Kike Elomaa loikkasi takaisi Perussuomalaisiin

39421
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kikelle tervetuloa!

2Äänestä
  • Seteliselkärankainen?

    Äänestä

Kike on idiootti, olisi saanut jäädä petturijoukkoon, ei tuota turhaketta kukaan jäänyt kaipaamaan. Surkimus joka kyllä putoaa vuoden 2019 vaaleissa. Katsokaa joku hänen haastattelu, ei tuo nainen pelaa täydellä pakalla, doping tehnyt hänestä aivokääpiön.

Äänestä
  • Eihän tuo Kike penaalin terävin kynä ole mutta eikö demokratiaan kuulu että debiileillä ja imbesilleillä on ihan oma edustajansa? Kyllä vähämielisetkin kuuluvat kansaan ja heillä on oikeus äänestää!

    Äänestä

  • Eiköhän tuo Kike teidät älykkyydessä voita mennen tullen.
    Kikellä on selkärankaa uskaltaa sanoa , että oli vääräs. Aika rohkea.
    Ei jäänyt odottamaan palkkiovirkaa( Mäntylä) vaan samoi , että äänestäjiään mietti, että on pettänyt heitä, jos alkaa tekemään erilaista politiikkaa kuin on luvannut.

    1Äänestä

  • Katso tuon akan haastatteluja, ei todellakaan ole älykäs, ei edes normaalilla älyllä varustettu vaan tyhmä kuin saapas. Persujen ryhmässä on jo yksi idiootti, Teukka Hakkarainen, ei sinne toista tarvita.

    Äänestä

Luki gallupit ja heti mieli muuttui kuin Suomen kesäsää. Kuka tätä tuuliviiriä muka äänestäisi??

Äänestä
  • Jos/kun seuraava gallup näyttää "Siniselle Vaihtoehdolle" parempia lukuja tämä tuuliviiri taas loikkaa. Kevääseen 2019 on pitkä aika, monta kertaa ehtii loikata. Edustaja Elomaa on vitsi, huono vitsi.

    Äänestä

  • Kike.on.vitsi kirjoitti:

    Jos/kun seuraava gallup näyttää "Siniselle Vaihtoehdolle" parempia lukuja tämä tuuliviiri taas loikkaa. Kevääseen 2019 on pitkä aika, monta kertaa ehtii loikata. Edustaja Elomaa on vitsi, huono vitsi.

    Kiken isää kutsitiin aikoinaan kolmiloikkaajaksi juuri tuosta syystä että loikkasi 3 kertaa 2 puolueen välillä.

    Äänestä

  • No niin sitä pitää, Kike jatkaa isänsä viitoittamalla tiellä, varmaan laittaa vielä paremmaksi. Kyllä Kike ehtii vielä pari kertaa loikata, eduskuntavaalit kun on vasta huhtikuussa 2019.

    Äänestä

Tämä piti arvata. Muuttuiko persut siis yhtään miksikään? En luota tällaisiin tuuliviireihin. Jos hän havaitsi että sittiäisillä ei ole tulevaisuutta, hän palasi sen takia, ei aatteen? Sama kähmintäkö jatkuu? Juuri tällaisen takia olen äärimmäisen epäluuloinen.

Äänestä

Tärkeintä meille ovat äänestäjät!

Me olemme moniarvoinen ja ihmisarvoa kunnioittava puolue.

Suhtaudumme varovaisesti vapaaseen maahanmuuttoon ja Euroopan unioniin.

Timo Soini on kokoomukselaisempi kuin paavi itse!

Hyvässä puolueessa on kaikenlaisia ihmisiä, ja kaikenlaiset ihmiset myös äänestävät.

1Äänestä

Kike ja Keke, 1980-luvun alkupuolen suuret suomalaiset. Keke myös eduskuntaan, tietysti perussuomalaisiin tai ehkä Sininen vaihtoehto?

Tässä tribuutti yhdelle kaikkien aikojen suurimmalle suomalaiselle Keijo "Keke" Rosbergillle: https://www.youtube.com/watch?v=tGY38EwJwq8

Äänestä
  • Kukahan sen Keijo Rosbergin nimikkopolun teki sinne puistoon(?) tjsp... Siinä oli kaunis laattakin, jossa teksti "Keijo Rosbergin polku - K.R Pathway" tjsp.
    Se varmaan poistettiin kaupungin taholta, kun oli sillai "laiton", mutta jännää ideointia...

    1Äänestä

Tunteet edellä kun tehdään äkkikäännöksiä näin käy, järki tulee sitten perässä ja katuma.
Tuleekohan takaisin muitakin, aika näyttää, Halla-ahon ennustus taitaa alkaa käydä toteen, loikkareiden tie ei ole ollut ruusuinen.

1Äänestä

Jos Kike on tosissaan, niin kiitokset hänelle hyvästä ratkaisusta! On selvää että sininen tulevaisuus on vain Soinin ja hallituksen bluffi, jolla ei ole mitään tulevaisuutta seuraavien vaalien jälkeen!

1Äänestä

Eipä ihmetytä ei sillä kauniiden ihmisten kykypuolueen ja Lestakyrvän koplarikepuleiden hopearaha-Soinin kanssa masinoimassa smurffipuolueessa ei ole tulevaisuutta yhdelläkään poliitikolla.

1Äänestä

No on hänellä sitten omatunto. Aika harvinaista niissä piireissä.

1Äänestä
  • Luontaisen luopiuden maksimointia.
    E herunut kulttuuri- ja urheiluministerin pestiä Kikelle. No eipä sitten muuta kun leukaa rintaan ja anteeksi pyydellen peruSkäenpesään takaisin ja kohti uusia pettymyksiä.

    Äänestä

No ei tuo nahistunut omena noita perSukoriin jääneitä mätiä omenia enää voi ainakaan pilata.

Äänestä

Ikäisekseen vetävän näköinen mimmi!!!

1Äänestä

Tuuliviiri yllä talon katon
monelta se huomaamatta jää.
Se kun on liikkumaton,
on tyyni silloin sää,
hieman se saa levähtää.
Tuuliviiri katollansa pysyy,
tekee mitä tuuli haluaa
ja Soinilta se kysyy,
ne minne katoaa
sineen kun lentää ne saa...

Äänestä

Onnea Kike!
Naisia lisää perus suomalaisiin..

1Äänestä

eihän toi toinen ryhmä ole kuin Soinin ja Terhon ministeripalkkaa varten. Onnittelut Kikelle järkevästä valinnasta.

1Äänestä

oli ainut joka lauran puheen aikana selvästi häpes omaa olemassa oloaan, eli hänellä lienee omatunto.

Äänestä
  • Ainakin säädettävä sellainen, kuten Edu Kettusen laulussa

    Äänestä

  • bemudemu kirjoitti:

    Ainakin säädettävä sellainen, kuten Edu Kettusen laulussa

    Edu Kettusesta tuleva Presitentti ehdokas tai ainakin Ministeri sellaiseen artistien vaihtoehtoiseen soittelevaan suvakkipuolueeseen.

    Äänestä

Eihän näille lahopääkeloille sellainen sovi jos ihminen omistaa omantunnon ja yrittää elää sen mukaan. Sit kun ne loikkivat uuteen puolueeseen jota ei ole edes puolueeksi rekisteröity niin kyllä kelpaa.

1Äänestä

Luultavasti Kiken takaisinloikka on Ruskean Tulevaisuuden keksimä keino dissata Halla-Aholaisia. Pahempaa ei varmaan enää keksitty.

Äänestä

Onhan se aika selvää että persut saa selkeän enemmistön seuraavissa vaaleissa, niin veikaan et sen takia muitakin palaa takaisin persuihin.

1Äänestä

Kiken iho on solariumin jäljiltä ryppyinen kuin nahistunut omena. Pahasti nahistunut.

" kaikkiomenatsamaankoriin
22.6.2017 11:24
Uusi
No ei tuo nahistunut omena noita perSukoriin jääneitä mätiä omenia enää voi ainakaan pilata.", jos ei tilannetta sitte parannakkaan. :)

Äänestä

Kike saa vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänivyöryn!

1Äänestä

Kävikö Kike Uuvattien riveissä painamassa nappia hallituksen luottamuksen puolesta? Nytkö se sitten tulee taas painelemaan nappia persujen riveihin hallitusta vastaan?

1Äänestä

Kyllä se tuo Sampo Terho ainaskin toimii perussuomalaisella toiminta mallilla edelleen!

http://sampoterho.fi/?p=3871

Suunnitteleeko paluuta kahden vuoden kuluttua?

1Äänestä

Paljastukseni Suuresta armahduksesta poistettiin nopeammin kuin moni ehtii sanaa "kissa" sanoa... :)

Taisi osua ja upota!

Äänestä

Mikä loikkari se on jos on siirtynyt ryhmään joka ei ole vielä puolue vaan ryhmä? Kike vaan teki pyörähdyksen liian lyhyellä harkinnalla ja palasi takaisin rakastamaansa puolueeseen. Mitä ihmeellistä siinä on, nythän se todellinen kaappaaja olikin tämä uusi sinisten ryhmä jonka otteesta Kike pääsi irti jo alkuun. Hyvä Kike! Jokainen voi olla hämillään ko. tilanteen nopeassa äkkikäänteessä mutta harkinnan jälkeen ymmärtää oman tilansa.

Äänestä

Kikellä on selkäranka. Te kokoomus kaskelotit, ette vaan pysty hyväksymään sitä, että joiltain löytyy taipumatonta selkärankaa.

Äänestä

Ei täydy käydä kuin kylän kaupalla ja tarkemmin kuunnellen niin mikään ei kelpaa kenellekkään. Mutta minusta minulle Kiken arvo nousi kun näki hänen vilpitömän tuskan tajuttuaan erehdyksensä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PerusS_Voittaja kirjoitti:

Kike is back. On hyvä palta kotiin!

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201706222200225227_pi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu