Miksi TE-toimistot jopa kiusaavat suomalaisia ?

Oma erittäin ahkera veljeni on joutunut suoranaisen kiusaamisen kohteeksi.
Tiedän, että häne ei ole ainoa, jota kyykytetään.

Häneltä pyydetään papereita ja kun on ne lähettänyt, niitä pyydetään uudelleen.

Ja sitten kiusaaja ei kirjaa ylös ilmoitettua tilannetta esim. liittoon päin ja liitossa ihmtellään, että onko tullut maksettua turhaan kassalta.

Tuollainen olisi tavallaan jo poliisiasia, mutta liekö tämän päivän poliisia kiinnosta, jos oman kantaväen henkilöä kiusataan viranomaistaholta.

Poliisikin on menettänyt pahasti luottamusta viime aikojen tapahtumien myötä.
7162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Palkkahan tuleekin jo monien tukien muodossa.
Kun jo maksetaan asuminen,ruuat,sähköt,vesi,terveydenhoito,lääkkeet,tarvehankintainen.ym.
Enää tarvitsisi raahata perse tietokoneen edestä muutamaksi tunniksi duuniin.

Äänestä
  • Mihin duuniin? Vuoden 2007 jälkeen Suomesta on hävinnyt 100 000 teollisuuden työpaikkaa. Automaatio ja digitalisaatio hävittää työpaikkoja myös muilta aloilta. Harvat työpaikat annetaan eestiläisille, puolalaisille, venäläisille ja muille entisen Varsovanliiton kansalaisille.
    Avoin yhteiskunta kusetuksen ja Eu:n jäsenyyden hintana on pysyvä kantasuomalaisten massatyöttömyys.
    Lisäksi poliitikot myyvät jatkuvasti valtion yrityksiä ja omaisuutta ulkomaiseen omistukseen.
    Ne joilla on mahdollisuus raahata perse tietokoneen edestä muutamaksi tunniksi duuniin ovat onnenpekkoja, eivätkä siksi ymmärrä yhteiskunnan todellisuutta.

    Äänestä

  • MAXAJA kirjoitti:

    Mihin duuniin? Vuoden 2007 jälkeen Suomesta on hävinnyt 100 000 teollisuuden työpaikkaa. Automaatio ja digitalisaatio hävittää työpaikkoja myös muilta aloilta. Harvat työpaikat annetaan eestiläisille, puolalaisille, venäläisille ja muille entisen Varsovanliiton kansalaisille.
    Avoin yhteiskunta kusetuksen ja Eu:n jäsenyyden hintana on pysyvä kantasuomalaisten massatyöttömyys.
    Lisäksi poliitikot myyvät jatkuvasti valtion yrityksiä ja omaisuutta ulkomaiseen omistukseen.
    Ne joilla on mahdollisuus raahata perse tietokoneen edestä muutamaksi tunniksi duuniin ovat onnenpekkoja, eivätkä siksi ymmärrä yhteiskunnan todellisuutta.

    Suomessa on kuitenkin tuhansia työpaikkoja, pitää vaan nöyrtyy siihen että unelmapaikka ei heti löydy. mutta taitaa olla vaan helpompaa norkoilla sohvalla.

    Äänestä

lähettänyt papereita? ennen riitti ku näytti vaan eikä niitä edes kopioitu mitenkään, katsoi vain ja krijasi tiedot

nythä voi kyl skannata liitetiedostoksi papereita, siitä saa lähettämistodistukse itselle

kannattaa, jos perustelut laittomuudesta tai tunne laittomuudesta, tarkisuttaa asia

http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx


Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle

Täyttäkää kaikki tähdellä merkityt kohdat, ne ovat pakollisia (*) tietoja.
Perustelkaa, miksi pidätte menettelyä lainvastaisena.

Äänestä

Sivistys- ja oikeusvaltioissa tuollainen virkanilkkien toiminta ei olisi mahdollista.
Joissain kulttuureissa taas virkanilkit pidetään kurissa joskus varsin epähygieenisllä keinoilla, lakeja rikkovien ja niitä kansalaisvastaisesti tulkitsevien virkanilkkien tapaturmariski on todella suuri.

Äänestä
  • No älkää hakeko sitten tukea, helppoa eikö? menette töihin.

    Äänestä

onhan se mennyt siihen , ei on aina kyllä ja jos ei tavoita on kyllä

kannattas sitä mennä metsää asumaan ja tulla katsomaa 30 v päästä jos elää vielä
miten tää muuttunut

luultavasti samanlainen panta nilkassa ku jollain ehtovangeilla ja tulee karenssia liiketiedon perusteella

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käsittämätöntä kirjoitti:

Oma erittäin ahkera veljeni on joutunut suoranaisen kiusaamisen kohteeksi.
Tiedän, että häne ei ole ainoa, jota kyykytetään.

Häneltä pyydetään papereita ja kun on ne lähettänyt, niitä pyydetään uudelleen.

Ja sitten kiusaaja ei kirjaa ylös ilmoitettua tilannetta esim. liittoon päin ja liitossa ihmtellään, että onko tullut maksettua turhaan kassalta.

Tuollainen olisi tavallaan jo poliisiasia, mutta liekö tämän päivän poliisia kiinnosta, jos oman kantaväen henkilöä kiusataan viranomaistaholta.

Poliisikin on menettänyt pahasti luottamusta viime aikojen tapahtumien myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu