Jehovan todistajana olo on syntiä ja vie helvettiin. Käänny Jeesuksen luo oikeaan uskoon ja hylkää saatanallinen kultti jehovan todistaminen. Jumalan edessä jehova peladtuu ihan yhtä vähän kun muslimi joten älä ota riskiä.
Lopeta Jehovan elämä. Se on syntiä!
Käännypois
11196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jehovan elämää et voi lopettaa, koska hän iankaikkinen Kaikkivaltias Jumala, mutta Jehova voi lopettaa oman elämäsi, koska pilkkaat häntä. Häpeä!
Älä sinä typerä uskovainen lausu turhaan minun nimeäni. Äläkä kirjoittele asioista mistä mitään et ymmärrä.
-YHWH
Ei kukaan pelastu. Ihmisen kohtalo on sama kuin eläintenkin. Aikansa eletään ja sitten kuollaan. Sitä paitsi Jeesus kuoli jo 2000 vuotta sitten, kuten lupauksensakin valtakunnastaan.
Nykyajan kristilliset uskonnot eivät vain käsitä tätä. Yrittävät elvyttää väkisin kuollutta 2000 vuotta vanhaa asiaa, koska eivät pysty hyväksymää kuolemaa.
Ihminen viettää ikuisuutensa kadotuksessa tai taivaassa. Ihminen joutuu kerran Jumalan edessä vastaamaan teoistaan. Jeesus kuoli,mutta nousi ylös kuolleista.
HOHOHOHOOOHOHOOHOHO!!!!! Ja Aku Ankka ja kolmasti laulava kukko nousee ylös tuhkasta kuin Peenis-lintu Ketsemaanessa.
työntäkää ne jeesuksenne perseeseen!!!!!!!!!!
665, miten selität Psalmit 37:8-11, 29,34. Miten toteutuu Ilmestyskirja 21:3,4? Miksi tarvitaan ylösnousemustsa?
Ruumis tarvitsee ylösnousemuksen. Mutta uudessa ruumiissa ei tule vanha ruumis vaan kirkastettu uusi ruumis. Sen saavat ne jotka ovat suullaan tunnustaneet että Jeesus on Hera.
Mitään entistä pikkuhiljaa paremmaksi tulevaa ruumista ei tule vaan sen heti kirkastettu ruumis.
Tässäkin kohdassa Jehovan todistajat opettavat harhaoppia.
siis: Jeesus on HERRA.
Tiedämme, että Jeesus on Herra ja seurakunnan pää. Joukko, joka saa taivaallisen elämän saavat kirkastetun ruumiin, mutta, ne jotka saavat elämän palaavat jälleen nuoruutensa päiviin. Jesajan profetiassa sanotaan: " Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa kiipeää kuin jalohirvi, ja mykän kieli huutaa ilosta. Sillä vesiä on puhjennut erämaahan ja aavikkotasangolle puroja." ( Jesaja 35:5) Jesaja 11:6-9 kertoo lisää olosuhteista, jotka vallitsevat silloin maan päällä., samoin Jesaja 65:21. jakeesta eteenpäin. Samoin tuo Psalmin 37. luvun paikat kertovat Jumalan lupauksesta, esim. 29 jae sanoo: " Vanhurskaat saavat omistaa maan ja asuvat siinä ikuisesti. Sama ajatus jae 11: "Mutta sävyisät saavat omistaa maan, ja he ilotsevat suuresti rauhan runsaudesta."Raamatussa on toivo saada elämä sekä taivaassa, että maan päällä.
pyllykarvan todistajana olo on syntiä ja vie takaisin pyllyaukkoon. Käänny pstykiatrin luo ja hylkää jehovalainen kultti . pyllyaukon edessä jedova peladtuu ihad ydtä vähänd kund musdlimi joden äldä oda driskiä.