Vasta vai vihta kumpi ovensuu kyselyn

mukaisesti joidenkin mielestä on. Vai menevätkö saunaan ensin ja sitten syövät vasta. Entäs kun miksiköhän ei tullut mieleeni tehdä itse kotisimaa en nyt muista kuolemaksenikaan ketä joskus siman olevan kesällä parasta janojuomaa ja silloin totesin siten olevan. Kotikaljaa joku mainostaa no makunsa kullakin kuin tyylinsä. Minun täytyisi varmasti ryhdistäytyä kun en ole käynyt massojen mukaisesti edes olutta ja muita alkoholituotteita myyvissä terasseilla noin kolmeen vuoteen vaikka en alkoholisti olekkaan. Olen suonut itselleni lentokoneessa tarjota minimalistisen pullon punaviiniä ja hämmästelin hyvälle tuttavallani kerran jos toisenkin että " olenk saira tai jotain kun en ole kyseistä punaviiniä " tilannut. Hyvä tuttavani hymyili eikä sivistyneisyyttään taaskaan sanonut mitään kun on oivaltanut että jokaiseen minun toteamukseen kuin ajatelmaan ei tarvitse ottaa mitään kantaa.

Entäs ne kuka on paras sinappi joku sen ovat ratkaisseet, en tiedä edes minkä merkkiset sinapit siellä on laittaneet järjestykseen mutta varmasti olen sitäkin mieltä että jonossa ei ole olleet maailman parhaat sinapit. Täyssä täytyy muutenkin ryhdistätyä kun naapurini on pyytänyt kolmasti kahville ja viimeksi eilen olisi ottanut mukaansa kauppareisulle ja minä vaan annan kieltäviä vastauksiani syystä ( yksityisasiani ) Olen myös saanut lukea että saunahulluus on vallannut suomen. Ei tulisi mielenkään ahtaa itseäni minkäänlaiseen saunaan ja haistella hikisiä ja kuonanan peittäviä ihoja ja mitä kaikkia hajuja sitten massoista lähteekään saatika minikälaista saunapolitiikkaa joutuisivat korvani kuulemaan. Suomalainen hygieniataso kun säästösyistä on alhainen niin en luottaisi laudeliinoihinkaan saatika että olisin niin seurankipeä että alistuisin massatapahtumiin kun on parempaakin tekemistä.

On se ihme että joistain suomalaisista elokuvistakin sanovat kilvan olevan suuria katselijamääriä saavia. Se ei tarkoita että elokuva olisi laadukkaasti tehty eikä sitä että olisi hyvä mutta ilmeisesti asia on niinkin että monet tuhlaavat elämäänsä sosiaalipornoon kun eivät ole saaneet parempaa koulutusta vai mitä äidinkielen maisterit ja tohtorit jotka ovat ainoita jotka taitavat lauserakennelmat yms. jotta voivat ohjeistaa tosin aika typerää käytöstä kenenkään tulla yhtään ketään ohjeistamaan täällä suomen suurimalla suomi 24 miten ketäkin ja millätavalla pitää kirjoittaa kun näinkin on ollut tiedän että se olisi sama kuin antaisi verkkopankkitunnukset hämärämiehille ja naisille jotka sitten kopisivat kaiken itselleen ansaitakseen elantonsa toisten työllä sitä paljon on ihmiskauppaa jo suomesta saaneet ilmi ja varmasti lisää on tulossa huonopalkkaisia jotka eivät palkallaan tule normaalistikkaan toimeen vaan joutuvat yhteiskunnalta tukea anomaan.
063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

jukolaiox kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu