Sipilä petti suomalaiset turvisten taakanjaossa

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201706232200226821_ul.shtml
EU-maat eivät päässeet Maltan puheenjohtajakaudella sopuun turvapaikkajärjestelmän uudistamisesta.

EU-johtajat eivät perjantain huippukokouksessa edes keskustelleet taakanjaosta.

Neuvotteluita viimeiset puoli vuotta luotsanneelle Maltalle epäonnistuminen on karvas pettymys, koska Italian kyljessä sijaitseva pikkusaari oli ottanut sovun keskeiseksi tavoitteekseen. Työtä jatkaa nyt Viro, josta tulee puheenjohtajamaa ensi viikolla.

EU-maat ovat yrittäneet sopia järjestelystä, jolla turvapaikanhakijoita siirrettäisiin muihin maihin kriisitilanteissa. Turvapaikanhakijoita on siirretty kahden viime vuoden aikana Italiasta ja Kreikasta, mutta järjestely päättyy syksyllä. Nyt tarkoituksena on löytää pysyvä kriisimekanismi, joka käynnistettäisiin, jos johonkin maahan tulee runsaasti turvapaikanhakijoita.

Osa EU-maista on yhä kaukana edellisistäkin velvoitteistaan, joihin ne sitoutuivat edellisvuonna. Suomi sen sijaan on jo ottanut lähes koko osuutensa.
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Turvapaikanhakijoita on siirretty kahden viime vuoden aikana Italiasta ja Kreikasta, mutta järjestely päättyy syksyllä.


Eli toisin sanen sylsyn jälkeen ei enää siiretä taakanjakopakolaisia,..sopivasti suomi otti koko taakansa kun muut ei ottaneet ketään.

Äänestä
  • No syksyllä tehdään uusi diili ja taas vain Suomi noudattaa sitä. Paine on vaan niin kova. Mihin se orpo muuten pääsisi duuniin?!

    Äänestä

  • Sattaa vain käydä niin että suomen kiinriöt moninkertaistetaan kun me niin innokkaasti otetaan matuja....

    Laitettiinhan suo!elle reilut ilmasto ja päästöleikkkaukset EUn taholta muidenkin puolesta kannettavaksi..

    Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-8443289

Tämäkin lupaus petettiin


Orpo: Suomi keskeyttää turvapaikanhakijoiden siirrot jos muut maat eivät osallistu
Suomi aikoo keskeyttää turvapaikanhakijoiden siirrot jos muut EU-maat eivät osallistu järjestelyyn nykyistä ahkerammin. Sisäministeri Petteri Orpo kertoi maanantaina Brysselissä, että uusista siirroista ei neuvotella ennen kuin siirrot saadaan EU-tasolla toimimaan.

Orpon mukaan viranomaiset neuvottelevat nyt toisen turvapaikanhakijaryhmän siirtämisestä Suomeen. Ryhmä olisi suunnilleen saman kokoinen kuin ensimmäinen, 49 eritrealaisen ryhmä, joka lennätettiin Tornioon lokakuun lopulla.

Toisen erän jälkeen neuvotteluita ei kuitenkaan aiota käydä ellei nykytilanteeseen tule muutosta.

– Sen jälkeen me ei edetä ennen kuin näemme, että vastuupuoli eli hotspottien perustaminen etenee, ja toisaalta että muutkin jäsenmaat lähtevät mukaan näihin sisäisiin siirtoihin, Orpo sanoi.

Äänestä

Kun EU sanoo, että pyllistä niin suomi vielä kiltisti rasvaa perseensä.. ja tämäkin paska on oikeasti vain kiinni kourallisesta hallituksen jäsenistä!!

Herätkää nyt ihmeessä ihmiset!

Äänestä
  • Me ollaan hereillä, mutta ne, joilla olisi valta tehdä asioille jotakin, nukkuvat 100-vuotista Ruususen unta.

    Eikä prinssiä/prinsessaa mailla halmeilla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hujujjlkokjkb kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201706232200226821_ul.shtml
EU-maat eivät päässeet Maltan puheenjohtajakaudella sopuun turvapaikkajärjestelmän uudistamisesta.

EU-johtajat eivät perjantain huippukokouksessa edes keskustelleet taakanjaosta.

Neuvotteluita viimeiset puoli vuotta luotsanneelle Maltalle epäonnistuminen on karvas pettymys, koska Italian kyljessä sijaitseva pikkusaari oli ottanut sovun keskeiseksi tavoitteekseen. Työtä jatkaa nyt Viro, josta tulee puheenjohtajamaa ensi viikolla.

EU-maat ovat yrittäneet sopia järjestelystä, jolla turvapaikanhakijoita siirrettäisiin muihin maihin kriisitilanteissa. Turvapaikanhakijoita on siirretty kahden viime vuoden aikana Italiasta ja Kreikasta, mutta järjestely päättyy syksyllä. Nyt tarkoituksena on löytää pysyvä kriisimekanismi, joka käynnistettäisiin, jos johonkin maahan tulee runsaasti turvapaikanhakijoita.

Osa EU-maista on yhä kaukana edellisistäkin velvoitteistaan, joihin ne sitoutuivat edellisvuonna. Suomi sen sijaan on jo ottanut lähes koko osuutensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu