Omasta vapaasta tahdostani

160653

Syrjäydyn. En välitä niin ihmisistä kuin ennen, minulla on koira ja mies, he riittävät. Toki tapaan lapsiani mutta en jatkuvasti, puhelimessa puhumme kyllä useimmin.
Äitini soittaa enemmän kuin minä, tänään viimeksi. Eläinystävä hänkin. On 83 vuotta vanha ja elää kissan ja koiran kanssa. Hoitaa itsensä ja eläimet.

En kaipaa mitään juhlia, en sitten niin minkäänlaisia. Ainoa juhla joka jotain merkitsee on joulu.

Ja tätä toteutan pikkuhiljaa enemmän ja yritän saada läheisetkin ymmärtämään asian. Aika hyvin ovat sen tehneetkin.
Tämän palstan kautta vaihdan ajatuksia kun siltä tuntuu tai että olisi jotain sanottavaa.

Kaiken muun "löysän" ajan koiran ulkoilun ja muun kodin hoidon välillä luen. Ja paljon.

33

515

Vastaukset

  • No sittenhän kaikki onkin kunnossa.

    • Niin että heti kun saan muutkin uskomaan että ei tarttis eksyy erämaahan että muutkin älyäisi mitä vanha haluaa.
      Ei meinaa mennä jakeluun, muuten ok..


    • 160653 kirjoitti:

      Niin että heti kun saan muutkin uskomaan että ei tarttis eksyy erämaahan että muutkin älyäisi mitä vanha haluaa.
      Ei meinaa mennä jakeluun, muuten ok..

      Älä ole sivuraiteella. Kansojen sarjamurhaaja lenin putin stalin hävitetään.


  • Aloittajalle: Olet oikealla tiellä ja filosofisessa ajattelussasi olet jo pitkällä.
    Tässä on paljon pohtimista itse kullekin, että mitkä ovat ne oikeat keinot saavuttaa elämässä tasapaino ja mielenrauha. Itsekin olen päätynyt siihen tulokseen, että ulkopuolinen maailma tekee jotenkin liian rauhattomaksi. Nykymaailmassa ja ihmisten kulttuurissa on paljon sellaisia asioita, jotka eivät todellakaan ole hyväksi ihmisen mielen tasapainolle. On aivan liian paljon melua, kaoottisuutta, uutisia sodista, konflikteista, murhista ja ydinsodalla uhkailevista tahoista. Mitä enemmän on mahdollisuuksia luoda omasta elämästään sellaisen, kuin haluaa ja pysyy poissa maailman turhuuksista, riippuvuuksista ja mediasisällöistä, sitä onnellisempi oikeastaan on.
    Ja itse asiassa olen samaa mieltä aloittajan kanssa siitä, että ei se oleminen lukuisien ihmisten kanssa tee välttämättä onnelliseksi. Sama koskee suurintaa osaa somesta ja siellä olemisesta.

    • Kiitos kirjoittajalle. Olet käsittänyt aivan juuri niin kuin itse halusin että ihmiset sen ymmärtävät.
      Surullista on se että jopa omat sukulaiseni eivät sitä tajua, paitsi vanha äitini luulisin.

      Mutta näin meinaan jatkaa. Kuka jaksaisi seurata esim.lintujen touhuja aamulla mökillä kun mitään ääniä ei ole kuin eläinten äänet. Voi istua terasilla kaksikin tuntia koirani kanssa, kuunnellaan ja jos peura sattuu liian lähelle koira kyllä havahtuu.

      Se että ensimmäinenkään radio ei soi, joutsenet pitävät omaa konserttiiaan, onko jo viimeinen tinttiperhe saanut poikasensa jo vamiiksi, näitä kaikia ja paljon muita voimme seurata koirani kanssa kuistilla pari tuntia ennenkuin hän herää.

      Luonto ja rauha, siinä se se.


    • Niin ja en suostu mihinkään Facebookiin, en ikinä. Äiti raukkani oli jotenkin (siis vuosia 84) sinne mennyt ja sanoi että vois olla kiva . Juttuja oli kuullut jne. Yhtäkkiä kavereita oli parikymmentä.

      Seuraavana päivänä heitä oli 54.
      Sitten äitee heräsi että miksi hän ventovieraitten kanssa olisi tekemisissä.

      Ei sitten niin miksikään. Se joka haluaa niin tehköön niin, siinä ei ole mitään, mutta jos se ei ihmiselle (äitini) anna muta kuin ihmetyksen aihetta niin ei se ole edes tarkoitus.
      Siskoni kävi päästämässä äitiraukan pannasta ja poisti naaman hänen koneeltaan.

      Kaikki hyvin, loppu hyvin.


    • 160653 kirjoitti:

      Niin ja en suostu mihinkään Facebookiin, en ikinä. Äiti raukkani oli jotenkin (siis vuosia 84) sinne mennyt ja sanoi että vois olla kiva . Juttuja oli kuullut jne. Yhtäkkiä kavereita oli parikymmentä.

      Seuraavana päivänä heitä oli 54.
      Sitten äitee heräsi että miksi hän ventovieraitten kanssa olisi tekemisissä.

      Ei sitten niin miksikään. Se joka haluaa niin tehköön niin, siinä ei ole mitään, mutta jos se ei ihmiselle (äitini) anna muta kuin ihmetyksen aihetta niin ei se ole edes tarkoitus.
      Siskoni kävi päästämässä äitiraukan pannasta ja poisti naaman hänen koneeltaan.

      Kaikki hyvin, loppu hyvin.

      Kuulostat harvinaisen tolkulta ihmiseltä.
      Respect.


    • En todellakaan ollut mikään tolkku nuorempana, olen vaan päättänyt käyttää loppuelämäni näin. Suurimman osan elämästäni olen elänyt vain muita varten. Minä viimeisenä aina omasta tahdostani silloinkin.
      Päätin että nyt riittää, kuljen tietäni niin kuin itse haluan. Ja mitäänhän en pyydä muilta. Ja jos ei kelpaa menköön pois.

      Tunnen tietty olevani itsekäs tämän elämäntyylini takia, en välitä siitäkään.
      Kuitenkaan en kenellekään tee mitään pahaa ja kaikille toivon vain hyvää. En ole paha enkä ilkeä ihminen ollut koskaan.

      Huomasin vaan tuossa elämänvarrella että esim. lapset käyttivät hyväksi kilttiä luonnettani.
      Mulle silloin ammoin aina kaikki kävi.

      Nyt ei enää ja pikkuhiljaa menee heidänkin jakeluunsa se että olen oman elämäni herra.

      Ja vuosien mittaan olen päässyt tähän missä nyt olen ja pidän siitä kiinni visusti kiinni.
      Varhaisaikuisena rupesin lukemaan mm, Kaari Utrion kirjoja.

      Silloin tajusin kirjoitetun tekstin merkittävyyden ihmiselle. Utrion kirjat olivat romaanin lisäksi pelkkää historiaa josta olen pitänyt aina.

      Ja siitä asti olen lukenut kaikkea niin paljon kuin vaan kerkiän. Jos jollekin on pelaaminen himo, minulle vastaava asia on lukeminen. Kotonakin alkaa olla satakunta omaa kirjaa, en vaan raaski niitä mihinkään heittää.

      Rakastan kirjoja ja niiden anti on suunnaton anti monessakin mielessä.


    • 160653 kirjoitti:

      En todellakaan ollut mikään tolkku nuorempana, olen vaan päättänyt käyttää loppuelämäni näin. Suurimman osan elämästäni olen elänyt vain muita varten. Minä viimeisenä aina omasta tahdostani silloinkin.
      Päätin että nyt riittää, kuljen tietäni niin kuin itse haluan. Ja mitäänhän en pyydä muilta. Ja jos ei kelpaa menköön pois.

      Tunnen tietty olevani itsekäs tämän elämäntyylini takia, en välitä siitäkään.
      Kuitenkaan en kenellekään tee mitään pahaa ja kaikille toivon vain hyvää. En ole paha enkä ilkeä ihminen ollut koskaan.

      Huomasin vaan tuossa elämänvarrella että esim. lapset käyttivät hyväksi kilttiä luonnettani.
      Mulle silloin ammoin aina kaikki kävi.

      Nyt ei enää ja pikkuhiljaa menee heidänkin jakeluunsa se että olen oman elämäni herra.

      Ja vuosien mittaan olen päässyt tähän missä nyt olen ja pidän siitä kiinni visusti kiinni.
      Varhaisaikuisena rupesin lukemaan mm, Kaari Utrion kirjoja.

      Silloin tajusin kirjoitetun tekstin merkittävyyden ihmiselle. Utrion kirjat olivat romaanin lisäksi pelkkää historiaa josta olen pitänyt aina.

      Ja siitä asti olen lukenut kaikkea niin paljon kuin vaan kerkiän. Jos jollekin on pelaaminen himo, minulle vastaava asia on lukeminen. Kotonakin alkaa olla satakunta omaa kirjaa, en vaan raaski niitä mihinkään heittää.

      Rakastan kirjoja ja niiden anti on suunnaton anti monessakin mielessä.

      Utrion kirjoja luin joskus rippikouluiän tietämissä ja niistä jäi mieleen pornojutut. (Siihen aikaan ei ollut nettiä tuonikäisillekään) Nyttemmin Utrion kirjoissa en ole niinkään pornoa havainnut, onko sitten oma polkuni vaikuttanut vai onko Utrio vähentänyt pornoa?

      Lue joskus "Koivikon Agatha", en nyt muista kirjoittajaa, mutta nainen hänkin. Tuolta löytyy myös kirja-arvosteluiden palsta, voisit kirjoitella sinne lukemiasi teoksia t. siis niiden arvosteluita.

      Otaksun, että olet viisissäkymmenissä? Elät tyhjenneen pesän vaihetta? Niin täälläkin. Juhlia en kaipaa, etenkään istua pönöttämistä. Olen tyytyväinen siihen, että lasten yo:t saatiin juhlittua jo töissäollessani. Vakityöpaikka meni muutama vuosi sitten. Lapset eivät minun kiltteyttäni käyttäneet hyväksi, mutta isosisko taisi niin tehdä silloin, kun äiti vielä eli. Olin ilmaisena lapsenvahtina ja äidin "likasankona", kun hän sairasti.

      Hyvää jatkoa valitsemallesi polulle!


    • 55.55 kirjoitti:

      Utrion kirjoja luin joskus rippikouluiän tietämissä ja niistä jäi mieleen pornojutut. (Siihen aikaan ei ollut nettiä tuonikäisillekään) Nyttemmin Utrion kirjoissa en ole niinkään pornoa havainnut, onko sitten oma polkuni vaikuttanut vai onko Utrio vähentänyt pornoa?

      Lue joskus "Koivikon Agatha", en nyt muista kirjoittajaa, mutta nainen hänkin. Tuolta löytyy myös kirja-arvosteluiden palsta, voisit kirjoitella sinne lukemiasi teoksia t. siis niiden arvosteluita.

      Otaksun, että olet viisissäkymmenissä? Elät tyhjenneen pesän vaihetta? Niin täälläkin. Juhlia en kaipaa, etenkään istua pönöttämistä. Olen tyytyväinen siihen, että lasten yo:t saatiin juhlittua jo töissäollessani. Vakityöpaikka meni muutama vuosi sitten. Lapset eivät minun kiltteyttäni käyttäneet hyväksi, mutta isosisko taisi niin tehdä silloin, kun äiti vielä eli. Olin ilmaisena lapsenvahtina ja äidin "likasankona", kun hän sairasti.

      Hyvää jatkoa valitsemallesi polulle!

      Kiitos. Utrion vanhemmat kirjat jotka käsittelevät aikaa 1800-1900 lukua olivat kyllä omasta mielestänikin joskus härskejä. Utrio on kuitenkin kirjansa ja historiansa lukenut ennen kuin aloitti omien kirjojensa kirjoittamisen. Eli siis siihen maailman aikaan näin oli tapa ja tyyli.

      Näistä aloitin kuitenkin lukemisinnostukseni joka alkoi kun kolmas lapseni tuli kesken. Ennen keskenmenoa makasin kaksi viikkoa sängyssä ja luin kaikki mitä sisko jaksoi mulle kantaa.

      Mutta asian tapahduttua jatkoin koska olin jäänyt lukukoukkuun. Lisäksi tietty piti hoita perhe ja koira.

      Nyt olen surun murtama, koiramme jouduttiin lopettamaan viime sunnuntaina. Se oli meidän viimeinen, oma aikamme voi loppua seuraavan kanssa kesken. Tuntui että elämä loppuu meikäläiselläkin tähän. Mutta voin paeta sitä kun liian ahdistavaksi käy, ottaa kirjan käteen. Hetkeksi se on nyt onnistunut mutta pian taas suru iskee.

      Tämä on koettu ennekin mutta nyt joteskin vaikeampaa. Oisko niin että vanhuuden hitaus koskee myös näitä asioita.
      Kyllä se tästä.


  • Tuohan on aivan normaalia, ikävaiheeseesi kuuluvaa toimintaa. Olet siis jo eläkkeellä, aikaa jää. Monesti ovat kaikki toiminnot jo hidastuneet, ja mieluusti sitä moni jä vaan kiikkutuoliin torkkumaan kirjan kanssa. Ja siinä sitten passivoituu edelleen. Aika kuluu nopsaan tuntitolkulla vaikka linnunlauluja kuunnellen , kun ei puhtia ole enää eikä kiinnostustakaan aktiivisempaan toimintaan.

    Yritä kuitenkin liikuua ja jollain lailla olla aktiivinen. Hidastunut toimintasi, ja vetäytyminen kaikesta viittaa kovasti alkavaan dementiaan.

    • Olet siinä mielessä väärässä että joka päivä ulkoilin koiran kanssa pari tuntia päivässä, ruokin sen ja huolehdin muutoinkin. Mieheni osa kaikesta on pienempi kuin ammoin (aivoinfarkti 8/2016) ja toipu hyvin mutta ei ole entisensä.

      Eli en joutanut vaan tekemään jotain mutta kaiken liikenevän aikani kyllä luin.

      Nyt en sitten tiedä. Kun tästä shokista selviän (syy:koiran lopetus sairauden takia 27.8.) , voisin hyvin lähteä vaikka luostariin. Mutta minulla on kuitenkin sairas mieheni. Mutta sen jälkeen en tiedä. Nyt on toivoton olo, rakastin koiraani suurella sydämellä. Kotona tuli yhtäkkiä kumman väljää.
      Asunto on edelleen sama 40 m2 mutta saksanpaimen Rölli puuttuu.


    • oletko ajatellut, tai ota harkintaan, että voisit tarjota kodin jollekin vanhemmalle korinvaihtajalle. Koirasta luopuminen on raskasta, joka kerta, mutta sittenkin, ne päivät ja vuodet, jolloin karvakaveri on vierellä, ovat sen arvoisia, että surunkin jaksaa ottaa vastaan. ( nykyiset nuoret koirat tulevat olemaan minun viimeiseni, sitten, jos voimia on, ryhdyn sijaishoitajaksi ja tarjoa kotia tilapäistä hoitoa tarvitseville koirille. Sijaiskoteja tarvitaan


    • kodinjakoa kirjoitti:

      oletko ajatellut, tai ota harkintaan, että voisit tarjota kodin jollekin vanhemmalle korinvaihtajalle. Koirasta luopuminen on raskasta, joka kerta, mutta sittenkin, ne päivät ja vuodet, jolloin karvakaveri on vierellä, ovat sen arvoisia, että surunkin jaksaa ottaa vastaan. ( nykyiset nuoret koirat tulevat olemaan minun viimeiseni, sitten, jos voimia on, ryhdyn sijaishoitajaksi ja tarjoa kotia tilapäistä hoitoa tarvitseville koirille. Sijaiskoteja tarvitaan

      Kerrotko enemmän tästä sijaiskotitoiminnasta. Voisin hyvin kiinnostua ja jos hoitoaika olisi niin lyhyt että saisin pitää sydämeni etten menettäisi sitä taas. Sitäpaitsi se on risa vielä.


    • Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa on yksinäisiä ihmisiä jotka kaipaavat juttuseuraa...


    • Odottavan.aika kirjoitti:

      Palvelutaloissa ja vanhainkodeissa on yksinäisiä ihmisiä jotka kaipaavat juttuseuraa...

      Ei huono vaihtoehto.


    • 160653 kirjoitti:

      Ei huono vaihtoehto.

      Minä kerron omasta elämästäni, miten syrjäytyminen tapahtuu.
      Vielä 18 vuotta sitten olin töissä. Oli oma yritys. Omat asunnut ja aina uusi auto. Sitten tuli avioero. Firma teki konkurssin (siis minä). Kaik män.

      Ei jäänyt kun velkaa. Lapset olivat vielä silloin ala-ikäsiä, mutta heti kun tulivat täysi-ikäisiksi, katosivat myös he. En ole nähnyt ja kuullut heistä 10 vuoteen mitään. En edes tiedä missä he asuvat. Kaikki sisareni katosivat myös.Isä ja äiti. Isä ja äiti sitten kuolivat tässä muutama vuosi sitten.

      Tein aluksi työpätkiä, mutta velat ovat vain kasvaneet. Luottotiedot ovat menneet eivätkä koskaan tule takaisin. Velkasaneeraukseen en pääse.
      Vuokralla asun kurjassa loukossa. Ei ole varaa ostaa kaikkia tarvittavia lääkkeitä. Omaa puhelinta ei ole samoin kun nettiyhteyttä. Ei ole varaa. Käyn kirjastossa maksamassa vuokran ja sähkölaskun, sen netissä.

      Ainut keskusteluyhteys on kaupan kassa. Sielläkin yrittävät lopettaa sen automaattisilla kassoilla.

      Olishan niitä kaikenlaisia kerhoja sun muita muttei enää kiinnosta.

      Olen todellinen syrjäytymisen ammattilainen.

      Jos joku sanoo mulle "terve", niin vastaan: "haist home".


  • Minä sanon terve. Ja vaikka haistaisinkin sen homeen voin syystä ymmärtää kaiken.

    Jotenkin sinunkin on eteenpäin päästävä. Minä menetin koiran ja sinä kaiken. Ymmärrän että ne eivät ole verrattavissa.

    Toivon kaikkea hyvää sinulle mutta kello on niin paljon että ajatus ei enää kulje, kirjoita itsestäsi lisää.

  • Eipä tässä paljoa kertomista ole.

    Lähdin aamulla pyöräilemään ja kuvittelin että tyhjiä pulloja ja tölkkejä löytyisi ainakin 10 euron edestä, niinkun monesti näin lauantai aamuisin, mutta löytyikin vain 3 euron 10 sentin edestä.
    Koska eläke tulee vasta maanantaina ja jääkaapissa ei ole muuta kuin valot,tuolla 3.10 eurolla sain sitten kuitenkin ranskalaisia ja nakkeja kaupasta.Onneksi oli suolakurkkuja palanpaimikkeeksi.

    On otettava uusi yritys huomen aamuna.
    Nyt lähden täältä kirjastosta polkemaan taas kotiin ja keitän kahvit. Sitä sentään on ja Lidlin pahanmakuisia saksalaispullia.
    Sitten nokoset ja loppupäivä TV:n töllötystä.

    • Mielestäni Lidl:n pullat ovat hyviä ja erikoisen hyviä karjalanpiirakat. Testattu.


  • Kuten on jo aiemminkin todettu, niin autismi ei ole sairaus vaan ihmisen luonnollinen kehityslinja tässä tilanteessa.

  • Mulla samanlainen tilanne miehenä kuin aloittajalla, on nainen, lapsi ja kissa se riittää, juhlista en välitä, ulkona käyn harvoin joskus kaupassa...viihdyn omissa oloissani suurimmaksi osaksi. Syy tilanteeseeni on työ kyvyttömyys joka on vienyt niin sosiaaliset kontaktit kuin muunkin joka merkitsi joskus jotain. Juhlapyhistä en niin välitä, Jouluna rauhoitun perheen kanssa ja muu on tavallista arkea.

    • Niin siinäs näkee ihmettelijät etten ole ainoa ja enkä välittäisi vaikka olisinkin.

      Hyvä tasapainoinen (lue tasapaksu ehkä) sopii oikein hyvin. Ulkopuolista dramatiikkaa tuo muut jopa piiriin kuuluneet. Koirani on edesmennyt, nyt ollaan mieheni kanssa kahden. Mieleni tekisi vielä koiraa (ei välttämättä saku) mutta mieheni aivoinfaktin vuoksi se on mahdotonta.

      Eli tämä ennen ollut tasapainoisuus on järkkynyt. Nyt yritetään olla kuin ei mitään. Ei siitäkään mitään tule. Koiramme kuoli 27.8. Tänään viimeksi ulvoimme molemmat, kaikki pientkin asiat tuovat sen mieleen.

      Joskus tästäkin päästään kait.

      Kiva kulla kumminkin että on muitakin jotka ovat "ns.omissa oloissaan" vapaaehtoisesti.

      ja niin kun on sanottu, vapaaehtoistahan se on. Kaikkea hyvää teille.


  • Hei nimimerkki ammattinasyrjäytyminen:
    Mihin lapset katosivat ja miten? Eikä sinun pitäisi etsiä heitä?

  • Neuvo niille joilla on tarvetta ruoka-avulle, ottakaa yhteyttä johonkin paikalliseen ,paikkakunnallanne olevaan kristilliseen seurakuntaan ja seuratkaa ilmoittelua ja kyselkää missä ilmaisruokajakoa ja koska.

  • Syrjäytynyt, en vapaaehtoisesti kylläkään....
    Kyllä se kaupan kassa on usein ainoa kontakti, tai bussikuski.
    Isä ja äiti ovat edesmenneet, sisko poissa, yksi aikuinen lapsi kaukana,
    ja hyvin harvoin näen.
    Eipä soi puhelin, se on harvinaista herkkua se, ja soittaja useimmiten joku myyjä.

    Olen jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle, 4v sitten, olen vähän alle60v, mieheni menehtynyt 55 vuotiaana. Kissa oli, muttei enää moneen vuoteen, enkä jaksa nyt juuri uutta
    lemmikkiä, vaikka sitä joku saattaa tarjota yksinäisyyttä helpottamaan.
    Mutta kun tuntuu, että lemmikkikin masentuisi, kuten itselle on käynyt.

    Tosi usein ajattelen, kumpa olisi joku kun tulisi kahville, tai mentäisiin johonkin.
    Puhua toiselle ihmiselle, kuunnella häntä.
    Ylellisyyttä olisi...

    • Missä päin Suomea asut?


    • Minut taas edesmennyt koiramme laittoi kuntoon jo pentuna. Kävelin ja kävelin (siis liikuin) ja kahdessa vuodessa selkäkivut olivat mennyttä.

      Nyt kun koira on ollut pois kolme kuukautta pian, en ole muuta kuin roskat vienyt ja käynyt postilaatikolla. Naama on valkoinen kuin kuolemalla ja sitähän tavallaan olenkin. Ikävöin sitä edelleen niin ettei mikään huvita.

      Tänään WC-pyttyä pestessäni sattui ikävästi alaselkään. Muistutus.
      Kaikki ne kolme vikaa mitä kirurgi aikoinaan mainitsi ne ovat sellaisia ettei voi leikata kerralla. Yksi tosin voi mennä iän tullen itsekseen mutta sitten jää vielä kaksi.

      Niin onhan minulla edelleen mieheni mutta kun silläkin on yhtä ikävä.

      Joko aika tai uusi koira, luulen että meidän molempien kannalta se voisi olla terveempi vaihtoehto. Ei sen tarvitse enää olla saku, se voisi olla pienempikin.


  • Kyllä ajattelin hoitaa muutamia asioita keskustassa tänään ....
    Varsinais-suomessa asustelen.

    • Minä päätin vielä miettiä sitä uutta koiraa, ehkä jo aikuista, sellaista jotka on otettu huostaan tai muuta. Minulla riittää sydäntä uuden sydämen(koiran) paikkaamiseen. En osaa kävellä ulkona ilman koiraa, vuokramökki sanottiin irti, ei sielläkään voi olla ilman koiraa. Koiran takiahan se on alunperin aikoinaan hommattu. Mieheni on samaa mieltä.


  • Minä taas mietin ihmistä/ihmisiä, toisia ypöyksinäisiä, kellä ei ketään,
    missä he ovat......
    En ole kai sittenkään täällä nurkilla ainoa.
    Pian on taas joulu, meille vaikea aika, varsinkin kun sitä hehkutetaan jokatuutista.

    • On miedän suvussamme yksi yksinäinen ihminen. Se on nuorin poikani . Ollaan kuitenkin tekemisissä silloin tällöin. Hänet olen ajatellut pyytää jouluksi syömään. Tuskin mitään iteselleen laittaisi. Nähtiin pari viikkoa sitten viimeksi..

      Mutta se koira on se joka saa sydämeni liekkiin. Lapset (siis nyt jo reilusti aikuiset) ovat omillaan ja heillä on omat tyylinsä ja tapansa.

      Kun koira tulee taloon, on se aina haaste. Sekin haluaisi pitää päänsä mutta ILMAN kuritusta ja väkivaltaa siitä pitäisi saada yhteiskuntakelpoinen jäsen. Joskus siinä on enemmän töitä, joskus vähemmän.

      Kun saat koiran ymmärtämään miten pitää olla ja käyttäytyä (vähimmäissäännöt), on jo tehty töitä. Sitä sitten voi jalostaa koiran ominaisuuksien mukaan, aina riittää puuhaa jos mielenkiintoa riittää.

      Lapsiani en enää voi muokata mutta koiran kanssa se on mahdollista aina. Siitä syntyy suhde (ainakin minulla) koiraan nähden joka on ainutlaatuinen. Kun jossain onnistutaan, se tehdään yhdessä.
      Lapsilla on omat lapsensa ja elämänsä. Koiran kanssa olen minä tiiviimmin kuin konsanaan kenenkään kanssa. Siitä syntyy vahva side jos kaikki on mennyt hyvin.

      Meillä oli näin, loppui vaan liian aikaisin.


  • Tuota ei voi oikein sanoa syrjäytymiseksi. Sulla on mies arjessa mukana ja lapsia joihin olet yhteydessä edes vähän. Tiedätkö mitä on olla oikeasti syrjäytynyt? Kun ei ole kumppania, ei lapsia, ei terveyttä tehdä töitä, on sairauksia, ei ystäviä, ei suhteita sukulaisiin, omat sisaruksetkin katsovat nenänvartta pitkin.

suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

SEISKA.FI

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

  1. En ymmärrä holokaustin kieltäjiä?

    Aivan sama kuin kieltäisi ettei 2 maailmansotaa ole ollutkaan. Onko heillä pimeä alue tuolta osin vai onko se tahallista kieltämistä. Jos myöntäisi se
    Maailman menoa
    357
    3092