Tuosta pienestä nuotiosta voi tulla tällä hölmöily menolla isokin roihu . Poliisin olisi pitänyt purattaa molemmat rautatientorin leirit samalla. Että silleen.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Poliisi haluaa isot mellakat kaikkialle Suomeen. Se tietää paljon ylitöitä ja ylityökorvauksia.
Mikä helvatan pöljä näitä tällaisia ketjuja availee
Varmaan joku sellainen, jota vituttaa, kun paperittomille muslimimaahantunkeutujille on annettu määräämättömäksi ajaksi oikeus osoittaa mieltä Suomen lakia ja laillista yhteiskuntaa kohtaan. Samaan aikaan oikeus osoittaa mieltä luvattomasti maassaloisivia kehitysmaamuslimeja kohtaan otettiin pois kantaväestöön kuuluvilta.
Mitä tämä oikein tahtoo kertoa Suomesta? Että aletaan olla kypsiä alistumaan islamille? Olihan suvakki-Ylenkin eilinen ykkösuutinen tuhansien Suomen ramadanin viettäjien nälkä- ja janopelleilyn päättymisestä.
Nähtiinhän se jo ettei niistä ollut yhtään mihinkään. Wittikin lensi pollarimaijaan niin että monot vaan heilahti.
Hermo näyttää vielä toistaiseksi pitävän. Virtaako veri, jos se joltain pettää ?
Niin, rauhassa heppu käveli kädet taskuissa, ja yhtäkkiä lensi maijan lattialle. Tuolta siis näyttää, kun sanotaan että häkki heilahtaa.
Siinä heilahtaa ukko eikä häkkiauto.
Ne kohtelevat kuulemma kovakouraisesti, jos kyse järjestyksen pidosta, annettu vapaat kädet. Katsokaa vanhoja videoita. Ei siellä suomalaisten kannata polttaa päreitä arabi-afro-ukkojen vuoksi.
Matuja tietenkään ei voi, kun on suojelijat EU:ssa, EU-matuja. Vapaanuora taitaa olla aika heikkohermo-jeppe, tuo peränpitoon Suomeen muutto käteisen puolesta. Tahallaan ärsyttää ja kummasti riittää energiaa vatkata politiiikkaa valtakunnan tasolla, kun on kaupungilla töissä, Kaupungilla ei siis ole mitään tekemistä hänelle?
Muutama natsi ei saa Suomessa aikaan isoja mellakoita. Suomalaiset eivät lähde venäläisten aikaan samaan porukan hörhöilyyn.
Kärsi sitten sinäkin nahoissasi seuraukset. Ihan sama.
Vapaavuori lienee täällä ja on ehkä "röyhkis", toinen voisi olla urpo, sipilä ei kai tänne ehdi.
Koko ajan sataa Halla-ahon laariin.
Ensi yönä varmaan palaa taas aamulla sitten luetaan uutisista.
Voinee sanoa, että Suomi Ensin -leirin purku on tehty epäisänmaalliselta arvopohjalta. Kokonaisuus on ratkaiseva.
Suora lähetys Helsingin Rautatientorilta:
https://m.youtube.com/watch?v=r43P7PRsSPY
https://m.youtube.com/watch?v=nELSar8NVEA
Kenenkähän järjestämä tuo kuristettuksi " Epäilty Ohikulkija " oli takkuporukkaa ? ? ?
Että silleen.
onko marcosta kuulunut mitään. aattelin vaan että onkohan elossa vielä..
Ettei vaan hakattu putkassa. Marttyyrien kohtalo vuosisatojen ajan.
tai viedään mielisairaalaan ja huumataan. nykypäivää..
Orwellin kirjan mukaan tuossa vaiheessa viedään johonkin karmeaan huoneeseen aivopestäväksi.
Kohta se kävelee sieltä aivopestynä ja hiljaisena.
Sinnehän se olisi kuulunut jo aikapäiviä sitten.
Maassamme sorretaan omaa kansaa ja suositaan näitä aarteita. Tämä on tullut todistetuksi jo aikoja sitten. Rasismia puhtaimmillaan.
Pikemminkin suunniteltua kansanmurhaa. Tällaisella tavalla se alkaa. Tukitaan suut ensin, poistetaan kokoontumisvapaus, ilmiantoja, lavastuksia, kiinniottoja, vääriä syytöksiä.
Ennenpitkää isoja tuomioita, lopuksi kaikkein pahin.
Kumpaakin. Ne jotka rasismista kohkaavat, ovat suurimpia rasisteja. Olisiko Halla-Aho Suomen pelastus. Jos ei hän, niin sitten ei mikään. Hengellisessäkin mielessä Jeesus on pelastus, mutta viimeksi tämä kansa Häneen ja Jumalaan turvaa.
Tarkoitan että mikään maanpäällinen tai maallinen asia ei ole Suomen pelastus, ellei Jussi sitten saa niin valtavia joukkoja puolelleen, että muutos tuhonkehitykseen syntyisi.
Silloin olisi se taho joka käskyn antoi purkamiseen toiminut oikein, jos matuleiri olisi saanut myös komennon lähteä. Matuillahan ei edes ole oikeutta osoittaa maassamme mieltä tietääkseni. Tässä tämä suunnaton epäoikeudenmukaisuus onkin. Saa nähdä mitä mieltä kansa on tästä vääryydestä ja sorrosta jota virkavalta tekee omia kohtaan. On ihme ellei tämä sada Jussin laariin.
En tiedä kieltääkö mikään laki tai asetus noita musulmaaneja notkumasta siellä torilla. Järjestää he eivät varmaankaan saa mielenosoituksia, mutta muuten kai saavat sellaiseen ottaa osaa, ja tämän leirin ja mielenosoituksen on ihan joku muu polkaissut pystyyn kuin matut itse.
Niin, äärisuvakit ovat silmittömästi omaa valkoista rotuaan vihaavia aivopestyjä rasisteja.
Ulkomaalaislaki kieltää laittomasti maassa oleskelevilta käytännössä kaiken muun, paitsi maasta poistumisen.
Laittomasti maassa oleva ihminen ei saisi lain mukaan edes liikkua Suomessa.
Mutta sisäministeriossä ei haluta noudattaa lakia.
Aivan mutta ovatko nuo matuleirissä oleskelevat tyypit laittomasti maassa? Luulisi että sellaiset pysyvät visusti sisätiloissa.
Olen ajatellut että noilla on käsittely vielä kesken tai sitten ovat jo turvapaikan saaneet ja ovat tuolla vaan osoittamassa suomalaisten ämmien kanssa tukea niille laittomille.
No. Tässähän annettiin selvääkin selvempi signaali kaikille maahan tulleille, että suomalaiset ovat väärässä ja he ovat oikeassa.
Kantakaa siis myös seuraukset, te, jotka asioista olitte päättämässä. Mutta en koskaan jaksa lakata ihmettelemästä, kuinka näin järjettömästi voidaan toimia. Ottamatta kantaa siihen, mitä SE-leiri on tehnyt.
Kuvitteletteko, että tämä päätös parantaa asioiden tilaa ? Vastaan puolestanne: ei.
Korrektia olisi ollut purattaa molemmat leirit. Nyt jos koskaan siihen olisi ollut miljoonan taalan mahdollisuus.
Vaan ei. Hulluus ja mielettömyys ja lakien polkeminen sen kun jatkuu.
Avatkaa nyt ple soikoon rajat kaiken maailman tulijoille. Sillähän tämä on ratkaistu. Päästään nopeammin vääjäämättömään lopputulokseen.
Osuit just asian ytimeen, nyt annettiin selvä merkki, että laittomasti maassa oleskelevat saavat tehdä mitä haluavat Suomessa. Että silleen.
Katson tätä eskatologisesta näkökulmasta myöskin. Viimeisinä aikoina paha käännetään hyväksi ja päinvastoin. Laittomuus pääsee valtaan. Jopa valtiokoneisto rikkoo perustuslakia. Raamattu ennustaa että tulee peto joka tappaa niitä jotka eivät kumarra pedon kuvaa eli tätä petoa. Nyt se peto on näyttämöllä ja jokainen voi asian päätellä (siis päätellä mikä se peto on) seuraamalla tapahtumia maailmassa ja Suomessakin. Ilmestyskirjan 13.-luku, 15. jae. Lukekaa sieltä ja muualtakin siitä kirjasta.
Kaikki liikenevissä olevat tahot yhteiskunnissa edesauttavat tämän pedon nousua. Mikään ei ole tullut sen nousua hillitsemään. Trump muodostaa poikkeuksen amerikoissa. Täällä ei juuri mikään.
Eikä edes niin pieneen nuotioon. Asioita seuraavat tietävät kyllä, millä mielellä ihmiset tätä touhua seuraavat.
Suomessa on nyt meininki niin kun Turkissa tosin siellä poliisi hajoitti epäsiveellisen miekkarin. Suomessa fasismi kansallismielisiä kohtaan on rikollisen kohtuutonta. Lippu puoleentankoon. Suomi 100v.
Suomi+on+paljon+vanhempi+kuin+100+vuotta.+Itenäisyys+tosin+kesti+77vuotta+3+viikkoa+5+päivää.+Sen+jälkeen++myytiin+itsenäisyys+EU,n+että+saame+joka+vuosi+maksaa+siitä+että+eu;n+direktiivit+määrää+mitä+suomessa+saa+tehdä.+Orpo+pirukin+toistaa+kun+jotain+kysyy+EU+määrää.+Viimevuona+tulli+kerässä+lahes+11+miljardia+tullimaksuja+josta+Suomi+sai+24%+Mitän+kaikellaisia+piilomaksuja+on+mitä+ei+kerrota+Esim.+Eu,n+suomen+virkamiesten+menot+maksaa+suomen+veronmaksajat.
Suomen tasa-arvo parhaimmillaan. Onnittelut vihamiehien hankinnasta.
Täysin sairasta.
Pauli Risukolta sairasta laittomien matujen persseennnuolentaa.
Minä en voi ymmärtää miten Suomi on tälle tielle lähtenyt? - Miten tämä on mahdollista?
Euvostoliitossa eletään!
Mä alan aivan tosissani vihaamaan näitä matuja sekä varsinkin Arkadiamäen Hitlereitä!
No, Urpo on vannonut varmaan "vapaamuurarivalat" kumppaneidensa kanssa. Se on soittanut poiskea kuin mafiapäällikkö, samoin vapaavuori ja risikko. Varokaa niitä, kokoomus on nyt takajaloilla ja Sipilä on aivan arvaamaton , mnee kohta ulkomaille ja tekee taas jotain katastrofia Suomelle. Soinihan taitaa nyt tilittää muuta?
Jahko heidän "fyrer" nousee EU-komission johtoon tämä maa varmaan ajetaan loppuun, kun on aloitettu, jokainen niiistä auttaa hommaa, niin teki "sivistynyt" Virkkunenkin.
Miten niin heitti bensaa? Pahoinpitelijöiden leiri vain purettiin koska virkavalta sanoi sen olevan välitön uhka ihmisille. Miksi toinen leiri olisi pitänyt purkaa kun kerran osaavat olla ihmisiksi? Tuossahan toimittiin juuri oikein.
Laittomasti maassa oleskelevilla, ei ole oikeutta osoitella mieltään laillisia kielteisiä turvapaikka päätöksiä vastaan Suomessa. Että silleen.
Osaavat olla ihmisiksi?
Poliisi sanoi, että heistä ei ole ollut "KOHTUUTONTA haittaa". Eli suomennettuna: haittaa on ollut, kyse on vain haitan asteesta.
Mutta se ei olekaan villakoiran ydin.
Villakoiran ydin on siinä, että se toinen porukka on LAITTOMASTI MAASSA!!!
Meneekö jakeluun vai pitääkö etsiä vieläkin suuremmat kirjaimet??????????????????
Urpolla ja VV:lla paljon kommentoitavaa?
"Pahoinpitelijöiden leiri vain purettiin koska virkavalta sanoi sen olevan välitön uhka ihmisille."
FALSE FLACK.
Miksi näiden SE porukoiden piti pilata ihan kannatettava asia noilla gorillan roikaleilla jotka oli milloin kenenkin kimpussa. Jos ei osata olla provosoitumatta muutamiin huulen heittäjiin niin parempi unohtaa koko juttu. Valitettavasti muutama provo häirikkö vei noita leiriytyjiä 5-0.
Kun on pikkulusikalla annettu ,niin ei voi kauhalla vaatia. Kun näkee ,ettei ihmiselle ei ole opetettu lapsena mitään käytöstapoja ,niin maailma opettaa ne sitten myöhemmin vähän kovemmalla kädellä. Nyt vain oli yhden oppitunnin aika.
No jos jatkuvasti provosoidaan palaa se pinna rauhallisemmaltakin Suomalaiselta.
Että silleen.
Mutta torin toisella laidalla olevassa leirissä maleksivilta matuilta ei pinna palakaan. Mitään muutahan nuo kaljut läskipäät "isänmaalliset" eivät ole tehneetkään kuin joka päivä provosoineet matuleiriläisiä. Ei sieltä vaan ole kukaan noiden hölmöjen kimppuun käynyt.
Onko näiden kommenttien perusteella käsitettävä, että isänmaata ajattelevat ihmiset ovat venäläisiä, ja kaikki muut suomalaisia?
Nyt menee vähän yli hilseen. Ennen porvarit (eli tämän päivän kokoomuslaiset) pakottivat suomalaiset sotilaat taistelemaan neuvostoliittoa vastaan, isänmaan puolesta.
Silloin puolustettiin isänmaata, maan korkein tahokin niin sanoi.
Tänä päivänä siis suomalaisen isänmaa onkin venäjä??
Joku tuossa on nyt pahasti pielessä.
Voisiko nimimerkki ryssänvihaaja tämän kunnolla avata ja kertoa.
Nyt tulee skeidaa. Miksi Venäjä ei sitten ole rahoittanut leiriläisten hommia vaan lahjoitusten varassa suunnilleen ovat olleet? Luulisi olevan siinä maassa rahaa. Jos olet rehellinen, siellä on kylttejä ollut joissa vaaditaan Suomen itsenäisyyttä. Maalaisjärjellä ajateltuna, itsenäisyyteen ei kuulu Venäjä millään lailla, korkeintaan kauppakumppanina kuten ennen näitä maatamme kalvavia pakotteita. Jatkuvasti vaativat itsenäisyyttä, ja joku hyväkäs kuvittelee että tähän kuuluisi myös Venäjä. Ei jaksa tajuta.
"Minulle isänmaallisuus vaan on ihan jotain muuta kuin huutaa naama punaisena "matut vittuun Suomesta" tai sitä että syyttäisin omista vaikeuksistani, kuten esim. terveyden menetyksestä matuja."
Ilmeisesti mielestäsi valheellisesti pakolaisstatuksella maahan tunkeutuneita taisteluikäisiä miehiä ei pidä poistaa maasta? Sinua ei siis selvästikään kiinnosta Suomen säilyttäminen suomalaisena ja turvallisena kotina meidän lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille, eli isänmaallisuus on kohdallasi pelkkää tyhjää sanahelinää, ei yhtään minkään arvoista.
Se on totta että isänmaallinen väki haluaa yleensäkin hyvät välit Venäjän kanssa, ja se on kaikkien etu. Vaihtoehtona jos Venäjä suututetaan kunnolla, on täystuho. Onko siinäkään mitään järkeä sitten? Ei tod.
On täyttä hurskastelua ja tekopyhyyttä jotkut Krimin syyt näille pakotteille. Eu on samanlainen diktatuuri (se on vasta kehittymässä pahemmaksi diktatuuriksi kuin Venäjä konsanaan on) kuin tavallaan on osin Venäjäkin. Se kyllä osaa sortaa omaa väestöään kuten on nähty. Sorto vain lisääntyy kun sananvapaus nujerretaan eu:ssa.
Niin mutta jos tämä Suomi ensin-porukka näyttäisi todelliset karvansa ja paljastaisi sen millä asialla he todellisuudessa ovat, eli toimivat ryssien käskystä ja tarkoituksenaan aiheuttaa eripuraa tavallisten suomalaisten keskuudessa eli myös sinun ja minun, niin silloin heiltä lähtisi tukijoita pois.
Iso osa tuolla leirillä notkuneista pahoinvoivista paskahousuista oli juuri sitä tavallista suomalaista työtöntä sakkia, jolla ei ollut hajuakaan siitä mitä heidän johtajansa tosiasiassa puuhailivat ryssien kanssa. Toivottavasti ja luultavasti sentään osan silmät aukesivat silloin kun leirille lyllersi punanaamainen ryssä Johan Backman.
Minähän aiemmin kirjoitin siitäkin että ovathan nuo leiriläiset saaneet lahjoituksia myös yksityisiltä tahoilta. Paljonhan siellä on videoissakin niitä jostain kaupasta saatuja kelta- ja punalappuisia vanhaksi menneitä tuotteita. Kyllä.
Mutta sitähän ei olekaan missään sanottu, kuinka paljon ryssä heitä avustaa, mutta se avustaa silti ja ainakin nuo leirin johtajat saavat ruplissa palkkansa tuosta työstään. Tarkoitan siis sitä joikumalla puhuvaa hollantilaista suomalaista ja hänen esikuntaansa.
"Ilmeisesti mielestäsi valheellisesti pakolaisstatuksella maahan tunkeutuneita taisteluikäisiä miehiä ei pidä poistaa maasta? Sinua ei siis selvästikään kiinnosta Suomen säilyttäminen suomalaisena ja turvallisena kotina meidän lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille, eli isänmaallisuus on kohdallasi pelkkää tyhjää sanahelinää, ei yhtään minkään arvoista."
Ei, vaan päinvastoin. Heitä ei alunperinkään olisi tänne saanut ottaa, ja jokainen laiton matu pitäisi saman tien heivata rajojen ulkopuolelle. Yhtä lailla kuin turvapaikan saanut ja täällä rikoksen tekevä pitäisi myös poistaa välittömästi.
Sama koskee ryssän propagandaa ja ihanuutta julistavia ihmisiä. Eivät ne ole yhtään sen parempia kuin nuo naamaltaan tummemmat matutkaan.
Mutta et ole kuitenkaan valmis tekemään mitään sen eteen, että viranomaiset estää matujen maahanpääsyn (niitähän virtaa tänne edelleen koko ajan) ja poistaa täällä jo olevat? Koska siitähän tässä on kyse, että kansalaisten pitää myös tehdä jotain eikä vain hiljaa voivotella tilannetta. Tarvitaan ainakin suuria mielenosoituksia, joita mainostetaan kunnolla.
Siitä voi Suomi Ensin -leiriä kritisoida, että ne ole onnistuneet saamaan isoja ihmismääriä liikkeelle, eikä De Wit vaikuta edes haluavan yhdistää voimia muiden ryhmien kanssa (Rajat kiinni, vastarintaliike ym.), vaan työntää ihmisiä pois. Vain ne, jotka toimivat/ajattelevat juuri niin kuin De Wit haluaa, ovat tervetulleita. Eikä SE mainosta riittävän tehokkaasti omia mielenosoituksiaan.
Medianäkyvyyttä asialle leiri on kuitenkin tuonut, ja siitä kuuluu suuri kiitos sen porukalle.
Kansaa tässä vaan vaihdetaan, synnytyskipuja koemme.
Toisaalta nyt olen alkanut toivoa naapurin isännän pikaista tulemista, melkein kun odottelisi Jeesuksen uutta tulemista.
Samanlainen pelastus.
Jospa niillä on marssijärjestys ja suunnitelma. SE leirin purku ensin ja jonkin ajan kuluttua sen toisen. Suvakeille annettiin ehkä ensin vähän porkkanaa, ennen keppiä, ettei huuto ja parku olisi ihan hillitöntä sitten kun sen toisen leirin purku alkaa.
Tänään oli hyvä päivä! Typerät rasset häädettiin torilta :)
Sitten sä heräsit tyyny oksennuksessa.
Totaalinen moka virkavallalta. Epäreiluus kiehautti. Minäkin liitynntästä hetkestä rasistaihin.
Itsekin odotin päättäjiltä ja polpolta suoraselkäisyyttä jotta olisivat suorittaneet ulkomaalaisvalvontaa sen jälkeen kun Maidan on purettu. Mutta ei. Luotto viranomaisiin on totaalisesti mennyt ja toivottavasti jokainen saa ansionsa mukaan.
PöpilänPoliisi = Pölpö
Onko Pöpilän tarkoitus häpäistä Suomen virkavalta, ja lähettää näinkin kutsuja kaiken maailman ääri-isllamisteille tulla Suomeen,
"""Pääministeri antaa talonsa "pakolaisten" käyttöön ?"""
Elukat heitettiin häkkiin.
Tässä näyteltiin juuri ensi luku uudessa kansalaisodassa, osapuolet onkin jo selvillä,
Suvakki-mustat ja valkoiset, nyt vain ei saada Saksasta apua vaan apu tulee nyt idästä, eli täysin päinvastaiset asetelmat!
Tilanne on naurettava poliisi ei suorita ulkomaalaisvalvontaa ja tätä laittomuutta vastustavia rangaistaan vääristä mielipiteistä?
Ramahadi päättyi,nyt on lupa tappaa vääräuskoiset isänmaalliset ja alkaa taistelut ,alistettujen
Suomen poliisivoimin johdolla.Todennäköisesti suojelijoiden Pastori Marjaana Toiviaisen,piispojen
K.Mäkisen ja sen lihavarouvan toivomuksesta, laittomien matujen olemassaolosta ja terroritekojen puolesta.Jokohan Toiviainen sai veronmaksajilta 300 000 euroa laittomien
maahanolojen kohentamiseen.Sairasta todella sairasta.
Risikko teki virheen
Esivallan määräyksellä pitäisi tuo toinenkin leiri purkaa. He ovat siellä osoittaneet mieltään jo kyllin kauan. On jo korkea aika moinen poistaa täyttämästä ja sotkemasta julkisia tiloja.
Kaikki, joille ei ole myönnetty maassa olo oikeutta, pois vain välittömästi. Näin maine kiirii, että tänne ei ole tulemista kovin hepposin perustein,
Järkeä asioitten hoitoon.
Oli kiinnostavaa tietää, mikä osuus tapahtumiin oli kokoomuksen mandaatilla Helsingin pormestariksi valitulla Jan Vapaavuorella ja Helsingin poliisilaitoksen johtajalla Lasse Aapiolla. Polisin toimintatavat johdattavat ajatukset väkisinkin näiden herrojen suuntaan etenkin kun tunnetaan näiden herrojen menneisyys.
Ollaan jo otettu monta askelta vaaran suuntaan yhteiskunnassa, kun rivipoliiseista on tullut poliitikkojen työrukkasia.
Tasavertaisuus ei voi toteutua, jos poliisi on poliittisesti asennoitunut.
Mielipidevaino ja sananvapaudenrajoittaminen ovat jo alkaneet aiemmin. Ja ei vain Suomessa, vaan koko Euroopassa, Amerikassa, Kanadassa ja Australiassa.
Jotta kansalaisten vainoaminen voi jatkua, tarvitaan poliittinen poliisi, eli polpo.
Kumpa rivipoliisitkin ymmärtäisivät, että he sahaavat omaa oksaansa. Sillä tällä menolla saavat hekin heittää hyvästit onnelliselle elämälle demokratiassa. Meistä tehdään liittovaltiokehityksen avulla Eurostoliitto, Pan-Eurooppa, joka tulee tulevaisuudessa olemaan globaalin banksterieliitin omistuksessa, kansalaiset pakkovallan alle alistettuina orjina.
Tämä "pakolaisaalto" oli ja on Soroksen ja Rothchildien organisoima ja rahoittama prosessi. Kaikki on etukäteen suunniteltu. Ja päämääränä on Pan-Eurooppa.
Suomalaisilta ei viedä mielenosoitusoikeutta ja mielipiteenilmaisun vapautta.PISTE.
Että silleen.
Suomalaisista pääosa on lampaita joita poliitikot ja matut vuorotellen panevat perseeseen, mitään ei viitsitä, mitään ei ymmärretä, mitään ei opita, samat kekkulit äänestetään vuodesta toiseen, suomalaisia on helppo hallita.
No sehän vietiin jo! Sinunkin on pakko tottua mustien määräysvaltaan.
Rikollisesti maassamme loisivat matut saavat rehvastella suvakkiensa kera pääkaupunkimme paraatipaikalla.
Uskomatonta touhua 100 vuotiaalta Suomelta omia kansalaisiaan kohtaan.
Mutta hyvä tietää lakejamme ei tarvitse noudattaa!!
Ei voi olla kahdenlaista lain noudattamista Suomessa. Laki pitää olla myös sama laittomasti maassa oleskelijoille ja Suomalaisille. Että silleen.
Kännissä poliiseja natsisioiksi haukkuvat rajakkivajakit tekivät nyt itsestään niin vastemieliset mainosvideot, että aivan turha luulla suomalaisten niitä enää koskaan tukevan saati kannattavan.
Jokunen päihdeongelmainen ja kromosomivajauksesta kärsivä syrjäytynyt vaahtoaa mukamas kansan nimissä. Ei kiitos mokomille.
Se oli ehkä niiden omaksi parhaaksi, olivat mahdollisesti vaarassa joutua hyökkäyksen kohteeksi. Kaikki ei ole aina niin kuin miltä nopeasti katsottuna näyttää. Poliisit saattoivat päinvastoin kuin luullaan pelastaa SE porukan pahemmalta.
No olisi pitänyt purkaa möys laittomien maassa oleskelijoiden leiri. PISTE. Että silleen.
Niin, onhan PIFFiläiset uhkailleet tuota leiriä jo pitkään, moneen kertaan ja aina yhtä hartaasti.
Tutkiiko vihapuhepoliisi PIFFiläisten esittämiä uhkauksia? Uhkauksissa oli mainittuna mm. scania ynnä muuta sellaista keppostelua.
Enpä usko, että vihapuhepoliisia kiinnostaa. Anarkomarkojen väkivalta on jo aiemminkin todettu päättäjien taholta olevan sitä parempaa väkivaltaa, josta ei tarvitse syytteitä nostella...Saavat pahoinpidellä ihmisiä sairaalakuntoon, ja poliisihevosiakin saavat vahingoittaa...puhumattakaan ihmisten omaisuuden tuhoamisesta.
Anarkot ovat kyllä sitä alhaisinta paskasakkia mitä maailmasta löytyy. Omasta mielestäni.
Hallitus tukee näitä.........
http://paivanbyrokraatti.com/2017/06/25/irak/
Voisiko joku vetää oikeuteen siitä että oikeutta ei noudateta ja laittomia maassaolevia ei poisteta ?