Salamielenosoitus ei ole sallittu

Poliisi totesi, että Suomi Ensin-telttaleiri aiheutti välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudella. Kokoontumislain (22.4.1999/530) mukaisesti poliisi keskeytti mielenosoituksen ja puratti telttaleirin. Poliisi perusteli päätöstään noin 20 rikosepäilyllä leirin olemassaolon ajalta. Viimeinen niitti oli Juhannuksen aikaiset 3 rikosepäilyä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/29062017/art-2000005271865.html
Mutta ei mennyt tämäkään asia kerralla rassukoiden kaaliin, piti suorittaa toistoja kuten armeijassa ikään. Eilen päätyi taas pari huono-oppista mustamaijan kyytiin. Ja sakkoja ropisee.

Normaalijärkinen ihminen ymmärtää, että poliisi ei nyt salli Suomi Ensin-porukoilta uutta mielenosoitusa samalle paikalle. Turha sinne on nyt hipsiä mukana muina miehinä samanmielisten kavereiden kanssa ja yrittää esittää satunnaista ohikulkijaa. Tämähän on jo lapsellista pelleilyä, johon en olisi uskonut aikuisten ihmisten alentuvan.

Turha myöskään on huudella mitään maahanmuuttajien mielenosoituksesta. Se on koko ajan sujunut rauhallisesti ja sääntöjen mukaisesti. Suomi Ensin-porukka mämmi ihan itse omat asiansa. Turhapa siitä on muita syytellä.

Sitä saa, mitä tilaa. ;)))
68737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Samaa mieltä! Suomalaisten oikeutta liikkua Suomessa tulisi rajoittaa. Suomalainen voi olemassaolollaan provosoida ulkomaalaisia, mikä olisi tietysti hyvin valitettavaa. Mielenosoituksia ei tarvita, koska mielipiteen voi ilmaista sivistyneestikin ainakin, jos mielipide on oikea. Tämän vuoksi mielenosoitusoikeutta koskeva perustuslain pykälä pitäisi uudistaa suvaitsevaista Suomea vastaavaksi.

Äänestä
  • Itse asiassa suomalaisen pitää kulkea kaikkialla pää kumarassa pyytäen anteeksi olemassaoloaan. Kun esimerkiksi irakilainen tulee vastaan, suomalaisen tulee asettua kontilleen ja kumartaa, jos miehellä lakki on päässä, tulee paljastaa päänsä. Naisten tulee käyttää huivia ja olla aina valmis seksiin, jos ulkomaalainen haluaa.
    Meille venäläisille riittää, kun kumarratte kohteliaasti ja naiset niiaa. Emme me naapurilta paljoa vaadi.

    Äänestä

  • Jep. Olen jo aiemmin ehdottanut, että suomalaiset laitettaisiin omaan reservaattiinsa, eli jaetaan kahtia koko maa...

    Äänestä

  • gfretgfert kirjoitti:

    Itse asiassa suomalaisen pitää kulkea kaikkialla pää kumarassa pyytäen anteeksi olemassaoloaan. Kun esimerkiksi irakilainen tulee vastaan, suomalaisen tulee asettua kontilleen ja kumartaa, jos miehellä lakki on päässä, tulee paljastaa päänsä. Naisten tulee käyttää huivia ja olla aina valmis seksiin, jos ulkomaalainen haluaa.
    Meille venäläisille riittää, kun kumarratte kohteliaasti ja naiset niiaa. Emme me naapurilta paljoa vaadi.

    Miehen puhetta, vieläpä herrasmiehen puhetta!

    Äänestä

Etenkin se Mari oli kamalan pelottava. Juuri ja juuri uskalsin kävellä ohi, katsekontaktia ottamatta tietenkin.

Äänestä

Se oli sitten hauskan näköistä kun ne isot poliisisedät juoksivat hiki hatussa sen hentoisen Marin perässä pitkin katua.Mietin sitä katsellessani,että olikohan se Mari tehnyt suurenkin rikoksen.Onhan se sentään hyvä,että meillä on poliisi joka suojelee meitä.

Äänestä
  • Poliisit eivät saa olla raiskaajien perässä, niin ne alkavat itse ahdistelemaan suomalaisia naisia

    Äänestä

On se hyvä että Suomeen saadaan selkeät säännöt siitä mitä mieltä saa olla. Kuten Sipiläkin sanoi, syksyn myötä EUssa tehdään monia kauaksi kantavia päätöksiä eikä niihin saa esittää soraääniä. Vielä kun pamputtaminen sallittaisiin niin että aivovammakin olisi mahdollinen niin eiköhän päästäisi lopullisesti vääristä mielipiteistä eroon.

Äänestä

"Salamielenosoitus ei ole sallittu "

Kirjoittajan täytyy olla vielä tyhmenpi kuin hän itse tajuaa. Seuraavaksi varmasti on kiellettyä ajatella "väärin". Mikään yksittäisten ihmisten seisoskelu yleisellä paikalla ei voi olla laissa määritelty "mielenosoitus".

Äänestä
  • Luetaan lakia ensin.
    "Yleisellä kokouksella tarkoitetaan tässä laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata. "

    Kun useampi henkilö sopii keskenään kokoontuvansa julkiselle paikalle, kyseessä on yleinen kokous, jota koskee Kokoontumislaki.

    Yksittäinen ihminen kävelkööt, istukoot, seisokoot ja ihmetelkööt asioita aivan rauhassa. Poliisilla ei siihen ole mitään sanomista. Keskiviikkona noin 10 henkilöä yritti kokoontua Rautatietorille. Poliisi hajoitti kokouksen.

    Täytyisi tietää, pelkkä öyhötys ei riitä. ;)))

    Äänestä

  • satunnainen.kulkija kirjoitti:

    Luetaan lakia ensin.

    Ja samaan aikaan seisoi rautatieaseman alakäytävällä 17 kovaäänistä ulkomaista 'kunniavierastamme' mölyten keskenään.Aika epämiellyttävää ohikulkijoille ja samalla tien tukkona.Näkyi varmasti valvontalaitteissa mutta saivat olla rauhassa.Olin tulomatkalla rautatientorilta jossa näin nämä 10 rauhallisesti puhuvaa ja käyttäytyvää henkilöä.Mitä ihmeen vaaraa heistä oli siellä torin laidalla? Seisoin jopa jonkun aikaa heidän joukossaan vaikken olekaan ryhmän ns.varsinainen jäsen.Kohteliasta puhetta jossa en nähnyt mitään vaarallista.Ei kovaa ääntä,ei minkäänlaista aggressiivisuutta.Poliisiautot hyvissä asemissa lähellä.Kova voima tuolla suhteellisen pienellä ryhmällä kyllä on kun saavat heti ihmeen aikaan: jopa 5-6 poliisiautoa ajaa vauhdilla vahtiin jos vain näkevät muutamankin ryhmän jäsenen.Kuka voi selittää tämän kun jatkuvasti tuodaan esille se miten poliisien voimat eivät riitä siihen ja siihen.

    Äänestä

  • katsotaan.taas.illalla kirjoitti:

    "...10 rauhallisesti puhuvaa ja käyttäytyvää henkilöä.

    Heh hehh hah.
    Ja näistä rauhallisesti puhuvista, asiallisista henkilöistä kaksi päätyi poliisin kyytiin, kun eivät ymmärtäneet puhetta.

    Äänestä

  • Ymmärsivätköhän he lopulta, että heillä oli "väärät mielipiteet"? Aika kova oli kohtelu vääristä mielipiteistä. Ihan venäjän meininkiä. Väärät mielipiteet on vääriä mielipiteitä, vaikka kuinka asiallisesti ja rauhallisesti esitettyinä. Ne voi helposti tulkita virkavallan ja yleisen järjestyksen vastustamisena. Aivan kuten venäjällä on aina ollut. Suomessa tämä vaatii tosin vähän totuttelua,..
    Aluksi nettiin palkattiin runsain mitoin ajatuspoliiseita ja nyt torille.

    Äänestä

  • satunnainen.kulkija kirjoitti:

    Luetaan lakia ensin.
    "Yleisellä kokouksella tarkoitetaan tässä laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata. "

    Kun useampi henkilö sopii keskenään kokoontuvansa julkiselle paikalle, kyseessä on yleinen kokous, jota koskee Kokoontumislaki.

    Yksittäinen ihminen kävelkööt, istukoot, seisokoot ja ihmetelkööt asioita aivan rauhassa. Poliisilla ei siihen ole mitään sanomista. Keskiviikkona noin 10 henkilöä yritti kokoontua Rautatietorille. Poliisi hajoitti kokouksen.

    Täytyisi tietää, pelkkä öyhötys ei riitä. ;)))

    "laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta"

    Entäs jos näin ei ole?? Jos kaveriporukka kokoontuu muuten vain. Joudunko tekemään ilmoituksen poliisille, kun tarkoitus olisi kokoontua kavereiden kanssa rannalle n 11 hlöä viettämään kesäiltaa. Pitääkö tehdä ilmoitus kerro!! Mitä sanoo laki

    Äänestä

  • Periaatteessa kyllä, ja vihapuheiden varalta myös ajatuspoliisi mukaan.

    Äänestä

Hyvä aloittaja, Kerroppa ihan omin sanoin, mitä se "salamielenosoitus" tarkoittaa. Voinko nyt kävellä ollenkaan tuon torin poikki, koska hiljaa mielessäni ajattelen, että Suomi maidanin tyypit olivat oikealla asialla ja minua huolestuttaa se tietyn uskonnon ja kulttuuritaustan omaavien leiri suvakkimammoineen? olenko minäkin sellainen "salamielenosoittaja"? Olenko oikeutettu edes istumaan sille kirotulle penkille?

Onko vain tietyn mielipiteen tai etnisen taustan omaavilla oikeus kävellä tuolla torilla? Onko jollain Alan Salehzadeh: lla oikeus kävellä tuolla torilla? Hän on Lähi-Idän asiantuntija ja useasti varoitellut meitä "pottunokkia" tietyistä asioista liittyen terrorismin uhkaan. onko hänkin "salamielenosoittaja"?

Äänestä
  • Hyvä kysyjä. Yksittäinen henkilö voi toki kävellä ja olla ihan mieltä tahansa. Toisaalta poliisilla on myös oikeus pyytää kännykkäkamera kourassa suuta soittavaa torveloa poistumaan, mikäli hän häiritsee muita ihmisiä.

    Minä taas haluaisin kysyä, miksi on niin kauhean tärkeää saada pörrätä Rautatietorilla, kun poliisi selkeästi kertoi, että se ei tule sallimaan Suomi Ensin-ryhmän mielenosoituksia kyseisellä paikalla? Tekeekö mieli kiukutella?

    Poliisin päätös koski Suomi Ensin-ryhmää ja se perustui useisiin ryhmän aiheuttamiin järjestyshäiriöihin ko. paikalla. Muiden ryhmien mahdollinen olo ko. paikalla ei mitenkään liity asiaan.

    Kukin vastaa vain omista teoistaan ja Suomi Ensin-ryhmä – valitettavasti – ei ymmärtänyt, miten Helsingin kaupungin keskeisellä paikalla tulee käyttäytyä.

    Sitä saa, mitä tilaa. Nyt se tilaus sitten toimitettiin. ;)))

    Äänestä

  • Tästä "salamielenosoituksesta" on youtubessa videoita. Ihan tavallisia rauhallisia pulliaisia lampsi torilla kädet taskuissa ja keskusteli rauhallisesti keskenään ryhmissä. Heillä ei ollut kylttejä tai lippuja. He eivät melskanneet. Poliisi oli se joka riehaantui ja alkoi repiä tyyppejä. Kuulemma pari pidätettyä eivät edes olleet maidanilaisia vaikka olivatkin heidän puolellaan .

    Itse pidin koko leiri-touhua alunperinkin vähän naivina, mutta nyt kun omin silmin näin poliisin toiminnan rauhallisia kansalaisia kohtaan, meni kyllä sympatiat totaalisesti näille SE-tyypeille.

    tämä on pelottava ennakkotapaus siitä, että kukatahansa, vaikka kuinka rauhallinen sivustakatsoja, voidaan raahata väkivalloin poliisiautoon, jos on syytä epäillä, että olet ns. toisinajattelija. Nyt voit ehkä hurrata tapaukselle, mutta seuraavalla kerralla se voit olla sinä tai sinun läheisesi, jolle käy näin, jos tästä tulee uusi "normaali" virkavallan toiminnassa.

    Äänestä

  • oöjheoe kirjoitti:

    Tästä "salamielenosoituksesta" on youtubessa videoita. Ihan tavallisia rauhallisia pulliaisia lampsi torilla kädet taskuissa ja keskusteli rauhallisesti keskenään ryhmissä. Heillä ei ollut kylttejä tai lippuja. He eivät melskanneet. Poliisi oli se joka riehaantui ja alkoi repiä tyyppejä. Kuulemma pari pidätettyä eivät edes olleet maidanilaisia vaikka olivatkin heidän puolellaan .

    Itse pidin koko leiri-touhua alunperinkin vähän naivina, mutta nyt kun omin silmin näin poliisin toiminnan rauhallisia kansalaisia kohtaan, meni kyllä sympatiat totaalisesti näille SE-tyypeille.

    tämä on pelottava ennakkotapaus siitä, että kukatahansa, vaikka kuinka rauhallinen sivustakatsoja, voidaan raahata väkivalloin poliisiautoon, jos on syytä epäillä, että olet ns. toisinajattelija. Nyt voit ehkä hurrata tapaukselle, mutta seuraavalla kerralla se voit olla sinä tai sinun läheisesi, jolle käy näin, jos tästä tulee uusi "normaali" virkavallan toiminnassa.

    ”...lampsi torilla kädet taskuissa ja keskusteli rauhallisesti keskenään ryhmissä.”
    Mukavaa, että tunnustit asian. Kokoontumislain mukaan kyseessä oli yleinen kokous julkisella paikalla. Kylttejä, banderolleja tai iskulauseita sinällään ei tarvita, vaan mielenosoitus tai yleinen kokous voidaan järjestää ilman näitäkin rekvisiittoja. Ja muistamme myös, että poliisi oli jo ennakkoon kertonut, että Suomi Ensin-ryhmälle ei tulla myöntämään mielenosoituslupaa Rautatietorin alueelle.

    ”Poliisi oli se joka riehaantui ja alkoi repiä tyyppejä.”
    Älä nyt viitsi valehdella, se on sekä kovin typerää että myös kovin läpinäkyvää. Poliisi kehoitti ryhmiä hajaantumaan ja henkilöitä poistumaan paikalta. Jos puhetta ei ymmärretä, poliisi käyttää tarvittaessa voimakeinoja. Tässä tapauksessa kaksi mussuttajaa pääsi poliisiauton kyytiin.

    Tässä maassa ei ole ollut tapana, että poliisia vastaan öykkäröidään ja vieläpä ehdointahdoin yritetään painia poliisipartion kanssa. Ehkä Suomi Ensin-ryhmä kuvittelee, että heille on myönnetty erivapauksia ja aivan kaikki lait eivät koskisi heitä?

    Äänestä

  • Eli mielestäsi myös minä ja muutama kolleegani, jotka eilen illalla kokoonnuimme torille jatkaaksemme siitä yhdessä ravintolaan, olemme myös mielenosoittajia. Kyllä, myös me puhuimme keskenämme torin tapahtumista ja sympatiamme eivät olleet virkavallan toimien puolella.

    siis, selvitä nyt käsitteitä: oliko SE-ryhmällä menossa "salamielenosoitus" vai "salakokoustaminen"?

    eräässä stalin-aiheissa kirjassa kerrotaan, että kun kiusallinen toisinajattelija poistetaan miliisin toimesta katukuvasta, niin sinne jää armeijallinen miliisejä partioimaan joksikin aikaa ja pitämään alue tyhjänä, koska toisinajattelijan tukijoilla on taipumus tulla pällistelemään tapahtumapaikalle ja keskustelemaan asiasta keskenään ja tukemaan toisiaan murheen hetkellä, mikä valtaapitävistä tuntuu ymmärrettävästi "kiusalliselta".

    Tuo sinun ns. "miekkarisi" saattoi hyvin olla vain järkyttyneiden SE-kannattajien normaali suru-reaktio. Hekin ovat vain ihmisiä. ihmisillä nyt on vain sellainen taipumus spontaanisti kokoontua, kun on tapahtunut jotain järkyttävää, tapahtumapaikalle puhumaan keskenään tapahtumasta ja ikään kuin terapioimaan itseään. me olemme edelleen laumaeläimiä.

    Äänestä

  • terapiaryhmä kirjoitti:

    Eli mielestäsi myös minä ja muutama kolleegani, jotka eilen illalla kokoonnuimme torille jatkaaksemme siitä yhdessä ravintolaan, olemme myös mielenosoittajia. Kyllä, myös me puhuimme keskenämme torin tapahtumista ja sympatiamme eivät olleet virkavallan toimien puolella.

    siis, selvitä nyt käsitteitä: oliko SE-ryhmällä menossa "salamielenosoitus" vai "salakokoustaminen"?

    eräässä stalin-aiheissa kirjassa kerrotaan, että kun kiusallinen toisinajattelija poistetaan miliisin toimesta katukuvasta, niin sinne jää armeijallinen miliisejä partioimaan joksikin aikaa ja pitämään alue tyhjänä, koska toisinajattelijan tukijoilla on taipumus tulla pällistelemään tapahtumapaikalle ja keskustelemaan asiasta keskenään ja tukemaan toisiaan murheen hetkellä, mikä valtaapitävistä tuntuu ymmärrettävästi "kiusalliselta".

    Tuo sinun ns. "miekkarisi" saattoi hyvin olla vain järkyttyneiden SE-kannattajien normaali suru-reaktio. Hekin ovat vain ihmisiä. ihmisillä nyt on vain sellainen taipumus spontaanisti kokoontua, kun on tapahtunut jotain järkyttävää, tapahtumapaikalle puhumaan keskenään tapahtumasta ja ikään kuin terapioimaan itseään. me olemme edelleen laumaeläimiä.

    ”siis, selvitä nyt käsitteitä...”
    Käsitteet ovat määritelty laissa. Minä en ala keksimään omia käsitteitä lainsäätäjän määrittelmille asiolle. Lue siitä ja koeta sisäistää:
    ”Yleisellä kokouksella tarkoitetaan tässä laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta...”.

    Mutta Suomi Ensin-sympatiseeraajien surutyö on kyllä kaunis ja kekseliäs selitys. Älkäämme siis olko liian tuomitsevia, kun keski-iän ylittänyt, vatsakas ja lierihattuinen mieshenkilö pyyhkii kyyneleitä poskeltaan ja kuvaa maahanmuuttajien telttaleiriä kännykkäkamerallaan.

    Mutta kukkiin ja kynttilöihin Aleksis Kiven patsaalla suhtaudun hieman torjuen. Kansalliskirjailija, sydämeni laulun kirjoittaja jotenkin tuhraantuu siitä, että epäkirjalliset torvelot muistevat patsaalla kadonnutta telttaansa.

    Eiköhän se vessan edusta olisi kuitenkin sopivampi paikka näille kynttilöille ja muisteloille?

    Äänestä

  • Juuri Aleksis kivi on suomalaisen sinnikkään, kapinoivan, joskus viinaan menevän ja esivaltaa vastaan änkyröivän, itsepäisen ja itsenäisen toisinajattelijan "isä". Lueppa Seitsemän veljestä uudestaan ja ajatuksella.

    ennen Aleksis Kiveä, oli suomalaisen identiteetin ja ihmistyypin kuvaaja Runeberg, joka loi nöyrän, kuuliaisen, tottelevaisen ja vähän tyhmän suomalaisen. Aleksis Kivi räväytti suomalaisen identiteetin kokonaan uudestaan, koska hän tunsi tavallisen köyhän kansan, josta hän itsekin oli lähtöisin. runebergin tapa kuvata rahvasta oli herrojen tapa. Aleksis Kivi kuvasi suomalaisuutta rahvaan tasolta.

    Aleksis Kivi aiheuttin tuotannollaa ruotsalaisessa aikalaisis-eliitissä tyrmistystä ja suurta paheksumista. Kriitikot haukkuivat hänen kirjojaan ja ne eivät olleet myyntimenestyksiä muutenkaan, koska hän kapinallisesti kirjoitti suomeksi, mutta tavallisella, suomenkielisellä rahvaalla ei ollut varaa ostaa kirjoja.

    Aleksis Kiven luoma ihmistyyppi sisukkaasta, änkyröivästä, itsenäisesti ajattelevasta "jermusta" on sittemmin vakiintunut suomalaiseen identiteettiin, kun taas runebergilaiset sventuuvat ovat häipyneet historiaan.

    Äänestä

  • åpoejyhåea kirjoitti:

    Juuri Aleksis kivi on suomalaisen sinnikkään, kapinoivan, joskus viinaan menevän ja esivaltaa vastaan änkyröivän, itsepäisen ja itsenäisen toisinajattelijan "isä". Lueppa Seitsemän veljestä uudestaan ja ajatuksella.

    ennen Aleksis Kiveä, oli suomalaisen identiteetin ja ihmistyypin kuvaaja Runeberg, joka loi nöyrän, kuuliaisen, tottelevaisen ja vähän tyhmän suomalaisen. Aleksis Kivi räväytti suomalaisen identiteetin kokonaan uudestaan, koska hän tunsi tavallisen köyhän kansan, josta hän itsekin oli lähtöisin. runebergin tapa kuvata rahvasta oli herrojen tapa. Aleksis Kivi kuvasi suomalaisuutta rahvaan tasolta.

    Aleksis Kivi aiheuttin tuotannollaa ruotsalaisessa aikalaisis-eliitissä tyrmistystä ja suurta paheksumista. Kriitikot haukkuivat hänen kirjojaan ja ne eivät olleet myyntimenestyksiä muutenkaan, koska hän kapinallisesti kirjoitti suomeksi, mutta tavallisella, suomenkielisellä rahvaalla ei ollut varaa ostaa kirjoja.

    Aleksis Kiven luoma ihmistyyppi sisukkaasta, änkyröivästä, itsenäisesti ajattelevasta "jermusta" on sittemmin vakiintunut suomalaiseen identiteettiin, kun taas runebergilaiset sventuuvat ovat häipyneet historiaan.

    Kannattaisi lukea se Seitsämän Veljestä loppuun saakka ihan viimeisiä lukuja myöten . Enemmän kuin kapinoinnin kirja oli suuren sovinnon ja sovituksen ylistys. Simeon jäi ainoana perheettömäksi ja viinaa harrastavaksi "kapinalliseksi". Hänetkin mursi Raamattu, jonka Juhani Simeonille toi.

    Jos nyt esikuvaa kapinallisesta haluat etsiä, etsi sitä Nummisuutarin Eskosta. Se on jääräpäisyyden ja sinnikkään typeryyden korkeaveisua, ja siinä mielessä myös sopivampaa luettavaa Suomi Ensin -porukoille. ;)))

    Äänestä

  • satunnainen.sivuuttaja kirjoitti:

    ”siis, selvitä nyt käsitteitä...”
    Käsitteet ovat määritelty laissa. Minä en ala keksimään omia käsitteitä lainsäätäjän määrittelmille asiolle. Lue siitä ja koeta sisäistää:
    ”Yleisellä kokouksella tarkoitetaan tässä laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta...”.

    Mutta Suomi Ensin-sympatiseeraajien surutyö on kyllä kaunis ja kekseliäs selitys. Älkäämme siis olko liian tuomitsevia, kun keski-iän ylittänyt, vatsakas ja lierihattuinen mieshenkilö pyyhkii kyyneleitä poskeltaan ja kuvaa maahanmuuttajien telttaleiriä kännykkäkamerallaan.

    Mutta kukkiin ja kynttilöihin Aleksis Kiven patsaalla suhtaudun hieman torjuen. Kansalliskirjailija, sydämeni laulun kirjoittaja jotenkin tuhraantuu siitä, että epäkirjalliset torvelot muistevat patsaalla kadonnutta telttaansa.

    Eiköhän se vessan edusta olisi kuitenkin sopivampi paikka näille kynttilöille ja muisteloille?

    Joo, se keski-iän ylittänyt vatsakas suomalaismies on tosi epäesteettinen näky ja sellaiset pitäisi pyyhkiä vallan katukuvaa rumentamasta. Ei niiden tunteista kannata välittää, tuskin niillä edes sellaisia on. Toista on sen solakat nuoret irakilaispojat, kauniita kuin enkelit. Valtava parannus katukuvalle.

    Tiedoksesi: Olen nuori erittäin kaunis nainen ja minua on jopa houkuteltu valokuvamalliksi. Olen mota kertaa ystävättärieni kanssa puhunut, että jos asuisimme edes jotenkin kohtuullisen matkan päässä Hesaa, niin menisimme sinne Suomi maidanille osoittamaan mieltämme, koska olemme saaneet tarpeeksemme eräiden etnistä ja uskonnollista alkuperää olevien ukkojen käytöksestä ja siitä että poliisit eivät tee mitään eivätkä vokin henkilökunta.

    Voin sanoa sinulle, että olemme ystävättärieni kanssa huomattavasti kauniimpia kuin nuo suvakki-tytöt. Meistä ei voi edes puhua samana päivänä. Järkyttävä osa noista suvakkitylleröistä on joko lössähtäneitä läskejä siideri- perunanaamoja, birkenstock- sandaaleissa töpsöttäviä kaljuja paksuja, raivoavia niittinaama lesboja tai sitten takkutukkaisia, batiikkipaitaisia hippejä, Me tytöt, jotka harrastetaan liikuntaa, syödään järkevästi ja hoidetaan ulkonäköämme saadaan sitten kärsiä näiden siiderivalaiden ja haisulihippimaailmanparantajien tuliaisista.

    Olen aina ennen ajatellut, että suomalainen poliisi on tosi cool. Se on aina ennen ollut mun ammattiarvoasteikossa number one. Se on se, johon voi luottaa ja joka suojelee. Nyt kun katsoi noita videoita niiden otteista tavallisia ihmisiä kohtaan niin tuli ihan järkyttynyt, epätodellinen olo. Minä ainakin olisin traumatisoitunut loppuiäkseni ja saanut kammon poliisia kohtaan, jos mua olis kohdeltu noin. Ymmärän, että se pieni nainen, jota poliisi suorastaan ahdisteli, tarvii varmaan jotain traumaterapiaa ton jälkeen.

    Äänestä

  • ohikulkija.matkalla kirjoitti:

    Kannattaisi lukea se Seitsämän Veljestä loppuun saakka ihan viimeisiä lukuja myöten . Enemmän kuin kapinoinnin kirja oli suuren sovinnon ja sovituksen ylistys. Simeon jäi ainoana perheettömäksi ja viinaa harrastavaksi "kapinalliseksi". Hänetkin mursi Raamattu, jonka Juhani Simeonille toi.

    Jos nyt esikuvaa kapinallisesta haluat etsiä, etsi sitä Nummisuutarin Eskosta. Se on jääräpäisyyden ja sinnikkään typeryyden korkeaveisua, ja siinä mielessä myös sopivampaa luettavaa Suomi Ensin -porukoille. ;)))

    Hyvä huomio. Emme koskaan saa tietää, miten Aleksis Kivi olisi kirjansa kirjoittanut, jos hän olisi saanut elää sananvapauden aikaan. millainen loppu kirjalla olisi ollut? Jo tuollaisenaan Seitsemän veljestä kohtasi suuria vaikeuksia tulla julkaistuksi kapinallisuutensa takia. Ruotsinkieliset kriitikot lyttäsivät kirjan ihan kokonaan.

    Sen ihmiskuva jäi kuitenkin elämään : suomalainen esitettiin ensimmäistä kertaa omilla aivoilla ajattelevana, eliittiä halveksivana ja esivaltaa vastaan kapinoivana sissinä ja se perustyyppi jäi elämään ikuisesti suomalaisen miehen stereotypiana. Tuskin ilman moraalisesti opettavaista, jopa hieman naivia loppua, tuota suomalaisen miehen vapauden ja kapinallisuuden ylistyskirjaa olisi edes saanut julkaista.

    Äänestä

  • ääliöitä kirjoitti:

    Joo, se keski-iän ylittänyt vatsakas suomalaismies on tosi epäesteettinen näky ja sellaiset pitäisi pyyhkiä vallan katukuvaa rumentamasta. Ei niiden tunteista kannata välittää, tuskin niillä edes sellaisia on. Toista on sen solakat nuoret irakilaispojat, kauniita kuin enkelit. Valtava parannus katukuvalle.

    Tiedoksesi: Olen nuori erittäin kaunis nainen ja minua on jopa houkuteltu valokuvamalliksi. Olen mota kertaa ystävättärieni kanssa puhunut, että jos asuisimme edes jotenkin kohtuullisen matkan päässä Hesaa, niin menisimme sinne Suomi maidanille osoittamaan mieltämme, koska olemme saaneet tarpeeksemme eräiden etnistä ja uskonnollista alkuperää olevien ukkojen käytöksestä ja siitä että poliisit eivät tee mitään eivätkä vokin henkilökunta.

    Voin sanoa sinulle, että olemme ystävättärieni kanssa huomattavasti kauniimpia kuin nuo suvakki-tytöt. Meistä ei voi edes puhua samana päivänä. Järkyttävä osa noista suvakkitylleröistä on joko lössähtäneitä läskejä siideri- perunanaamoja, birkenstock- sandaaleissa töpsöttäviä kaljuja paksuja, raivoavia niittinaama lesboja tai sitten takkutukkaisia, batiikkipaitaisia hippejä, Me tytöt, jotka harrastetaan liikuntaa, syödään järkevästi ja hoidetaan ulkonäköämme saadaan sitten kärsiä näiden siiderivalaiden ja haisulihippimaailmanparantajien tuliaisista.

    Olen aina ennen ajatellut, että suomalainen poliisi on tosi cool. Se on aina ennen ollut mun ammattiarvoasteikossa number one. Se on se, johon voi luottaa ja joka suojelee. Nyt kun katsoi noita videoita niiden otteista tavallisia ihmisiä kohtaan niin tuli ihan järkyttynyt, epätodellinen olo. Minä ainakin olisin traumatisoitunut loppuiäkseni ja saanut kammon poliisia kohtaan, jos mua olis kohdeltu noin. Ymmärän, että se pieni nainen, jota poliisi suorastaan ahdisteli, tarvii varmaan jotain traumaterapiaa ton jälkeen.

    "Olen nuori erittäin kaunis nainen ..."

    Näin se luomisen palo ajaa karvaisen, keski-ikäisen miehen runoilemaan tänne transseksuaalisia unelmiaan.

    Vai että ihan nainen. ;))))

    Äänestä

  • jrhospä kirjoitti:

    Hyvä huomio. Emme koskaan saa tietää, miten Aleksis Kivi olisi kirjansa kirjoittanut, jos hän olisi saanut elää sananvapauden aikaan. millainen loppu kirjalla olisi ollut? Jo tuollaisenaan Seitsemän veljestä kohtasi suuria vaikeuksia tulla julkaistuksi kapinallisuutensa takia. Ruotsinkieliset kriitikot lyttäsivät kirjan ihan kokonaan.

    Sen ihmiskuva jäi kuitenkin elämään : suomalainen esitettiin ensimmäistä kertaa omilla aivoilla ajattelevana, eliittiä halveksivana ja esivaltaa vastaan kapinoivana sissinä ja se perustyyppi jäi elämään ikuisesti suomalaisen miehen stereotypiana. Tuskin ilman moraalisesti opettavaista, jopa hieman naivia loppua, tuota suomalaisen miehen vapauden ja kapinallisuuden ylistyskirjaa olisi edes saanut julkaista.

    "...suomalaisen miehen vapauden ja kapinallisuuden ylistyskirjaa..."
    Paljon on jäänyt sinulta lukematta, jos tässä oli kaikki, mitä sait irti Seitsämästä Veljeksestä.

    Jäikö näkemättä vai lukematta se huumori, joka vieläkin vetää suuta hymyyn - se veljesten koominen kollous, jolle Alexis myös hymyili. Jäikö lukematta se herkkyys ja kaiho, kun Seunalan Anna laulaa lapselleen. Jäikö lukematta ne lukuisat maalailevat kuvaukset luonnosta, jotka jokainen vieläkin tunnistaa.

    Lueppas uudestaan ja opi.

    Äänestä

  • täysin.sivullinen kirjoitti:

    Hyvä kysyjä. Yksittäinen henkilö voi toki kävellä ja olla ihan mieltä tahansa. Toisaalta poliisilla on myös oikeus pyytää kännykkäkamera kourassa suuta soittavaa torveloa poistumaan, mikäli hän häiritsee muita ihmisiä.

    Minä taas haluaisin kysyä, miksi on niin kauhean tärkeää saada pörrätä Rautatietorilla, kun poliisi selkeästi kertoi, että se ei tule sallimaan Suomi Ensin-ryhmän mielenosoituksia kyseisellä paikalla? Tekeekö mieli kiukutella?

    Poliisin päätös koski Suomi Ensin-ryhmää ja se perustui useisiin ryhmän aiheuttamiin järjestyshäiriöihin ko. paikalla. Muiden ryhmien mahdollinen olo ko. paikalla ei mitenkään liity asiaan.

    Kukin vastaa vain omista teoistaan ja Suomi Ensin-ryhmä – valitettavasti – ei ymmärtänyt, miten Helsingin kaupungin keskeisellä paikalla tulee käyttäytyä.

    Sitä saa, mitä tilaa. Nyt se tilaus sitten toimitettiin. ;)))

    Samalla kun mamujen leiri purettiin niin olisi ollut poliisilla oiva tilaisuus ottaa kiinni kaikki ne jotka ovat laittomasti maassa mutta mitä vielä - kohteliaasti ohjeistettiin hankkimaan uusi mielenosoituspaikka. Laki on näköjään niinkuin se halutaan lukea, eikö laittomasti maassa oleva riko lakia?

    Äänestä

Hahha! Salamielenosoitin juuri kaupungilla! Kävelin Rautatientorilta kolmen sepän patsaalle ja sieltä Kauppatorille. En joutunut pidätetyksi, mutta aika jännää oli.

Äänestä

Eli poliisin, tai jonkun muun tahon pitäisi tyhjentää eduskunta, koska siellä on hyvinkin moni joilla on rikosepäily taustallaan.
Silti he saavat päättää asioistamme. Eikö se aiheuta vaaratilanteita meille "sivullisille"?

Äänestä
  • Katsoin tuon klipin torilla pää punaisena öyhöttävästi wanna-be-lakimiehestä.

    En nyt viitsi kirjoittaa koko Kokoontumislakia tähän. Lain 10 § sisältää kokoontumispaikkaa koskevia rajoituksia. Sen mukaan poliisi voi tarvittaessa siirtää kokouksen (mielenosoituksen) toiseen paikkaan. Myös muutama muukin rajoite laissa on. Videoklipin torilähetyssaarnaaja oli kyllä kiihtyneessä mielentilassa, mutta Kokoontumislain kyseisellä pykälällä ei tässä ole mitään tekoa.

    Poliisi keskeytti Suomi Ensin-telttaleirin Kokoontumislain 21§:n perusteella, mutta sitähän ei torilla öyhöttävä wanna-be-lakimies tiennyt.

    Myöskin väite siitä, että poliisin pitäisi yksityiskohtaisesti ilmoittaa laki (lainkohta) lähes aina, kun poliisi antaa käskyjä, on silkkaa puppua.

    Poliisilaki: ”Poliisimiehen on ilmoitettava henkilön vapauteen kohdistuvan toimenpiteen peruste toimenpiteen kohteena olevalle henkilölle tai hänen edustajalleen niin pian kuin se on mahdollista henkilön tila ja muut olosuhteet huomioon ottaen.”
    Siirtymis- tai poistumiskehoitukset eivät ole henkilön vapauteen kohdistuvia toimenpiteitä.

    Videoklippi oli kiusallista katsottavaa. Rautatietori on Helsingin keskeisiä paikkoja. Naama punaisena huutavat eivät oikein sovi tälle paikalle, ne pelottavat turisteja. Olisi hyvä, jos poliisi viitsisi siivota tämmöiset turjakkaat vaikkapa Ämmänsuolle. ;)))

    Äänestä

  • vekkuli.video kirjoitti:

    Katsoin tuon klipin torilla pää punaisena öyhöttävästi wanna-be-lakimiehestä.

    Maailman matti koettaa päteä lakimiehenäkin mutta jää olkiukon tasolle.
    Paskassakin on enemmän asiallisuutta kuin teksteissään.

    Äänestä

Maailmanmatti ei silti onnistu saamaan erektiota.Ainoastaan mielissään joita onkin monia.

Äänestä

Vihapenkkiki vietiin jo putkaan xD

Äänestä

Wit lensi kuin märkä rätti auton perille

Äänestä
  • nauru löystyttää rectumia. senhän jo tiesitkin.mylvienkin.

    Äänestä

SAAVUTIN SE MINKÄ TROLLIN KUULUU SAAVUTTAAKIN...

Äänestä
  • "...SE MINKÄ TROLLIN KUULUU SAAVUTTAAKIN..."

    Mikä se on?

    Äänestä

  • Satunnainen.huomioitsija kirjoitti:

    "...SE MINKÄ TROLLIN KUULUU SAAVUTTAAKIN..."

    Mikä se on?

    mindorgasm maailmanmatin lailla

    Äänestä

”Yleisellä kokouksella tarkoitetaan tässä laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta...”.

Entäs kun ei ole käytetty kokoontumisvapautta, vaan kokoonnutaan muuten vain ?? HÄH Jos siis kokoonnun kavereiden kanssa viettämään iltaa johonkin se on mielenosoitus...

Äänestä

Nimimerkki ” mitämitähähtäh” kyselee. Oletan, että kysyjä myös haluaa tietää.

Kokoontumislaissa käytetty määritelmä on kokonaisuudessaan tässä:
”Yleisellä kokouksella tarkoitetaan tässä laissa mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämiseksi järjestettyä tilaisuutta, johon muutkin kuin nimenomaisesti kutsutut voivat osallistua tai jota he voivat seurata.”

Laista käy ilmi, että kokouksesta (mielenosoituksesta) pitää olla etukäteen sovittu siihen osallistuvien kesken. Kavereiden satunnainen tapaaminen kaupungilla ei ole yleinen kokous.

Edelleen yleisen kokouksen on tarkoitus näkyä tai kuulua. Tarkoitushan on, että muutkin voivat tulla mukaan tai ainakin seurata tapahtumaa. Jos siis kaveriporukka tapaa sovitusti kaupungilla ja lompsii yhdessä kaljalle, kyseessä ei ole yleinen kokous. Eihän tällaisessa tapaamisessa ole mitään nähtävää eikä siihen toivota ulkopuolisia mukaan. Havaintojeni mukaan tällainen kaveriporukka ei myöskään jää keskelle toria soittamaan suutaan poliisin kanssa ja kuvaamaan kännykällä poliisin toimia, kuten SE-porukka näytti tekevän.

Kuten avauksessa jo totesin, myös salamielenosoitus on mielenosoitus. On kovin lapsellista pippaloida Rautatietorilla muutaman samanmielisen kanssa ja yrittää esittää turistia. Ulkoinen habitus, kännykkäkameralla kuvaaminen ja aiempi näkyminen samoissa porukoissa paljastaa kyllä kokeelle poliisille, että Suomi Ensin-hiippareita tässä taas on. ;)))

Äänestä
  • Matti on maksettu täyspäiväinen muttei -päinen öyhöttäjä.

    Äänestä

Milloin järjestetään kehitysmaamuslimien Islampride kaikkia homoja, lesboja,feministejä, vääräuskoisia ja uskonnottomia vastaan, koska nehän luokkaavat heidän uskontoaan ja ahdasmielisiä sopeutumattomia kulttuurejaan......

Äänestä
  • No alappa sitten järjestämään. Älä tyydy vain öyhöttämään, vaan tee tekoja. ;)))

    Äänestä

  • Keksi joku kunnollisempi sana kuin "öyhötys" ja ala käyttää sitä, niin tulet ymmärretyksi paremmin, etkä ärsytä tyhjänpäiten muita keskustelijoita.

    Äänestä

  • Kukkelikuukkeli kirjoitti:

    Keksi joku kunnollisempi sana kuin "öyhötys" ja ala käyttää sitä, niin tulet ymmärretyksi paremmin, etkä ärsytä tyhjänpäiten muita keskustelijoita.

    Älä nyt luule että maailmanmatti edes ajattelee. Saati sitten ryhtyy toimenpiteisiin tullakseen inhimillisemmäksi.koska se mitä hän tekee, sen tekee vain ja ainoastaan ärsyttääkseen ja alistaakseen muita keskustelijoita.Nähty satoja kertoja.

    Äänestä

  • Kukkelikuukkeli kirjoitti:

    Keksi joku kunnollisempi sana kuin "öyhötys" ja ala käyttää sitä, niin tulet ymmärretyksi paremmin, etkä ärsytä tyhjänpäiten muita keskustelijoita.

    Olen käyttänyt verbiä "öyhöttää" kuvaamaan älyvapaata huutelua. Siinä huutelija ei paljon ajettele sanomisiaan vaan hän antaa julki tunteella ja täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella hölmöjä mielipiteitään. Asiaan kuuluu, että öyhöttäjä ei huutelultaan ehdi kuulla muita, saati että hän reagoisi muiden mielipiteisiin.

    Toki voin käyttää muitakin sanoja. Miten olisi "möyhätä", "mölytä", "länkyttää" tai "lässyttää".?
    Suomen kileli on kaunis ja taipuisa. Sanoja kyllä piisaa. ;)))

    Äänestä

  • sanasta.rassua kirjoitti:

    Mikset hae kaikessa viisaudessasi presidentin vakanssia? Vähenisi tuo ylimielinen loan heitto muita kohtaan kun olisi muita kiireitä. Varsinainen sanan kontrolloija ja "Suomen kileli???"
    Trolliryhmällä menee lujaa , juu juu.

    Äänestä

  • Öyhöryhmä kirjoitti:

    Minähän kerroin jo, että öyhöttäjä ei huutelultaan ehdi kuulla muita, saati että hän reagoisi muiden mielipiteisiin.

    Lupaisin, että voisin käyttää muitakin sanoja, Kysyin kommentteja. Onko niitä kommenttaja vai eikö ole? Voit myös esittää omia ehdotuksiasi, jos minun ehdotukseni eivät kelpaa.

    Kas kummaa kun sinulle ei nyt vaan mikään eriävä mielipide kelpaa vaan koetat latistaa jokaisen kommentin julistamalla omasi paremmaksi kuin muiden. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että kommunikointi kanssasi on ajanhukkaa.Narsistinihilistiä ei mikään muuta , se on tapauksessasi todettu.Uskon kyllä että sinullakin saattaa jokunen ystävä olla.Vähemmin niitä täällä näkee.

    Äänestä

  • Miksi hallitus ei toimi Suomen kansan parhaaksi!

    RAJAT KIINNI!

    Äänestä

Miten ihmiset voivat nykyään olla aivan aivottomia?

Etkö sinä aloittaja tiedä, että minkäänlaista vaaraa ei ole aiheutunut.

Valvontanauhat on tutkittu, mutta kukaan ei ole vaivautunut oikaisemaan väärää tietoa - ei poliisi, ei HS.

Ja sinä aloittaja jaksat levittää propagandaasi. No, nahkurin orsilla tavataan, sanoi entinen mieskin.

Älä sitten sano sinäkään, ettet muka tiennyt. Tiesit, mutta ei halunnut sitä myöntää.

Onks kivaa olla hyvä ihminen?

Äänestä
  • "Etkö sinä aloittaja tiedä, että minkäänlaista vaaraa ei ole aiheutunut."

    En tiedä. Poliisipäällikkö kertoi telkussa, että ko. mielenosoituksen kuluessa on selvittelyssä ollut noin 20 epäilyä pahoinpitelystä. Tämä on jo merkittävä määrä järjestyshäiriöitä yhden ainoa ryhmän toimesta. Minulla on kaikki syy uskoa, että poliisi puhuu totta.

    "Onks kivaa olla hyvä ihminen?"
    On. Minä en mölyä kaupungilla, minua ei kanneta poliisiautoon harva se viikko, minä en ruiski lähimmäistäni turvasumutteella silmään. ;)))

    Äänestä

  • satunnainen.ohikulkija kirjoitti:

    "Etkö sinä aloittaja tiedä, että minkäänlaista vaaraa ei ole aiheutunut."

    Huom!

    "Epäilyä".

    Kunnes toisin todistetaan.

    Minäkin olen aina luottanut poliisiin, mutta viimeaikaiset tapahtumat vaikuttavat vähintäänkin oudoilta.

    Voisin kirjoittaa pitkät jutut, millaisia tuntemuksia herätti esim yhden poliisisedän syytökset, että suomalaiset nuoret miehet aiheuttavat ongelmia, että keski-ikäiset täti-ihmiset ovat kiertoteitse sanottuna muukalaisvastaisia jne jne.

    En kuitenkaan kirjoita, koska edellinen kirjoitukseni ko aiheesta sensuroitiin.

    Jään vain ihmettelemään, millaisia enkeleitä siellä toisella laidalla oli...No, onhan heitä paijattu ja silitetty myötäkarvaan ja ruokittu ja opetettu näyttämään suomalaisille keskisormea ja huutamaan pilkallisen naurun säestyksellä tiettyjä sanoja. Helppoa olla enkeli.

    KUNNES toisin todistetaan.

    Tietäähän sen mihin " silmään " ruiskinet :P

    Äänestä

  • NukuKuitenkinHyvin kirjoitti:

    Pahoinpitelyepäily tarkoittaa sitä, että asiasta on poliisille ilmoitettu ja poliisit ovat joutuneet selvittämään asiaa. Vähintääkin Suomi Ensin-telttojen ympäristössä on ollut useita sellaisia kähinöitä, että paikalla on tarvittu poliisia.

    Mielenosoitus oli Helsingin keskeisimmällä paikalla. On selvää, että Suomi Ensin-telttailu on aiheuttanut useita järjestyshäiriöitä ja levittänyt turvattomuuden tunnetta torille. Ei tällaista tarvitse sietää keskellä kaupunkia. Mielenosoitus voidaan siirtää sellaiseen paikkaan, että se häiritse sivullisia.

    On lapsellista huudella, että "kunnes toisin todistetaan." Järjestyshäiriöt eivät tarvitse oikeuden päätöstä ollakseen järjstyshäiriötä.

    Äänestä

  • aito.kaupunkilainen kirjoitti:

    Kyllä asia on niin ettei järjstyshäiriötä ole .

    Ei olisi alunperinkään tarvinnut sietää kummankaan osapuolen leiriytymistä Rautatientorille, mutta päätöstä asiasta vitkuteltiin jostakin syystä luvattoman kauan. Kärjisti asioita entisestään.

    Mutta rikosepäily tulee todistaa oikeaksi, ennen kuin se muuttuu rangaistavaksi rikokseksi. En kirjoittanut järjestyshäiriöistä, vaan vastasin henkilölle, joka kirjoitti pahoinpitelyepäilyistä.

    Pahoinpitely on rikos, ja näin ollen se on todistettava. Lapsellista tai ei. Alunperin uutisoitiin, että leirillä olisi syyllistytty pahoinpitelyyn, mutta valvontakameroiden tarkistuksessa siitä ei löydetty todisteita.

    Järjestyshäiriöt asia erikseen.

    Äänestä

  • aito.kaupunkilainen kirjoitti:

    Pahoinpitelyepäily tarkoittaa sitä, että asiasta on poliisille ilmoitettu ja poliisit ovat joutuneet selvittämään asiaa. Vähintääkin Suomi Ensin-telttojen ympäristössä on ollut useita sellaisia kähinöitä, että paikalla on tarvittu poliisia.

    Mielenosoitus oli Helsingin keskeisimmällä paikalla. On selvää, että Suomi Ensin-telttailu on aiheuttanut useita järjestyshäiriöitä ja levittänyt turvattomuuden tunnetta torille. Ei tällaista tarvitse sietää keskellä kaupunkia. Mielenosoitus voidaan siirtää sellaiseen paikkaan, että se häiritse sivullisia.

    On lapsellista huudella, että "kunnes toisin todistetaan." Järjestyshäiriöt eivät tarvitse oikeuden päätöstä ollakseen järjstyshäiriötä.

    Lisäyksenä linkki Ylen uutisiin, miten turvallisuustilanne Rautatientorilla on vaikuttanut poliisin tehtäviin:

    https://yle.fi/uutiset/3-9609700

    Äänestä

  • PysytäänTotuudessa kirjoitti:

    Lisäyksenä linkki Ylen uutisiin, miten turvallisuustilanne Rautatientorilla on vaikuttanut poliisin tehtäviin:

    https://yle.fi/uutiset/3-9609700

    "Leireihin liittyi neljä pahoinpitelyä, yksi pahoinpitelyn yritys ja yksi lievä pahoinpitely sekä yksi järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen. Poliisi tutkii myös yhtä tuhotyötä, jossa ulkopuolisen henkilön epäillään yrittäneen polttaa turvapaikanhakijoiden teltta."

    Tämänhetkinen saldo uutisen mukaan on tässä. Onko tämä katsottava normaaliksi elämäksi?

    Äänestä

  • mikään.ei.ole.selvää kirjoitti:

    Kyllä asia on niin ettei järjstyshäiriötä ole .

    Älä höpötä. Markoakin on kannettu kahteen otteeseen poliisiautoon. Katso videoita.

    Äänestä

  • Yleensähän Suomessa poliisi ei pahoinpitele, mutta Markoa ei olisi koskaan ollut syytä kantaa yhtään mihinkään saati poliisinkaan teloa häntä. Isänmaallinen ihminen, vaikkakin suulas.

    Äänestä

  • Kipunasisko kirjoitti:

    Yleensähän Suomessa poliisi ei pahoinpitele, mutta Markoa ei olisi koskaan ollut syytä kantaa yhtään mihinkään saati poliisinkaan teloa häntä. Isänmaallinen ihminen, vaikkakin suulas.

    "....Markoa ei olisi koskaan ollut syytä kantaa yhtään mihinkään..."

    Katso nyt - ystävä kallis - vaikka niitä viimeisimpiä videoita Rautatietorilta. Siinä isänmaallinen henkilöä ei suostu lähtem'ään poliisien mukaan vaan heittäytty setsuuripolveksi. Samalla videolla Marko kieltäytyy noudattamasta poliisin antamaa määräystä.

    Ihanko oikeasti sinä olet sitä mieltä, että poliisin olisi vain todettava: Antaa nyt olla, kun asia ei miellytä. ;)))

    Äänestä

  • älä.nyt.viitsi kirjoitti:

    Öyhöttäminen ei muuta asioita paremmaksi eikä sitä faktaa että pidän pojista.Sivuseikka on se mitä ajattelette.Itselläni on hyvä olla medialukutaitoni kanssa.Te ette vain osaa elää;))))

    Äänestä

  • Tollo.valehtelee kirjoitti:

    Älä höpötä. Markoakin on kannettu kahteen otteeseen poliisiautoon. Katso videoita.

    Kantaminen ei ole järjestyshäiriö.Toisin kuin hengenheimolaisesi Hampurissa.

    Äänestä

  • Maailmanmatti omistaa jokaisen nikin ihan itse , ja kompaa itseään kunnon vihervassarin tavoin.Hyvä että trollia kiukuttaa ;)xDDDD

    Äänestä

Aloittaja osoittaa kirjoituksellaan, ettei tiedä juurikaan puhumastaan asiasta.

Ylikomisario Jari Taponen on syyllinen leirin laittomaan purkuun. Tämän on ylempi poliisijohtokin myöntänyt, että poliisin operaatio oli ylimitoitettu ja vei poliisilta kaiken uskottavuuden poliisien joutuessa operaation takia siirtämän jopa omia lomiaan. SE-leiri oli ilmoittanu heti alusta lähtien, että he lopettaa sitten kun matu-leiri lopettaa. Jos poliisilla olisi tilannetajua ja älliä, niin olisi liopettanut ensin matu-leirin, jolloin SE-leiri olisi lopettanut ihan itsestään. Ei olisi tarvinnut tuhlata poliisin resurssja mellakkajoukkoineen ja kymmenine partioineen viikon ajan metsästäen rauhanomaisia isänmaallisia, jopa kieltäen torin penkillä istumisen ja kun ihmiset istuivat kiellosta huolimatta, toimitti penkin pois. Aivan naurettavaa pelleilyä poliisilta omatekoisine käskyineen pohjautumatta mihinkään lakipykälään. Pelkkää Taposen isottelua ja isänmaallisten ihmisten vainoa, suvakkimädättäjä kun on.

Taponen itse sanoi ennen juhannusta, että Suomi Maidanin kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, kaikki on mennyt ihan hyvin. Lieneekö sisäministeriöstä tullut käsky saada leiri pois, vai oliko Taposen oma projekti kun Taposelta tuli juhannuksen jälkeen ukaasi leirin purkamisesta, perusteena hyvin epämääräisiä syytöksiä, mm. että juhannuksena maidanilaiset olisivat kuristaneet ohikulkijaa. Pötypuhetta, ei pidä paikkaansa. Sen on poliisi itsekin myöntänyt leirin purun jälkeen turvakameran tarkistettuaan, ettei kamerassa näy mitään kuristamista. Kyse oli ollut anarkistista, joka tunki leirin sisäpuolelle ja jonka leirin turvamies työnsi kevyesti kädellä pois. Anarkistit olivat omilla sivuillaan käskeneet hyökkäilemään Maidaniin ja tekemään rikosilmoituksia. Poliisi ei edes tarkistanut, pitääkö syytökset paikkansa vaan suoralta kädeltä käskyttää leirin pois. Taponen käytti Hesaria tiedotuskanavanaan, jonne kertoi asioita, joita ei kertonut SE-leiriläisille. Sitten ihmiset uskoo Hesarin valheelliset jutut. Häiriötä oli Suomi Maidanilla mutta häiriön aiheuttajina oli anarkistit, suvakit ja matut. Säälittävää oli, että jopa eläkeikäiset vanhat miehet tuli uhittelemaan, eräskin vanhus oli häiriköinyt myös Paavo Väyrysen vaaliteltalla.

Asiat ei ole aina niin kuin poliisi ne kertoo, tämä kannattaa sisäistää viimeistään nyt eikä luottaa poliisin puhuvan aina totta. Myös valtamedian jutut kannattaa kyseenalaistaa ja lukea myös vaihtoehtomedioita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

satunnainen.ohikulkija kirjoitti:

Poliisi totesi, että Suomi Ensin-telttaleiri aiheutti välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudella. Kokoontumislain (22.4.1999/530) mukaisesti poliisi keskeytti mielenosoituksen ja puratti telttaleirin. Poliisi perusteli päätöstään noin 20 rikosepäilyllä leirin olemassaolon ajalta. Viimeinen niitti oli Juhannuksen aikaiset 3 rikosepäilyä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/29062017/art-2000005271865.html
Mutta ei mennyt tämäkään asia kerralla rassukoiden kaaliin, piti suorittaa toistoja kuten armeijassa ikään. Eilen päätyi taas pari huono-oppista mustamaijan kyytiin. Ja sakkoja ropisee.

Normaalijärkinen ihminen ymmärtää, että poliisi ei nyt salli Suomi Ensin-porukoilta uutta mielenosoitusa samalle paikalle. Turha sinne on nyt hipsiä mukana muina miehinä samanmielisten kavereiden kanssa ja yrittää esittää satunnaista ohikulkijaa. Tämähän on jo lapsellista pelleilyä, johon en olisi uskonut aikuisten ihmisten alentuvan.

Turha myöskään on huudella mitään maahanmuuttajien mielenosoituksesta. Se on koko ajan sujunut rauhallisesti ja sääntöjen mukaisesti. Suomi Ensin-porukka mämmi ihan itse omat asiansa. Turhapa siitä on muita syytellä.

Sitä saa, mitä tilaa. ;)))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu