"Koiralla on koiran kuolema"

lohdutti naapurin rouva ystävätärtään, kun hänen (naapurin emännän) poikia oli puukolla tapettu.
Tämä on tullut mieleen kun olen ajatellut tätä Ison Iljetyksen, Timo Soinin, poliittista uraa. Se on vain ja ainoastaan valeiden ja tolkuttoman vihanlietsonnan tie.
"Timo" Sika "Soini" ei ole saanut mitään hyvää aikaan. Hän on lietsonut vihaa joka puolelle, politiikkoja ja "Valtaeliittiä", henkensä kaupalla paenneita "mamuja" ja kaikkea muuta yhteiskuntaa ja jopa omaan typerien, tietämättömien ja erittäin törkeästi petettyjen perussuomalaisten joukkoon hän on saanut istutettua ankaran vihan, kaunan ja kateuden.

Se kylvö on kantanut kauniin sadon. Ison Iljetyksen, Timo Soinin, entiset, tosi aika mitättömät ja Sika Soinin valeisiin uskovat uhkaavat jo toistensa tappamisella.

"Voiko ihanammin aamu enää alkaa..." Voiko Sika Soinin elämäntyön savuaville raunioille nousta oikeaa rehellistä (kansan)liikettä? Ei voi, ei eilen, ei tänään, eikä huomenna eikä koskaan.
Näin tämän Ison Iljetyksen, Timo Soinin, erään länsisuomalaisen pikkukaupungin torilla silloin kun heillä oli yksi tai kaksi kansanedustajaa. Se tosiasioiden täydellinen kieltäminen ja ankara vihan, kaunan ja kateuden lietsominen oli pääasia hänen sanomassaan. Miten joku tasapainoinen ja järkevä ihminen voi uskoa tällaiseen täydelliseen "valkoiseen pukeutuvan valheen kaapuun"?
Hänen kehonkielensä ja puheensa olivat täysin ristiriidassa.
Soitin heti eritäin hyvin tuntevalleni huipputoimittajalle Helsinkiin ka kysyin: "Kuinka paljon Timo Soini uskoo itse puhumaansa? Huipputoimittaja oli hetken hiljaa ja sanoi: "Hyvä kysymys.... niin tyhmä hän ei voi olla kun mitä puhuu..?

Iso Iljetys, Timo Soini, on saanut vain pahaa aikaan kaikkialla missä on liikkunut ja mitä on tehnyt. Ainoa vähäkään kunniallinen teko on oman erittäin epäisänmaallisen luomuksensa Perussuomalais-puolueen tuhoaminen!
SE ON HYVÄ SE!

21

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokkoomus

      Ei asiasta voi oikeammin kirjoittaa!
      Totta joka sana.

    • "Sitä saa mitä tilaa" sanoi Iso Iljetys.
      Hän on nimitellyt mitä törkeimmin kaikkea mitä on kierosilmillään nähnyt.
      Iso Iljetys on haalinut puolueensa mitä typerimmät ja yksisilmäiset vihan, kaunan ja kateuden saastuttamat typerykset ja ainoa mitä Iso Iljetys voi antaa on vihan, kaunan ja kateuden lietsontaa ilman totuuden häivääkään.
      Iso Iljetys, Timo Juhani Soini, sai Perussuomalaisten puoluekokouksessa juuri sitä mitä tilasi.
      Iso Iljetys, Timo Juhani Soini on tehnyt enemmän Isänmaallemme hallaa kun kukaan muu suomalainen, kepulaisia huomioon ottamatta.
      Kuunnelkaa oikea Osmium 76 puhuu.

      • Jussin_oppivuodet

        Missä on herran omat näytöt?

        Huutelet täällä kuin sulla ei olisi leukaa ollenkaan, mutta unohdat mainita millä meriiteillä nostat itsesi kriitikon asemaan.


      • Mikä ei kirjoituksessani pidä paikkaansa?


      • S24uomlaineN
        osmium1 kirjoitti:

        Mikä ei kirjoituksessani pidä paikkaansa?

        Helpompi sanoa mikä pitää paikkansa: ei mikään.
        Tiedätkö, että sinun ininälläsi ei ole mitään merkitystä?


      • HULLUJENHUONEELLETUULEE

        No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • HULLUJENHUONEELLETUULEE

        No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • HULLUJENHUONEELLETUULEE

        No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • huhuuhullujenh

        No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • HEPSKUKKU

        No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • HEPSKUKKU

        No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • oskariomenank

        No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • oskariomenank

        No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • No, mites siellä hullujen huoneella tuulee?
        Sinä se jatkat ankarASSA RYSSÄNKIIMASSA, VAI MITÄ?


      • S24uomlaineN kirjoitti:

        Helpompi sanoa mikä pitää paikkansa: ei mikään.
        Tiedätkö, että sinun ininälläsi ei ole mitään merkitystä?

        Puolue kuitenkin hajosi, vai onko siellä hullujen huoneella toinen käsitys?


      • Jussin_oppivuodet kirjoitti:

        Missä on herran omat näytöt?

        Huutelet täällä kuin sulla ei olisi leukaa ollenkaan, mutta unohdat mainita millä meriiteillä nostat itsesi kriitikon asemaan.

        Entä sinä itse? Etkö vieläkään näe totuutta, tai edes osaa siitä?


    • Lunttila

      Soinilaiset toimivat todella miehekkäästi, jättivät joukoistaan nämä älykääpiöt riekkuvat juntit. Mielenkiintoista tässä on se, että Halla- Aho itse on korkeasti kouluttautunut akateeminen ihminen ja puolueensa rivijäsenet taas äärimmäisiä junttitallaajia, on siinä asetelma. Milloin nämä nyt vielä "mestariaan" palvovat hoksaavat, että samainen mestari ei arvosta heitä käytöstä poistetun pennin vertaa?

      • Jussin_oppivuodet

        Nää tyypit äänesti puheenjohtajasta, kuulostaa aika hurjalta.


    • Soini_ulos

      Kun itsensä pettää, niin mitä jää jäljelle, kysyi Timo Soini?
      Vastaus on: PETTURI

      Perussuomalaisten puheenjohtajuudesta viikonloppuna luopunut Timo Soini kirjoitti verkkosivuillaan vielä 10 päivää sitten loikkareista kavaltajana.
      – Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä, Soini muotoili ”plokissaan”.

      Tuolloin vielä perussuomalaisten puheenjohtajana toiminut Timo Soini kritisoi kirjoituksessaan etenkin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen juttua, jossa hänen kerrottiin pitäneen ”uusien kaverien arvoja antikristillisinä”.

      • Niin. Taitaa olla ainut totuus oman luomuksensa hävittäjälle. Isolle Iljetykselle, Timo Soinille


      • AABB. Antsee noston


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      602
      2154
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      20
      1032
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      897
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      81
      802
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      742
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe