loukusta.
Ensimmäinen roleksi tuottaa iloa vähän aikaa, sitten se ei enää tunnukaan miltään. Täytyy hankkia toinen tai vaihtaa kalliimpaan. Kellot muuttuvat koko ajan kalliimmiksi ja mauttomammiksi jos vain rahaa riittää. Tämä tie ei johda mihinkään.
Sitten kun lopulta tajuaa hypätä umpikujasta pois ranteessa on jälleen 20 euron muovinen casio ja kaikki muu on myyty pois. Viisaampi ei ole koskaan edes lähtenyt hullutukseen mukaan. Materia ei tuo ihmiselle pysyvää onnea.
Kelloharrastus hyvä esimerkki materialismin
29
1607
Vastaukset
- voiMiksiOletDorka
Kun ei asiasta mitään ymmärrä, niin kannattasi olla hiljaa ettei munaa itseään. No Suolessahan voi huudella tyhmyyksiä ihan nimettömänä ilman kirjautumista ja se kyllä näkyy.
- seiko5
Ehkäpä dorka onkin se joka luulee että hänen ranteessaan oleva henkilöauton hintainen kello on oikeasti sen arvoinen.
- aloituksessapointtia
Aloituksessa on kieltämättä oikeasti pointti kohdallaan. Kelloharrastus muuttuu järjettömäksi siinä vaiheessa kun ostetaan kymmenien tuhansien eurojen hintaisia Rolexeja pelkästään arvokellostatuksen tai pröystäilyn ilosta.
Itse olen pitänyt järjen päässäni ja hintakaton sille mitä ostan. Haluan jokaisella ostamallani kellolla olevan jokin tietty kytkös esimerkiksi johonkin hyvään tv-sarjaan, hahmoon tai omaan lapsuuteeni 1980-luvulla. Tai sitten kello on muutoin silmääni miellyttävä joten ostan sen.
Se on ihan totta siis, että kelloharrastus voi lähteä pahasti lapasesta kun hinnat alkavat nousta uuden henkilöauton hintaluokkaan ja kyse on vain rannekellosta. Järki käteen siis kelloharrastuksessakin.- RolsRouce
Kellot eivät ole pillu magneetteja vaan velaton oma asunto
- MitäHähNyt
RolsRouce kirjoitti:
Kellot eivät ole pillu magneetteja vaan velaton oma asunto
Kello on velaton oma asunto?
- amatööritVaietkaa
Hyvä arvokello maksaa paljon rahaa, mutta ei se ole kallis.
- järkevä_kannanotto
http://pjarvinen.blogspot.fi/2013/04/mihin-rannekelloa-tarvitaan.html
Petteri Järvinen kirjoittaa blogissaan, että elämä ilman rannekelloa on ylellisyyttä ja luksusta. Se että voi elää ilman minuuttiaikataulua on paljon arvokkaampaa kuin rolex tai älykello.- timexonpop
"Se, ettei tarvitse tuijottaa kokoajan kelloa, on ylellisyyttä ja luksusta"
Petteri Järvinen ei ole ihan ymmärtänyt rannekellon tarkoitusta;)
Järvinen on ilmeisesti liittynyt siihen valtavaan massaan joka tuijottaa kädessään olevaa levyä kokoajan eli 24/7. - hyvin_ymmärtää
"Petteri Järvinen ei ole ihan ymmärtänyt rannekellon tarkoitusta"
Järvinen on käyttänyt rannekelloa 90-luvun loppupuolelle asti - siis kauan ennen kuin sinä olet edes syntynyt, ja aivan varmasti tietää sinua paremmin mitä rannekellot ovat ja mihin niitä tarvitaan - ja milloin niitä vastaavasti ei ole tarpeellista pitää ranteessa.
90-luvun jälkeen Järvinen lopetti rannekellon käytön, kun siitä oli tullut pelkkä tarpeeton turhake ja riesa: "Luovuin rannekellosta ja lankapuhelimesta jo viime vuosituhannella, enkä ole kaivannut kumpaakaan takaisin." - voi_tylsyys
hyvin_ymmärtää kirjoitti:
"Petteri Järvinen ei ole ihan ymmärtänyt rannekellon tarkoitusta"
Järvinen on käyttänyt rannekelloa 90-luvun loppupuolelle asti - siis kauan ennen kuin sinä olet edes syntynyt, ja aivan varmasti tietää sinua paremmin mitä rannekellot ovat ja mihin niitä tarvitaan - ja milloin niitä vastaavasti ei ole tarpeellista pitää ranteessa.
90-luvun jälkeen Järvinen lopetti rannekellon käytön, kun siitä oli tullut pelkkä tarpeeton turhake ja riesa: "Luovuin rannekellosta ja lankapuhelimesta jo viime vuosituhannella, enkä ole kaivannut kumpaakaan takaisin."Onnittelut, vuoden lattein kommentti.
- köyhätSelittää
Hienoja nämä idiootit jotka etsivät netistä jonkun kirjoituksia ja perustavat ajatuksensa ja provonsa niiden pohjalle. Makuasioita, näkemyseroja ja katsantokulmia löytyy vaikka kuinka ja myös monen eri "viisaan" sanomana. Yleensä persaukisilla on pakottava tarve keksiä hyviä ja fiksuja perusteluja sille ettei ole oikeasti varaa ostaa haavelimaansa arvokelloa tai muuta parempaa asiaa kuin peruskura.
- kyseessä_pakkomielle
"ettei ole oikeasti varaa ostaa haavelimaansa arvokelloa"
Kelloja käyttämättömät henkilöt harvemmin haaveilevat kelloista. Ei ole omituista kellofiksaatiota eikä tunne tarvitsevansa rannekellon käyttämistä. Rahan puutteesta ei ole kyse - esim. Järvinen on 5-kymppinen toimitusjohtaja jonka tulot ovat HS:n verokoneessa 800 000 €. Valtaosa keskituloisista suomalaismiehistä vastaavasti ei tunne tarvitsevansa rannekelloja.
Kellohaaveilijat yleensä jo käyttävät jonkinlaista kelloa mutta haaveilevat vielä kalliimmasta kellosta. Jos on ostanut tonnin kellon niin haaveilee 5 tonnin kellosta, jonka jälkeen haaveilee 20 tonnin kellosta jne. Vastaavan fiksaation voi kehittää mihin tahansa asioihin, ja käyttää 10 000 € kuussa esim. hiustenhoitoon (kuten Ranskan pääministeri Francois Hollande) eikä lopputulos ole yhtään sen hienompi kuin 30€ kuukausibudjetillakaan. Tavalliset taakse kammatut hiukset.
Varmaankin kykenet ymmärtämään että ko. hepulla on aika omituinen hiusfiksaatio - mutta ihan yhtä outo on tuo sinun kellofiksaatio, jota normaalit ihmiset voivat vain ihmetellä ja pitää täysin absurdina hullun hommana. - hulluja_on_monenlaisia
https://en.wikipedia.org/wiki/Salaries_of_elected_offices_in_France
Hollande (Ranskan edellinen presidentti, nyt jo pari kuukautta eläkkeellä) sai palkkaa 21 194,52 € kuussa, ja siitä on puolet käyttänyt parturiin. Siis pelkkään hiustenleikkaukseen, sen sijaan että olisi vaikka säästänyt autoihin, huvipurteen tai kesähuviloihin yms - varmasti hollandea kaduttaa, jos tulee jälkeenpäin ajatelleeksi miten paljon rahaa on tuhlannut pelkkään parturiin.
Ransakn presidentillä lisäksi on joitakin etuja kuten henkilökohtainen autonkuljettaja ja auto, mutta hiustenleikkuu ja henkilökohtainen parturi ei kuulu presidentin työsuhde-etuihin.
- hankiPätevyys
Voihan wattu mitä jonninjoutavia kusipäitä täällä onkaan vänkäämässä jostain parturoinnista ja jostain Järvisen tekemisistä. Kuinka tyhmä pitää olla jos elämänsä ja juttunsa perustaa joihinkin satunnaisiin juttuihin ymmärtämättä asioita yhtään m itään. Taidat olla oikeasti syrjäytynyt ja siksi köyhä ja kateellinen.
- fiksuimmat_lopettaneet
Järvisen blogiartikkeli on hyvä lähtökohta asialliselle keskustelulle rannekellojen täydellisestä tarpeettomuudesta nykyisin. Lähdeviitteillä perustellut argumentit yleensä muutenkin ovat parempia kuin hatusta vedetyt ns. ad hoc väitteet.
Sinulla selvästi mitään asia-argumentteja ei ole, miksi pitäisi jatkaa täysin turhiksi käyneiden rannekellojen käyttöä. Kaikki fiksummat tyypit ovat kellon käytön jo vuosia sitten lopettaneet, ja jäljelle on jäänyt tuollaisia ihmeellisen sekavia kellotoopeja. - kuinkaNolopoikaOletkaan
Tuolla linjalla lähes kaikki asiat voidaan määritellä turhiksi ja tyhmiksi.
Lähes kaikki fiksut, lukeneet ja tärkeät ihmiset pitävät rannekelloa ja tämä on fakta.
Mikä riivahenki ajaa sinua väittelemään asiasta josta et ole tietoinen, etkä oikein ymmärrä? Jos yksittäinen "viisas" kertoo jotain, niin sinä kouluttamaton ja sivistymätön nappaat koukun poskeesi ja yrität esittää fiksumpaa kuin mihin resurssisi riittää, niin noloa. - fiksuimmat_lopettaneet
"Tuolla linjalla lähes kaikki asiat voidaan määritellä turhiksi ja tyhmiksi."
Tekniikan kehitys nimenomaan on tehnyt useista vähän vanhemmista tarvikkeista tarpeettomia ja typeriä siihen käyttöön mihin niitä aikanaan on käytetty, mm. CP/M ja MS-DOS tietokoneet, filmikamera, kuvaputki-tv, c-kasetti, lankapuhelimet. Myös kännykkä korvaa ison kasan muitakin tarvikkeita joita vielä 90-luvulla piti kuljettaa laukussa tai taskussa aina mukana, kuten kartat, sanelukone, kasettisoitin, muistivihko, taskukello. Myös rannekellot ovat käyneet tarpeettomiksi eikä niiden mukana kuljetus ole välttämätöntä kuten vielä 90-luvulla.
"Lähes kaikki fiksut, lukeneet ja tärkeät ihmiset pitävät rannekelloa ja tämä on fakta."
Kaikki fiksut henkilöt ovat kyllä kelloa käyttäneet (joko tasku- tai ranne-) vielä 70-, 80- ja 90-luvullakin, eikä kukaan kiistä etteivätkö ne olleet aikanaan mitä tarpeellisimpia tarvikkeita.
Nykyisin rannekellon käyttö sen sijaan kertoo käyttäjän olevan reppana tai vanhuudenhöperö, tipahtanut kärryiltä ja jämähtänyt menneille vuosikymmenille. Kykenemätön oppimaan uutta ja pysymään perässä yhteiskunnan muuttuessa ja tekniikan kehittyessä. - kyl_se_siit
fiksuimmat_lopettaneet kirjoitti:
"Tuolla linjalla lähes kaikki asiat voidaan määritellä turhiksi ja tyhmiksi."
Tekniikan kehitys nimenomaan on tehnyt useista vähän vanhemmista tarvikkeista tarpeettomia ja typeriä siihen käyttöön mihin niitä aikanaan on käytetty, mm. CP/M ja MS-DOS tietokoneet, filmikamera, kuvaputki-tv, c-kasetti, lankapuhelimet. Myös kännykkä korvaa ison kasan muitakin tarvikkeita joita vielä 90-luvulla piti kuljettaa laukussa tai taskussa aina mukana, kuten kartat, sanelukone, kasettisoitin, muistivihko, taskukello. Myös rannekellot ovat käyneet tarpeettomiksi eikä niiden mukana kuljetus ole välttämätöntä kuten vielä 90-luvulla.
"Lähes kaikki fiksut, lukeneet ja tärkeät ihmiset pitävät rannekelloa ja tämä on fakta."
Kaikki fiksut henkilöt ovat kyllä kelloa käyttäneet (joko tasku- tai ranne-) vielä 70-, 80- ja 90-luvullakin, eikä kukaan kiistä etteivätkö ne olleet aikanaan mitä tarpeellisimpia tarvikkeita.
Nykyisin rannekellon käyttö sen sijaan kertoo käyttäjän olevan reppana tai vanhuudenhöperö, tipahtanut kärryiltä ja jämähtänyt menneille vuosikymmenille. Kykenemätön oppimaan uutta ja pysymään perässä yhteiskunnan muuttuessa ja tekniikan kehittyessä.Tämä purkaus kertoo lähettäjän olevan typerä kakara.
- turhaElämäSinulla
fiksuimmat_lopettaneet kirjoitti:
"Tuolla linjalla lähes kaikki asiat voidaan määritellä turhiksi ja tyhmiksi."
Tekniikan kehitys nimenomaan on tehnyt useista vähän vanhemmista tarvikkeista tarpeettomia ja typeriä siihen käyttöön mihin niitä aikanaan on käytetty, mm. CP/M ja MS-DOS tietokoneet, filmikamera, kuvaputki-tv, c-kasetti, lankapuhelimet. Myös kännykkä korvaa ison kasan muitakin tarvikkeita joita vielä 90-luvulla piti kuljettaa laukussa tai taskussa aina mukana, kuten kartat, sanelukone, kasettisoitin, muistivihko, taskukello. Myös rannekellot ovat käyneet tarpeettomiksi eikä niiden mukana kuljetus ole välttämätöntä kuten vielä 90-luvulla.
"Lähes kaikki fiksut, lukeneet ja tärkeät ihmiset pitävät rannekelloa ja tämä on fakta."
Kaikki fiksut henkilöt ovat kyllä kelloa käyttäneet (joko tasku- tai ranne-) vielä 70-, 80- ja 90-luvullakin, eikä kukaan kiistä etteivätkö ne olleet aikanaan mitä tarpeellisimpia tarvikkeita.
Nykyisin rannekellon käyttö sen sijaan kertoo käyttäjän olevan reppana tai vanhuudenhöperö, tipahtanut kärryiltä ja jämähtänyt menneille vuosikymmenille. Kykenemätön oppimaan uutta ja pysymään perässä yhteiskunnan muuttuessa ja tekniikan kehittyessä.Et siis tiedä ja tunne koko asiaa, mutta pakottava ahdistus painaa mielen sekaisin ja provoilemaan Suolen kulttuuripalstoille.
Voisit jo lopettaa kusipäiset juttusi ja keskityä itsesi kehittämiseen ja pyrkiä selväpäiseksi.
- jalaa1
Itelle kello on ainoastaan väline, mistä näkee ajan. Se ei merkkaa mulle yhtään sen enempää. Kyse on ehkä tottumuksesta, kun kelloa on tullut pidettyä ranteessa ala-asteelta lähtien. Mitään high end kelloa en ole koskaan omistanut, ja enkä edes haluaisi. Vituttaisi liikaa, jos onnistuisi sellaisen hävittämään/rikkomaan. Nyt kellon asian ajaa Polar FT7 sykemittari. Siitä näen kaiken tarvittavan kellonajan, päivän, kuukauden ja vuoden.
Keskustelun sisältö täällä on suht naurettavaa, kun porukka on, kuin tulisilla hiilillä jos joku esittää mielipiteen, mikä ei satukkaan yksiin oman kanssa.- halpaonhyvä
Itsekin ajattelen kellon vain välineenä joka näyttää ajan ja päivän. Käytän päivittäisenä kellona Casio G-Shockia ja toisinaan vapaa-aikanani sitten myös Timexin kenttäkelloa. Paria sataa enempää en kellosta ole halukas maksamaan. Kellon ainoa oikea funktio on näyttää aika ja päivämäärä ja sekin on plussaa jos kellossa on päiväys, kaikissa kelloissa ei ole päivyriä. En tule ostamaan mitään ns high end-kelloa mikäli sillä tarkoitetaan Rolexin hintaluokan turhakkeita. Jos ja kun ostan seuraavan harrastekellon niin sekin on pramgmaattinen kenttäkellon joka on kehitetty kestämään oikeasti rymyämistä.
- sivistysJaKoulutusÄly
Mistähän johtuu kun ns. parempien ja koulutettujen perheiden nuorisolla on enenemässä määrin makaanisia arvokelloja ranteissaan ja duunariperheiden syrjäutyneillä älynjättiläisillä ei?
- kallisonturhaa
Höpö höpö. Mekaanisten arvokellojen pyynti laskee kuin lehmän häntä. Ihmisillä on yhä useammin halpahallien markettikello ranteessaan tai sitten parin sadan euron peruskvartsikello ilman bling blingiä. Kalliille kelloille ei ole enää kysyntää. Erilaiset urheilukellot monipuolisin toiminnoin yleistyvät vauhdilla ja ovat poikkeuksetta digitaalisia.
- kalliitMyyvätHyvinMeillä
Juu maailmalaajuisesti laskua on ollut, mutta meillä on mekaaninen kello kovassa nosteessa ja sitä tukevat myös lulukellojen lisääntyminen, sillä ne toimivat porttina oikeisiin kelloihin.
- turhaamuotia
kalliitMyyvätHyvinMeillä kirjoitti:
Juu maailmalaajuisesti laskua on ollut, mutta meillä on mekaaninen kello kovassa nosteessa ja sitä tukevat myös lulukellojen lisääntyminen, sillä ne toimivat porttina oikeisiin kelloihin.
Sitten kyse on hetkellisestä muotioikusta jolla ei ole mitään väliä. Itse en aio muotivirtoja seurata, en osta mekaanista kelloa koskaan. Tavallinen aina luotettava kvartsikello riittää vallan hyvin. Enkä ole nähnyt ystäväpiirissäni kenelläkään mitään arvokelloja vaan kaikilla on tavalliset peruskellot ja korkeintaan joku Guessin merkkikello käytössään.
Seuraava kello jonka ostan on Seikon kenttäkello hintaluokassa 200 euroa.
- jo-yli-50-v
En ole koskaan omistanut ensimmäistäkään rannekelloa ja olen ylpeä siitä.
- Mdda
Kelloharrastus on laaja käsite, muutaman kympin tai satasen mekaanisia kelloja on tarjolla lähes jokaisella kirppiksellä nykyään. Minusta siinä ei ole materialismia, koska ne ovat aika pieniä ja helposti säilytettäviä, lisäksi niiden korjaaminen on mielenkiintoista puuhaa, varaosia saa aika hyvin, eivätkä maksa maltaita. Tämä koskee myös arvokelloja, kummatkaan eivät saastuta tai tuhlaa luonnonvaroja.
- eimaterialismille
En minäkään sanoisi omaa kelloharrastuneisuuttani mitenkään materialistiseksi enkä ole edes laittanut tolkuttomia summia ikinä kelloon. Olen ostanut halvimmillaan 14 euron kellon (Casio F-91W) ja kalleimmillaan 320 euron kellon (Seiko SKX007), kaikki muut ovat olleen tuolta väliltä hintahaitarin ääripäitä. En kutsuisi itseäni "pahaksi porvariksi". Casiota nyt lähinnä olen ostellut silloin kun halvan muovikellon olen ostanut ja olenpa jopa jakanut kavereillenikin Casion kelloja poiskin kokoelmastani sitä mukaa kun olen todennut etten tarvitse tiettyä kellomallia enää.
Nyt ei ole kuin kaksi käyttökelloa enää ja se riittää, toinen on Seiko SKX007 ja sitten työtehtäviin on Casio G-Shock.
- Ennemmän.on.enemmän
>Materia ei tuo ihmiselle pysyvää onnea
Kelle tuo kelle ei. Kyllä ainakin itselle tuo onnea lihava pankkitili ja laadukas hyvä kello. Mistään rimpulasta tai vielä kauheampi ajatus: puhelimesta en viitsi aikaa ja kuukauden päivää katsoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802809Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2951626Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461527- 871371
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011349Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2999Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832