Minun pitäisi olla tyytyväinen elämääni, koska minulla on rakastava aviomies ja alan työpaikka (työskentelen henkilökohtaisena avustajana). Jotenkin kaikki aamut ovat vaikeita. Yleensä, kun nousen ylös ja alan petaamaan sänkyä, kurkkuun nousee limaa ja sitten se on pakko käydä "oksentamassa" pois. Somacia syön joskus, muuten en osaa sanoa mistä kyseinen reaktio johtuu. Joskus limaa ei tule ollenkaan. Mietin, voiko esimerkiksi stressi vaikuttaa tähän ja myös se, että ajattelen liikaa tulevaisuutta? Mieheni on puhunut jo kauan lapsen hankkimisesta (olemme jo molemmat 34-vuotiaita), mutta minua jotenkin askarruttaa äidiksi tulo. Poden jo nyt huonoa omaatuntoa kehostani (olen selvästi ylipainoinen enkä viihdy kehossani) ja tiedän, että liikunta ja säännöllinen ruokavalio auttavat asiaan. En pysty rentoutumaan ja päivät kulkevat kuin sumussa. Olen jatkuvasti väsynyt, vaikka nukun hyvin. Ihmisjoukot ovat yhtäkkiä alkaneet ahdistaa ja muutenkin kaikki sosiaaliset tilanteet pelottavat. Pelkään, että mokaan jotenkin ja sitten kaikki tuijottavat ja nauravat minulle. Mokata saa ja nauraa myös, sen tiedän. Tykkään ulkoilla, valokuvata ja kirjoittaa. MInulla on muutama ystävä, jolle voi onneksi puhua. Eilen ystäväni mies nukkui pois ja siitä nousi taas sellainen tunne, että mitä jos omalle miehelleni sattuisi jotain, niin selviäisinkö siitä? Jos meillä olisi lapsi, jaksaisinko hänen kanssaan yksin kotona? Olen yrittänyt mennä päivä kerrallaan ja se on auttanut jonkin verran. Mikä auttaisi?
Vastaukset 1
- fdhg
Sulla tulee limaa kurkusta
joskus ei tule limaa kurkusta
mietit stressikö vaikuttaa
olet väsynyt
vähän ahdistaa
onko sulla jotain todellisia ongelmia ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS682073Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.14861Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52766Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43692- 43661
- 47624
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35574- 49550
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546