Onko oikein?

Olen avioliitossa miehen kanssa jolla vasta todettiin psa arvojen perusteella syöpä epäily. Lähete tutkimuksiin kiireellinen. Sitä tässä odotellaan. Hän on vastaan että ottaisin koiran meille. Kysymys kuuluukin että täytyykö minunkin lakata elämästä hänen sairautensa vuoksi? Onko se oikein. Olen nyt toisessa avioliitossa koska edellinen päättyi miehen kuoltua. Tämä liitto on nyt kestänyt viisi vuotta. Tuo koira jonka haluaisin olisi juuri sellainen joita harvoin saa aikuisena ja terveenä. En mitenkään väheksy hänen sairauttaan ja olen kyllä tukena sen minkä toinen ihminen vain pystyy. Olisin halunnut vain jotakin muutakin ajateltavaa kuin sairaus ja mitä kaikkea ikävää se aiheuttaa. Eilen kyläilimme hänen siskonsa luona ja hänkin oli sitä mieltä että ei koiraa nyt vaan sitten joskus. Edellisessä avioliitossa jota kesti 30 vuotta olin omaishoitajana 10 vuotta kiinni 7/24 . En vaan enää kohta tiedä itsekään teenkö väärin jos ostan tuon koiran ilokseni. Mitä mieltä olette palstalaiset?
16281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei lemmikkieläintä pidä ottaa vain siksi että on "jotakin muuta ajateltavaa". Onko sinulla aikaisemmin ollut koiraa? Varsinkin paljon liikuntaa vaativat koirarodut voivat kärsiä jos niitä ei ehdi ulkoiluttamaan.

Äänestä
  • On minulla ollut koiria aiemminkin ja olen tätäkin harkinnut pitempään en tiedä että miksi ihmiset haluavat ymmärtää aina kaiken väärin. Kyseessä pieni sylikoira olen kyseistä rotua hoitanut aiemminkin.

    Äänestä

Minä ottaisin koiran! Siitä saat sinä iloa ja muuta ajattelemista. Miehelläni on myös arvot koholla ja koepaloja otettu jo kaksi kertaa. Nyt taas seurataan ja uudet otetaan kolmen kuukauden päästä. Mies ei ole mitenkään muuttanut elämänasennettaan ja ihan varmasti haluaisi myös koiran kaikesta huolimatta. ( meillä on koiria ollut lähes koko 42v. avioliiton ajan)
Mies on myös halunnut lähteä ensi maaliskuussa jokavuotiselle ulkomaanmatkalle. Asunto on jo vuokrattu ja lentoliput ostettu!

Äänestä

Siis oikeasti, oletko sinä noin tyhmä kuin mitä annat meidän ymmärtää olevasi.
Olen sitä mieltä, että menepä nyt peilin eteen ja mieti uudelleen tätä aloitustasi.

Minusta on aika kohtuuton, suorastaan ilkeä tuo kysymyksesi, onko sinunkin lakattava elämästä koska miehesi on sairastunut vakavasti.
Onko nykyisen miehesi vika se kun olet hoitanut ensimmäistä miestäsi 10 vuotta ennen kuin hän kuoli?

Äänestä
  • Meinaakko ihan tosissas että et itse ole ilkeä? Mikä on sulle kyllä liian lempeä ilmaisu.

    Äänestä

  • Revisiitä kirjoitti:

    Meinaakko ihan tosissas että et itse ole ilkeä? Mikä on sulle kyllä liian lempeä ilmaisu.

    Tietenkin olen ilkeä, koska tämä aloitus on absurdi, oikeastaan tosi sairas.
    Jos Apn miehellä oli todettu syöpäepäily, mies odottaa pääsyä kiireelliseen leikkaukseen, niin onhan tuo nyt tosi sairasta ruveta vinkumaan just sillä sekunnilla koiraa.
    Ja perustelunahan sulla oli, pitääkö sinunkin lakata elämästä, kun sun toinenkin mies on sairaana.

    Olisit elänyt edellisen miehesi kuoleman jälkeen yksin ja hankkinut vaikka kymmenen koiraa, ei olisi tarvinnut luopua enää sun omasta elämästä tuumaakaan yhdenkään miehen takia.

    Mutta nyt kun olet parisuhteessa ja miehesi pohtii kuoleeko hän syöpään, niin sinä ajattelet että otanpa tässä koiran! Huippukiva juttu, siis miehellesi.

    Äänestä

  • voihyvänenaikamikätyyppi kirjoitti:

    Tietenkin olen ilkeä, koska tämä aloitus on absurdi, oikeastaan tosi sairas.
    Jos Apn miehellä oli todettu syöpäepäily, mies odottaa pääsyä kiireelliseen leikkaukseen, niin onhan tuo nyt tosi sairasta ruveta vinkumaan just sillä sekunnilla koiraa.
    Ja perustelunahan sulla oli, pitääkö sinunkin lakata elämästä, kun sun toinenkin mies on sairaana.

    Olisit elänyt edellisen miehesi kuoleman jälkeen yksin ja hankkinut vaikka kymmenen koiraa, ei olisi tarvinnut luopua enää sun omasta elämästä tuumaakaan yhdenkään miehen takia.

    Mutta nyt kun olet parisuhteessa ja miehesi pohtii kuoleeko hän syöpään, niin sinä ajattelet että otanpa tässä koiran! Huippukiva juttu, siis miehellesi.

    Lue aloitus tarkemmin, maalailet leikkauksia ja kauhukuvia vaikka kyse on vasta syöpäEPÄILYSTÄ eikä suurin osa eturauhassyövistä vaikuta eliniän pituuteen, vaikka syöpä todettaisiinkin. Totta kai syöpäepäily pysähdyttää mutta parempi on olla maalailematta mitään ihmeellisiä kauhukuvia pelkän epäilyn perusteella.

    Äänestä

Jos lemmikki helpottaa omaa elämäntilannettasi ja jaksat sitä hoitaa niin ilman muuta. Ehkä voi käydä jopa niin, että lemmikistä on apua ja helpotusta myös puolisolle, jos sairaus todetaan ja on raskaat ajat edessä. Eläintä on helpompi helliä silloin, kun mitään eikä ketään muuta jaksa.

Äänestä

Ota vain koira, toivon sen tuovan iloa molemmille. Vaikka epäily olisikin syöpä niin niin eihän syöpädiagnoosikaan tarkoita elämän loppumista.

Äänestä

No mieti jos tilanne olisikin toisinpäin, miltä itsestäsi tuntuisi? Jos miehesi haluaisi kissan ja ajattelisi että väliäkö sillä oletko sinä kuolemassa vai ei. Olisiko se sitä myötä- ja vastoinkäymisissä elämistä, mitä?

Äänestä

Olen hoitanut syöpäsairaat ystävääni vapaaehtoisesti, enkä kokenut menettäväni siinä mitään. Yritimme joka päivä keksiä erilaista tekemistä , ulkoilua ja ruokalajeja jotka mahdollisesti edesauttaisivat paranemista. Yritimme ajatella kaikkea muuta kuin sairautta.

Äänestä
  • Nimenomaan. Toki se pitää keskustella miksi koiran ottaminen loukkaa miestä jos se kerran loukkaa. Vai onko mies valmis ottamaan koiraa ilman syöpäepäilyäkin, voihan haluttomuus johtua siitä ettei koiraa halua muutenkaan.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksista. Myöskin noista minua halveksivista. Olen sitä mieltä että ei haukku haavaa tee jos vihainen ihminen ei puraista saa. Mielestäni ei ole keltään pois jos hankin koiran koska siitä on iloa molemmille kun ei tässä muuten ole kuin noiden kipeiden asioiden vatvomista edestakaisin. Aikakin tuli 7 viikon päästä pääsee urologille. Se siitä kiireellisyydestä. Ehtii siinä ajassa pohtia asioita liikaakin. En ole jättämässä miestäni ja tukea saa niin paljon kuin vain toinen ihminen pytyy antamaan. Olen luonteeltani ihminen joka elää liikaakin toisen kipujen ja sairauksien myötä. Olisiko parempi että heitän tuhkaa päälleni ja lakkaan elämästä kokonaan. Mietin ja vatvon yökaudet läpeensä kuinka tässä oikein käykään. Kohta meitä on kaksi sairasta. Menetin siskoni syövälle noin vuosi sitten sekin on vielä kaiken muun lisäksi olimme hyvin läheisiä toisillemme ihan parhaat kaverit. Nyt ei ole häntäkään tukena. Vai meinaako nämä muutamat räksyttäjät että ei se puolisoa koske jos toinen sairastuu vakavasti. Jos niin silloin ovat saaneet liian helpon elämän. Ilman menetyksiä. Oiken hyvää kesän jatkoa ihan kaikille tasapuolisesti.

    Äänestä

Ota se koira!Itse otin kissan kun lapset muutti kotoa,ja voi,miten paj´ljon se tuokaan iloa ja rytmiä elämääni,nukkuukin vieressäni!

Äänestä

Odotahan nyt ensin urologin lausuntoa ja mahdollisia koepalatuloksia. PSA ei todista mitään! Ainoastaan varoittaa. Itselläni PSA oli 12,8 mutta lukema johtui tulehduksesta. Koepalat eivät osoittaneet merkkiäkään syövästä.

Lemmikin ottaminen. Minusta se pitäisi olla molempien haluama tai ainakin hyväksymä. Myös hoitovastuu jakautuu.

Puolison sairastuminen. Vaimollani todettiin 17 vuotta sitten parantamaton verisyöpä jonka ensimmäiset oireet olivat 4 aivohalvausta. Hb oli pahimmillaan yli 190.
Yhdessä elettyjen vuosien kokemuksia ja kasvanutta kiintymystä ei toisen sairastuminen pyyhi pois.
Elinikäennuste oli 3 - 12 vuotta. Ensimmäinen vuosi sytostattipiikeillä oli hankala. Kuumeilua, nivelkipuja yms. Lääkityksen muutos lopetti sivuoireet.
Tuon vuoden aikana olin vain syvästi nuolissani vaimoni terveydestä enkä kokenut sitä taakkana. Vain oma voimattomuus inhotti.
Viimeiset 16 vuotta ovat olleet normaalia elämää. Elämänlaadun radikaalista kohenemisesta olemme kiitollisia.

6-vuotta sitten todettu ja leikattu peräsuolen syöpäni aiheutti omat kuvionsa aina muutaman kerran viikossa tapahtuneeseen, vaimon suorittamaan avannepohjan kunnostukseen saakka.
Minä makasin, join suolavettä ja söin ohjeiden mukaan. Mieheksi minusta ei ollut.
Tuon kolmen kuukauden jälkeen, avanteen sulkemista seurasi paskasavotta jota kesti inhottavan laatuisena viikko tai pari. En havainnut vaimoni tuskastuvan siihenkään.
Täysin epänormaalia elämää kesti noin 7kk.
Normalisoituminen alkoi hitaasti mutta useamman kuukauden jälkeen tulos oli erinomainen.

Asenteesi puolison mahdolliseen sairastumiseen on sitä luokkaa, että herää kysmys yhteiselon perusteista!

Äänestä

Tuohon edellisen kirjoittajan epäilyyn on vastattava että epäile sinä ihan mitä lystäät itse tiedän sisimmässäni tuonkin asian paremmin kuin kukaan muu. Sitten mitä tulee siihen että asia olisi toiste päin niin varmasti kehoittaisin miestäni tekemään mitä hän haluaa oli se sitten lemmikkieläin tai jotakin muuta. Mitä noihin muutamiin räkytyksiin tulee olisinko edes kysynyt keneltäkään jos olisin niin itsekäs ja itse keskeinen. Asiahan on niin että tämä palsta näyttää olevan paikka missä suurin osa kirjoittajista käy ns. " tyhjentämässä oman likasankkonsa katkeruuden höytämänä" ja kaikki tietävänä. No tämä asia on loppuun käsitelty osaltani en enää viitsi edes kommentoida. Teenpähän niin kuin parhaakseni koen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaimokin kirjoitti:

Olen avioliitossa miehen kanssa jolla vasta todettiin psa arvojen perusteella syöpä epäily. Lähete tutkimuksiin kiireellinen. Sitä tässä odotellaan. Hän on vastaan että ottaisin koiran meille. Kysymys kuuluukin että täytyykö minunkin lakata elämästä hänen sairautensa vuoksi? Onko se oikein. Olen nyt toisessa avioliitossa koska edellinen päättyi miehen kuoltua. Tämä liitto on nyt kestänyt viisi vuotta. Tuo koira jonka haluaisin olisi juuri sellainen joita harvoin saa aikuisena ja terveenä. En mitenkään väheksy hänen sairauttaan ja olen kyllä tukena sen minkä toinen ihminen vain pystyy. Olisin halunnut vain jotakin muutakin ajateltavaa kuin sairaus ja mitä kaikkea ikävää se aiheuttaa. Eilen kyläilimme hänen siskonsa luona ja hänkin oli sitä mieltä että ei koiraa nyt vaan sitten joskus. Edellisessä avioliitossa jota kesti 30 vuotta olin omaishoitajana 10 vuotta kiinni 7/24 . En vaan enää kohta tiedä itsekään teenkö väärin jos ostan tuon koiran ilokseni. Mitä mieltä olette palstalaiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu