Usein kumppanin etsinnässä vaikuttaa se mitä toinen tekee tai on tehnyt, kuten harrastukset, koulutus, työ yms. vaikkeivat nuo asiat todellisuudessa kerro tai määrittele millainen ihminen on. Vaikkei tuota välttämättä tunnusteta vaan käytetään kliseitä kuten miten halutaan harrastaa yhdessä yms., mutta siihenhän on kaverit. Miksei riitä vain se millainen toinen on ihmisenä, sehän on kuitenkin hyvän parisuhteen ydin?
Miksei toinen riitä ihmisenä?
juubajuuub
37615
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Ei ihmisten tarvitsekaan harrastaa samoja asioita, mutta toisen harrastusten tulee kuitenkin olla sellaisia, että niitä jollakin tasolla ymmärtää tai edes sietää. Vegaanitypykkä tuskin haluaa seurustella metsästävän miehen kanssa, vaikka tämä kuinka olisi kiva ihminen. Samoja ongelmia voi tulla myös työkuvioiden suhteen, sillä esim. totaalikieltäytyjä mies tuskin on kiinnostunut naisesta, joka havittelee uraa armeijasta.
On asioita, jotka ovat ratkaisevia ja on asioita, joista kysellään sen vuoksi, että halutaan tietää ihmisestä jotain. Lopulta se, että ihminen kertoo harrastuksestaan, miksi tykkää siitä ja mitä se antaa hänelle, kertoo hänestä enemmän kuin jos hän sanoisi vaan että "olen kiva, luotettava ja uskollinen". Ja kyllä tietysti kiinnostuksen kohteet kertovat jotain ihmisestä - jos itse on vaikka kirjafriikki, saattaa innostua kun toinenkin on. Kun keskustellaan molemmille tärkeistä asioista, keskustelusta tulee intensiivinen ja syvällinen, ja sen myötä huomaa myös, jos toisen huumorintaju, keskustelutaidot, yms osuvat yksiin omien kanssa. Lopultahan kanssakäyminen on moniulotteinen tapahtuma, jossa keskustelunaiheet ovat vain yksi osa ja niiden kautta päästään oikeasti tutustumaan. Ja elämänarvot kertovat kyllä ihan suoraan siitä, millainen se ihminen on.
Tuskinpa kukaan aikuinen ihminen valitsee kumppani sillä perusteella, että tämä tykkää kahvakuulasta tai antaa pakit siksi, että toinen tykkääkin koripallosta eikä kahvakuulasta. Mutta kukaan ei riitä vain siksi, että on toinen ihminen. Kyllä siinä toisessa ihmisessä täytyy olla jotain, mikä sopii yhteen oman persoonan kanssa.
Esim. ei minusta ole välttämätöntä harrastaa yhdessä. On ihan ok, että molemmilla on omat kaverit ja omat harrastukset. Mutta olisihan se ihan kiva, että voi kumppaninkin kanssa tehdä edes jotain yhdessä. Kovin pitkään ei jaksa sellaista suhdetta, joka perustuu vaan siihen, että nukutaan ja paneskellaan yhdessä, mutta keskustelukin jo tökkii. Tai itse asiassa se ei riitä edes siihen asti, että päästäisiin sänkyyn asti ;) Näin ainakin minun kohdallani ja veikkaanpa, että niin on aika monen muunkin kohdalla.
Kaikessa ei tarvitse olla samanlainen. On myös kiehtovaa, kun toisella on jotain ihan omia juttuja, jotka ovat erilaisia. Se, että tehdään asioita välillä erikseen, antaa suhteessa tilaa hengittää ja tekee hyvää parisuhteelle ja seksielämällekin.
Mutta miksi sitten kumppanin etsinnässä saattavat vaikuttaa mainitut seikat? Niin, jollain lailla täytyy rajata. Joku haluaa ehdottomasti urheilullisen kumppanin, ja hänellä on siihen oikeus. Itse painottaisin elämänarvoja ja ajatusmaailmaa, mutta toki ilahtuisin ja kiinnostuisin enemmän, jos toinen tykkäisi niistä asioista, jotka ovat minullekin todella tärkeitä. Suurin osa ei halua hakea ihan ketä vaan - ja itse asiassa aika moni ei edes vastaa ilmoituksiin, joista ei saa yhtään käsitystä, millainen toinen tyyppi on ja mitä hän hakee.
Mutta kuitenkin toisesta ihmisestä voi pitää ja välittää vaikkei olisikaan mitään yhteistä. Siis tottakai jos ääripäät lyödään yhteen voi syntyä konflikteja, niitähän nyt voi syntyä vaikka ihmiset olisivat samanlaisiakin, tai sitten ei ja molemmat löytävät jotain uutta.
Tottakai+voi.+Moni+esim.+kokee+ettei+heillä+ole+mitään+yhteistä+sisaruksen+tai+vanhemman+kanssa,+mutta+silti+pitävät+ja+välittävät+heistä.
Harmi, ettei mulla ole tulostinta.
Sun jutut tekis mieli aina tulostaa, ja pistää seinälle.
Ihan uskomatonta viisautta joka viestissä..
Samaa mieltä. Kaikilla ei ole ehkä taitoa kiteyttää asioita yhtä hyvin, mutta olisi suotavaa että useampikin olisi yhtä vilpitön kirjoituksissaan.
Mun mielestäni jo lähtökohta sille että etsitään kumppania, on täysin väärä. Ymmärrän sen että ihminen tunnistaa kaipaavansa elämäänsä kumppanin, mutta kumppanin etsiminen on ihan yhtä höpöä kuin alkaisit kiertelemään katuja päivä toisensa perään vain etsiäksesi itsellesi uusia ystäviä.
Mielestäni yhteensopivuus toisen ihmisen kanssa pitää sisällään vetovoimaa jota ei voi ohittaa, sen vain tajuaa että se on tässä. Mikäli me keskitymme aktiivisesti kumppanin etsintään, me alamme näkemään sopivia kumppaneita sielläkin missä niitä ei ole.
Sulla on lapset jo tehtynä ja sukua on jatkettu. Ajattelisitko samoin jos olet nuori mies, että väliäkö sillä tuleeko jälkikasvua lainkaan, kunhan löytyy sellainen nainen jonka kanssa voi olla ihan oma itsensä?
"Mun mielestäni jo lähtökohta sille että etsitään kumppania, on täysin väärä. Ymmärrän sen että ihminen tunnistaa kaipaavansa elämäänsä kumppanin, mutta kumppanin etsiminen on ihan yhtä höpöä kuin alkaisit kiertelemään katuja päivä toisensa perään vain etsiäksesi itsellesi uusia ystäviä.
Mielestäni yhteensopivuus toisen ihmisen kanssa pitää sisällään vetovoimaa jota ei voi ohittaa, sen vain tajuaa että se on tässä. Mikäli me keskitymme aktiivisesti kumppanin etsintään, me alamme näkemään sopivia kumppaneita sielläkin missä niitä ei ole. "
Tämä on sinänsä aika totta ja olen samaa mieltä.
Kyllähän nuorena etsitään panoja, mutta kynnys alkaa suhteeseen on ehkä jopa korkeammalla kuin vanhempana.
Lukaisin tässä taannoin pikaisesti jutun tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisten tyytyväisyys kumppaniin vaihtelee sen mukaan, paljonko niitä treffikumppaneita oli kun valintaa tehtiin. Mitä enemmän treffikumppaneita, sen todennäköisemmin valintaa ei osata arvostaa.
Mun mielestäni juuri se epätoivoinen etsiminen pilaa mahdollisuudet tutustua oikeasti ihmisiin.
Minustakin on iso ero siinä, onko etsityn ihmisen tarkoitus olla myös kumppani parinkymmenen vuoden projektiin jossa tehdään ihmiskokeita (kutsutaan myös kasvattamiseksi). Vaatimukset ilman lapsia on sikäli matalampia että kumppanit voivat "ottaa" toisistaan vain ne puolet, jotka varmasti tekevät elämästä parempaa. Mitään ei ole pakko.
Aikalailla samaa mieltä. Tuo " Mikäli me keskitymme aktiivisesti kumppanin etsintään, me alamme näkemään sopivia kumppaneita sielläkin missä niitä ei ole. " todellakin taitaa pitää paikkansa, ihminen peilaa toiveitaan ja unelmiaan löytöihinsä ja pettyy toistuvasti kun ne ei täydellisesti täytykään siinä kumppaniksi ajatellussa.
Noin muuten veikkaan että kumppanin löytämisen vaikeus on suoraan suhteessa yleiseen elintasoon, nykyään kun ihmiset pärjää itsekseenkin ihan mukavasti ei ole mitään pakkoa lähteä kokeilemaan muita kuin täydelliseksi jo lähdössä katsottavia suhteita. Itselläkin aika iso kynnys olisi lähteä vääntämään mihinkään parisuhteeseen vähänkään epäsopivan kanssa kun omillani pärjään paremmin eikä tarvitse draamailla, esittää jotain mitä ei ole, luoda uraa tai muutenkaan päteä missään mitenkään kun itselleni kyllä riitän.
Kun tuota lähipiiriä katsoo, niin varsinkin kakkoskierroksella olijoista saa sellaisen kuvan että on hakemalla haettu elämänkumppani itselle.
Osalla tietenkin kakkoskierroskin toimii, mutta se lienee keskimäärin epätyydyttävämpää kuin se eka rakkaus.
Joo, joskus kävin katsomassa yhtä asuntoa mitä kauppasi hemmo joka oli kertomansa ostanut sen alle vuosi aiemmin erottuaan ja sillä hetkellä sitten sillä oli kiire saada sitä kaupaksi kun oli uuden naisystävänsä kanssa muuttamassa yhteen. Minun kävi vähän sääliksi sitä tyyppiä kun sen olemuksesta välittyi jonkinlainen epätoivo, saattoi siltä lipsahtaa jotain "pakko" sanaakin siinä. Ihmetytti että juuri kun heppu on saanut asiansa kuntoon niin pitää jo työntää päätä uuteen silmukkaan kun jos olisi vaan pärjäillyt itsekseen ei olisi ollut mitään hätää.
Joissakin tapauksissa suhteeseen heittäytyminen heti eron jälkeen on vain keino todistella sitä että elämä jatkuu eikä ero kirpaise yhtään. Aina se ero ei tietenkään kirpaisekaan.
Itse en kuitenkaan lähtisi suhteeseen joka olisi vain suhde suhteen takia. Valitettavasti noita näkee, jopa lähipiirissäni.
Siinä kun on se, että nuo mitä tekee tai mitä on tehnyt kertovat siitä, millainen tuo kumppaniehdokas on ihmisenä paljon tehokkaammin kuin mitkä tahansa muut sanat..
Urheiluharrastukset kertovat ihmisen olevan liikunnallinen. Työ siivoojana kertoo, että ei ole kovin kunnianhimoinen.
Ei siis se mitä toinen sanoo, vaan se mitä hän tekee.
Kertooko urheilullisuus muka hyvinkin millainen on ihmisenä? Tai ettei ole kunnianhimoinen jos esimerkiksi menestyneen firman toimitusjohtaja lähtee oravanpyörästä ja alkaa ajamaan taksia? Aloituksessahan just sanottiin miten monille merkkaa toisen tekemiset enemmän kuin millainen on.
Nuo nyt olivat vain esimerkkejä ja poikkeuksia löytyy aina.
Tiedät itsekin, että ihminen ei ole vain ihminen, vaan se on tekijöidensä summa. Ja noit tekijöitä ovat koulutus, ammatti, harrastukset, lapsuus, jne.
Olen raiskaaja ja sarjamurhaaja, kysyn aina samaa treffeillä samaa. Tavataanko?
Tavis naisille ei riitä tavis mies. On se perkele kumma kun vaaditaan enemmän mitä itsellä on. Katsokaa naiset peilistä naamaanne niin huomatte että ette ole miehiä paremman näköisiä.
Kyllähän jokainen meistä riittää ihmisenä.
Mutta kun sen kumppanin ei tule riittää ”vain” ihmisenä, vaan riittää nimenomaan kumppanina ja se on paljon vaikeampaa se. Ei kaikkien kanssa 1 1 ole enemmän kuin osiensa summa, ja juuri tätä logiikan ylittävää matematiikkaa kumppanuuden kummaltakin osapuolelta vaaditaan.
Kyllähän harrastukset ja työkin jo antaa osviittaa esimerkiksi siitä miten paljon kumppani on menossa. Joku työ ja harrastus ottaa enemmä aikaa, kuin toinen jne. Mutta se määrittääkö se suhteen onnistumisen tai yhteen sopimisen on asia erikseen.
Lähinnä sen, mitä on valmis jaksamaan ja millä ehdoin. Joku YK joukkojen sotilas ei kovin usein kotona ole. Urheilijalla samoin saattaa olla paljon reissuja jne. Tai julkisuus, onko valmis julkkiksen elämään?
Onhan sillä vähän väliä miten se toisen elämä ja mielenkiinnon kohteet rakentuu. :)
Haluan parhaan mahdollisen elämän. Joku kokematon ätmi ei sitä minulle pysty tarjoamaan. Seurani on hyvää ja arvokasta joten miehen pitääkin tehdä elämästäni hyvää. Raha on tärkeää mutta ei tärkein ja miehen ulkonäkö. Mikään resupekka ei kelpaa joka ei osaa pukeutua ja miehen pitää olla töissä sillä ilman rahaa ei ole kunnon elämää. 4000 euron kk palkka miehellä pitää olla. Jos mies pihtaa rahaa niin ei sellaisella mitään tee, yhdessä oleminen tarkoittaa että sitä antaa toiselle kaiken rakkauden takia.
4000 euroa ei ole mikään erityisen hyvä palkka, joten ensi kerralla kannattaa hioa vähän tarkemmin kun laadit provoa.
.. Joillekin näin on, jos "rakkauden määrä" on YhtäKuin "pinnallisen" (status, resurssit yms.) hyödyn määrä.. ;P
.. Eli "rakastan" sinua, koska Tarvitsen Sinua.. ;P.. Jotain Syvempää se on silloin, jos/kun se menee ToisinPäin.. Eli Tarvitsen Sinua, koska Rakastan Sinua.. ;P
"harrastukset, koulutus, työ yms. vaikkeivat nuo asiat todellisuudessa kerro tai määrittele millainen ihminen on. "
Kyllähän ne kertoo paljon siitä millainen ihminen on/on ollut ja vain uskoontulo voi muuttaa käytöstä.
Esim siivoojilla on usein huono itsetunto koska he eivät usko saavansa mieluisampaa työtä.
"Esim siivoojilla on usein huono itsetunto koska he eivät usko saavansa mieluisampaa työtä."
anteeksi mutta, minä ainakin pidän työstäni enkä usko _löytäväni_ tämän mieluisampaa jopia itselleni. työ on mukavan itsenäistä ja tykkään kun saan tehdä käsilläni, välillä melkein koko kropallani, fyysistä ja raskastakin työtä. jos joutuisin vain koko päivän istumaan jossain toimistokopperossa tietokoneen äärellä kuolisin tylsyyteen.
ja mitä siihen tuossa ylempänä mainittuun kunnianhimottomuuteen tulee, niin miksi kaikkien edes pitäisi apinana pyrkiä aina vain ylemmälle ja ylemmälle oksalle?
mut tietty kun parinvalinnasta tässä oli kyse, jos itte on kunnianhimoinen ja aina sinne latvaoksiin asti pyrkivä, niin ei kai sitten välttämättä näe yhteistä tyypin kanssa jolle työ on työtä ja joka tekee sitä vain elääkseen, eikä toisinpäin.
en itekkään usko et (jos olisin sinkku ja haku päällä) kokisin omimmakseni jotain uraohjusta jonka täytyy aina pyrkiä eteenpäin, aina vain saavuttaa enemmän ja enemmän, Valtaa, Statusta, URAA SAATANA!!! (oho..)
nej tack, mää käyn viikot siivoomassa ja viikonloput kuopsuttelen mökin kasvimaalla ja istuskelen puoliskon kanssa portailla.
.. Hyvin Puhuttu Siellä Edessä.. ;D
.. Siis Murtsiahan mä tarkoitin.. En Klikannut näemmä oikeasta kohtaa.. ;P
Minusta taas siivoojat on ammattikuntana helkkarin tärkeitä. Miettikääs mimmonen sikala tää maailma olis, jos ei olis niitä jotka antaa ittestään puhtaudelle, siisteydelle ja viihtyisyydelle.
Siivoojalla voi olla kunnianhimoa vaikka kuinka, ammatissakaan ei pärjää laiskat vätykset.
Ihmiset vähän liikaa tuijottaa nykyään siihen mitä tekee/on tekevinään työkseen. Minusta tavallaan aika sairasta kun eletään muka hyvinvointiyhteiskunnassa jossa kyllä pitäisi jommallakummalla varaa olla vaikka ilman työtäkin eikä sen pitäisi parisuhteen tilaan juurikaan vaikuttaa. Mutta vaikuttaahan se koska naisten hypergamia, miehen pitää näin hyvinvoivalla 2000-luvulla olla entien historiassaan työssä/urassa kiinni jotta se olisi "jotain" ja siis hyväksyttävää parisuhdemateriaalia. Hypergamiset horot ei vaan ota sitä huomioon että pätkätyöyhteiskunnassa se hienokin ura boi katketa melkeinpä ykskaks, entäs sitten? Suuresta päälliköstä tuleekin ykskaks työtön ja mitä suurempi päällikkö se oli sitä vaikeampi sen on löytää vastaavaa tilalle, väistämätön nöyrtyminen ja statuksenlasku edessä.
Olen aloituksen kanssa liki päinvastaista mieltä. Minua naisissa kiehtoo ja on aina kiehtonut itseni vastakohta, Siispä minulla ei ole ikinä oikeastaan ollut naisystävää joka olisi kaltaiseni, vaan he ovat omanneet jotain sellaista jonka minä olen sivuuttanut elämässäni.
On ollut punkkari, tanssija, taiteellinen, eläinrakas ja tunteellisia ihmisiä. Sen sijaan analyyttisiä urakeskeisiä naisystäviä minulla ei ollut yhtäkään. Elikä väittäisin että ensisijaisesti kumppanissa katson kuitenkin ihmistä. En tosin ole ikinä etsinyt kumppania, joten jos sen tekisin, voisin analyyttisenä ihmisenä sortua toimimaan kuten aloittaja kirjoitti, luullen sen takaavan hyvän lopputuloksen.
Ihmisen perusminä merkkaa paljon, jos on tuulella käypä, mielipiteet vaihtuu sekä valehtelee, niin eipä sellaisen ihmisen kanssa oikein mitään seurustelusuhdetta voi alkaa tai ainakin sellainen päättyy helposti, kun ne valheet paljastuu. Sosiaaliset taidot merkitsee myös paljon, miten sitä yhdessä tullaan toimeen, osata riidelläkin asioista sekä sopia, antaa tilaa ja huomioida toisensa. Kumpaisellakin on se oma elämä, joka on vain sovitettava yhteen, jos halutaan yhdessä mennä eteenpäin.
" jos on tuulella käypä, mielipiteet vaihtuu sekä valehtelee, niin eipä sellaisen ihmisen kanssa oikein mitään seurustelusuhdetta voi alkaa"
.. Hyvin Puhuttu.. Ja näitähän Riittää.. Liittyy vahvasti Egoistisuuden/Itsekkyyden Määrään ja Laatuun.. ;P
Jos arvot on saman tyyppisiä, niin varmaan silloin onnistuu erilaisenkin ihmisen kanssa. Vaikkapa se, että hyväksyy toisen erilaisuuden. Joku näkee joissain erilaisuuksissa sellaisen vian jota ei voi sietää, toinen taas voi kestään sen... nää on niin yksilöllisiä juttuja, mitkä osuu jonkun kanssa sillä tavalla yhteen, että epäsuhtakin onnistuu.
Mua aina mietityttää mun liikuntaharrastukseni ja niiden hyväksyminen. Näytän joidenkin mielestä aika hyvältä ja se valitettavasti kiinnostaa, mutta sitten ei enää ymmärretä sitä että sillä ei ole mulle merkitystä ja että se millä on, on se liikunta. Siihen menee aikaa se sama kun joku vahtaa televisiota, mutta se on liikaa aika monelle. Siitä mun ajastani ollaan tavallaan mustasukkaisia. Ja se on paha, kun kivan pepun muodon takaa löytyy valtavat voimat. Ruuan kanssa tulee myös helposti pidemmän päälle ongelmaa, jos toinen ei harrasta liikkumista - eines ei ole ruokaa. Lisäksi mun pitää syödä todella paljon, sitäkin on vahdittu kun voin kuulemma lihoa. Mitä sitten? ;)
Muuten on aika sama, mitä toinen tekee työkseen. Se, että pystyy keskustelemaan asioista ja vastapuoli omaa edes jonkin tasoisen yleissivistyksen ja perusjärjen jolla voi erottaa valeuutisen oikeasta, on paljon tärkeämpää.
Sitten ihan se ihmisen kohtaaminen. Kaikkien kanssa ei vaan tunnu hyvältä enää hetken päästä, vaikka aluksi tuntuiskin. Homma voi tosiaan kylmetä kasaan ihan itsekseen. Ihmisenä riittää, mutta ei kumppanina.
Ongelmia on tullut myös siksi, ettei toisella ole mitään tekemistä vapaa-ajallaan. Odotetaan siis siltä kumppanilta viihdykettä harmaaseen arkeen, täyttämään niitä tyhjiä hetkiä. Mulla on kuitenkin oma elämä ihan mallillaan, harrastuksia ja töitä, kavereita... Tällä ikää pitäisi olla kaikilla omakin elämä. Tuosta syntyvä epätasapaino kumppaneiden välillä on aika hankala soviteltava.