Välit poikki lopullisesti..

Tarinani on lyhyt, raadollinen mutta tosi. Lapsuutemme oli mitä parhaina, keskiluokkaisesta kodista jossa oli rakkautta ja yhteenkuuluvuutta. Kaikki alkoi pirstaloitua kun isämme kuoli ollessani teini-ikäinen, muutos entiseen oli väistämätön. Siinä tuli uudet isäpuoli ehdokkaat esiin sekä sisarusten kamppailu äitimme suosiosta. Lopulta kävi kuten siinä sitten lopulta sattuu käymään nuorimmaisesta tuli suosikki. Tämä nuorimmainen nautti tilanteesta ottaen oikeuksia olla etuoikeuttu. Aikaa kului, välien ollessa täysin olemattomat oli aika yrittää solmia suhteita sisarusten väleille, paremmiksi niin että ne olisivat edes jonkinlaiset. Mutta mitä tämä rakastettu nuorimmainen tekikään, hän jota kaikki rakastivat, huolehtivat hänestä hänen ollessaan nuorimmainen leikeissämme, hänestä tuli vihainen mies etenkin meitä muita sisaruksia kohtaan. Hän aloitti myyräntyön, loukkasi ja vainosi omia sisaruksiaan jakaen välillä tappotuomioita ja jyrkkiä näkemyksiään toisten vajavaisuuksista, tarkoitus ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, tarkoitus oli nöyryyttää, loukata ja vahingoittaa. Vihan alkulähde oli epäselvä, paitsi tietenkin tältä nuorimmaiselta joka vihaa ylläpiti syitä kertomatta. Edes kuoleman tapaukset eivät saaneet vihaa laantumaan, päinvastoin. Jossain elämänvaiheessa asiasta saimme lausuntoja koskien nuorimmaisemme käytöstä, murrosiän persoonallisuushäiriä, sisarusten välinen viha syndrooma tai mielialanhäiriö. Mikään näistä ei oikein täysin sopivalta tuntunut. Nyt välit ovat olleet poikki nuorimmaiseemme lähes kaksikymmentä vuotta, hänen toivomuksestaan kukaan sisaruksistamme ei ole ottanut häneen yhteyttä mikä on ollut hänen toiveensa, mutta silti tämä nuorimmainen aika ajoin viestittää viestejään joiden tarkoitus on selvästi loukata ja jatkaa vihanpitoa. Kaikkein absurdeinta asiassa on että tämä nuorimmainen on ottanut marttyyrin viittaa kertomalla ympärillään oleville harvoille tutuilleen että hänet on jätetty syrjään ja sorsittu kaikista sukulaisten tekemisistä, loukattu ja paneteltu keksimällä valheita aivan syyttä. Aivan tarkkaan ottaen tiedämme että jokainen meistä on rakastanut häntä valmiina aloittamaan kaiken puhtaalta pöydältä, mutta vihanpito ei ole hänen puoleltaan sitä sallinut. Tilanteemme on nyt se että tässä elämässä ei sisarukset tule samaan pöytään enää koskaan istumaan. Onkohan kenelläkään vastaavia kokemuksia, olemme joskus miettineet että mitähän nuorimmaisemme mielessä oikein liikkuu kun edes elämämme ehtoopuolella viha vaan kasvaa, kaikki olemme kuitenkin jo miltei eläke ikäisiä. Mikäli nuorimmaisellamme olisi mielenterveysongelmia, luulisi että niitä olisi selvitelty ja mistä välirikot johtuu. Mainittakoon että nuorimmaisemme tulee toimeen työyhteisössään pitäen kulissia yllä, hänen vihansa kohdistuu vain hänen lähiomaisiin. Elämä on liian lyhyt vihanpitoon, mutta tässä tilanteessa emme muutakaan voi kuin kärsiä ja pitää etäisyyttä .