Saksa: 75 % pakolaisista ei työllisty

Saksan pakolais- ja kotouttamisministeri Aydan Özoğuz on huolestunut pakolaisten työllistymisestä. Kolme neöjästä pakolaisesta ei tule työllistymään seuraavan viiden vuoden aikana. Suurin osa ei ilmeisesti työllisty seuraavan 10 vuoden aikana.

Saksan työmarkkinoilla on nyt noin puoli miljoonaa työtä etsivää pakolaista.

Pakolaisten työllistymisen esteenä on sekä kielitaidon puute että olematon koulutus.

Tässä ei substanssina on mitään uutta. Ekonomisti Hans-Werner Sinn varoitti jo heti kriisin alettua, että pakolaiset käyvät Saksan veronmaksajille hyvin kalliiksi, koska eivät työllisty. Uutta on sse, että rouva Merkelin kabinetin jäsen myöntää Sinnin väittämän olevan totta. Merkelin takki on kääntynyt: pakolaiset ovat rasite, ei aarre.
5142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ajatellaanhan nyt ihan maalaisjärjellä: Jos on kielitaidoton, mutta edes normaalijärkinen, kykenevä oppimaan (työtehtävän ja ajan kuluessa kielen), on jonkinlaiset mahdollisuudet työllistyä, mutta kielitaidoton oppimiskyvytön idiootti ei työllisty koskaan. Ei tarvitse kovin pitkälle ajatuskuviota jatkaa, kun selkenee, että valtaosa tänne hallitsemattomana virtana vyöryvästä porukasta kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

Äänestä
  • Täytyy olla aikamoinen idiootti, ettei näe tätä jo ennalta. Tai poliitikko.

    Äänestä

Täytyy+muistaa+sekin,+että+sitten+kun+se+pieni+osa+työllistyykin,+niin+suuri+osa+sellaisiin+töihin,+joita+ei+ole+nettohyötyä+Saksalle.+Kuten+mamutussektorille+vastaanottamaan+seuraavia+valtaosin+työttömiksi+päätyviä+mamuaaltoja+tai+minijobeihin,+joiden+tuottavuus+alhaisempaa+kuin+työntekijän+yhteiskunnalta+saamat+edut.Mamujen+työlisyyttäkään+ei+siis+voi+verrata+suoraan+kantiksiin,+sillä+mamuilla+on+keskimäärin+huomattavasti+pienemmät+palkat+eli+pienempi+tuottavuus+sekä+alat+ovat+usein+yhteiskunnalle+hyödyttömiä,+kuten+nuo+mamutussektorin+työt.+Eli+jos+kantisten+työllisyysaste+on+jotain+70%,+niin+mamuilla+sen+pitäisi+nousta+pitkälle+päälle+100%:n+ennen+kuin+heistä+olisi+paikkaamaan+kestävyysvajetta+ja+valtion+budjettia.+Noh,+myönnän,+ei+ole+tarkkaan+laskettu+ja+tieteellinen+väite,+mutta+saattaapa+osua+oikeaan+kuitenkin..Mutta+kyllä+se+päivänsäde+lopulta+risukasaankin+paistaa,+Lieksassa+on+nimittäin+jo+9+vuoden+maassaolon+jälkeen+eräs+lahjakkaimmista+somaleista+työllistynyt+kunnanvaltuustoon+ja+mikä+parasta,+hän+työllistää+myös+yhden+(vähintään)+tulkin,+sillä+hän+on+keskittynyt+maassaolovuosiensa+ajan+poliittisen+uransa+rakentamiseen,+joten+aikaa+kielenopiskelulle+ei+ole+jäänyt.Veikkaan+tulkin+tulevan+Helsingistä+jokaiseen+kunnavaltuuston+kokoukseen,+joten+pelkästään+matkoihin+menee+aina+yksi+työpäivä+ja+työllistäväthän+nekin+joko+VR:ää+tai+taksia.+Työllisyysvaikutus+on+siis+huima+ja+kaikki+tuo+raha+maksetaan+kotimaassa+oleskeleville+toimijoille,+joten+kansantalous+saa+tästä+kovan+boostin!

Äänestä

Tuo Aydan on muuten turkkilainen sosiaalidemokraattinainen, eli pahinta mahdollista laatua mokuttajana. Ja sellaisenkin aivokoppaan jostain vilahtanut ripaus päivänvaloa? Sitä odotellessa, että meilläkin Nussima ymmärtäisi edes tuon verran.

Äänestä

Suomessa tähän kohtaa kuuluisi suvaitseca huuto: ei ihmishengellä ole hintaa!! No sillä on. Yhden terveen nuoren miehen kotoseudultaan Saksaan suuntautuneen kulkuprosressin hinnalla olisi sitä kotoseudun oikeasti vainottua auttanut kummasti. Siellä kotoseudulla. Järjetöntä puuhaa, Ongelmien juurisyihin ei kiinnitetä mitään huomiota

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Faktaapeliin-666 kirjoitti:

Saksan pakolais- ja kotouttamisministeri Aydan Özoğuz on huolestunut pakolaisten työllistymisestä. Kolme neöjästä pakolaisesta ei tule työllistymään seuraavan viiden vuoden aikana. Suurin osa ei ilmeisesti työllisty seuraavan 10 vuoden aikana.

Saksan työmarkkinoilla on nyt noin puoli miljoonaa työtä etsivää pakolaista.

Pakolaisten työllistymisen esteenä on sekä kielitaidon puute että olematon koulutus.

Tässä ei substanssina on mitään uutta. Ekonomisti Hans-Werner Sinn varoitti jo heti kriisin alettua, että pakolaiset käyvät Saksan veronmaksajille hyvin kalliiksi, koska eivät työllisty. Uutta on sse, että rouva Merkelin kabinetin jäsen myöntää Sinnin väittämän olevan totta. Merkelin takki on kääntynyt: pakolaiset ovat rasite, ei aarre.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu