi omistaa ja määrätä. Tottakai toisten ihmisten kanssa saa ja pitää puhua. Normaalia kanssakäymistä. Mutta näköjään joskus puheet henkevöityvät..
Eilen hän oli kovin väsynyt työssään, puhuimme meistä. Aavistin: "Rakastatko häntä?", vastaus oli "ehkä, tai ainakin olen ihastunut". Hirveä tilanne, tärisin kotona yksinäni, voin pahoin. En juuri nukkunut viime yönä. Haluaisin voittaa hänen rakkautensa takaisin, mutta en tiedä miten?
Mielestäni avioliittoon kuuluu rakkaus, jos vain toinen rakastaa mutta toinen ei niin se ei avioliitto ei ole totta. En voi olla onnellinen tietäen, ettei hän ole onnellinen minun kanssani tässä arjessa. Se pysäyttää.
Sitten on lapset, miten he reagoivat, jos koti lähtee alta ja muutan heidän kanssaan jonnekin halvempaan?
Olemme nyt ehkä pysähtyneet, kun ja jos hänen työt helpottuvat kesän lopulla niin katsomme tilanteen sitten. Jotenkin vain pelkään, että tilanne eskaloituu, jos hänen ihastumisensa sinne jonnekin voimistuu. Ja päädymme vääjäämättömään eroon.
Tässä on tunnemyrsky juuri nyt päällä, tuntuu kuin kylmät liekit aaltoilisivat koko kropan lävitse.
Heh, heh mitä lässytystä....
Luulen ettet sinä nyt voi oikein tehdä mitään.
Tuo ihastus toisella puolella maailmaa kuulostaa ihan todellisuudenpaolta. Raskas arki unohtuu hetkeksi. Miten kummassa tuommoinen ihmissuhde muuttuisi todeksi?
Veikkaan että vaimosi palaa vielä takaisin mielikuvitusmaailmastaan. Niissä odotuksissa ei voi kuin pettyä. Sinä olet kuitenkin se tuttu ja turvallinen.
Yritä jaksaa.
Kiitos
Aika tavallinen tarina erilleen kasvamisesta, kyllä. Se kirpaisee, kun on myöhäistä tehdä mitään. Vaikka rakkautta on ollut, niin "ollut", sitä on melko mahdoton takaisin saada, ellette molemmat päätä omistautua suhteellenne ja yritä kasvaa yhteen uudelleen, uusilla eväillä. Vaikeaa, ellei mahdotonta sekin tuossa tilanteessa, kun vaimolla on ihastus. Vielä vaikeampaa, jos ihastus on ollut kuviossa jo pidemmän aikaa.
Tuo on kuitenkin hyvä juttu, että olette riidelleet... sillä monesti käy niin, ettei stressissä, kovien paineiden alla edes jaksa riidellä, ei kantaa vastuuta niistä asioista, joista pitäisi, kuten esim. omasta hyvinvoinnistaan, energioista, jaksamisesta. Sitä vaan suorittaa elämää, kuin kone. Epäilen, että vaimosi ihastus on hänelle pakoa arjesta. Siitä arjesta, jota teidän on ollut liian vaikeaa elää. Ja kuka jaksaisikaan pelkkää ilotonta puurtamista ja suorittamista arjessa? Ei varmasti kukaan.
"Pakoa arjesta". Kyllä sitäkin varmaan.
Teet juuri oikein jos haluat hänet takaisin. Kielloilla ja uhkailulla ajat kauemmas.
Netti-ihastuksesta toiselta puolelta maailmaa realisoituminen tosielämän arkeen on todella pitkän matka...tsemppiä sinne!
Kiitos
Jos haluat vaimosi takaisin niin tarjoa hälle muutakin kuin arkea. Meillä sitä oli liikaa, ei matkustelua, ei mitään jännää eikä seksiä. No, nyt olen eronnut ja ehkä joskus tulevaisuudessa on matkustelua, uusia elämyksiä tai peräti seksiä. Ainakin parempi mahdollisuus näihin nyttemmin. Oltiin varmaan liikaakin kuin paita ja peppu.
Sanoisin, että aloita seksin korjaamisella. Vaikkei pysty/jaksa puhua, jos harrastaakin seksiä aina kun tilaisuus puolison kanssa, se alkaa liimata takaisin yhteen. Mitä enemmän saa, sitä enemmän tekee läheisyyttä mieli. Oksitosiini orgasmin jälkeen aiheuttaa kiintymystä. Mutta seksillä pitää onnistua molemmille orkku, jos vaan pökkii vaimoaan, kunnes ukko saa orkun, se ei lisää mitään kiintymystä. Kun fyysisen läheisyyden saa kuntoon, pystyy rakentamaan välejä puheellakin, vaikka riidoillakin.
Keskustelimme toissapäivänä pitkään ja puhuimme myös seksistä. Hän ei koe rakastavansa minua niinkään romanttisesti vaan vain kumppanina ja lasten isänä. Sitä ei kuitenkaan pois suljettu, joten etenemme hänen "tahtiinsa/haluunsa" seksin suhteen. Meillä on siis edelleen keskusteluyhteys ja puhumme edelleen varsin kattavasti kaikesta.
Opitte elämään ja panemaan yhdessä, ehkä vaimosi on oppinut rakastelemaan jonkun tai joidenkin kanssa. Naiset kun tuppaa olemaan sellaisia romantiikan nälkäisiä ja intohimoisia paholaisia oikeissa käsissä vai pitäiskö sanoa oikeissa mulkuissa. Ei nuo nuoleskelusi paljoa auta, jos ei muut asiat toimi.
Kiinnitin huomiota näihin asioihin.
Miksi teette noin paljon työtöitä jos niistä ei ole teille taloudellista hyötyä?
Eikä ole mitään järkeä olla yrittäjänä, jos siitä ei saa riittävää toimeentuloa, eikä ole mitään järkeä tehdä teidän kummankaan duunia yli voimavarojenne.
Sinä teet palkkatyösi, teet ruuat, hoidat kotityöt, kuljetat vaimosi töihin ja takaisin, huolehdit lapsistanne. Mitä vaimosi tekee perheenne, lastenne, sinun eteen?
Miksi vähättelet omaa älykkyyttäsi ja korostat vaimosi viisautta?
Jos vaimosi olisi viisas, hän tienaisi moninkertaisesti sen mitä sinä, eli taloutenne olisi turvattu, vaimosi tajuaisi, että hänelläkin on vastuu kotiarjesta, perheen toimeentulosta ja myös parisuhteesta. Mutta jostain syystä vaimosi päättikin muuttaa pois kotoanne. Eipä kuulosta oikealta vastuun kantamiselta.
Minusta vaimosi on saanut kaiken liian helpolla, eteen kannettuna. Hän ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä jo on.
Samat sanat sanoisin, vaikka kyse olisi toisinpäin olevasta tilanteesta, sinä olisit nainen ja lähtijä olisi mies.
Pankkilaina ja halu antaa lapsille mitä he ikinä tarvitsevatkaan saa ihmisen tekemään töitä..
Yrittäjyys on myös elämantapa vaikka se ei ole välttämättä helpoin tapa tehdä elantonsa.
Ei lapsille kuulu antaa kaikkea mitä ne haluu, siinä tekee karhunpalveluksen heille, kasvatatte uusavuttomia lapsia, jotka ei ole tottuneet pettymyksiin ja omaan työntekoon.
Kannattamatonta yritystä ei kantsi väkisin pitää pystyssä, hullua tehdä kauheasti töitä ja kuitenkin elää köyhyysrajoilla, seurauksena sairastuminen tai kuolema ennen aikojaan.
Tuolainen elämäntapa on ihan sieltä syvältä.
Miksi menet herättämään vaimoasi tai viet , haet hänet töihin, töistä. Koska vaimosi ei asu kanssasi ei passaaminen kannata ellet ole tajunnut että ystävinä toki voitte jatkaa. Liika kiltti ei kannata olla - sekin voi olla tylsää.
Ehkä, tapoihini nyt sattuu kuulumaan tämä käytös. Pidän sitä luonnollisena huomioimisena.
Ei , kun sinä vaikka nuolet maata hänen edessään, koska pelkäät hänen hylkäävän sinut ,teet kaikkesi miellyttääkseni häntä ja häntä ahdistaa sinun käyttäytymisesi ja hän etääntyy enempi.
"Rakastan ja haluan tukea häntä, olla läsnä sen vähän minkä voin ja minulle sallitaan. "
Rakastatko todella, haluatko todella? Eikö rakkauteen/parisuhteeseen kuulu mielestäsi jonkinmoinen vastavuoroisuus? Tuollaisessa yksipuolisessa suhteessa itsensä loppuun - eikä se todellakaan ole hyväksi sinulle, ei läheisille.
Kyllä sitä vastavuoroisuutta on nytkin, ennen oli tietysti enemmän. Meillä on edelleen puheyhteys aivan kaikkiin aiheisiin.
Puheyhteys ei ole mitään parisuhdetta, ja muijasi asuu yksinäään ja sinä passaat sitä, kun prinsessaa ja teet kaikki kotihommat ja hoidat lapset.
Ole mies etkä hiiri.
Aivoeroa seuraa avioeroa. Voiskos tänne panna vähän parempia trolleja.
Aloittaja tuntuu olevan kova poika puhumaan. Seksikin hoituu puhumisella. Oikeasti, ei kukaan ole tuollainen, eihän?
Samaa mieltä ei kukaan tuolaasta lällykkää jaksa, enemmän tekoja ja vähemmin plätinää..