Mikähän biisi soi Radio Nostalgialla 24.6.2017 klo 15:11 tai 15:13? Rumpukomppi oli aika suoraviivainen ja loppua kohden nopeutu sekä huuliharppua soitettiin.
Biisit.info sivulla ei kyllä löytynyt kyseistä biisiä. Jyväskylän lähettyvillä kuulin radiosta.
Radio Nostalgia
hessuhd
3
141
Vastaukset
- anteeksimutta
Kaupallisten radioasemien nettisivut ovat järjestään paskoja. Kuuntelijoita ei haluta palvella edes julkaisemalla luettelot soitetuista levyistä.
Ai ettei ollut Fleetwood Mac - Don't stop ? Kumma jos biisit infolla ei näkyisi oikeaa tietoa (tosin kuuntelu heittää vähän outoo live-esitykseen).
Rummut paukkaa rytmiä ja kitaravouvaus kuulostaa melkolailla huuliharpulta.- hessuhd
Aikasemmin kuuntelin myös tuota Fleetwood Maccia, mutta ei tosiaan ole se, vaikka ajankohta osuu samoille kohdille. Kuulosti vanhemmalta biisiltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834423Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243028Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt272829Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162605Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1022198Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka352090Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382078MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142005