Irak Viikon aikana Mosulista on evakuoitu noin 7000 siviiliä. Satoja ihmisiä on kuollut Isisin käyttäessä siviilejä ihmiskilpinään.
Irakin armeijan joukot toivovat pystyvänsä julistamaan voiton Mosulissa lähipäivien aikana samanaikaisesti, kun muslimien pyhä paasto ramadan päättyy, ja ihmiset aloittavat Eid al-Fitr-juhlan.
Reuters kertoo Irakin joukkojen tunkeutuneen Mosulin vanhan kaupungin ytimeen kahta tietä pitkin perjantaina. Nyt ne pyrkivät avaamaan turvallisia pakoreittejä siviileille ja eristämään Isisin taistelijat yhä ahtaammalle.
– Tavoitteena on avata evakuointireittejä siviileille. Annamme heille ohjeita kovaäänisillä, kun poistuminen on mahdollista, Irakin armeijan edustaja kertoi puhelimitse Reutersille.
Noin 7 000 siviiliä on poistunut Mosulin vanhasta kaupungista tämän viikon aikana. Reutersin toimittajien mukaan osa oli haavoittuneita ja osa vietiin sotilasajoneuvoilla suojaan.
Pääkuvan paikalla olevalla videolla kerrotaan al-Nurin moskeijan tuhosta aikaisemmin tällä viikolla.
Lääkärit ilman rajoja -järjestö raportoi, että sen traumaklinikalla kaupungin länsipuolella oli haavoittuneiden tungos perjantaiaamuna.
– Tämä on jälleen yksi esimerkki siviilien, mukaan lukien naisten ja lasten, kammottavasta kärsimyksestä ja silmittömästä väkivallasta, järjestön edustaja Jonathan Henry sanoi tiedotteessa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mosulin siviilien kuolemaa. koska ne tappaa ISIS. Sen murhille tiltut hurraavat, koska ISIS taistelee länsimaita vastaan.
Samoin tiltut hurrasivat Aleppon murhille, koska ne tekivät Venäjä, Iran ja Syyria.
Vastaavassa tilanteessa Aleppossa raakalaismaisia lasten ja naisten tappajia olivat syyrialaiset/venäläiset. Ne tappoivat jopa jokaisen siviilin joka yritti sieltä pakoa. Outoa?
Outoja, kerrassaan outoja olette te.
Niin avaaja kuin kommentoijatkin.
Et sitten ymmärtänyt/halunnut ymmärtää ironiaa/sarkasmia, jota ton kommentin oli ainakin tarkotus. sisältää.
Siis siviilien tappaminen on meilläkin mielipiteissä täysin hyväksyttävää kun sen tekee jenkit/jenkkimieliset. Muuten soivat saattokellot ja vaatimukset yk-toimenpiteille. Outoa?
Demokratian(jenkki) sanoman levtystalkoiden satoa.
https://www.iraqbodycount.org
https://twitter.com/iraqbodycount
Tilasto, jossa Irak tragediaa näkyy v. 2016.
https://www.iraqbodycount.org/analysis/numbers/2016/
Täällä terroristeilla nallipyssyt. Näitä tilastoja lukee virallinen Suomi ja läntinen maailma.
https://www.hrw.org/world-report/2017/country-chapters/syria
Lisään vielä "virallisen kuvion" Irakista. Voi vertailla ylläolevaan Syyria tilastointiin. Korreloi melkos heikosti IRQ:n tietoja, esim. liittouman/usan pommituksiin. Outoa?
https://www.hrw.org/world-report/2017/country-chapters/iraq
Anteeks IRQ, po. IBC. :)
Ainoat jotka hurraavat ISIS-terrorille ovat LUCIFERin palvojat ja Vapaamuurarit.
kaikille ISISIN terroriteoille ja väittävät niiden kohdistuvan Natoon, kun ISIS tappaa naisia ja lapsia.
Samoin hurrataan Syyrian, Venäjän ja Iranin murhatöille.
ja se on tiltujen menoa!!
Tappaminen ei ole rikos, jos sen tekee muslimi. T. Suvakki