Hänellä ja minulla oli suhde. Jo alusta alkaen minä olin se joka aloitti aina kaikki tappelut. Kaikesta tuli riitaa... Alussa hän minusta välitti,välitti ja välitti... tuli ero, mutta palasimme yhteen koska sanoin muuttuneeni. Kaikki meni hyvin kunnes taas alkoi uudelleen tappelut. Minä olin se joka vei tappelut aivan äärimmilleen ja hän sai tuntea todellakin olonsa alistetuksi ja loukatuksi. Hän lopetti suhteemme... emmekä enää palanneet ikinä yhteen.
Olemme tapelleet silti yhä, varmaan juuri siksi koska en halua uskoa että hän haluaa minusta todellakin eroon lopullisesti, vaikka niin väittikin. Hän haluaa ettemme enää tuntisi toisiamme, edes sanoisi moita!
Välitän hänestä, enemmän kuin kenestäkään muusta... hän on ollut läheisin ihminen minulle koko tämän ajan tai yleensäkään ikinä, ehkä juuri siksi kaiken vihani häneen purkanutkin. Hän on ainut mies josta voin todella sanoa välittäneeni.
Tunteeni ovat purkautuneet vihana ja siksi aina aiheuttaneet tappelun, vaikkei tuolla vihan aiheuttajalla ja tappelulla olisi mitään yhteistä.
Vihan tunteeni ovat johtuneet peloista, joita sisimmässäni tunsin, pelosta menettää hänet...
Voisin sanoa että, olen todellakin nyt tullut järkiini, mä menetin todella paljon! Mä en ole ollu itseni, en todellakaan ole tuollainen oikeasti! Haluaisin vain yhden mahdollisuuden, haluan näyttää hänelle oikean minäni, haluan olla hänelle hänen arvoisensa...
Voinko ikinä saada kaikkea anteeksi? Tajuaako hän ikinä etten hänelle oikeasti tahtonut pahaa? Voiko hän ikinä unohtaa tuon kaiken ja kenties rakastua siihen oikeaan minääni?
Olemme tapelleet silti yhä, varmaan juuri siksi koska en halua uskoa että hän haluaa minusta todellakin eroon lopullisesti, vaikka niin väittikin. Hän haluaa ettemme enää tuntisi toisiamme, edes sanoisi moita!
Välitän hänestä, enemmän kuin kenestäkään muusta... hän on ollut läheisin ihminen minulle koko tämän ajan tai yleensäkään ikinä, ehkä juuri siksi kaiken vihani häneen purkanutkin. Hän on ainut mies josta voin todella sanoa välittäneeni.
Tunteeni ovat purkautuneet vihana ja siksi aina aiheuttaneet tappelun, vaikkei tuolla vihan aiheuttajalla ja tappelulla olisi mitään yhteistä.
Vihan tunteeni ovat johtuneet peloista, joita sisimmässäni tunsin, pelosta menettää hänet...
Voisin sanoa että, olen todellakin nyt tullut järkiini, mä menetin todella paljon! Mä en ole ollu itseni, en todellakaan ole tuollainen oikeasti! Haluaisin vain yhden mahdollisuuden, haluan näyttää hänelle oikean minäni, haluan olla hänelle hänen arvoisensa...
Voinko ikinä saada kaikkea anteeksi? Tajuaako hän ikinä etten hänelle oikeasti tahtonut pahaa? Voiko hän ikinä unohtaa tuon kaiken ja kenties rakastua siihen oikeaan minääni?
Vastaukset 17
Vanhimmat
myöhäistä. Ainakin itselläni. Kaduttaa, mutta ei voi kuin toivoa, että uusi elämän prinssi vielä odottaa jossain. Kaikki välit on poikki ja minulla kaamea ikävä.Tunnen myös, että olen itse muuttunut, mutta toisen rakkautta ei voi pakottaa. Kun se kuolee, niin se kuolee.
Iske se. Kai sä itekki tajuut et joudut tekee töitä jos sen viel haluut. Tai sit vaa itket ja valitat ja mietit miks et yrittäny
Miten mä sen noin vaan ISKEN?
Onko mulla edes mahdollisuuksia saada sitä iskettyä... jos tietäisin keinon miten toimia niin varmana toimisin :/ Toimisin vaikka se veisi aikaa...
Jos mä sitä nyt vaan meen iskee nii se ärsyyntyy enemmän!
on vaikeaa. Minuakin viedään kuin kuusnollaa. Toinen ei halua pitää yhteyttä, miten isket. Olen lähettänyt viestejä, mutta ei ole mitään järkeä. Toinen ahdistuu entisestään. Vaikka kuinka sattuu, niin olen päättänyt, että jätän rauhaan. Palaa, jos rakastaa tarpeeksi myös. Pääasia, että kerrot, että välität yhä ja jos mieli muuttuu, niin voi ottaa yhteyttä
Mulla on kans sama ongelma, paitsi olemme ainakin vielä yhdessä. Hän on vielä vihoissaan mutta uskon että antaa anteeksi. En ole tällainen oikeasti,luulen että pilsut tekee mut vihaiseksi. Yritän muuttaa itseäni etten menettäisi häntä.
Millälailla ihminen voi olla näin julma kuin minä? Haukun pienistä asioista ja loukkaan... En halua että häneen sattuu. Jos menetän hänet, menetän kaiken mitä minulla on. Parhaan ystävän, rakkaani.
Niin, en tajua miten ihminen voi niin paljon vihata ja rakastaa samaa ihmistä!
Täytyy kyllä sekin myöntää että jos olisin ollut hän, olisin jättänyt jo paljon aiemmin tälläisen minunlaisen nalkuttajan ja valittajan. :(
Miks en voinu aiemmin tajuta mitä menetän? Miks vasta nyt??? ...nyt kun on jo liian myöhäistä.
Tsemiä sulle!
mulla sama ongelma...valitan ja ärsytän miestäni kokoajan vaikka en halua..vittuilen sille turhista asioista, haukun sitä yms..vaikka en oikeasti haluais. aina kun alotan ajattelen että lopetan sen heti. olen kysynyt miten se jaksaa mua kuunnella, vastaus aina että se antaa sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja että viidenminuutin päästä oon jo ku toinen ihmenen :) kullallani on pitkä pinna..onneksi =) rakastan sitä ja olen tullut siihen tulokseen että varmaan sen takii oon nii ilkee..? ei siihen muuta syytä ole..
jätä se poika jo rauhaan. usko sanaa. jos se sanoo, että antaa olla,se myös tarkoittaa sitä. koita päästä tilanteen yli. aika parantaa, kaikki haavat. kypsy ihmisenä ja lopeta marina. omaksu uusi tyyli, älä kiusaa ihmisiä. anna heille armoa ja anna sitä itsellesikin.
..kuka olet.
Se jonka hän lopulta valitsi?
Ei hänellä ole ketään että oleppas vain hiljaa...
...koska minulla olisi todellakin ollut sanani sanottava sille psykopaattisella pettäjähuoralle, joka teki hänen elämästään helvettiä, ja vasta sitten kun kaikki oli ohi, alkoi miettimään josko itsessään olisi ollut jotain vikaa. Too late!
kenestä psykopaattisella pettäjähuorasta puhut? Tiedetään ainakin et onko se tosiaan joku meistä.
Ex miehetkin on aika petollisia, koska osa niistä puhuu perätöntä sontaa suhteen loputtua....
Minä teen tuota aivan samaa. Olen sanonut miesystävälleni, että jonakin päivänä hän ei enää jaksa minua ja jättää minut. Hän vain hokee että haluaa ola kanssani ja on varma että "kohtaukseni" loppuvat vielä, kunhan opin luottamaan hänen rakkauteensa.
Eilen illalla jätin hänet, oli niin paha ja ahdistunut olo. Halusin syliin, mutta sanoin vain rumia syytöksiä. En voi hyväksyä, että joku muu on ollut joskus hänelle rakas, ennen minua. En voi olla varma rakastaako ja haluaako hän koskaan minua niin kuin on rakastanut jotakin entistä tyttöystäväänsä.
Aamulla hän lähti. Minä soitin perään ja sovimme, että emme eroa. Hän oli niin vaisu, uupunut, ponneton. Minä kuulostin huonosti vuorosanoja lukevalta näyttelijän alulta.
Tänään olen töissä, itkenyt työhuoneessani koko päivän.
Paha olla. Miksi rakkainta pitää satuttaa.
Äitini on sanonut, että uusi suhde on edellisen laiskanläksy. Toivottavasti löydät vielä rakkaan jonka arvon ymmärrät tarpeeksi ajoissa. Tai ehkä saat vielä anteeksi, toivoisin sitä! Kuinka kauan te olitte alussa yhdessä ennen kuin ero tuli ensimmäisen kerran?
Oltiin 3kk ennen ensimmäistä "eroa"... sitten sitä eroa kestikin 2kk...
Meidän tilanne alkaa kuullostaa aika samanlaiselta kuin mitä sinulle ja poikaystävälleni on käynyt. Ollaan riidelty hirveesti melkein koko suhteemme ajan. Osasyynä on että hän oli armeijassa suurin osa ajasta, emmekä tunteneet toisiaan kauhean hyvin. Olemme nyt tapelleet hirveästi hänen aikataulusta, joka on hyvin kiireinen. Meillä on nyt suhteessa vähemmän aikaa kuin mitä meillä oli, kun hän oli armeijassa. Toivotonta! Hän ei pysty joustamaan työajoista ja ymmärrän sen. Mutta hän on aktiivinen myös urheilun puolella ja meille ei jää sen jälkeen oikeastaan aikaa yhdessäoloon.
Olen myös sellaista sorttia, että kun suutun niin huudan ja haukun. Häntä ei häiritse se huutaminen vaan haukkuminen..En pysty sanomaan mitään kauniisti, jos riidellään. Sehän on mahdotonta!? Meillä on nyt miettimisaika meneillään. Yritetään miettiä onko mitään järkeä olla yhdessä kun toisella ei tunnu olevan siihen aikaa. Tämä on vaikeeta, koska välitetään toisistamme! Mutta jos toinen ei halua panostaa, niin minun on turha yksin ylläpitää suhdetta ja sattua!
Yritän hillitä myös itseäni sillon kun riidellään. puhua eikä huutaa. Toivon, että tästä selvitään ja voidaan jatkaa. Mutta jos se tuntuu molemmista mahdottomalta, niin on parempi lopettaa ajoissa ja kunnioittaa toisen mielipidettä!
Niin minäkin olen sanonut ties mitä mitä en tarkoita... ja riitamme ovat olleen todella päättömiä! Riitamme menivät lopulta niin älyttömiksi ja niitä oli niin usein että kun pyytelin anteeksi häneltä hän ei enään uskonut sitä että olin todella pahoillani... hän oli vaan tyyliin että "joopa joo, kunhan sanoo".
Kaikki meni siihen ettei mun anteeksi pyynöillä ollut enään mitää merkitystä, eikä ne tuntunut uskottavilta... niin usein sen tein!Olen helposti suuttuvaa sorttia mutta hyvinkin pian lepyn ja todella pahoillani olen!
Ensimmäisten riitojen aikaan hän antoi anteeksi ja todella sovimme riitamme molimmin puolin... muttei enää...
Mitä teen, kun enää anteeksi pyyntökään ei auta? Suurin ongelma kai se ettei hän usko... Kuinka ihmeessä saan hänet enää uskomaan miten pahoillani oikeasti oikeasti oikeasti olen????
Hän ei suostu edes tapaamaan, eikä edes vastaamaan puheluihini! Tekstarilla jouduin anteeksi pyytämään, muttei se tainnut kovin vakuuttava olla :(
Olen jälkeenpäin myös pahoillaan et tuli taas riideltyä, mutta en ole aina väärässä. Takes two to tango, huonoissakin asioissa! Aion ottaa nyt rauhallisesti, tänäänki tuli nimittäin riideltyä...vain sillä tavalla saan oikeesti aikaa miettiä, tuleeko meidän suhteesta enää mitään. Ehkä kun en ole niin kiinni meidän suhteesta, niin hänki haluis panostaa :) väsyttää, kun riidellään jatkuvasti...ei jaksa enää. Koita olla nyt ottamatta häneen vähään aikaan yhteyttä. Anna hänelle aikaa ja tilaa...yritä itse myös ajatella muita asioita. Yritetään molemmat jaksaa!! :)