Ydinsota alkaa - kiitos Niinistölle ja Sipliälle

Turvallisuuspoliittinen tilanne Itämerellä on äärimmäisen vaarallinen. USA:n hävittäjät uhkailevat Venäjän puolustusministerin kuljetuskonetta ja vastaavat uhkailut ja läheltä piti hyökkäykset jatkuvat päivästä päivään NATO:n sota”harjoitusten” vuoksi, joihin Suomikin on vastoin kansan enemmistön tahtoa vedetty.

Suurvalloilla on koko ajan muutaman minuutin varoitusajalla valmiina ydinohjusarsenaali, jonka laukaiseminen tuhoaa muutamassa tunnissa ihmislajin elämän maapallolta. Jännityksen tahallinen kiristäminen USA:n ja NATO:n toimesta johtaa meidät yhä lähemmäksi tätä kuolemanspiraalia.

Pitääkö todellakin kahdeksan miljardia maapallon asukasta tappaa miljoonan virolaisen sodanlietsonnan ja valtaa pitävien amerikkalaisten uuskonservatiivien järjettömien maailmanherruushaaveiden vuoksi.

Kiitos myös NATO-ujuttaja Sauli Niinistölle ja Wehrmachtin kanssa uutta Barbarossa-suunnitelmaa laativalle Jorma Sipilälle tästä ”turvallisuudesta”.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvää tässä on ainoastaan se että länsi/EU/Nato/USA rikollisklikki saa pataan ja kunnolla!Pian ei ole väliä onko rajat auki vai kiinni.Ei ole kulkijoitakaan.

Äänestä

Joo 3;s MAAILMAN sota alkaa TÄMÄN vuoden (2017) puolella, p-korean "piirileikki" PÄÄTTYY jenkkien iskuun ja siitä alkaa koko pallon käsittävä ydiniskujen sarja

parasta tässä on se, että Suomessakin kaikenlainen kuppikunnittelu ja piiri pieni pyörii työpaikkojen jako ja muu PER.. sisäpiiri rutsaus lässytys loppuu kerralla, kysytään taas sitä Suomea mitä tarvittiin 70 vuotta sitten, mutta onko sitä enää sittenkää!

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


HuoliRauhasta kirjoitti:

Turvallisuuspoliittinen tilanne Itämerellä on äärimmäisen vaarallinen. USA:n hävittäjät uhkailevat Venäjän puolustusministerin kuljetuskonetta ja vastaavat uhkailut ja läheltä piti hyökkäykset jatkuvat päivästä päivään NATO:n sota”harjoitusten” vuoksi, joihin Suomikin on vastoin kansan enemmistön tahtoa vedetty.

Suurvalloilla on koko ajan muutaman minuutin varoitusajalla valmiina ydinohjusarsenaali, jonka laukaiseminen tuhoaa muutamassa tunnissa ihmislajin elämän maapallolta. Jännityksen tahallinen kiristäminen USA:n ja NATO:n toimesta johtaa meidät yhä lähemmäksi tätä kuolemanspiraalia.

Pitääkö todellakin kahdeksan miljardia maapallon asukasta tappaa miljoonan virolaisen sodanlietsonnan ja valtaa pitävien amerikkalaisten uuskonservatiivien järjettömien maailmanherruushaaveiden vuoksi.

Kiitos myös NATO-ujuttaja Sauli Niinistölle ja Wehrmachtin kanssa uutta Barbarossa-suunnitelmaa laativalle Jorma Sipilälle tästä ”turvallisuudesta”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu