Pitkäaikainen parisuhteeni on mitä ilmeisemmin päättymässä. Minä tein kaikkeni suhteen eteen, sillä olisin tosissani halunnut suhteen toimivan, sillä rakastan miestäni suunnattomasti.
Mieheni on nyt kuitenkin kyllästynyt minuun ja hänen on kuulema paha olla kanssani. Tänään selvisi myös että hänellä on ollut jonkinlaista peliä jonkun toisen naisen kanssa.
Mieheni on valehdellut minulle aika paljon tässä suhteessa ja olenkin miettinyt että ehkä parempi näin. Että voin kai paremmankin miehen saada, joka kohtelee minua hyvin eikä puuhastele selkäni takana.
En tiedä onko ero edessä, mutta kai se on. Pahalta tuntuu ja tuntuu että elämässäni ei ole enää mitään jäljellä. Mies oli minun elämäni.
Miten selviän ja miten te eronnet/jätetyt olette selvinneet?
minä olen 20v. ja mieheni 28. Yhdessä olemme olleet reilut 4v.
Mieheni on nyt kuitenkin kyllästynyt minuun ja hänen on kuulema paha olla kanssani. Tänään selvisi myös että hänellä on ollut jonkinlaista peliä jonkun toisen naisen kanssa.
Mieheni on valehdellut minulle aika paljon tässä suhteessa ja olenkin miettinyt että ehkä parempi näin. Että voin kai paremmankin miehen saada, joka kohtelee minua hyvin eikä puuhastele selkäni takana.
En tiedä onko ero edessä, mutta kai se on. Pahalta tuntuu ja tuntuu että elämässäni ei ole enää mitään jäljellä. Mies oli minun elämäni.
Miten selviän ja miten te eronnet/jätetyt olette selvinneet?
minä olen 20v. ja mieheni 28. Yhdessä olemme olleet reilut 4v.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ethän sinä voi noin heikoilla olla että "mies oli elämäsi" !
Ota nyt hyvä tyttö järki käteen ja elä itsellesi!
Tottakai ero tuskaa tuo, normaaliahan se on mutta asennemuutos olisi kuitenkin paikallaan.
Ethän sinä voi toiselle elää!
Ei hänkään elä sinulle !
Eikä kukaan koskaan.
Tai...siis tarkoitan ettei terve ja tasapainoinen suhde saa olla kiinni roikkumista,
tai toisen vuoksi elämistä.
Mukava, ja tärkeäkin lisä se parisuhde on muttei se saisi itse tarkoitus olla.
Selviät kyllä. Onhan maailmassa paljon pahempiakin asioita tapahtunut.
Ette ole naimisissa eikä lapsia ?
Sattuu aikansa, mutta kyllä se siitä.
Asenne muutos ! :)
Toi oli kyllä nyt sellasta skeidaa, luulen kyl että kaikki tietää että ilman miestä voi elää, mutta kyllä se siltä tuntuu, siis ettei vois, kun on monia vuosia oltu jo yhessä..ja toinen pamauttaa päin namaa et nyt tulee ero..varsinkin jos aikasemmin ei oo ollu puhettakaan!
Ja yks juttu viel, miehet: Puhukaa!
niin meidän kaikkien elämä helpottuu.. tarkoitan nyt et puhukaa ongelmista jo silloin kun niille voi vielä jotain tehdä!
Joopa joo. Totta on mitä sanoit.Jokainen tietysti sen tietää, ja yllätyslähtöä ei varmasti ole helppo käsitellä.
Mieheni joutui kokemaan minun "yllättävän häipymiseni" , -juuri puhumattomuuden vuoksi.
kun kerran vuosikausia keskustelua yrittää rakentaa, eikä sitä ikinä synny,
on otettava omat ohjat käsiin ja tehtävä ratkaisu.
Viimeisen puolivuotta kärsin ja seuraavaksi jo pakkasinkin tavarani.
JOS olisi kerrankin puhunut 7-yhteisen vuotemme aikana, asioille olisi KAI voinut jotain tehdäkin.
Vaan ei. Eikä lähtöni ollut yhden päivän keksintö, jona puhumaton mieheni sitä pitää.
-Aivan siis. PUHUKAA PUHUKAA PUHUKAA!!!!!
Itse olen suht.samanlaisessa tilanteessa ja voin
sanoa että tuska tulee olemaan vielä pahempaa kun ero
on konkreettisesti käsillä.Erityisen tuskaliaaksi asian tekee se jos selviää että miehelläsi on menossa
tosiaan jotain peliä jonkun toisen kanssa.
En osaa antaa muuta neuvoa kuin että itke kun siltä tuntuu.Huuda kun siltä tuntuu, jos haluat vihata niin vihaa.Päästä kaikki se raivo ja suru ulos, jos et pysty sitä tekemään nyt, niin vaikka sitten kun olette eronneet.Kipu silti jää asumaan, eikä siitä
pääse eroon kuin ajan myötä.Joillakin siinä kestää
kuukausi joillakin vuosia.
Omaan tilanteeseeni antaa jotain lohtua miehen
hyvä tuntemus, tiedän että hänellä on peliä toisen
naisen kanssa.Itseasiassa tunnen molemmat aika
hyvin, kunnon klassinen petos-kaavio.Koska tunnen
miehen niin hyvin, niin tiedän ettei hänen tulevakaan seurustelusuhteensa tule kestämään
kovin pitkään.Miehillä, jotka eivät halua sitoutua (mennä kihloihin tai avioon) tuntuu tulevan
sellainen pelästyminen/kyllästyminen viimeistään 4-5 vuoden vaiheilla.Ei siinä auta muu kuin pitää hatustansa kiinni ja keräillä sydämen sirpaleet sitten lattialta kun mies karkaa.
Jaksamista, meille kaikille :)
ja vihaa. Kyllä eroaminen on syvältä. Siihen ei mitenkään pysty valmistautumaan, vaikka yhdessä lopputulokseen tultiin. Nyt kuitenkin on käynyt niin, että minun sydämeni itkee ikävää. Ja rakkautta riittää, mutta ikinä en enää saa mahdollisuutta yrittää korjata asioita.Elämä opettaa rankalla kädellä. Eikä ihania asioita vielä niin selvästi näe, enemmänkin pelottaa....
Elämä voittaa. Nyt tekee kipeetä ja kestää kauan - vuosiakin - ennenkuin pääset asiasta ehkä yli mutta muutaman vuoden päästä huomaat että ero olikin hyväksi. Sanotaan että kun yksi ovi sulkeutuu jossain aukeaa toinen. Itse kadun näinä päivinä kaikkia niitä kyyneleitä joita olen kahden suhteen lopumisen takia elämässäni itkenyt ja kärsinyt henkisesti. Ei ne jälkeenpäin tunnu enää sen arvoisilta.Kun miehelläsi on vielä toinen nainen kuvioissa niin anna mennä. Mies oli sinun elämäsi nyt etsit oman elämäsi.
Jaksamista. Olen itsekin eronnut vasta kolmisen viikkoa sitten ja kipeetä tekee. Vuoroin vaihtelee vihan ja kaipauksen tunteet. Olen siitä onnellisessa asemassa että minulla on monia älyttömän ihania ystäviä, joille olen voinut pahaa oloani purkaa. Eniten ainakin minua on helpottanut se että olen voinut puhua, puhua ja puhua aina vaan. Varmaan samat asiat on tullu sanottuun miljoonaan kertaan, mutta sillä on vaan ihmeellinen parantava vaikutus. Lisäksi on helpottanut kuulla muiden kokemuksia erosta ja miten muut ovat selvinneet. Ikävä tosiasia vaan tuntuu olevan, että pahasta olosta ei ole oikotietä, aika on ainut asia mikä parantaa.
Minulla tuore ero tunteissa työn alla. Tämä on 4. päivä, joten alkutaipaleella olen. Toki, olen jo pidemmän aikaa tehnyt salaa mielessäni surutyötä kun aavistin ettei kuukausien seurustelusuhteesta ole toivoa enempään. Tähän on ollut syynä myös miehen pelin pitäminen muiden naisten kanssa. Minä olin se joka lopulta vihelsi pelin poikki. En tarvitse tuollaista miestä johon ei voi luottaa. Kerran petturi, aina petturi. Eron jälkeisiin tunteisiin auttaa aika... Se on armelias, kun sitä osaa käyttää hyväksi. Itke, kun itkettää, huuda kun tuntuu että tuska repii sisintäsi, naura kun naurattaa ja ennenkaikkea puhu ystävillesi. Ei sen väliä vaikka toistat samoja asioita uudestaan ja uudestaan... tärkeintä on että saat uusia näkemyksiä asialle. Yksi hyvä keino on ikävän ja katkeroituneen tunteiden välimaastossa kirjoittaa kirje exälle. En suosittele lähettämään sitä mutta kirjoittaminen ja tunteiden purkaminen paperille on hyvä keino.
Voimia sinulle ja meille kaikille eronneille!!!
TikTakin sanoin niinkuin eräs ystäväni minua lohdutti: "Hei me heilutaan, mutta ei kaaduta..."
Itsellänikin ero tuore juttu ja kyllä tää kipeetä tekee, mutta tiedän että vielä se jonain päivänä helpottaa. Minulla on suurimpana ongelmana se kun miesystäväni oli niin kova valehtelija ja itse tunnen kuin hän olisi vain hyväksikäyttänyt minua ja esittänyt kaiken sen kun kertoi välittävän jne...hän on luultavasti patologinen valehtelija ja minun on saatava itseni ymmärtämään se, että ei ole minun asia edes yrittää ymmärtää häntä, kunhan saisin oman pääni vapaaksi näistä ajatuksista niin olisi paljon helpompaa, mutta unohtaminen ei ole helppoa. Olen onnekas että minulla on rakkaita ystäviä, jotka päivästä toiseen jaksavat kuunnella huoliani ja jokainen uusi päivä on aavistuksen helpompi aloittaa kuin eilinen. Tsemppiä kaikille, ei katkeroiduta vaan hymyillään läpi kyynelten.
Minua ahdistaa niin kovasti että tuntuu ettei mikään helpota. Kiitos kaikille viesteistänne, mukava huomata etten ole yksin.
Mieheni lohduttaa minua sillä, että todennäköisesti än vielä jonain päivänä palaa luokseni. En tiedä pitäisikö minun olla onnellinen tuosta vai ei.
Mieheni ei siis varsinaisesti pettänyt minua. Hän on soitellut/tekstaillut yms. yhden naisen kanssa. Eivät he ole edes nähneet.
Eilen juteltiin miehen kanssa ja sovittiin että aina pidetään yhteyksiä eikä ikinä toisiamme unohdeta.
Suru on vaan niin suurta.
Minun paras lääke on "katse eteenpäin". Anna aikaa omille asioille mitä olet aina halunnut tehdä. Jos on harrastuksia ne auttaa. Kyllä se elämä siitä lähtee "juoksemaan" vaikka ei aluksi ketään "muuta" voi vakavasti ottaa. En ainakaan minä 10 vuoden seurustelun jälkeen. Sulla on kavereita. Toivottavasti? Käy niiden luona. Ne tykkää ku sä oot enemmän "kuvioissa".
En todellakaan osaa sanoa miten tuollaisesta selviää. Olen just kokenut tismalleen samanlaisen jutun. Kuusi vuotta yhdessä, joista neljä asuttu yhdessä ja oltu kihloissa ja nyt mies on hänen omien sanojensa mukaan "Syvästi rakastunut toiseen naiseen "
Hän vain pamautti tämän vasten kasvojani, koska halusi kerrankin olla rehellinen. Myös hän on melko paljon valehdellut ja jättänyt kertomatta asioita suhteemme aikana, mutta juuri tässä hän halusi olla rehellinen. Tätä oli jatkunut jo muutama kuukausi. Olin toki huomannut, että joku mättää. Petipuuhat olivat olemattomia ja muutenkin pientä kränää oli ollut. Oli muutenkin rankka syksy, töitä painoin paljon ja vaan sen takia, että hän saisi toteuttaa kirjallista työtään.
Saatoin olla 16 tuntisia työpäiviä ja totta kai en jaksanut muuta kuin kaatua rättiväsyneenä vuoteeseen kotiin tultuani. No nämä pitkät kotoa poissaoloni olivat vain avanneet häneele sauman pelehtiä toisen naisen kanssa ihan rauhassa.
Sattuu niin saatanasti. Kaikkeni tein rakkautemme eteen ja hän vain olikin nämä kuusi vuotta käyttänyt minua hyväkseen.